Kun eilen illalla seurasi TV1:n verotuskeskustelua, ei voinut kuin ihmetellä miten Ben Zyskowicz puolusti monta kertaa rikkaiden verotusta ollessaan sitä mieltä, että rikkaita ei kannata verottaa enempää, koska sieltä saatu verohyöty on niin pieni, että sillä ei ole oikeastaa mitään merkitystä. Tämä on täysin paskapuhetta. Jos pääomatulot laitetaan samalle viivalle palkkatulojen kanssa, otetaan omaisuusvero jälleen käyttöön, jne., niin kyllä valtion rahakirstuun tulee aikamoinen lisäsumma. On se todella ihmeellistä, että ne ihmiset tässäkin maassa, jotka tienaavat eniten, maksavat aivan älyttömän pieniä veroja. Tavallinen työläinen ja jopa työtön pienestä päivärahasta maksaa aina max. veron. Tällainen verotus ei missään nimessä ole oikeudenmukainen ja puolusteltavissa Suomen kaltaisessa maassa, ei kyllä missään muuallakaan. Mutta eihän kokoomus, eikä myöskään kepu voi muuttaa rikkaiden verotusta, koska silloin pettäisivät äänestäjänsä. Siksi toivonkin, että viimeistään seuraavissa vaaleissa suomalaiset viisastuvat ja äänestävät vasemmistoa, jotta tällaiset epäkohdat voidaan korjata välittömästi. Jälleen kerran, ELÄKÖÖN VASEMMISTO, TYÖLÄISEN AINOA TURVA.
Verotus
Muutos ja pian
153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokoomuksen mielestä pienipalkkaisia pitää verottaa kunnolla, että heitä "kannustettaisiin" nälän uhalla tekemään mahdollisimman paljon ja monta työtä. Silloin ei jää aikaa myöskään suunnitella vallankumousta.