Missä on Lestadiolaisen kristillisyyden Raamatullisuus?

Ortodox

Vanhoillis-Lestadiolaiset ja heidän johtajansa sekoittavat Juutalaisuuden ja Kristillisyyden kuten Lutherikin rinnakkais opissaan jolta puuttuu teologinen ja Raamaiullinen pohja.
Lutter vähättelee Juutalaisia Jumalan omaisuuskansaa tuota jaloa ölypuuta johon meidät pakana-kristityt on ympätty.VanhoillisLestadiolaiset olettavat olevansa "Jumalan Valtakunta" se ainoa oikea. Mutta Vl yhteisö ei noudata Jumalan SANAA, eli Jumalan tahtoa vaan ovat itse rakentaneet jumalansa ja niin ikään oman jumalansa valtakunnan ilman sanan perustusta.
Jeesus sanoo:
"Minä olen TIE ja TOTUUS ja ELÄMÄ; EI KUKAAN TULE ISÄN TYKÖ MUUTOIN KUIN MINUN KAUTTANI."
Tie, ja Totuus ja Elämä ei tule kenenkään osaksi Vanhoillislestadiolaisen uskon käsityksen kautta, vaan ja ainostaan JEESUKSEN SANA kautta. Johannes 14:6.
Pelastus ja jumalan Isän tunteminen on Jeesukseen takana, joka ei tunne Jeesusta ei voi tuntea Isää Jumalaa. Jeesus sanoo:
"Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunnne kukaan muu kuin Poika, JA SE KENELLE POIKA TAHTOO HÄNET ILMOITTAA: Mat 11:27.
Jeesus sanoo:totisesti, totisesti minä sanon teille:MINÄ olen lammastan OVI.Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, NIIN HÄN pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja uslos ja löytävä laitumen."
Johannes 10:7-16.
Kaikki lestadiolaiset ja muut pakanat tarvitsevat mennä sisälle Jumalan valtakuntaan Jeesus portista uskomalla häneen. Jeesus on ainoa tie pelastuikseen ja Taivaan kotiin .

4

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iveta

      "Minä olen TIE ja TOTUUS ja ELÄMÄ; EI KUKAAN TULE ISÄN TYKÖ MUUTOIN KUIN MINUN KAUTTANI."
      "Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunnne kukaan muu kuin Poika, JA SE KENELLE POIKA TAHTOO HÄNET ILMOITTAA: Mat 11:27.
      Jeesus sanoo:totisesti, totisesti minä sanon teille:MINÄ olen lammastan OVI.Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, NIIN HÄN pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja uslos ja löytävä laitumen."
      Johannes 10:7-16.
      Hengellinen liike X sanoo luettuaan Raamatusta yllämainitut kohdat: Oikeaa tekstiä!
      Hengellinen liike Y sanoo luettuaan Raamatusta yllämainitut kohdat: Amen!
      Hengellinen liike Z sanoo luettuaan Raamatusta yllämainitut kohdat: Totta on!
      Mutta kuitenkin voivat syyttää toisiaan epäuskoisiksi, vääräuskoisiksi jne. Jumalan RAUHAA, ei tappeluita.

    • Järkis

      Juuri tuollaiset mielipiteet ovat syypää paljon kärsimykseen ja väkivaltaan maailmassa. Seuraava filmi selittää miksi:

      http://www.youtube.com/watch?v=k6NliWxVNxw

      Vanhoillislestadiolaisuudessa sentään uskovaiset itse kärsivät jos joku on kärsii, ei ulkopuolisia.

    • Jeesus sanoo:
      "Minä olen TIE ja TOTUUS ja ELÄMÄ; EI KUKAAN TULE ISÄN TYKÖ MUUTOIN KUIN MINUN KAUTTANI."
      Tie, ja Totuus ja Elämä ei tule kenenkään osaksi Vanhoillislestadiolaisen uskon käsityksen kautta, vaan ja ainostaan JEESUKSEN SANA kautta. ¨¨¨¨¨ Tähän on hieman lisättävä, missään ei sanota Raamatussa, että Jeesuksen Sana kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta. On tunnustettava ensin Jeesus Herraksi ja luvattava seurata Häntä, silloin löytyy iankaikkisuus ja isä. Sana on itse Jeesus ennen syntymäänsä, Kristus kuoltuansa ja ylösnousemuksen jälkeen.

      Johannes 14:6.
      Pelastus ja jumalan Isän tunteminen on Jeesukseen takana, joka ei tunne Jeesusta ei voi tuntea Isää Jumalaa. Jeesus sanoo:
      "Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunnne kukaan muu kuin Poika, JA SE KENELLE POIKA TAHTOO HÄNET ILMOITTAA: Mat 11:27. ¨¨¨ Juuri näin, siksi lestadiolaisella ei ole käytännössä kumpaakaan. Ei Isää, eikä Poikaa.

      Jeesus sanoo:totisesti, totisesti minä sanon teille:MINÄ olen lammastan OVI.Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, NIIN HÄN pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja uslos ja löytävä laitumen." ¨¨¨ Tämäkin vielä, heille on portti oma lahko, joka on verrattavissa sikalaan, jos puhutaan lammashuoneesta, sillä on vain yksi portti, tie isän luokse ja se on Jeesus Kristuksena.

    • Selitys

      on saatanasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      52
      2313
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      108
      1675
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe