Nyt näyttää siltä, että jonkin sortin taloudellinen vapaus (typerä sanapari muuten) olisi mahdollista. Vai mitä nämä verkostoijat aina mainostavat, tätä ilmeisesti.
Mutta nyt se suuri pettymys: en ole eläissäni päivääkään tehnyt verkoshommia vaan "ymmärtämättömänä luuserina" (näin sanoi verkostoon värvääjä, kun en innostunut saippuakaupasta) olen opiskellut, tehnyt työtä, kehittynyt, tehnyt töitä lisää, välissä opiskeltu taas lisää ja alkanut kokemuksen kerryttyä yrittäjäksi.
Ensimmäiset opiskelut teknillisestä korkeakoulusta valmiiksi -95 ja siitä työntekoa ja oppimista alasta vuoteen 2005. Neljä vuotta sitten tuntui, että oikeaan aikaan perustettu firma voisi olla kova sana, kun työmaailmasta oli selvinnyt paljon kuvioita, kontakteja ja potentiaalisia asiakkaitakin. Eli ei muuta kuin talotekniikan (eli lvi-alan) yritys pystyyn. Alkuunhan oli tietenkin hommien saanti nihkeää, mutta kyllä se parani kun vain viitsi yrittää ja tuoda firmaa esille. Homma rupesi sitten vajaan vuoden jälkeen toimimaan; asentajia tuli hommiin ja urakoita tuli tasaisesti molemmilta puolilta. Samaan aikaan itse menin vielä opiskelemaan lisää, tosin työnohessa, rakennustekniikka ammattikorkeaan. Tavoitteena oli saada firmaan rakennusalan toimintaa/kokemusta koska lvi/rakennusalat ovat käsikädessä ja palvelevat pitkälti toisiaan.
Tällä hetkellä työllistän 10 vakituista asentajaa sekä konttoristin ja suunnittelijan. Lisäksi on alan eristäjiä listoilla osa-aikaisina pari kaveria. Alusta pitäen on liikevaihto tuplaantunut vuosittain ja tällä hetkellä liikevaihto on n. 1,2mil. euroa. Omat työt olivat kesälle asti rakennustyömaiden vetämistä, josta laskutettiin pääurakoitsijaa; Hartela, Oka, NCC, Skanska jne. Toisaalla asentajat tekivät omia työmaitaan omien nokkamiesten johdolla ja homma pelaa. Tietenkin nyt meinaa vähän hiljetä, joten joutunee ehkä muutamia kavereita lomauttamaan, toivottavasti ei.
Viimeiset omat rakennuskohteet sain valmiiksi viime kesäkuussa ja siitä eteenpäin olen ilmeisesti päässyt verkostoijien mainitsemaan vapauteen. Eli aamulla ei soi herätyskello, herätys tulee kun 2v-tyttö kömpii sänkyyn. Äidin jäädessä nukkumaan me mennään aamupalalle. Omat työt alkavat siinä vaiheessa kun vaimo heräilee, voi lähteä tarkastamaan, mitä lvi-puolen pojat on saaneet aikaisiksi. Päivällä lounaat, illalla päivälliset ja kotona hieman tulevien hommien kartoitusta sekä paperitöitä; palkkoja, laskutusta ja kirjanpitäjälle aineistoa. Tämä saattaa olla normi maanantai, loppuviikosta sitten mökkeillään, käydään kalassa, lintsillä tai ihan leikitään talon takapihalla. Tällä hetkellä firma toimii ok ja koska tilit ja sijoitukset ovat vahvoilla eikä velkaa ole, ei syväkän kurimus hetkauta suuntaan tai toiseen. Ainoa harmittava tilanne olisi miesten lomautus (jota kyllä pitkitetään/ollaan pitkitetty niin pitkään kuin mahdollista), hyviä miehiä ei ole mukava laittaa kotiin mutta sille ei aina mitään mahda.
Mutta itse asiaan; itselläni ei ole kuin suht'uusi omakotitalo (juu, on velkaa mutta ei paljoa), kesämökki järven rannalla ja muuten asiat kunnossa, ei velkoja asunnon lisäksi minnekään. Oma auto ei ole kylläkään kuin vanha Citroen, mutta firma nyt on antanut ystävällisesti käyttöön suhteellisen ison ja mukavan BMW:n. Tällä hetkellä ei itseni tarvitse hirveästi töitä tehdä ja silti pärjätään ja jopa ansioita tulee (verkostoijan unelma?) Olenko nyt saavuttanut 15:sta vuoden työn jälkeen verkostomiehen taivaan? Verkostomiehen ehkä, mutta oma mieli sanoo: En ole. Minun tekee edelleen mieli tehdä töitä ja käydä työmailla. Tehdä suunnitelmia ja johtaa työmaita.
Eli tuntuu siltä että verkostomarkkinoijan silmin olen epäonnistunut. Ei voi (halua) matkustaa ympäri maailmaa, ei ole Ferraria eikä Porschea (vain BMW) ja oikeasti haluan tehdä hyvää ja mukavaa työtä ja luoda samaa ilmapiiriä myös kanssatyöskentelijöille ja työmaan ammattimiehille.
Mutta kuten on sanottu, ainoa tie vapauteen ja riippumattomaan varallisuuteen on verkostomarkkinointi. Hitto kun lähtenyt GNLD:n toimintaan silloin 90-luvulla! Koska olen ollut luuseri ja aikaani haaskannut muualla, koska en ole uskaltanut lyöttäytyä bisnekseen mukaan. En ole päässyt kokemaan niitä mahtavia kokouksia ja päässyt näkemään niitä ihania ihmisiä. Siihen kun olisin mennyt, voisin olla tänä päivänä joku Executive Director tai peräti Diamond!! Kyllä nyt harmittaa, haluaisiko joku vaihtaa upean, fantastisen ja ennennäkemättömän alalinjansa toimivaan talotekniikan/rakennuskonsultointi firmaan. Toisia se vaan on uravalinta lykästänyt. Kyynel.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen vaan 40-v ja risat "duunari" ja kaksi 2000 luvun autoa ja omakotitalo 134m2 velattomia.
Kaksi lasta ja vaimo ja kellekkään ei senttiäkään velkaa. Työn puolesta reissannut 3 kertaa ameriikassa, 3 kertaa hollannissa, kerran Belgiassa, pari kertaa saksassa... Että kyllä sitä ihan tavallisena työntekijänäkin voi elämässä pärjätä. En koe työtäni miksikään "oravanpyöräksi", sen verran leppoiset työolosuhteet on. Ja palkkakin aika hyvä (reilut 50000€) verrattuna näihin suomen "timantteihin".
naurettava ajatus - tuollaiseen paskaan pitäisi alalinja vaihtaa - hahahahahaaaaaaaaaaaaaaa!
Voi elämän kevät!
jatka sä vaan tuota "unelmaelämääsi" - ei tosin järin hääppöiseltä kuulosta. Se on sinänsä ihan sivuseikka, onko koko kiva stoori vain mielikuvituksen tuotetta tai ei - sillä ei ole merkitystä.
Mutta sillä on, että en lähtisi tuollaisella "urakehityksellä" ammattiverkostoijalle pätemään.
Huh, huh. On se hyvä, että on tuollaisia ihmisiä. Kukas ne ojat muuten kaivaisi?