Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Onko kaduttanut

Kun täällä lukee juttuja aina törmää vain että en ole katunut kun olen menettänyt neitsyyteni. Mutta onko minun lisäksi muita joita olisi asia kaduttanut myöhemmin? Kertokaa myös tekin.
3903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Menetin neitsyyteni 19-vuotiaana. Olin aina ajatellut että kun on kerran tähän asti säilynyt niin annan vasta sille ketä rakastan. Sitten kerran baarissa eräs tuttu mies tuli vonkaamaan ja sai minut suostuteltua seksiin. Olen varma ettei mitään olisi tapahtunut ellen olisi ollut lievässä humalassa. Seksi oli todella huonoa, ei siis tuntunut miltään, ei fyysisesti eikä etenkään henkisesti. Eli hieman minua tuo tapahtunut kaduttaa, en tietenkään tuota miestä mistään syytä, olinhan itsekin osallisena ja itse tein lopullisen päätöksen. Nyt vuosi jälkeenpäin minulla on poikaystävä, kenen kanssa todella haluan seksiä harrastaa. Minusta tuntuu että hänelle menetän oikean neitsyyteni (sen henkisen) vaikka fyysisesti en enää impi olekaan.

Äänestä

Siis jos nyt totta puhutaan niin kyllä on hieman kaduttanu..
molen nyt 16 ja ei siitä oo montaa vuotta ku menetin ja nyt tuntuu et olisin vasta henkisesti valmis menettämään neitsyyden.

Äänestä
  • Oon nyt 16 ja neitsyys lähti viime viikonloppuna! Ihan oman poikaystävän kaa; seurusteltu kuukauden! En suunnitellut et neitsyyteni lähtisi näin nopeesti, mut eipä kaduta!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jenna kirjoitti:

Kun täällä lukee juttuja aina törmää vain että en ole katunut kun olen menettänyt neitsyyteni. Mutta onko minun lisäksi muita joita olisi asia kaduttanut myöhemmin? Kertokaa myös tekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu