Elokuvan pitää olla arvaamaton ja katsojaa koetteleva elämys elokuvateatterissa.Tälläistä on luvassa Quentin Tarantinon uusimmassa elokuvassa "Kunniattomat paskiaiset".Trailerin perusteella luvassa olisi pauketta ja räiskimistä tuutin täydeltä,mutta ei.Tarantino on jälleen tehnyt näyttelijä lähtöisen leffan,jossa on tarkkaa dialogia pohjustamassa kohtauksia lopulliseen huipennukseensa.Elokuva on pettymys juuri niille,jotka odottavat älytöntä toimintaa räjähdyksineen ja kliseisine ratkaisuineen.Tarantino elokuva on ennalta-arvaamaton,ne jotka ovat nähneet aiemmat herran teokset osaavat jo asennoitua ihailemaan populaarikulttuurin uutta mestariteosta.
Kunniattomat paskiaiset on väkivaltainen elokuva,kyllä on.Sota on ollut jo luonnostaan ihmisen pimeänpuolen esille tuovaa todellisuutta.Mutta tämä elokuva ei todellakaan tee historiankirjoituksille oikeutta juonensa perusteella.Onko historiankirjoituksilla yleensä ollut ollut painava sana tehdä elokuvaa totuuden mukaisesti viihteellisellä konseptilla?
Ei ole ainakaan näinä päivinä tullut sellaista leffaa eteen.Tarantino tekee historiankirjat uusiksi hauskalla tavalla,tosin mustallahuumorilla.Ei sen väliä,kunhan tarina toimii loppuunasti katsojan näkökulmasta nähtynä,riippuu tosin tietenkin katsojasta.Tarantino ei anna armoa natsihenkisille ajatuksille.Tämä elokuva on kuin päiväuni,jossa ohjaaja Tarantino kuvittelee päästelevänsä päiviltä natsisikoja yhtä häijysti kuin itse pääpirut natsit ovat tehneet juutalaisille holokaustissaan.Väkivalta on jälleen arvaamattoman julmaa ja yllätyksekkään raivokasta kuin aiemminkin Tarantinon elokuvissa on nähty.
Amerikanjuutalaisista koottu kunniattomat paskiaiset niminen ryhmä kylvää KAUHUA natsien miehitysaluella Ranskassa.Ryhmää johtaa Ltn. Aldo Raine(Brad Pitt),joka haluaa sata natsipäänahkaa skalpeerattuna jokaiselta ryhmän jäseneltä.Toisaalla eräs natsi juutalaismetsästäjä Hans Landa(Chris Waltz) kylvää myös pelkoa ovelana määrätietoisena niljakkeena.Näyttelijäsuoritukset ovat taas laadukkaita,kuten aina Tarantinon elokuvissa on nähty.Loppuhuipennus kaikkine juonenkäänteineen on kuin yhtä ilotulitusta kirjaimellisesti.Natsirakkaat ja fasismin kannatajat pysyköön poissa,tämä elokuva näyttää miten se historia eli toinen maailmansota olisi kuulunut lopettaa.
TÄHTIÄ ¤¤¤¤¤

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Tarantino elokuva on ennalta-arvaamaton,ne jotka ovat nähneet aiemmat herran teokset osaavat jo asennoitua ihailemaan populaarikulttuurin uutta mestariteosta."
Selvä Tarantino fanin kirjoittama. Deja Vu hetkiä tulee aina kun katsoo tarantinon leffoja.