mikähän

tässäkin oli takana???

Menin yllätyskäynnille joulukuun alussa 1v kummipojalle (asuivat samassa
isossa kaupungissa toisessa lähiössä) - ja yllätys -
ovessa ei lukenutkaan enää heidän nimeään! Kummipojan isä on serkkuni.
No, ajattelin, että ehkä heille tullut nopea muutto
jostakin syystä eivätkä siinä hössäkässä ole muistaneet
vielä ilmoitella. Serkkupoikakaan ei ihan mieletön yhteydenpitäjä ole.
ajattelin että ottavat sitten yhteyttä kun saavat asiat kuntoon ja uuden
asunnon laitettua. No, aikaa meni ja meni - eikä mitään soittoa kuulunut!
Muut sukulaiset eivät heidän kanssa ole paljoa tekemisissä, joten en
kuullut mitään heiltäkään.

Nuori perhe oli sulkenut tuolloin oman puhelimensa,
joten heitä ei saanut puhelimitse (ainakaan tuolloin joulu, tammi ja helmikuussa)
kiinni. Annoin asian olla ja ajattelin, että onpa harvinaisen outoa!
Minusta heidän velvollisuutensa on ilmoittaa, missä he asuvat eikä minun
jäljittää heitä?? Ja ajattelin että kyllä he ottavat kuitenkin nyt joka tapauksessa
ennen synttäreitä yhteyttä.

Tästä on jo nyt vuosia (!!) enkä ole kummipoikaani näinä vuosina nähnyt.
Ekat kolme vuotta ostin varalta joulu ja synttärilahjatkin mutta annoin ne sitten
ystävien muksuille. Sukuun he eivät pitäneet yhteyttä (vanhemmat erosivat vielä
60v). Nyt vasta myöhemmin kuulin, että he olivat muuttaneet maaseudummalle
vuodeksi ja sen jälkeen takaisin tähän kaupungiin.

Annoin asian mennä mutta ihmettelen sitä aina silloin tällöin ..
6370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ongelma? Eivät halua pitää yhteyttä ja piste, ei siinä sen kummosempaa tarvitse olla.

Et sitten ole ajatellut itse ottaa yhteyttä kummipoikaasi? Vuosia kulunut...

Äänestä
  • oli yrittänyt yhteyttä aikoinaan .... ei ole todellakaan ole kummin tehtävä
    selvittää väestöliitosta parin osoitetta ... outoa käytöstä muutenkin!!

    unohda tuollainen perhe, joka
    ei ole tajunnut että yhteydenpito on EHDOTTAMASTI oltava kaksipuolista!
    Älä vaan ainakaan ota yhteyttä koska ovat näin selvästi näyttäneet mielipiteensä.
    Alaikäiseen lapseenhan et saa ilman vanhempien suostumusta pitää yhteyttä.
    Itsellä on 2kummilasta hävinnyt maailmalle emmekä pidä kumpaakaan suuntaan
    yhteyttä. se sopii minulle ok!!

    Ja ole iloinen, että sinua ei ainakaan ole "lahjaautomaattina" pidetty
    niinkuin niin monia kummeja!!

    Äänestä

  • vanhemmat erilaisia kirjoitti:

    oli yrittänyt yhteyttä aikoinaan .... ei ole todellakaan ole kummin tehtävä
    selvittää väestöliitosta parin osoitetta ... outoa käytöstä muutenkin!!

    unohda tuollainen perhe, joka
    ei ole tajunnut että yhteydenpito on EHDOTTAMASTI oltava kaksipuolista!
    Älä vaan ainakaan ota yhteyttä koska ovat näin selvästi näyttäneet mielipiteensä.
    Alaikäiseen lapseenhan et saa ilman vanhempien suostumusta pitää yhteyttä.
    Itsellä on 2kummilasta hävinnyt maailmalle emmekä pidä kumpaakaan suuntaan
    yhteyttä. se sopii minulle ok!!

    Ja ole iloinen, että sinua ei ainakaan ole "lahjaautomaattina" pidetty
    niinkuin niin monia kummeja!!

    sulla muita kummilapsia ja pitävätkö
    he sinuun yhteyttä vai käyttäytyvätkö hekin
    tuollain?

    Äänestä

  • kummi kanssa kirjoitti:

    sulla muita kummilapsia ja pitävätkö
    he sinuun yhteyttä vai käyttäytyvätkö hekin
    tuollain?

    on nyt 3 ( Plan- kummi v. 99). Muiden kanssa yhteydenpito
    on molemminpuolista. Yhden perhettä näen viikottain (ja siinä
    samalla kummilastakin), toista välimatkojen takia 4 kertaa pér vuosi
    ja yhtä pari kertaa vuodessa. Itselle tämä systeemi on sopinut hyvin.
    Sukulaiskummilapseja tulee nähtyä vähemmän nykyään, kun olivat
    pienempiä (alle 10v) nähtiin enemmän.

    Äänestä

Numerotiedustelusta saa kännykän, tai pöytäpuhelimen, numeron ja osoitteenkin selville yhdellä tekstiviestillä, jos ei ole sitten salainen numero niillä.

Jos perheen isä on vielä serkkusi! niin on kyllä aika läheinen sukulainen kummipoikasikin. Ota selvää suvun kautta jos et muuten onnistu ja laita kummin kortti menemään. Kummit ovat kivoja kun pitävät yhteyttä kummilapseen. Ja laita oma osoitteesi korttin mukaan vinkkinä.

Äänestä
  • mutta mun puolesta asiat on siis ehdottomasti sillä kannalla, että he saavat ottaa yhteyttä
    minuun sitten kun haluavat. Kummeja oli monta, joten yhtä sinne tänne ei siinä mielessä kaivata.
    Ja muiden kummilapsien kanssa on siis kaksinpuolista kanssakäymistä niinkuin kuuluukin.
    En minä näin vähäsen vanhempanakaan alkaisi yksipuoliseen kanssakäymiseen kenenkään
    kanssa!

    Kirjoitus oli lähinnä sen takia, että olisin halunnut kuulla muita
    muutto/häipymistarinoita ja kertoa että tarinoita on monia ...
    sama tapahtuisi uudelleen, jos joku perhe häipyisi ilmoittelematta mitään itsestään.

    Itsellä serkkuja on niin monta sekä ympäri suomea, ettemme
    serkkukokouksia ole järjestäneet (osa ei erityisemmin sukurakkaitakaan) eikä sukujuhlissa
    ole yleensä kuin sen lähialueen sukulaiset mukana. Joten meillä serkku ei
    välttämättä sillain hirveän "lähisukulainen" ole vaikka sitä virallisesti kantilta olisikin.
    Nykyisin olen tekemisissä yhden serkkuni kanssa (silloin lapsena ja alle 25v enemmän).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuosien takaa kirjoitti:

tässäkin oli takana???

Menin yllätyskäynnille joulukuun alussa 1v kummipojalle (asuivat samassa
isossa kaupungissa toisessa lähiössä) - ja yllätys -
ovessa ei lukenutkaan enää heidän nimeään! Kummipojan isä on serkkuni.
No, ajattelin, että ehkä heille tullut nopea muutto
jostakin syystä eivätkä siinä hössäkässä ole muistaneet
vielä ilmoitella. Serkkupoikakaan ei ihan mieletön yhteydenpitäjä ole.
ajattelin että ottavat sitten yhteyttä kun saavat asiat kuntoon ja uuden
asunnon laitettua. No, aikaa meni ja meni - eikä mitään soittoa kuulunut!
Muut sukulaiset eivät heidän kanssa ole paljoa tekemisissä, joten en
kuullut mitään heiltäkään.

Nuori perhe oli sulkenut tuolloin oman puhelimensa,
joten heitä ei saanut puhelimitse (ainakaan tuolloin joulu, tammi ja helmikuussa)
kiinni. Annoin asian olla ja ajattelin, että onpa harvinaisen outoa!
Minusta heidän velvollisuutensa on ilmoittaa, missä he asuvat eikä minun
jäljittää heitä?? Ja ajattelin että kyllä he ottavat kuitenkin nyt joka tapauksessa
ennen synttäreitä yhteyttä.

Tästä on jo nyt vuosia (!!) enkä ole kummipoikaani näinä vuosina nähnyt.
Ekat kolme vuotta ostin varalta joulu ja synttärilahjatkin mutta annoin ne sitten
ystävien muksuille. Sukuun he eivät pitäneet yhteyttä (vanhemmat erosivat vielä
60v). Nyt vasta myöhemmin kuulin, että he olivat muuttaneet maaseudummalle
vuodeksi ja sen jälkeen takaisin tähän kaupungiin.

Annoin asian mennä mutta ihmettelen sitä aina silloin tällöin ..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu