Käytännössä tämä oikeus evätään toimittamalla
ilmoitus etuuden katkaisuusta 11 luvun 6§ mukaan.
Varsinaista katkaisun syytä ei kerrota. Ja kyse
on ilmoituksesta ei päätöksestä joten muutosta ei
voi hakea. Ei edes EIS 13 hyödyntäminen ole mahdollista.
Selvityspyynnössä ei kerrota mikä on se peruste,
jonka mukaan etuus on katkaistu.
Tällöin työvoimatoimikunta voi laatia
työvoimapoliittisen lausunnon, sellaisten
vastausten perusteella, joita on helppo vastata leikkaa liimaa tekniikalla.
Työtön ei edes ole saanut tietoa siitä
lainkohdasta jota työvoimatoimisto pitää etuuden
katkaisun perusteena. Miten voi tulla aidosti
kuulluksi, kun ei tiedä todellisia perusteita.
Työministeriön ohje kuitenkin edellyttää että
lausuntopyyntö on yksilöitävä, lainkohta, ja
peruste tulisi olla vastaajan tiedossa.
Käytäntö voi olla pelkkä plankko paperi tai
pelkkä yksittäinen kysymys kuten koulutuksen keskeytyksen syy.
2. luvun 16§ mukaan viranomaisen osoittamasta
koulutuksesta kieltäytyvälle voidaan määrätä
karenssi, mutta se onko kyseessä ollut
työvoimaviranomaisen osoittama koulutus jää selvittämättä.
Työvoimatoimistolla ei siis yleensä ole ilmeistä
syytä ettuutta katkaistaessa; riittää että
työvoimaviranomainen voi katkaista etuuden; perusteilla ei ole niin väliä.
Työvoimapoliittinen lausuntoa varten työttömän
antama peruste kiistää 2. Luvun 16§ mukainen
peruste sen perusteella, ettei mikään
viranomainen ole koulutusta osoittanut voidaan
työvoimatoimikunnassa hoitaa siten, että
editoidaan lainkohta siten, että poistetaan kohta
viranomaisen osoittama. Tällöin pelkkä kieltäytyminen koulutuksesta riittää.
EIS 6 on siis kumottu. Samoin perustuslain
valtion toimielinten valtasuhteita koskevat osat
3 ja 4 luku. Eduskunnan sijaan työvoimatoimikunta
katsoo oikeudekseen säätää ja muuttaa lakeja.
Työttömän oikeus tulla kuulluksi kaventuu
oikeuteen antaa selvitys ilman, että on oikeus
tietoon siitä mihin pidetään hänen olevan syypää.
Perustuslakivaliokunnan antama lakiakoskeva lausunto on sivuutettu.
Sanktiona käytetyn etuuden epäämisen pitää
kuitenkin olla asiallisesti perustellussa suhteessa siihen, minkälaisia
työllistymisen edistämistä tarkoittavia
toimintoja on ollut tarjolla ja mitä työttömänä
olevan henkilön syyksi voidaan lukea.(PeVL 46/2002 vp HE 115/2002 vp)
Vaikka perustuslaki valiokunta edellyttää
harkintaa myös vallitsevien olosuhteiden suhteen,
voi työvoimatoimikunta tämänkin oikeusvaltioissa
yleisesti hyväksytyn normiperusteen sivuuttaa.
Työvoimatoimikunta voi sivuuttaa arviot
koulutuksen työllistävistä vaikutuksista.
Esimerkiksi jos koulutettavalla allalla ei ole tarjolla kokopäiväistä työtä.
Fair hearing voidaan siis sivuuttaa, entä EIS 6 muutoin.
Kun työtön on saanut käsiinsä työvoimapoliittisen
lausunnon, johon on editoitu eduskunnan säätämä
lainkohta työvoimatoimikunnan tarvitsemaan
muotoon ja perusteluosaan kopioiti jostain
vanhasta vakuutusoikeuden päätöksestä kopioitu
vakio fraasi. Käytetyn fraasin ei tarvitse edes
liittyä annettuun vastaukseen tai ainakaan siitä
ei tarvitse ilmetä miksi suurin osa annetuista perusteluista on sivuutettu.
Lausunnon muotoseikat viittaavat pikemminkin
siihen, että se on tarkoitettu EIS 6 artiklan
julkisuus periaatetta varten. Tietämättä mitään
annetusta vastineesta tai kuulemisen laadusta
ulkopuolinen arvioitsija ei voi päätellä
työvoimapoliittisesta lausunnosta mitään. Mutta
hieno viittaus ennakkopäätökseen vakuuttaa suurimman osan sivullisista.
Ja kun suomessa on periaate, että toinen
viranomainen ei puutu toisen hallinnonalan
tekemisiin, niin työttömällä ei ole ketään, joka
pystyisi lasunnon virheellisyyden varmistamaan.
Työttömyyskassan/Kelan päätös karenssin
määräämisessä perustuu lausuntoon, mitään muuta
perustetta ei tarvitse antaa. Lausunto ei ole
hallintoasiavaikka lausunnolla onkin voitu
keskeyttää perustuslaissa määritellyn kohtuullisen toimeentulon maksatus.
Lausunnosta ei siis voi valittaa, mutta se on
ainoa tosiasiallinen peruste varsinaisessa päätöksessä.
Päätökseen saa hakea muutosta
muutoksenhakulautakunnassa. No tässä
puolueettomuuden irvikuvassa päätöksentekijät
ovat ns. Asiantuntijoita, jotka nimeää sama
halinnonala, kuin minkä asioista se päättää.
Näin viranomainen voi luottaa siihen että
asiantuntijat tietävät ne perusteet, joita lausunnoissa ei tarvitse kertoa.
Eli asiantuntija ymmärtää, että viranomaisen
osoittaminen voi tarkoittaa viranomaisen tekemää
virkavastuuseen perustuvan virkatoimen lisäksi ihan
mitä tahansa muuta. Riittää että työministeriön
nettisivuston kautta haettaessa hakija itse
sitoutuu olemaan se osoittava viranomainenja näin
näppärästi asiantuntija päästää työvoimatoimiston pälkähästä.
Asiasta ei tarvitse tämän vuoksi kirjata
tavuakaan mihinkään asiakirjaan. Netti sivu
toimii alemman asteen normina, jolla lainkohta
muodollisesti voi

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.