Olen 30 v. mies ja kärsin yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Millä lääkkeillä sellainen yleistynyt tuskaisuus on kohdallanne ollut mahdollista korjata? Itse syön venlafaksiinia 150 mg aamulla ja ilta-ahdistuksen sammuttamiseen (nukahtamiseen) menee 15 mg mirtatsapiinia. Todennäköisesti venlafaksiinin määrää tullaan nostamaan syksyn aikana.
Ahdistuneisuus on voimakkaimmillaan yleensä ihmisten joukossa, kuten kaupoissa yms. Kun koen ahdistuneisuutta, alan hävetä itseäni ja pelkään myös katsoa ihmisiä. Sairauteni vuoksi olen myös jäänyt ilman parisuhdetta, joka lisää ahdistuneisuuttani ja itsevihaani.
Olisin valmis kokeilemaan monenlaisia lääkäriltä saatavia aineita. Kuitenkin ns. betasalpaajat eivät käy, koska tarvitsen jatkuvan pelottoman olotilan. Joku psyykenlääke, joka poistaa pelot ja voi kävellä missä tahansa ilman tuskaa, rennosti häpeämättä itseään. Ei haittaa vaikka tunne-elämä latistuu, kunhan ahdistus on poissa.
Terapiaan ei ole mahdollisuutta, enkä usko oikein niiden tehoon. Uskon, että minulla on jokin häiriö välittäjäaineissa ja sen korjaamiseksi olisi löydettävä joku hyvä reseptilääke.
Ahdistuneisuus on voimakkaimmillaan yleensä ihmisten joukossa, kuten kaupoissa yms. Kun koen ahdistuneisuutta, alan hävetä itseäni ja pelkään myös katsoa ihmisiä. Sairauteni vuoksi olen myös jäänyt ilman parisuhdetta, joka lisää ahdistuneisuuttani ja itsevihaani.
Olisin valmis kokeilemaan monenlaisia lääkäriltä saatavia aineita. Kuitenkin ns. betasalpaajat eivät käy, koska tarvitsen jatkuvan pelottoman olotilan. Joku psyykenlääke, joka poistaa pelot ja voi kävellä missä tahansa ilman tuskaa, rennosti häpeämättä itseään. Ei haittaa vaikka tunne-elämä latistuu, kunhan ahdistus on poissa.
Terapiaan ei ole mahdollisuutta, enkä usko oikein niiden tehoon. Uskon, että minulla on jokin häiriö välittäjäaineissa ja sen korjaamiseksi olisi löydettävä joku hyvä reseptilääke.
Vastaukset 16
Vanhimmat
En oikein tiedä, mutta ystävälläni on paniikki/ahdistuneisuusongelmia ja hänellä lääkityksenä on Sepram 30 mg/pv. Hänellä lääke on auttanut, kun aiemmin pakoili ns. sosiaalisia tilanteita, kaupassa/asioillakäyntiä, ruokalassa syömistä jne...
Nykyään elämänlaatu on parantunut huomattavasti, ja paranisi vieläkin, kun "saisi" itselleen tyttöystävän. On vain niin ujo tekemään aloitteita. Ihan fiksu ja komea mies on, ei siinä mitään.
Vielä lisäksi ottaa kalaöljykapseleita, sekä karnosiinia ja magnesiumia. Olotila on ollut aivan hyvä, ja sosiaaliset kanssakäymiset sujuvat oikein hyvin.
Anna naiselle tilaisuus tutustua sinuun. Eli kerro ongelmastasi, jos olet todella kiinnostunut jostakusta. Nainenhan voi ymmärtää pelkosi vuoksi väärin tilanteen, esimerkiksi että hänessä tai hänen käytöksessään on jotakin vikaa, minkä vuoksi kiusaannut hänen seurassaan. Kirjoitat sujuvasti, nettitutustumisessahan voit kertoa ennen tapaamista, mikä on ongelmana.
Vahinko, että sinulla ei ole terapiaan mahdollisuutta. Yleistyneessä ahdistuksessa on kuitenkin todennäköisesti taustalla sellaisia elämänkokemuksia, joiden käsitteleminen vaikuttaisi ongelmien syyhyn. Lääkkeillä hoidetaan vain oireita eli seurauksia. Häiriöt välittäjäaineissa ovat myös seurauksia, eivät syitä.
Yritän antaa tilaisuuksia, mutta kukaan ei halua tutustua. Ehkä todellisuudessa pelkojeni ja ahdistuksen vuoksi pakenen niistä harvoista tilanteista. Itsehän en kykene muodostamaan tilannetta, vaan tarvitsen hyvin paljon signaaleja myös naisen puolelta. Olenhan todella epävarma itsestäni.
Nettitutustuminen voisikin olla hyvä keino, mutta ei kukaan ole kiinnostunut täälläkään. Ilmoitusta treffeilläkin on tullut pidettyä - ilman keskustelua.
Tuntuu vaikealta uskoa, ettei kukaan olisi kiinnostunut noin hyvin kirjoittavasta miehestä treffeillä. :-) Ethän vain vähättele itseäsi profiilissasi?
Tämä ei taida yhtään lohduttaa, mutta näin sinua vanhemman naisen kokemuksella voin sanoa, että naisten itseluottamus ja aloitteikkuus lisääntyy iän myötä. Nuoret naiset usein odottavat miehen olevan aloitteentekijä. Eli tilanteesi ei nyt ainakaan pahemmaksi ole muuttumassa iän myötä.
"Anna naiselle tilaisuus tutustua sinuun. Eli kerro ongelmastasi, jos olet todella kiinnostunut jostakusta. Nainenhan voi ymmärtää pelkosi vuoksi väärin tilanteen, esimerkiksi että hänessä tai hänen käytöksessään on jotakin vikaa, minkä vuoksi kiusaannut hänen seurassaan. Kirjoitat sujuvasti, nettitutustumisessahan voit kertoa ennen tapaamista, mikä on ongelmana."
Ongelma on siinä, etten ole löytänyt ikänä sellaista sinkkunaista. Ja enhän voi heittää pöytään ongelmiani tuntemattomalle. Et arvaa miten estynyt olen. Jos baarissakin käyn, ei puhettakaan että voisin mennä juttelemaan tuntemattomille neidoille. Kuten kirjoitit, joskus saan kuitenkin seurakseni itsestäni hieman vanhempia naisia.
Ei baareissa edes näykään sellaisia naisia, jotka olisivat minulle sopivia. Käyn paljon kirjastossa ja siellä näkyy usein mukavan näköisiä, sellaisia kunnon kilttejä nuoria naisia. Aika usein saan katseita, jopa hymyjäkin, mutta kun on tällainen hissukka... Ahistaa olla yksin ainoastaan oman estyneisyyteni vuoksi. Monet ovat sanoneet, että kyllähän sinä naisen saisit jos... :'(.
Et usko, kuinka monia romansseja kirjastoissa on syntynyt. Kysy vaikka samoilla hyllyillä liikkuvalta mukavalta vaikuttavalta naiselta, että voisitko suositella jotakin kirjaa, oletko lukenut jotakin mielenkiintoista hiljattain tms. Pääset jutun alkuun, ja voit kertoa omista mielikirjoistasi tai kiinnostuksesi kohteista. Sitten vain kahvilaan jatkamaan juttua... Ja jollei juttua syntyisikään, menee tuo keskustelunavauksesi ihan ystävällisen small talkin tiliin.
Ja oletko miettinyt mennä mukaan esim. johonkin harrastusryhmään, vaikka kansalaisopiston kirjallisuus- tai muulle kurssille, kirjaston lukupiiriin tai johonkin vastaavaan. Niissä liikkuu fiksuja, kivoja naisia, jotka ovat kiinnostuneita mielipiteistäsi eivätkä heti ensimmäiseki odota suuren vaikutuksen tekemistä. Ja mikä parasta kannaltasi, ne ovat hyvin naisvaltaisia ryhmiä.
Eihän niitä ongelmia tietenkään tuntemattoman eteen voi ensimmäiseksi heittää jossakin baarissa. Netissä voi kyllä tutustua pitempäänkin kirjoitellen ja siinä tutustuessa minusta aivan hyvin kertoa, miksi ei ole vielä löytänyt ketään. Tai miten olisi ihan vanhanaikainen kirjeenvaihto?
Ja kyllä fiksulle naiselle on kohteliaisuus, jos mies vaikkapa sanoo, että vaikka olen kauhean ujo, halusin tulla juttelemaan sinulle.
Aloita pienin askelin!
Miten paljon miellyvämpi paikka kirjasto olisikaan romanssin alulle, kuin vaikka viikonlopun kapakkahälinä. Ajatella jos löytäisi seurustelukumppanin, olisi mukava muistella missä sitä tavattiinkaan. Eipä tosiaan olisi minun juttuni se, että tuolla yökerhossahan me kohtasimme.
En minä valitettavasti voi sanoa mitään tuntemattomille nuorille naisille. Hyvä jos uskallan katsoa. Yleensä takaisin tuleva signaali ei ole kovin lämmin. Mutta joskus jopa minunkin kohdallani katseet ovat kohdanneet jonkun söpön neidon kanssa. Ehkä he näkevät minussa samoja piirteitä kuin omassa poikaystävässään tai sukulaismiehessä, kuten vaikka enossaan. Monta vuotta sitten eräs sähköpostituttavatyttö kommentoi kuvaani, että näytän hänen enoltaan... :D.
Iltaisin minulla on hieman vaikeaa. Kuinka toivoisinkaan saavani tänne mukavaan kotiini jonkun mukavan naisen. Enkä nyt tarkoita mitään seksuaalista juttua heti alkuun, vaan ihan mukavaa jutustelua ja tutustumista. Toki sitä olisi edeltänyt tutumiskerrat jossakin kahvilassa tai kävelyillä. Tällaistahan tämä on, haaveita vaan... Mutta pieniä askeleita kohti muutosta...
Älä luovu haaveista! Äläkä huumoristasi. Niistä muodostuu hyvä survival kit.
Olet tutustumisen arvoinen ja kyllä joku nainen sen vielä havaitsee, kunhan annat niitä tilaisuuksia - pienin askelin.
Ahdistuskonkarin kannustukseen liittyen yllyttäisin sinua vielä miettimään sitä terapiaan menoa. Jos sosiaaliset tilanteet ahdistavat kovin niin terapiassakin käynnin ajatus voi tuntua hyvin vaikealta. Mutta terapioita ja terapiamenetelmiä on monenlaisia, ota selvää sinulle sopivista. Toivottavasti asut paikkakunnalla, jossa terapeutteja on tarjolla. Se on kuitenkin aina lääkityksiä parempi tie - vaikka lääkkeetkin ovat kyllä oireita lievittämään paikallaan.
"Mutta joskus jopa minunkin kohdallani katseet ovat kohdanneet jonkun söpön neidon kanssa. Ehkä he näkevät minussa samoja piirteitä kuin omassa poikaystävässään tai sukulaismiehessä, kuten vaikka enossaan. Monta vuotta sitten eräs sähköpostituttavatyttö kommentoi kuvaani, että näytän hänen enoltaan... :D."
Loistavaa, täydellistä itseironiaa! Voisinpa pelkästään kirjoitusnäytteesi perusteella vaihtaa kanssasi muutaman sanasen. :) Jos tuolla huumorilla ei naista löydy, niin kyllä ihmettelen. Reippaasti vaan lähestymään vastakkaista sukupuolta - mitä voisit siinä hävitä.
Kannustaisin sinua vielä kokeilemaan terapiaa. AInakin minulla on siitä ollut suurta hyötyä, samankaltaisten ahdistus- ja paniikkioireiden kanssa painin. Itsekritiikki ja ymmärrys on menossa (ainakin toivottavasti) parempaan suuntaan. Tsemppiä syksyyn!
"Loistavaa, täydellistä itseironiaa! Voisinpa pelkästään kirjoitusnäytteesi perusteella vaihtaa kanssasi muutaman sanasen. :) Jos tuolla huumorilla ei naista löydy, niin kyllä ihmettelen."
Ei ole tosiaan löytynyt, ei. Sitä on monet muutkin hämmästelleet. Ujohan minä ole, joten yleensä vain varatut kaverinaiset pääsevät kokemaan huumorintajuanikin.
"Reippaasti vaan lähestymään vastakkaista sukupuolta - mitä voisit siinä hävitä."
Se häviäminen kai siinä pelottaa. Suojen varmaan itseäni joltakin. Varmaan joutumiselta nolatuksi. Itsetunto kun on mitä on...
On melkoisen hankalaa heittäytyä uuden ihmisen "armoille", jos vaikka vahingossa paljastaisi sen ei-toivotun puolen itsestään. Tämä on aikamoisen raskas taakka piiloteltavaksi uutta ihmissuhdetta etsiessä.
Olisi mukava vaihdella ajatuksia kanssasi!
En minä ainakaan voisi kovin pitkään pitää salassa sitä, että minua usein pelottaa sosiaaliset tilanteet. Vaikka ehkä sen moni jo näkeekin.
Okei, avasin uuden sähköpostiosoitteen. Se on aika hassu, mutta totta tietenkin. Kirjoittele jos haluat vaihtaa ajatuksia. Mistä voisimme kirjoittaa, sosiaalisesta pelosta, tuskaisuudesta, lääkkeistä, vaikeuksista rakentaa ihmissuhteita, yksinäisyydestä?
[email protected]
Hyppään tähän keskusteluun mukaan nyt ihan kylmiltään. Haluan vain edelliseen yhtyen kehoittaa menemään mukaan johonkin rauhalliseen harrasteeseen; kirjallisuus, taide, luontoaktiviteetit ym ovat oivallisia sellaisia. Tai mikä nyt kiinnostaa. Harrasteryhmiä on vaikka mitä ja niistä on helppo saada tietoa netin kautta. Ei se neito tule omalle ovelle kolkuttamaan, on mentävä sinne missä ihmiset ovat. Eikä tämä tarkoita baareja, niissä harvoin syntyy elinikäisiä suhteita ja ilmapiiri on ujolle miehelle aika huono. Onko ahdistus sinulla ajatusten päässäpyörimistä vai ihan konkreettista rinnan puristusta ja hapenpuutteen tuntua? Itse eksyin tänne palstalle nimenomaan ahdistuksen vuoksi, mutta pelkotiloja minulla ei ole. Henkeä tuntuu vain ahdistavan niin pirusti. Aloin juuri cipramil lääkityksen kolmatta kertaa... Mutta todella, sinulle 'yleinen vuodattaja', rohkaisua vaan. Minä esim olen todella epäsosiaalinen tyyppi ja silti olen perheellinen. Toisaalta minulla ei ole tarvetta miellyttää ketään ja se tietysti auttaa olemaan stressaamatta ihmisten keskuudessa. Mutta toisaalta tällainen patoutunut vetäytyvä naishenkilö saa sitten myös ahdistushäiriöitä. Että vikansa meissä kaikissa. Mutta rohkeasti mukaan johonkin, ja ei mitään iskuyrityksiä, vaan ihan vaan juttelua ja tunnustelua. Sitä paitsi olet vasta 30-v. Sinulla ei ole mitään kiirettä! Rauhassa vaan edetään. Ja itsevarmuutta peliin. Sinusta pidetään justiinsa sellaisena kuin sinä olet. Toivottavasti saat ahdistuneisuuden kuriin, niin ei sitä tarvitse jännittää. On todella henkilökohtaista mikä lääke tehoaa. Mutta en ymmärrä miksi et voi mennä terapiaan? Se varmaan auttaisi tapauksessasi.
VASTA 30? Luulisi, että siinä vaiheessa on peli jo väkisinkin pelattu. Kun naiset kuulevat, ettei kolmekymppisenä ole ollut yhtäkään suhdetta niin he perääntyvät heti.
Ja osa saakin perääntyä, mikäli ovat kiinnostuneet historiastani, eivätkä tämän hetkisestä minästä. Kerran yökerhossa päällekäyvä yh-äippä toivotti pian hyvät illanjatkot kun kuuli, ettei minulla ole ollut seurustelukumppania pariin vuoteen. En kyllä itsekään olisi hänen kanssaan halunnut miettiä seurustelusuhdetta.
En kuule pitäisi kaikkien ihmisten kohdalla seurustelemattomuutta lainkaan huonona asiana. Ja tiedän että se nainen, joka minut haluaa, ei häntä haittaa vähäinen kokemukseni. Ei suinkaan, olenhan hyvinkin ainutlaatuinen.
Jos ihan tarkkoja ollaan, olen seurustellut elämässäni noin 4 kk :D. Sitten on muutamia parin viikon 'suhteita'. Mutta itse tosiaan etsin mukavaa seurustelusuhdetta.
Itsetuntosi on ihan paikallaan. :-)