Maatalous maa on nyt kiinteistöverotuksen ulkopuolella. Fakta on, että kiinteistöverotus tulee nousemaan. Iiro Viinanen vaati eilen Laukaan Peurungassa, että kiinteistöverotus tulee ulottaa myös maatalousmaahan. Tämä on ihan oikeudenmukaisuuskysymys, miksi maalaiset luistavat kiinteistöverotuksesta jatkuvasti? Ja millä perusteella? Kaupinkilainen joutuu yhtiövastikkeessa tai vuokrassa maksamaan kiinteistöveroa joka kuukaus. Myös kesämökistä maksetaan kiinteistöveroa - se menee kepukuntaan.
Lisäksi Iiri Viinanen ihmetteli kovasti tapahtunutta "maatalouden elvyttämist", esimerkiksi pellon myyntivoiton verovapaus. Pelkkää kepulaista suhmurointia taas.
Ainoastaan sinipunahallitus kykenee jakamaan laman laskut tasapuolisesti kaikkien kesken. Kepu ei siihen pysty. Sinipunahallitus Kataisen johdolla on seuraava hallitus.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.