Tästä alkaa ankea talvikausi vähine vaihtoehtoineen. Parissa paikassa tulee junnattua loppusyksy ja talvi. Täytyy nyt yrittää ottaa viikonlopusta kaikki irti.
Se on sitten päättäjäisviikonloppu monella lavalla
Haikeus iskee
5335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niimpä nyt se on taas kesä ohi vaikka vasta alkoi. Mutta onneksi eivät tanssit aivan kokonaan lopu vaikka ainakin omat vakio paikat missä tykkään pyörähdellä sulkivatkin ovansa talveksi nyt viikonloppuna.
Mutta onneksi ihanan kesän muistot ei aivan heti unohdu vaan saavat hymyn palaamaan huulille vielä moneen kertaan :) ja nythän on hyvä aika aloittaa tanssikurssi ja opetella ensi kesää varten tanssit jotka oli vielä tänä kesänä vähän hukassa:)
Teiltäpuuttuuelämä
Elämä voi olla niin monenlaista. Minusta se on ihan hyvää elämää, jos viettää aikaa tuttujen ihmisten seurassa ja nauttii täysillä.
Täällä meilläpäin eräs kesälava jatkaa lokakuun loppuun asti. Lämpöpuhaltimien voimalla pidetään baarikin sulana. Viime lauantaina oli tupa täynnä ja varmaan tulevanakin.
...honkia humisee Suomen salomailla, lauletaan jossakin tukkilaisaiheisessa biisissä.
Niin myös kesälavoja on auki eri puolilla maata vielä aika pitkäänkin.
Etelä-Suomessa ainakin mm. näin:
- Mäntsäläkin vielä ensi viikon (26.9. asti)
- Valasranta sulkee vasta 3.10.
- Pavin päättäjäiset 14.10.
- Krouvin lavallakin tanssitaan vielä 16.10.
- pisimpään pysyy mukana Kisaranta, 6.11. asti.