Kuuba ja Chile kiinnostavat kovin palstamme porvarikirjoittajia. Se on mukavaa muuten,paitsi kirjoittajien tiedot näyttävät perustuvan vintiltä löydettyihin,isoisän vanhoihin Valittuihin Paloihin.
Allende valittiin presidentiksi demokraattisin vaalein. Hän ei ollut kommunisti,kommunistit olivat mukana Allenden presidentiksi nostaneessa kansanliikkeessä. Chilen Kommunistisen puolueen puheeenjohtaja oli Louis Corvalan.
Allenden vallankumous oli ensimmäinen vaaleilla tehty vallankumous Chilessä. Vallankumouksia siellä oli tehty ennenkin ja usein. Chilen armeijan periaate kaikissa aiemmissa vallankumouksissa oli pysytellä irti niistä. Armeija oli lojaali johtajalleen,oli se kuka tahansa. Allenden suurin virhe oli luottaa tuohon käytäntöön. Vastavallankumouksessa Augusto Pinochet kaappasi vallan Allendelta,se ei suinkaan tapahtunut ilman vastalauseita armeijan piirissä. Myös nämä periaatteen miehet saivat keppiä Pinochetilta.Tilanne oli samankaltainen kuin Saksan armeijassa,jossa upseeristo kokonaisuudessaan ei asettunut Hitlerin poliitiikan taakse.
Kuubasta meidän porvarimme tietävät kaiken ja tuovat sen myös julki. Tuonkin tiedon lähde lienee lähinnä ne Valitut Palat.
Porvarien sokeus on ymmärrettävää. Niin uskot kuin opetettu on. Latinalaisessa Amerikassa pahan juuri on Castro ja Che,Allende oli kommunisti ja Chavetz on myös. Kommunisteja ovat kaikki jotka antaisivat maidensa luonnonrikkaudet ennemmin kansalle kuin ulkomaisille suuryhtiöille.
Meidän porvarimme pitävät Kuubaa kylmän sodan keskipisteenä ohjuskriisin takia,sen päähenkilönä Castroa. Toisena kohtiona he pitävät Chileä ja Allendea. Näin ei suinkaan ole. Kylmän sodan keskipiste Latinalaisessa Amerikassa oli Nigaragua ja Daniel Ortega.
Nigaragua on Suomen tavoin geopolitiikan uhri. Nigaragua sijaitsee liian lähellä Panaman kanavaa. Kanava oli Yhdysvalloille tärkeämpi, kuin Chilen kupari ja Kuuban sokeriruoko ja nikkeli yhteensä. Valitut Palansa lukeneelle porvarille Kuuban kaivannaisteollisuus voipi olla yllätys.
Suomen talvisota kesti 105 päivää,Nigaragua on käynyt omaansa 45 vuotta.
Kylmä sota huipentui Neuvostoliiton kaatumiseen,siitä kai porvaritkin ovat kanssani samaa mieltä? Kylmän sodan niskalenkkimies Ronald Reagan sanoi 1983 tiedonannossaan; Nigaragua on meidän etupihaamme,kahden päivän ajomatkan päässä Texasista on maa,jonka arvot eivät ole meidän arvojamme.Tuohon puheeseen asti Nigaragua oli ollut Yhdysvaltain takapihaa. Yhdysvaltain autoteollisuuttako tässä pitäisi syyttää,näet Trabantilla matkaan olisi kulunut 4 päivää ja Ronaldinkaan ei olisi tarvinnut olla niin huolissaan. Näin on,jos asiaa katsellaan suomalaisen porvarin ja Valittujen Palojen silmin.
Mitenpä se kävikään? Kävi niin,että Somoza kaappasi Yhdysvaltain tuella vallan sandinisteilta. Sandinistien johtoon nousi Daniel Ortega,he antoivat kenkää Somozalle. Ortega valittiin maan johtoon demokraattisin vaalein. Yhdysvallat koulutti ja aseisti Contrat,alkoi taas sisällissota sandinistien ja Noriegan johtamien contrien välillä.Maassa oli myös 16 000 amerikkalaista neuvonantajaa ja erikoisjoukkojen sotilasta. Mielenkiintoista historiaa on myös se muu poliittinen toiminta,jota samaan aikaan käytiin Panaman kanavan vuokra-ajan umpeutumisen lähestyessä. Nigaragualaisia on saman verran kuin meitä suomalaisiakin on. Nokkaa päälle laskien Yhdysvaltain hallinto satsasi Nigaraguaan summia,jotka ovat lähinnä mielettömiä. Ne olivat niin mielettömiä,että hallinnon piti peitellä niitä. Se johti ns. Iran-Contra skandaaliin. Samaan aikaan Ortega pakotti Noriegan lähtemään maasta ja Ortega valittiin presidentiksi.Noriega sai turvapaikan Yhdysvalloissa,kotiarestissa hän eli kuin ruhtinas. Satojen tuhansien lakimiestuntien jälkeen saatiin aikaiseksi oikeudenkäynti Noriegaa ja Yhdysvaltain johtoa vastaan. Noriega tuomittiin,samoin operaatiota Nigaraguassa johtanut Oliver North. Reagan vapautettiin syytteistä koska hän oli oikeuden päätöksen mukaan tietämätön tapahtumista. Asevoimien komentaja Alexander Higth vapautettiin samoin perustein.
HERRAVARJELE. Maailman suurinta sotilasmahtia johti kaksi seniiliä ukkoa,jotka eivät ymmärtäneet mitä heidän hallinnossaan tapahtui. Takapihan muuttuminen etupihaksi merkitsi Reaganille kaiketi uima-altaan siirtämisen pakkoa.
Ortega voitti vielä yhdet vaalit mutta hävisi seuraavat. Nyt Ortega on palannut,tosin toisena ortegana.Mutta muuttunuthan maailma on muutenkin,Obamankin teot jäänevät historiankirjoihin kunniakkaampina kuin Reaganin.Nigaraguan ja Yhdysvaltojen suhteiden muutoksessa Olof Palmella oli suuri osa. Hän oli merkittävässä asemassa määritettäessä eurooppalaista kantaa Nigaraguaan ja Latinalaiseen Amerikkaan.Hän määritti nimenomaan eurooppalaisen kannan,se meidän porvarikirjoittajiemmekin pitäisi huomata. Se lienee mahdotonta,tähänastinen painopiste jäi huomaamatta ja Valitut Palat on hakeutunut velkasaneeraukseen.
Kylmän sodan keskipiste oli Nigaragua,mitä siitä jos Fidel kuolee?

Vastaukset 34
Vanhimmat
Yhdysvaltain tuella ja aseilla. Lännen tiedoitusvälineet hoiti peittelyn ja lopun.
Mitenkähän nyt hondurasissa, tapetaanko taas vaaleilla valittu presitentti?
Nigaragua oli nimenomaan se pato,joka pysäytti Yhdysvaltain interventiot "takapihallaan". Se mahdollisti kehityksen jonka näemme Venetzuelassa,Chilessä,Brasiliassa,Hondurasissa,Argentiinassa. Nigaragua antoi Kuuballe aikaa ja hengähdystauon,mutta merkittävää on myös Meksikon hiljainen irtautuminen Yhdysvaltain politiikasta. Latinalaisen Amerikan maiden yhteiskokous pidettiin keväällä,sen puheenjoihtajana toimi Meksikon entinen valtiovarainministeri. Kokouksen annilla ei juuri länsilehdissä revitelty mutta jotakin kertoo jo se,ettei Yhdysvallat ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin lähettänyt edustajaa kokoukseen. Yhdysvallathan tunnetusti on Etelä-Amerikan suurin valtio ja tähän asti määrännyt tahdin kokouksissa.
Karibian saarilla kytee. Muistammehan ne kymmenet interventiot,jotka Yhdysvallat on alueelle tehnyt. Nyt heillä on muuta puuhaa tuolla Persianlahden suunnalla. Muun Latinalaisen Amerikan tavoin saaret jäävät vahtimatta ja kotoinen lama painaa päälle. Keskilännen juntit viljanviljelijät painivat laskevien hintojen ja ylituotannon kanssa,Haitissa leivotaan lapsille mutakakkuja syötäväksi. Yhdysvaltojen on pakko omista lähtökohdistaan lähtien purkaa Kuuban kauppasaarto,sillä toki on vaikutuksensa muuhunkin politiikkaan alueella. Kuuban kauppasaartoa kannattavat enää lähinnä Floridan kuubalaispakolaiset. Keskilännen 17 miljoonan äänestäjän rinnalla heidän mielipiteensä ei enää paina. Tuota taustaa vasten arvioiden Yhdysvaltojen politiikka on muuttunut ja sen on edelleen muututtava,kenties heidän toimintatapoihinsa ei enää kuulu nukkehallituksien nostaminen ja epämieluisten hallintojen eliminoiminen. Yhdysvalloilla on mahdollisuus tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ja parempi,toivottavasti he tekevät siitä sellaisen. Yhdysvallat sai maistaa sosialisoimisen autuutta hallitakseen lamaansa.Seuraavaksi kapitalismin rajoja koettelee vähä-veli etelässä. Euroopan maista ainoastaan Iso-Britannia suhtautuu suvaitsevasti jenkkien toimiin maailmalla. Jo Ranskassa on toisin ja Ranska on ydinasevaltio. Ranska on selkeästi ilmaissut,että Yhdysvaltojen melskaamisella maailmalla on suora vaikutus sen varustautumisbudjettiin. Myös Ranska tahtoo olla maailmanvalta ja maailmanvalloilla on tapana vahtia etujaan maailmanlaajuisesti. Ei Yhdysvallat voi ikuisesti jättää huomioimatta muun maailman mielipidettä,tässä maailmassa Obama ei voi olla Nixon tai Reagan. Näin kypsyy kapitalismi.
HUIHAI,wäne ja muut höpönassut,niin saatana.Arvaas missä onpi oltu.Niinpä te työnalle sorretut.kävinpä tuota juur kattelee tuota e-amerikkaa,että kariabialla,niin saatana,ja vieläpä chavezin hugo peikon saaarella.meno oli kova ja ruoka erityisen halpaa,juomista en viiti etes mainita,kun pikku-ukkoja ja muita tonttuja pyörii pöyvällä ja vähän joka nurkissa.että mitä mieltä Hugo-peikosta.No montaa mieltä tietennii,vaan enempi se positiivisen puolelle painottuu.on meinaan nykysin köyhillä jo parempi ja takuuna vielä veli venäläiseltä hankittu kalashnikov.että suosittelen lämpimästi vaan ei heikko maksasille eikä ruuasta rentuille,tuo mahatauti ku tuli vähä jokkaiselle.kyllä jämpti on niin saatana
on tutustunut Kuubaan paikanpäällä ?? Vai onko ATT tietolähteenä.
Vastaa rehellisesti, jos osaat ..
Ps. Ennakkoon jo tiedoksi että kysyjä on ollut maassa 6kk.
Ja tässä yhtä asiallinen vastaus. En ole käynyt kuussakaan mutta olen maininnut sen joissakin kirjoituksissa.Eikö niin voi tehdä?
Olen istunut elämäni aikana kauemmin paskalla kuin sinä olet ollut Kuubassa. Jos housut kintuissa istuminen olisi minulle riittävän epämukavaa,kertoisin tuosta epämukavuudesta. Kun sinulla nyt ilmeisesti on ollut epämukavaa Kuubassa,niin kerro siitä. Älä kysele.
turinoimista.
Nyt ainakin tiedetään mihin perustuu nimimerkin jutut, paskalla istumiseen.
Olet merkittävä mies. Olet antanut syvällisen lausunnon kansojen välisestä ystävyydestä ja tehnyt sen lukemasi ja omien kokemustesi perusteella. Erityisesti arvostan empiiristä havainnointiasi.
Yks pesijä-akka Turuust anto kans laussuntoi. Johanssonin veljekset olivat käyneet laiva fölis iha Hampuris saak. Het söiväkki siel. Veljekset eivät olleet tottuneet makeaan alkuruokaan ja luulivat sitä jälkiruoaksi. He kertoivat palattuaan,että saksalaiset syövät jälkiruoan ensin. Juttua ei oikein uskottu ennenkuin akka antoi lausunnon; Kyl maar Johanssonni poikki pittää uskoo,Johanssoni poijaat on käyny siel.
En nyt oikein tiedä,jatkatko pesijä-akan vaiko Johanssonni poikain perinnettä mutta olkoon niin tai näin,kunniakkaasti sen teet.
Ja tämä viesti oli taaskin kirjoitettu siksi,että se nousisi ylöspäin listalla. Saman olisi saanut aikaan kirjoittamalla viestin "up". Että asia saataisiin pidetyksi esillä,siihen tarvitaan myös sinua. Viimeksihän tahdoit viimeisen sanan,et saanut. Tee palvelus ja yritä uudestaan.
mutta kiitos kumminkin..
jos et taira. Aitoon turkulaiseen ei koskaan eksy yhtäkään d-kirjainta. Murteet ovat yleensäkin vaikeita, vanhat etunenässä. Olen asunut täällä lähes koko ikäni enkä osaa sitä itsekään kuin auttavasti, siksi koetan sitä välttää julkisesti käyttämästä.
Tässä muutama käännös malliksi Suomi -> Turku sanakirjasta
Hauska tavata pitkästä aikaa = Viäläks sääki elät?
Saisinko menun? = Onk mittä ruakka?
Sallitteko, että poltan? = Onk tikui?
Luvallanne, jos sallitte. = Anskummää.
Paljonko tämä maksaa? = Kuimpal?
Se on kallis. = Niimpal?
Se on edullinen. = Niimpal?
Miten ikävää! = Niimpalkauhia!
kuitenkin heikentynyt kannatus, hän menetti hänet valintansa takana olleessa koalitiossa kristillisdemokraattien kannatuksen. Syynä tähän oli huono hallinto ja epäonnistunut talouspolitiikka.
Halua oli jakaa rahaa, mutta ei ollut taitoa tehdä sitä.
Kuubassa vallitsee, ja on 50v vallinnut totaalinen kurjuus. Castrokin on siirtänyt valtavan omaisuutensa Espanjaan loikanneelle tyttärelleen.
Venezuelassa Hugo käyttäytyy niin kuin Venezuela olisi sosialistinen maa, saattaa kohta ollakin. Öljytulot antavat mahdollisuuden pitempi aikaiseenkin hurvitteluun. Aseita on ostettu jo useammankin maan tarpeiksi.
Allende oli virkaa hoitava presidentti. Eivät presidentit tapa itseään vaalien välillä olipa kannatus mikä tahansa. Sotilasvallankaappaus ei ole vaalit,sillä ei mitata kannatusta. Kannatus mitataan vaaleissa.
Chilellä ei ollut toimivaa hallintoa ja hyvää taloutta sen paremmin Allendea ennen kuin Allenden jälkeenkään. Luonnonvarojahan sillä on ja niiden jaosta oli vaaleissa kysymys.
Pitkänä ja vuoristoisena maana Chile toimi tai pysähtyi kuljetusten mukaan. Kuorma-autoilijoiden lakko lamautti kaiken. Kuorma-autoilijoiden,siis yrittäjien, lakosta ja sen masinoinnista ja maksajista on kirjoitettu niin paljon,että sitä on turha toistella. Samoin perheenemäntien kattilamielenosoituksista,niitä johtivat akat jotka eivät elämänpäivänä olleet valmistaneet omaa tai perheensä ruokaa.
Kupariyhtiö Anaconda,siitä riippuvainen kansallinen yläluokka, CIA ja Pinotchet olivat toinen osapuoli. Toinen osapuoli oli kaikki muut. Kristillisdemokraattien kääntyminen johtui puoluejohdon vaihtumisesta ja sen vaihtoivat juuri nuo neljä ensunmainittua.
Olihan tässä vielä se pieni pikantti yksityiskohta,jolla silloin tehtiin otsikoita mutta vastuumiehiä etsittäessä ei niinkään. Fidel Castron sisar tuotiin Yhdysvalloista Chileen puhumaan "perheenemännille",tuoja oli CIA. Miten se tapahtui,siitäkin on kirjoitettu muutama kirja. Keinot olivat CIA:lle normaalit; Uhkailu,kiristys ja lahjonta.
että veren sokeri nousee riittävän korkealle.
tai vittuako se mulle kuuluu...
99,5-0,5 VIRALLINEN MITATTU KANNATUS SUOMESSA; IHMISET - KOMMUNISTIT.
Sellaisia mittaustuloksia..
on ainakin nyt E-Amerikan reilusti varakkain ja vakain talous. Luuletko, että Allende olisi pystynyt samaan , menetettyään kansan tuen.
PS. Uhkailu, kiristys, ja lahjonta, parhaat lasten kasvatusmenetelmät.
Jostain kumman syystä vasuri vallankeikaukset syöksevät maat ikiaikaiseen kivikauteen, vaikka
alkuperäinen motiivi on ihan jotain muuta.
Nigaraguakin on perifeerinen takapajula! Kuubasta puhumattakaan.
Chile on noussut Pinochetin jälkeen todellakin vauraaksi sivistysvaltioksi.
Ei jäänyt juntta satavuotiseen valtaan ja diktatuuriin kuten Noriega Nigaraguassa.
Chavez tekee saman Venezuelassa. Nimittää serkut ja kummit organisoiden itselleen miljardi omaisuuden.
On varmaan saanut Fidelin paskalta hyviä vinkkejä miten taala paalit viedään turvaan "kansan
parhaaksi".
Wäiskin jorinat ovat menneestä ajasta ja jostain syystä unohtaa mm. Chilen nykytilan kommentoimisen.
Pitäisikö Wäiskille tilata Readers Digest että pysyisi paremmin kärryillä?
se paska osaa lukea..
Vai osaisko sittenkään..
200 miljoonan dollarin vaaliavustuksella, ja joutui oman kansansa tuomitsemaksi.
LAINAUS:
"Syytä sotilasdiktatuurin esiinnoususta ei voida vierittää Pinochetille itselleen. Historiallinen tosiasia on, että nimenomaan Chilen demokraattisesti valitun parlamentin alahuone pyysi päätöslauselmassaan asevoimia puuttumaan Allenden hallinnon rikoksiin ja poistamaan Allenden virasta. Santiagossa koolla ollut Chilen parlamentti olikin julistanut elokuun 22. päivänä 1973 Allenden hallituksen laittomaksi 81 äänellä 47 ääntä vastaan. Tämän jälkeen Chilen parlamentti esitti laajan luettelon erilaisista rikkomuksista, joilla Allenden hallitus oli loukannut perustuslakia. Ohessa otteita luettelosta:
– Se on asettunut kongressin perustuslakia säätävien toimintojen yläpuolelle.
– Halveksinut oikeutta.
– Loukaten karkealla tavalla voimassa olevia lakeja sekä vallankäytön jakamisen periaatetta se on mitätöinyt sellaisten oikeudellisten ratkaisujen ja tuomioiden täytäntöönpanon, jotka eivät ole olleet sille mieluisia.
– Halveksinut ylimmän revisioviraston antamia määräyksiä ja päätöksiä silloin, kun ne ovat koskeneet hallituksen ja sille alistettujen instanssien päätösten lainvastaisuutta.
– Loukkaus kaikkien kansalaisten juridista tasa-arvoisuutta vastaan.
– Häikäilemättömät puuttumiset sananvapauden periaatetta vastaan.
– Yliopistojen itsehallintaoikeuden loukkaukset.
– Kokoontumisoikeuden rajoittaminen, estäminen ja jopa väkivaltainen tukahduttaminen.
– Opiskelun ja opetuksen vapauden tukahduttaminen.
– Perustuslaillisesti säädetyn omistusoikeuden järjestelmällinen loukkaaminen.
– Työläisten ja heidän ammatillisten järjestöjensä ja syndikaattiensa oikeuksien halveksinta.
– Perustuslaissa säädetyn vapaan maastamuutto-oikeuden räikeät loukkaukset.
– Hallituksen edistämä ja tukema kapinallisten järjestöjen suurimittainen muodostaminen ja ylläpitäminen.
– Hallituksen suojeluksessa tapahtunut aseistettujen joukkioiden muodostaminen ja koulutus.
Tästä kaikesta chileläisten oli kiittäminen Salvador Allendea ja hänen senaattiaan. Sosialistisen presidentin valinta ei siis yhdistänyt kansaa vaan jakoi sen entistä pahemmin kahtia. Pinochetin syrjäyttämä Allende, vaikka olikin demokraattisesti valittu, ei suinkaan ollut demokraatti vaan marxilainen. Allendella oli myös hyvät välit Kuuban diktaattoriin, Fidel Castroon, ja hän oli kolmessa vuodessa saanut Chilen talouden kaaokseen marxilaisilla opeillaan. Samanaikaisesti kun maahan salakuljetettiin neuvostoaseita Castron ”henkilökohtaisena lahjana” Allendelle, kansalle opetettiin jalkapalloa."
olleen tavallinen häikäilemätön kommunistidiktaattori.
Kommunismihan ei pysy vallassa jos maassa noudetetaan demokratiaa. Se pysyy vallassa vain (oppiensakin mukaisesti) "proletariaatin diktatuurina", joka käytännössä tarkoittaa (myös oppiensa mukaisesti) "yhden puolueen ja sen oligarkkien diktatuuria".
Kummallista että jotkut ihmiset (kommunistit) kuvitteevat olevansa parempia ihmisiä kui toiset. Eli esim. joku kommunisti XX kuvittelee olevansa minua NN parempi ihminen ja kuvittelee pystyvänsä päättämään minun elämästä.
Sanalla sanoen; aikamoista paskasakkia.
Jotakin tälläistä Kalle kirjoitti edelliskerralla. Teksti ei varmasti ollut sääntöjen vastaista sillä säännöt eivä kiellä kommunismin vastaisten viestien jättöä palstalle.
Olisi kiva kuulla wäinän kommentit Alliende hallituksen tekemiin laittomuuksiin ja hänen käsityksensä kommunistisen presidentin tarpeesta nuodattaa maan lakeja virantoimituksessaan.
Lisää asiasta:
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2006_12_01_archive.html
Näyttää sieltä poistuneen minunkin vastaukseni sinulle. En ymmärrä sen paremmin sinun viestisi poistamista kuin omanikaan.
Iivanin viestihän siellä vielä on.En nyt lähtisi sensuroimaan sitäkään,vaikka se on avauksen moraalittomin viesti.En oikein pidä sensuurista ylimalkaan.
Sinä olet sanonut,että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Onko näin myös Allenden kohdalla? Iivan sanoi mitä sanoi ja se sopii hänen muuhunkin retoriikkaansa saumattomasti. Sinun en olettanut jatkavan keskustelua syytösten listasta toteamatta sitä,mitkä syytöksistä johtivat tuomioon ja keitä tuomitsijat olivat.
Ylimalkaan Allenden,vaaleilla valitun presidentin,vertaaminen taappajaansa Pinotchetiin on melko mauton juttu. Eihän Allende mistään puskasta Kalashnikov kourassa Chilen politiikkaan tullut,hänellä oli 30 vuoden ansiokas poliittinen ura takanaan - ja se kansan kannatus. Tilanne on vähän saman kaltainen,kuin jos meillä presidentiksi olisi tullut Kalevi Kivistö ja joku Yrjö Keinosen tapainen (korostan tapainen,ei Keinonen) olisi sitten kaapannut vallan ja pannut Kivistön istumaan Turun läänille.
Teen vielä toisen vertauksen. Ampuiko Suomi Mainilan laukaukset? Kyllä ampui,ihan varmasti,todistettavasti ja se on historiallinen fakta. Kun Kannaksen joukot elokuun 31. päivänä 1941 saapuivat valtakunnan rajalle,eversti Pajari -jatkosodan divisioonankomentaja- ajatti järeän patterin sille paikalle,josta Mainilan laukaukset väitettiin ammutun. Pajari ammutti nuo symboliset laukaukset. Kun sinä olet niin tarkka niin mainitaan vielä,niistä toisien laukauksien väitetystä ampumisista ehti kulua yksi vuosi,yhdeksän kuukautta,neljä vuorokautta,kaksikymmentäkaksi tuntia ja viisitoista minuuttia. Suomi siis ampui Mainilan laukaukset ja niillä laukauksilla on täysin toinen merkitys kuin niillä,jotka yleisessä puheessa käsitetään Mainilan laukauksiksi. Samalla retoriikalla Iivan alituiseen ja porvarit yleisemminkin todistelevat asioita,nyt Iivan tekee sen todistamalla Allenden konnaksi ja Pinotchetin enkeliksi. Se sopii hänelle,mutta sinulta sentään odottaisi jonkinlaista historian tapahtumien tajua. Olethan osoittanut sitä toisissa yhteyksissä.
Noissa maissa joissa kommunismia ja sosialismia yritetään soveltaa on suurin puute demokratia. Muun suuntaista ajattelua ei sallita ja siitä syystä ilmaantuu noita "contria". Jos maassa on vapaa ja avoin politiikka niin kaikki voidaan hoitaa vaaleilla. Noissa komu ja sossumaissa ei ole demokraattisin keinoin mahdollista vaihtaa hallitusta kuin toiseen samanlaiseen mikä on diktatuuria. Tuossa demokratian puutteessa on suurin syy kommunistien epäonnistumisiin, ihmiset kyllästyvät heihin kun kaikki polkee todellisuudessa paikallaan ja tapellaan uskonkappaleista.
Vielä isoäitini uskoi,että pääskyset menevät talveksi järveen ja muuttuvat kaloiksi.Sieltä ne sitten keväällä taas putkahtavat esiin pääskysinä. Tämä uskomus oli yleinen pohjoismaissa ja johtui siitä,että hyönteisyöjinä pääskyset saivat viimeisen eväänsä läheltä veden lämmintä pintaa ja syötävän loputtua lähtivät kaikki samaan aikaan.Keväällä ensimmäiset hyttyset kuoriutuivat pintakalvolla ja taas pääskyset lensivät matalalla veden yllä.
Juttu on yhtä järkeenkäypä kuin selitys hiirien synnystä. Jos nurkkaan laittaa vihnesäkin niin joidenkin päivien kuluttua osa jäljelle jääneistä jyvistä on muuttunut hiiriksi. Aikoinaan Ranskan Akatemia oli maailman tieteiden keskus,edellämainittu teoria on sen viisaiden laatima.Kirkolla oli merkittävä vaikutus Akatemiaan,hiirien syntyä pohdittiin jumaluuden synnyn ja neitseestä syntymisen näkökulmasta. Sama akatemia totesi,ettei taivaalta voi pudota kiviä. Tällaisia putoamisia oli havaittu ja niistä raportoitu papeille. Aikanaan tiedot kerääntyivät Vatikaaniin ja he olivat asiasta tuiki huolissaan. He esittivät kantansa ja Akatemialle ja se vahvisti kirkon kannan.
Että sellaisia viisaita miehiä meillä on ollut. Heidän kantansa oli ehdoton ja he edustivat kahta auktoriteettia,kirkollista ja maallista valtaa. Kumpaakaan niistä ei sopinut vastustaa.
Sinä olisit ollut oikein sopiva mies Galileon oikeudenkäynnin maallikkojäseneksi.
oliko mallina tieteellinen kommunismi?
Oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Kommunisti ei myöskään tiedä mihin se vastaa vastatessaan, vaan kirjoittaa ihan omiaan. Oma ja omituinen se on kommunistin todellisuuskin.. hullujenhuonetta..
"Kummallinen talo", kirjoitti Vysotski.
ei tosin neitseellisesti kuten sinun vihnesäkkiteoriassasi vaan kommunismin teoriasta. Ihmiset kun eivät sitä hyväksy kuin pieneltä osin niin lopuista alkaa joistakin muodostua noita contria. Niitähän KGB:kin jahtasi koko olemassa olonsa ajan ja niitä Moskovan vanhat jäbät kauhistelivat koska ne aikoivat siirtää koko joukon vanhainkotiin, jonne ne olisivatkin kuuluneet. Ilman contrien ilmestymisen uhkaa ei koko KGB:tä olisi edes tarvittu.
ELÄMÄÄNSÄ.
KOMMUNISTIT PITÄÄ TUHOTA JOS NE YRITTÄVÄT ESTÄÄ IHMISIÄ ELÄMÄSTÄ DEMOKRAATTISESTI JA VAPAASTI TÄTÄ AINOAA MAALLISTA VAELLUSTA.
SILLEE SE MENEE !
MATKUSTAA MAAILMALLA OPPIAKSEEN TUNTEMAAN MAAPALLOA JA SE ASIOITA PAREMMIN ?
MIKSI HEILLÄ EI OLE OMAA ELÄMÄÄ ?
MIKSI KUUBALAISET EIVÄT SAA MATKUSTAA EDES OMASSA MAASSAAN VAPAASTI, VAAN HEILLÄ TARVITSEE OLLA JONKUN PAREMMAN IHMISEN (KOMMUNISTIVIRANOMAISEN) LUPA ASIALLE.
liiton maissa. Sosialismissa ihmisellä on arvoa vain osana massaa, kollektiivin osana. Jos yhteisölle ei ole jostain asiasta hyötyä, se on tarpeetonta.
Sosialismi ei olisi koskaan levinnyt Kuubaan, tai ainakin se olisi nopeasti kuopattu, ellei Kuuba olisi saari.
Joka on kidnapannut koko Kuuban kansan ja pitää sitä takapihalla teltoissa ja vankina saarella ? Kuuban kansa ei tiedä ympäröivästä maailmasta mitään eikä se ole koskaan sitä nähnyt.
MIITEN JOKU VOI ASETTUA IHMISTEN YLÄPUOLELLE JA PITÄÄ HEITÄ ORJINAAN OMILLA TAKAPIHOILLAAN ?
JÄRKYTTÄVÄÄ.
Che Guevara
Niin rakkaaksi kävit meille,
Teit aikakaudesta uuden.
Syttyi tähti sankaruuden
Vuoristomme harjanteille.
On jäänyt jotakin tuuleen
Ja auringon kimallukseen.
Niin läsnä olet kuin ennenkin,
Comandante Che Guevara.
Me näimme kätesi voiman,
Kun voitit orjuuden haamun,
Ja Santa Clara näki aamun
Uuden ruskon purppuroiman.
On vallankumous tänään
Jo muurannut perustansa.
Fidel niin kuin koko kansa
Sinut muistaan ystävänään.
Nyt toistamme useasti,
Kun vanha kahle ei paina,
Olkoon tunnuksemme aina:
Lopulliseen voittoon asti!
Quevara oli erikoistunut sissihyökkäyksissä lasten tappamiseen..
Lieneeköhän tuo tosi vai ei. Oikeistolaisenakin tuo kummeksuttaa ja samalla oksettaa. Hyi helvetti.
Silkkaa Guevaran maineen mustamaalaamista ja valheellista tietoa. Luehan historiankirjasi tarkemmin. Myös Guevaran itsensä kirjoittama teos "Vallankumoussota Kuubassa" valaisee asiaa. Sodan aikana oli tiukempi kuri kuin normaalisti ja se oli kaikkien tiedossa. Sissijoukko teloitti yleensä vihollisen kanssa veljeilevät, niskuroijat, karkurit ja vakoojat - alaikäisillä sissiarmeijaan liittyneillä vapaaehtoisilla ei ollut asiassa erityisoikeuksia. Tosin, joskus annettiin armon käydä oikeudesta: Kerran nuoria miehiä oli tuomittu kuolemaan, mutta heistä ammuttiin tahallaan ohi. Kun nuo kuolemaantuomitut ymmärsivät olevansa hengissä, heistä kasvoi mitä esimerkillisempiä vallankumouksellisia.
Kansa varastaa "yhteiskunnan kaupoista" ja myy edelleen mustassa pörssissä. Ja "sisöinen gestapo" yrittää ampua varkaita, kertovat Kuubassa käyneet.
Eli sama saatanallinen diktatuuri jatkuu edelleen.
Mutta ei hätiä, diktaattoriperhe elelee viimeisiään ja kohta koittaa kuubalaisille työläisille VAPAUS !!
Miksi ihailette Kuubalaista totalitarismia?
Dosentti Batman 24.7.2009 18:43
Odotan mielenkiinnolla kannanottoasi tähän viestiketjun aloitukseen.
Myös muut komukat voisivat vaivautua.
Ketju löytyy osastolta 12.
sellaisia maita joissa ei ole demokratiasta tietoakaan. Eikä talousjärjestelmällä ole mitään merkitystä, pääasia on lähinnä se, että maassa on jonkinsortin diktaattori vallankahvassa ja orjakansa palvelemassa.