Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Miehet kertokaa

Törmäsin tässä joku aika sitten erikoiseen asiaan; kolmekymppinen mies kertoi käyvänsä huorissa silloin tällöin. Hänen kaverit myös harrastavat tätä. Nyt mua kiinnostaisi tietää onko se tosiaankin niin normaalia ja hyväksyttävää miesten mielestä. Ja puhun nyt noin 30-kymppisistä helsinkiläisistä melko normaaleista trendikkäistä ja koulutetuista miehistä. Ja ovat vielä parisuhteessa, tai ainakin sen tapaisissa. Minulle vakuutettiin et sehän on ihan ok, maksaa siitä että saa laueta (ei aina omaan käteen) kun kotoakaan ei saa seksiä tarpeeksi. Mä olin aivan järkyttynyt...
324558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ei prostituoidun luona käymisessä ole mitään pahaa. Siis ei mitään. Sen sijaan pettäminen on asia erikseen. Pettäminen on pettämistä, teki sen ammattilaisen tai baarilinnun kanssa. Itse en hyväksy ulkopuolisia suhteita missään tapauksessa, mutta yllättävän moni mies tuntuu ne hyväksyvän. Vaikkeivat myönnä itse pettävänsä eivät kuitenkaan tuomitse muita.

Itse olen käynyt ammattilaisen luona ollessani sinkkuna ja varmasti käyn tulevaisuudessa jos suhteeni loppuu. Tässä välissä aion tyytyä siihen, mitä kotona on (ja se kyllä kelpaa, en kai muuten olisi suhteessa).

Äänestä

Hellan lettas miten se on naisille vaikeaa.Seksuaaliset kyvyt miehellä ovat suoraan verrannoliset sen kykyihin yleensäkin.Mitä paremmat edellytykset miehellä on menestyä,sen tarpeellisempaa myös seksi on hänelle.Usko huviksesi.Menestyvät miehet eivät ole Eunukkeja.

Miehet joilta puuttuu kyky saada jotain aikaan elämässään,eivät seksiäkään suuremmalti tarvitse.MENESTYVILLE miehille seksi on yksi tärkeimpiä asioita.Heillä siihen on myös edellytykset koska he eivät ole kiinnostuneita saamattomista naisista.

Et kait edes kaikista onnettomimpina hetkinäsi kuvittele että USA:n,Ranskan,Espanjan,Saksan ja minkään muunkaan maan johtajat eivät kävisi vieraissa,jos akka sattuu olemaan pahalla päällä?Ymmärrän täysin jos sinun järkytys vain pahenee.

Äänestä

Jos kotona ei saa, niin sitten muualta.
Minä en ainakaan hyväksy ollenkaan sellaista, että nainen pihtaa kotona jonkin asian varjolla. Jos haluaa pihdata, niin olkoon ilman ja minä haen sen pillun muualta, ja piste.

Äänestä
  • Eiköhän tuo ole jo todella sairasta! Oletko miettinyt miltä sinusta tuntuisi, jos vaimosi/tyttöystäväsi tekisi sinulle samoin? Siis juoksisi ensimmäisen ylämäen vastaan tullessa pettämään sinua..? Kai teet tätä huorissa käyntiä vielä naisesi selän takana?!? Kaltaisillasi ei tulisi olla nais-seuraa ollenkaan, niin SIKAMAISTA ja säälittävää on käytöksesi!
    Ja suuri osa huorista ei tee sitä touhua edes omasta vapaasta tahdostaan... Oletko sitä miettinyt, vai liikkuuko päässäsi ylipäätään mitään?
    Mielestäni sinun kaltaisille luuskille tulisi tatuoida otsaan merkki, jonka jokainen kunniallinen nainen osaisi kiertää kaukaa!
    Toivottavasti prostituutio saataisiin kiellettyä suomessa niin kovalla lailla, että sitä ei yksinkertaisesti enää voitaisi harjottaa.
    Siinähän sinä , juoksisit kyrpä ojossa kaupungilla ilman pillua... Riittäisihän sinun käsille sitten töitä!
    Menehän itseesi ja toivottavasti tajuat hävetä! JA PISTE!!!!!!!

    Äänestä

  • Emilia kirjoitti:

    Eiköhän tuo ole jo todella sairasta! Oletko miettinyt miltä sinusta tuntuisi, jos vaimosi/tyttöystäväsi tekisi sinulle samoin? Siis juoksisi ensimmäisen ylämäen vastaan tullessa pettämään sinua..? Kai teet tätä huorissa käyntiä vielä naisesi selän takana?!? Kaltaisillasi ei tulisi olla nais-seuraa ollenkaan, niin SIKAMAISTA ja säälittävää on käytöksesi!

    Kyllähän se on SIKAMAISTA ja säälittävää, jos nainen luulee maailman parantuvan, jos pihtaa sitä pilluaan.
    Minä olen ainakin tehnyt selväksi naisystävälleni, että sillä pihtaamisella et ainakaan mitään voita.
    Ja minun mielestäni voidaan tatuoida kaikille pihtarinaisille merkki otsaa, että näkee jo kaukaa, että tuon kanssa ei ainakaan kannata yrittää.
    Onneksi naisystäväni ei ole vielä 20 vuoden aikana pihdannut.
    Että ota vain se tatuointi otsaasi.

    Äänestä

  • Emilia kirjoitti:

    Eiköhän tuo ole jo todella sairasta! Oletko miettinyt miltä sinusta tuntuisi, jos vaimosi/tyttöystäväsi tekisi sinulle samoin? Siis juoksisi ensimmäisen ylämäen vastaan tullessa pettämään sinua..? Kai teet tätä huorissa käyntiä vielä naisesi selän takana?!? Kaltaisillasi ei tulisi olla nais-seuraa ollenkaan, niin SIKAMAISTA ja säälittävää on käytöksesi!
    Ja suuri osa huorista ei tee sitä touhua edes omasta vapaasta tahdostaan... Oletko sitä miettinyt, vai liikkuuko päässäsi ylipäätään mitään?
    Mielestäni sinun kaltaisille luuskille tulisi tatuoida otsaan merkki, jonka jokainen kunniallinen nainen osaisi kiertää kaukaa!
    Toivottavasti prostituutio saataisiin kiellettyä suomessa niin kovalla lailla, että sitä ei yksinkertaisesti enää voitaisi harjottaa.
    Siinähän sinä , juoksisit kyrpä ojossa kaupungilla ilman pillua... Riittäisihän sinun käsille sitten töitä!
    Menehän itseesi ja toivottavasti tajuat hävetä! JA PISTE!!!!!!!

    Mietin kyllä hiukan, viitsinkö vastata tähän kirjoitukseen lainkaan...
    Emilia, olen pahoillani, jos koet seksin osatamisen ja myymisen niin kovin itseesi kohdistuvana. Kaltaisiasi on toki paljon.

    Joillakin naisilla on voimakas tarve yhdistää irrationaalisesti prostituutio ja miehen ja naisen väliset suhteet toisiinsa.
    Tähän asiaan minulla ei ole tarjota valmista tutkimustulosta, mutta vaikuttaa ilmeiseltä, että Emilian tapaiset henkilöt ovat omaksuneet äärimmäisen voimakkaan puolustusreaktion tähän asiaan liittyen.

    Syyt käyttäytymiseen löytynevät vaikkapa näistä vaihtoehdoista:
    -henkilö on lapsesta saakka kasvatettu kiusaamis- ja rangaistusperiaatteella kaikkiin seksiin liittyviin asioihin nähden
    -henkilölle on syystä tai toisesta kehittynyt erittäin huono seksuaalinen identiteetti
    -henkilö on kasvanut ääriuskonnollisessa ympäristössä, jossa kaikki seksiin liittyvä käyttäytyminen on ollut tuomittavaa
    -henkilö on joutunut toistuvasti tilanteisiin, jossa mies on jättänyt, pettänyt tai käyttänyt seksipalveluita kotipalveluiden sijaan

    Muitakin vaihtoehtoja toki löytyy.

    Emilia...Sinulla ei näytä olevan muuta tietoa prostituutiosta kuin tuo oma, aika paljon paljastava vimmasi ja vihasi. Mitäpä jos hankkisit hieman asiatietoa ja yrittäisit sitten vetää uudestaan johtopäätöksiä?

    Tässä muutamia tosiasioita:
    1.Kaikki suomalaiset ilotytöt tekevät työtään tällä hetkellä vapaaehtoisesti ja ilman kytkyä rikollisuuteen (niin vapaaehtoisesti, kuin kuka tahansa työtä tekevä ihminen duuniaan tekee...).
    2.Seksin oston/myynnin kriminalisoiminen aiheuttaisi järkyttävän ja mittasuhteiltaan uskomattoman laajan tragedian:
    *maahan syntyisi ainakin 250 000 uutta rikollista, käytännössä ehkä jopa miljoona uutta kriminaalia!(Seksin ostajat ja myyjät)
    *vapaista ilotytöistä tulisi rikollisten parittajien orjia
    *muukin rikollisuus kasvaisi
    *kansalaiset kokisivat näin järjettömän ja vaikutuksiltaan negatiivisen lain niin huonona, että lain yleinen kunnioitus vähenisi
    *ns. 'tavalliset kansalaiset' jotka eivät aikaisemmin ole näihin asioihin sotkeutuneet, yllättyisivät joutuessaan vapaa-aikanaan poliisin valvomiksi lain todisteiden hankintaan liittyen

    Tuossa nyt alkajaisiksi todellisuutta mietittäväksi.

    Maailma ei parane kielloilla ja kriminalisoimalla! Maailma saattaa tulla vähän siedettävämmäksi, jos olemme suvaitsevaisia, ja annamme aikuisten kanssaihmistemme elää seksielämäänsä omien näkemystensä mukaisesti, kunhan eivät ketään vahingoita.

    Oletko, Emilia, ehtinyt miettimään, miksi kaikki prostituutioon liittyvien asioiden kanssa työskentelevät puolueettomat järjestöt ja yleishyödylliset organisaatiot vastustavat kriminalisoivia lakeja? Luepa niiden nettisivuja. Tässä pari mallia:
    -Sexpo
    -SALLI (salli.org)
    -Pro-tukipiste
    -Stakes

    Lopuksi voisi vielä muistuttaa ilotyttöjen omasta näkökulmasta. Heidän mielestään on todella alentavaa ja loukkaavaa se tapa, jolla äärifeministiset naisjärjestöt ja uskonnolliset tahot käyttävät hyväkseen prostituoituja omien päämääriensä ajamiseen. He usein sanovatkin, että kyllä sen yksittäisen epämiellyttävän asiakkaan kanssa aina pärjää. Sehän häipyy maksettuaan ovesta, eikä sitä tarvitse ottaa vastaan toista kertaa. Sen sijaan nämä femakot ja Räsäset eivät jätä holhouksessaan rauhaan ikinä, aiheuttavat uudella lailla alan kurjistumisen ja jopa seksiorjuuden, eivätkä edes maksa aiheuttamistaan loukkauksista ja hyväksikäytöstä.

    Hauskaa kevättä!

    Jerry

    Äänestä

  • Jerry kirjoitti:

    Kiitos laajentavasta vastauksestasi!
    Ihmisillä tietysti on erilaisia mielipiteitä eri asioista ja minun kantani tähän asiaan on että kyllä se vaan on epänormaalia, jos normaali parisuhteessa elävien ihmisien on turvauduttava maksullisiin naisiin.
    Valitettavasti ei syyt kayttäytymiseeni johtunut mistään noista mainitsemistasi vaihtoehdoista. Ei ole petetty eikä jätetty, uskonnollinenkaan en niinkään ole, seksuaalistaidentiteettiä löytyy jne. Kuten myös totesit, vaihtoehtoja löytyy... Olisi kyllä mielenkiintoista saada itsekkin tietää, mistä tälläinen ajatteluni johtuu, jos se on niin poikkeavaa muiden ihmisten mielestä.
    Onneksi en asu lähellä pääkaupunkiseutua, jossa tällainen käyttäytyminen on varmasti sitten aika yleistä, valitettavasti. Omalla paikkakunnallani en ole ikinä törmännyt tällaiseen, onneksi. Ja eihän sille mitään voi, että yhteiskunta alkaa pikkuhiljaa mädäntyä...
    Itse olen 20- vuotias nainen ja elän onnellisesti avioliitossa ja toki tiedän, että seksuaalisuus on tärkeää, itse saan siitä nauttia joka päivä, ja vielä hyvästä sellaisesta. (Vuosi vuodelta vain paranee.) Mainittakoon tässä vielä, että aviomieheni on minun toinen seksikumppanini, joten en edes ymmärrä yhdenyön suhteita.
    Olisihan se minulle melkoinen järkytys, jos oma aviomieheni kävisi huorissa ja sen takia vaan ihmettelen,miten muut naiset asiaan suhtautuvat...
    Olisi myös mielenkiintoista tietää minkä ikäinen olet ja elätkö parisuhteessa ja käytätkö maksullista seuraa...
    Oletko koskaan kuvitellut, että vaikka kesken yhdynnän kondomi menisi rikki ja saisit esim. jonkun vakavan, vaikka hiv-tartunnan?
    Luulisin että se pysähdyttäisi miettimään edes hetkeksi -jo etukäteen. Huorat tuskin ovat mistään puhtaammasta päästä... (Tiedoissani on kyllä mahdollisesti suuria aukkoja)
    Ja täytyy lohduttautua sillä, että miehethän ovat vain miehiä. Olen pahoillani ja surullinen, mutta silti toivotan sinulle hauskaa kevään jatkoa ja varovaisuutta jälkiliukkailla!

    Äänestä

  • Emilia kirjoitti:

    Eiköhän tuo ole jo todella sairasta! Oletko miettinyt miltä sinusta tuntuisi, jos vaimosi/tyttöystäväsi tekisi sinulle samoin? Siis juoksisi ensimmäisen ylämäen vastaan tullessa pettämään sinua..? Kai teet tätä huorissa käyntiä vielä naisesi selän takana?!? Kaltaisillasi ei tulisi olla nais-seuraa ollenkaan, niin SIKAMAISTA ja säälittävää on käytöksesi!
    Ja suuri osa huorista ei tee sitä touhua edes omasta vapaasta tahdostaan... Oletko sitä miettinyt, vai liikkuuko päässäsi ylipäätään mitään?
    Mielestäni sinun kaltaisille luuskille tulisi tatuoida otsaan merkki, jonka jokainen kunniallinen nainen osaisi kiertää kaukaa!
    Toivottavasti prostituutio saataisiin kiellettyä suomessa niin kovalla lailla, että sitä ei yksinkertaisesti enää voitaisi harjottaa.
    Siinähän sinä , juoksisit kyrpä ojossa kaupungilla ilman pillua... Riittäisihän sinun käsille sitten töitä!
    Menehän itseesi ja toivottavasti tajuat hävetä! JA PISTE!!!!!!!

    Miltähän sellainen laki näyttäisi.Käy aika pitkäksi odotella että näin makea homma edes hidastuu.Eikähän se Emiliaa pitäisi haitata.Lateksisulhaset kehittyvät vain koko ajan.

    Äänestä

  • Emilia kirjoitti:

    Kiitos laajentavasta vastauksestasi!
    Ihmisillä tietysti on erilaisia mielipiteitä eri asioista ja minun kantani tähän asiaan on että kyllä se vaan on epänormaalia, jos normaali parisuhteessa elävien ihmisien on turvauduttava maksullisiin naisiin.
    Valitettavasti ei syyt kayttäytymiseeni johtunut mistään noista mainitsemistasi vaihtoehdoista. Ei ole petetty eikä jätetty, uskonnollinenkaan en niinkään ole, seksuaalistaidentiteettiä löytyy jne. Kuten myös totesit, vaihtoehtoja löytyy... Olisi kyllä mielenkiintoista saada itsekkin tietää, mistä tälläinen ajatteluni johtuu, jos se on niin poikkeavaa muiden ihmisten mielestä.
    Onneksi en asu lähellä pääkaupunkiseutua, jossa tällainen käyttäytyminen on varmasti sitten aika yleistä, valitettavasti. Omalla paikkakunnallani en ole ikinä törmännyt tällaiseen, onneksi. Ja eihän sille mitään voi, että yhteiskunta alkaa pikkuhiljaa mädäntyä...
    Itse olen 20- vuotias nainen ja elän onnellisesti avioliitossa ja toki tiedän, että seksuaalisuus on tärkeää, itse saan siitä nauttia joka päivä, ja vielä hyvästä sellaisesta. (Vuosi vuodelta vain paranee.) Mainittakoon tässä vielä, että aviomieheni on minun toinen seksikumppanini, joten en edes ymmärrä yhdenyön suhteita.
    Olisihan se minulle melkoinen järkytys, jos oma aviomieheni kävisi huorissa ja sen takia vaan ihmettelen,miten muut naiset asiaan suhtautuvat...
    Olisi myös mielenkiintoista tietää minkä ikäinen olet ja elätkö parisuhteessa ja käytätkö maksullista seuraa...
    Oletko koskaan kuvitellut, että vaikka kesken yhdynnän kondomi menisi rikki ja saisit esim. jonkun vakavan, vaikka hiv-tartunnan?
    Luulisin että se pysähdyttäisi miettimään edes hetkeksi -jo etukäteen. Huorat tuskin ovat mistään puhtaammasta päästä... (Tiedoissani on kyllä mahdollisesti suuria aukkoja)
    Ja täytyy lohduttautua sillä, että miehethän ovat vain miehiä. Olen pahoillani ja surullinen, mutta silti toivotan sinulle hauskaa kevään jatkoa ja varovaisuutta jälkiliukkailla!

    sitä jo paljon tietääkin näistä seksiasioista kun on jo kaksikymppinen.Olet tainnut jo ollakin muutaman viikon avioliitossa.
    Palataanhan parinkymmenen vuoden ja parin ylimääräisen avioliiton perästä taas asiaan.Kuule nuo unelmasi onnellisesta yhteiselämästä hyvinkin monen osalta muuttuu kyllä katkeruudeksi samaan tahtiin kuin rakkaus väljähtyy.Jonka se naisilla tekee huomattavasti useammin ja aikaisemmassa vaiheessa kuin miehillä.

    Jos nyt sattuisi älytön tuuri sinulla käymään,jota nyt en usko,että vielä viiskymppisenäkin olet saman kaverin kanssa avioliitossa.Miehesi voi vieläkin haluta silloin tällöin.Itse voit kyllä huoletta lähteä siitä että itse ajattelet jo jotain muuta kuin seksiä(kun taidat jo nyt sitä tehdä).

    Sinähän tietysti luulet että se on ihan luonnollista että miehesi on siltikin uskollinen.Voin vakuuttaa että saat unohtaa sellaiset ajatukset.Halu on ainakin olla uskoton.Voit hyvällä omalla tunnolla lähteä siitä että näistä seksiasioista et tiedä yhtään mitään.

    Äänestä

  • Emilia kirjoitti:

    Kiitos laajentavasta vastauksestasi!
    Ihmisillä tietysti on erilaisia mielipiteitä eri asioista ja minun kantani tähän asiaan on että kyllä se vaan on epänormaalia, jos normaali parisuhteessa elävien ihmisien on turvauduttava maksullisiin naisiin.
    Valitettavasti ei syyt kayttäytymiseeni johtunut mistään noista mainitsemistasi vaihtoehdoista. Ei ole petetty eikä jätetty, uskonnollinenkaan en niinkään ole, seksuaalistaidentiteettiä löytyy jne. Kuten myös totesit, vaihtoehtoja löytyy... Olisi kyllä mielenkiintoista saada itsekkin tietää, mistä tälläinen ajatteluni johtuu, jos se on niin poikkeavaa muiden ihmisten mielestä.
    Onneksi en asu lähellä pääkaupunkiseutua, jossa tällainen käyttäytyminen on varmasti sitten aika yleistä, valitettavasti. Omalla paikkakunnallani en ole ikinä törmännyt tällaiseen, onneksi. Ja eihän sille mitään voi, että yhteiskunta alkaa pikkuhiljaa mädäntyä...
    Itse olen 20- vuotias nainen ja elän onnellisesti avioliitossa ja toki tiedän, että seksuaalisuus on tärkeää, itse saan siitä nauttia joka päivä, ja vielä hyvästä sellaisesta. (Vuosi vuodelta vain paranee.) Mainittakoon tässä vielä, että aviomieheni on minun toinen seksikumppanini, joten en edes ymmärrä yhdenyön suhteita.
    Olisihan se minulle melkoinen järkytys, jos oma aviomieheni kävisi huorissa ja sen takia vaan ihmettelen,miten muut naiset asiaan suhtautuvat...
    Olisi myös mielenkiintoista tietää minkä ikäinen olet ja elätkö parisuhteessa ja käytätkö maksullista seuraa...
    Oletko koskaan kuvitellut, että vaikka kesken yhdynnän kondomi menisi rikki ja saisit esim. jonkun vakavan, vaikka hiv-tartunnan?
    Luulisin että se pysähdyttäisi miettimään edes hetkeksi -jo etukäteen. Huorat tuskin ovat mistään puhtaammasta päästä... (Tiedoissani on kyllä mahdollisesti suuria aukkoja)
    Ja täytyy lohduttautua sillä, että miehethän ovat vain miehiä. Olen pahoillani ja surullinen, mutta silti toivotan sinulle hauskaa kevään jatkoa ja varovaisuutta jälkiliukkailla!

    OK, Emilia...
    Olen pahoillani,jos aikaisempi kirjoitukseni pahoitti mielesi. Se ei missään nimessä ollut tarkoitukseni.

    Tämän osion myöhemmässä kirjoituksessa perusperiaatteeni kai toin esillekin; Pyrin tällä palstalla herättämään ihmisten ajatuksia mahdolliseen tulevaan, mielestäni järjettömään ja jopa vaaralliseen lainsäädäntöön liittyen.

    Mielestäni on sivistymätöntä heitellä lapsellisia kommentteja kirjoittajista, joita ei itse asiassa tunne. Lipsun näköjään itsekin tästä periaatteesta, mutta vasta silloin, kun joku on jo mennyt törkeilemään. Täkeintä kuitenkin olisi, että ihmiset miettisivät itse asiaa, eivätkä sortuisi kiukuspäissään älyttömään loanheittoon.

    Kirjoituksesi oli jopa koskettava. Yritän vastata sinulle muutamin sanoin. Rehellisesti.

    Olen 40 naimisissa oleva mies, joka rakastaa perhettään.
    Syyt siihen, miksi käytän maksullisia seksipalveluita ovat yksinkertaistetusti seuraavat:
    -Rakastan seksiä ja hauskanpitoa yli kaiken.
    -Olen oppinut, että jokainen ihminen on yksilö myös seksuaalisessa ilmaisussaan.
    -En kyllästy koskaan uuden ja ihmeellisen löytämiseen, ja siitä tässä on kysymys.
    -Oma vaimoni on edelleenkin todennäköisesti paras seksikumppani, joka minulla on ollut, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että uudet kokemukset ovat aina niin uskomattomia, että en pysty edes kuvittelemaan seksielämää vain yhden ihmisen kanssa.
    -Haluan myös usein threesome-juttuja, mikä yleensä edellyttää tuttujen ammattilaisten kanssa sovittua keikkaa.
    -Olen kerta kaikkiaan kyllästynyt ns. 'tavallisten' naisten iskemisen ravintoloista. Se on kyllä helppoa, mutta naiset ovat niin toivottoman humalassa ja, valitettavasti, usein erittäin kokemattomia ja estoisia sängyssä...Minua ei sitäpaitsi kiinnosta varsinainen iskeminen lainkaan. Oman viehätysvoiman kokeilu ja metsästys ovat mielestäni huonon itsetunnon omaavien ihmisten typeriä leikkejä. Aika kuluu turhan jauhamiseen ja omaan napaan tuijotteluun. Samassa ajassa olisi voinut viettää kivan teatteri- ja päivällisillan kivan keskustelun ja kulttuurin merkeissä. Seksiin jää myös paljon enemmän aikaa; koko yö tarvitaan, ei mitään tunnin huitaisuja...

    Olen hyvin perillä siitä, että joku voisi ajatella, että käytökseni on sopimatonta. So? En loukkaa tällä ketään. En hyväksikäytä naisia, jotka erittäin tasa-arvoisesti tekevät diilejä kanssani. (Jos ihan välttämättä haluat, voin antaa sinulle jonkun tytön yhteystiedot, niin voin häneltä kysyä, miten olen häntä kohdellut...)
    Nämä naiset ovat erittäin koulutettuja tai sellaisiksi opiskelevia, eikä heidän maailmaansa kuulu yksiavioisuus tai mikään muukaan klisee, joita voit lukea typeristä lehtijutuista. Heitä vain ärsyttävät heidän asioistaan muka paremmin tietävät muut naiset.
    Mielestäni on sivistynyttä ja suvaitsevaista antaa aikuisten ihmisten elää seksielämäänsä ihan itse.

    Seksiä ostavia miehiähän on Suomessa n.250 000, joten eivät he kaikki asu pääkaupunkiseudulla. Kyllä pienissä kaupungeisa on aivan valtavasti seksipalveluiden kysyntää. Sinulle ei vain ole kerrottu, että poliisi on suurissa syksyn 2002 ratsioissaan käytännössä poistanut prostituution pienemmistä kaupungeista. Se onnistui ihan niillä parituslainsäädännön antamilla valtuuksilla...

    Sinun on myös hyvä tietää, että yhteiskunnassamme asuu kymmeniä tuhansia pariskuntia, joiden suhde on joko alkanut prostituutiosta tai perustunut siihen.

    Eikä se riitä; Miten itse arvioisit suhteita, jossa mies on esimerkiksi antanut lahjoja seksin toivossa ja nainen on tietoisesti ottanut lahjan vastaan tässä merkityksessä? Näitä juttuja on sitten jo miljoonia...Mihin ajattelit vetää rajan seksin oston osalta? Maailma ei ole musta-valkoinen. Ihmiset eivät ole samanlaisia. Saako sinusta ilotyttö rakastella kaverinsa kanssa ilman valvontaa?(Poliisihan joutuu uuden lain astuessa voimaan aloittaman ihmisten valvonnan- myös sinun, jos liikut miehesi kanssa ravintoloissa!) Entä jos kaveri on vaikkapa tarjonnut lounaan, mutta ilotyttö pitää kovasti ystävästään ja halusi seksiä ihan muuten vaan? Kuinka todistetaan, että kyseessä ei ollut seksin osto? Mietipä tämän suuntaisia kuvioita, jos mielikuvituksesi riittää.

    Kysyit, enkö pelkää tauteja. Eiköhän niitä tauteja tullut aikoinaan juuri sieltä 'normaalisuhteista'. En ole koskaan saanut seksin ammattilaiselta mitään tautia. Kondomi on joskus hajonnut, olet oikeassa. Pitäisikö minun sitten kaivaa varmuuden vuoksi hauta takapihalle ja mennä sen reunalle odotteleman, jos vaikka Finnairin päivävuoro putoaisi päähän? Maailma on vaarallinen paikka ja elämä on ikävä tauti, joka aina johtaa kuolemaan. Olen 'kuollut' jo monta kertaa elämässäni erilaisissa vaarallisissa tilanteisa ympäri maailmaa. Jos tuolla tavoin alkaa kaikkea pelkäämään, ei ole sitten lopulta koskaan elänytkään...

    OK, olet kokematon nuori tyttö, ja elämäsi on vasta alussa. Tässä vanhan sedän vihje:
    Nauti kaikesta, mitä sinulla on, elä. Jos olet onnellinen, niin keskity siihen. Miksi ihmeessä sinun pitäisi miettiä minun tai ystäväsi seksielämää, jos sinulla kerran on oma?

    Elämä on lyhyt-fraasi tuntuu naurettavalta, mutta usko minua kun sanon; se on peloittavan totta! Sinun iässäsi vuosi oli pitkä ajanjakso, nyt minusta tuntuu, että kymmenen vuotta on mennyt täysin huomaamatta... Älä jää miettimään ihmisten asioita, mieti omiasi! Niissä on jokaiselle ihan tarpeeksi.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
    Jerry

    PS. Jos haluat lukea ne kaikki perustelut, joilla seksin oston ja myynnin kriminalisointia vastaan argumentoin, niin lähetä vaikkapa anonyymi e-mail-osoite tänne: [email protected], niin saat postissa pamfletit, jotka olen juuri lähetänyt Tasavallan Presidentille ja kaikille kansanedustajille.
    Sama

    taas ei periaatteessa ole mitään tarvista ostoseksiin jos vaimo siihen pystyy.Ja hyvin pystyi kunnes täytti 45.

    Seksielämämme oli aivan varmasti yksi niitä parhaita.On turha tulla selostelemaan että seksihommat loppui minun viehätysvoiman puutteesta.Voi niin ollakin mutta se taas johtuu vaimon seksihalujen lopahtamisesta.

    Tiedän myös naisten seksielämästä kaiken mitä tarvitsee tietää enkä syytä vaimoani.Luonto vain toimii näin.En ota neuvoja vastaan tässä asiassa keneltäkään,kaikista vähiten 20 vuotiailta,koska olen mestari asiassa.En ole määräilemässä muitten seksiasioissa,enkä ota määräilyjä muilta omistani.Kaiken näköisiin neuvoihin minulle on oltava vähän enemmän kokemusta kuin nolla määrä.Lapset on aikuisia ja eroamaan emme tule,niinkuin useammat muut.

    Äänestä

  • Jerry kirjoitti:

    OK, Emilia...
    Olen pahoillani,jos aikaisempi kirjoitukseni pahoitti mielesi. Se ei missään nimessä ollut tarkoitukseni.

    Tämän osion myöhemmässä kirjoituksessa perusperiaatteeni kai toin esillekin; Pyrin tällä palstalla herättämään ihmisten ajatuksia mahdolliseen tulevaan, mielestäni järjettömään ja jopa vaaralliseen lainsäädäntöön liittyen.

    Mielestäni on sivistymätöntä heitellä lapsellisia kommentteja kirjoittajista, joita ei itse asiassa tunne. Lipsun näköjään itsekin tästä periaatteesta, mutta vasta silloin, kun joku on jo mennyt törkeilemään. Täkeintä kuitenkin olisi, että ihmiset miettisivät itse asiaa, eivätkä sortuisi kiukuspäissään älyttömään loanheittoon.

    Kirjoituksesi oli jopa koskettava. Yritän vastata sinulle muutamin sanoin. Rehellisesti.

    Olen 40 naimisissa oleva mies, joka rakastaa perhettään.
    Syyt siihen, miksi käytän maksullisia seksipalveluita ovat yksinkertaistetusti seuraavat:
    -Rakastan seksiä ja hauskanpitoa yli kaiken.
    -Olen oppinut, että jokainen ihminen on yksilö myös seksuaalisessa ilmaisussaan.
    -En kyllästy koskaan uuden ja ihmeellisen löytämiseen, ja siitä tässä on kysymys.
    -Oma vaimoni on edelleenkin todennäköisesti paras seksikumppani, joka minulla on ollut, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että uudet kokemukset ovat aina niin uskomattomia, että en pysty edes kuvittelemaan seksielämää vain yhden ihmisen kanssa.
    -Haluan myös usein threesome-juttuja, mikä yleensä edellyttää tuttujen ammattilaisten kanssa sovittua keikkaa.
    -Olen kerta kaikkiaan kyllästynyt ns. 'tavallisten' naisten iskemisen ravintoloista. Se on kyllä helppoa, mutta naiset ovat niin toivottoman humalassa ja, valitettavasti, usein erittäin kokemattomia ja estoisia sängyssä...Minua ei sitäpaitsi kiinnosta varsinainen iskeminen lainkaan. Oman viehätysvoiman kokeilu ja metsästys ovat mielestäni huonon itsetunnon omaavien ihmisten typeriä leikkejä. Aika kuluu turhan jauhamiseen ja omaan napaan tuijotteluun. Samassa ajassa olisi voinut viettää kivan teatteri- ja päivällisillan kivan keskustelun ja kulttuurin merkeissä. Seksiin jää myös paljon enemmän aikaa; koko yö tarvitaan, ei mitään tunnin huitaisuja...

    Olen hyvin perillä siitä, että joku voisi ajatella, että käytökseni on sopimatonta. So? En loukkaa tällä ketään. En hyväksikäytä naisia, jotka erittäin tasa-arvoisesti tekevät diilejä kanssani. (Jos ihan välttämättä haluat, voin antaa sinulle jonkun tytön yhteystiedot, niin voin häneltä kysyä, miten olen häntä kohdellut...)
    Nämä naiset ovat erittäin koulutettuja tai sellaisiksi opiskelevia, eikä heidän maailmaansa kuulu yksiavioisuus tai mikään muukaan klisee, joita voit lukea typeristä lehtijutuista. Heitä vain ärsyttävät heidän asioistaan muka paremmin tietävät muut naiset.
    Mielestäni on sivistynyttä ja suvaitsevaista antaa aikuisten ihmisten elää seksielämäänsä ihan itse.

    Seksiä ostavia miehiähän on Suomessa n.250 000, joten eivät he kaikki asu pääkaupunkiseudulla. Kyllä pienissä kaupungeisa on aivan valtavasti seksipalveluiden kysyntää. Sinulle ei vain ole kerrottu, että poliisi on suurissa syksyn 2002 ratsioissaan käytännössä poistanut prostituution pienemmistä kaupungeista. Se onnistui ihan niillä parituslainsäädännön antamilla valtuuksilla...

    Sinun on myös hyvä tietää, että yhteiskunnassamme asuu kymmeniä tuhansia pariskuntia, joiden suhde on joko alkanut prostituutiosta tai perustunut siihen.

    Eikä se riitä; Miten itse arvioisit suhteita, jossa mies on esimerkiksi antanut lahjoja seksin toivossa ja nainen on tietoisesti ottanut lahjan vastaan tässä merkityksessä? Näitä juttuja on sitten jo miljoonia...Mihin ajattelit vetää rajan seksin oston osalta? Maailma ei ole musta-valkoinen. Ihmiset eivät ole samanlaisia. Saako sinusta ilotyttö rakastella kaverinsa kanssa ilman valvontaa?(Poliisihan joutuu uuden lain astuessa voimaan aloittaman ihmisten valvonnan- myös sinun, jos liikut miehesi kanssa ravintoloissa!) Entä jos kaveri on vaikkapa tarjonnut lounaan, mutta ilotyttö pitää kovasti ystävästään ja halusi seksiä ihan muuten vaan? Kuinka todistetaan, että kyseessä ei ollut seksin osto? Mietipä tämän suuntaisia kuvioita, jos mielikuvituksesi riittää.

    Kysyit, enkö pelkää tauteja. Eiköhän niitä tauteja tullut aikoinaan juuri sieltä 'normaalisuhteista'. En ole koskaan saanut seksin ammattilaiselta mitään tautia. Kondomi on joskus hajonnut, olet oikeassa. Pitäisikö minun sitten kaivaa varmuuden vuoksi hauta takapihalle ja mennä sen reunalle odotteleman, jos vaikka Finnairin päivävuoro putoaisi päähän? Maailma on vaarallinen paikka ja elämä on ikävä tauti, joka aina johtaa kuolemaan. Olen 'kuollut' jo monta kertaa elämässäni erilaisissa vaarallisissa tilanteisa ympäri maailmaa. Jos tuolla tavoin alkaa kaikkea pelkäämään, ei ole sitten lopulta koskaan elänytkään...

    OK, olet kokematon nuori tyttö, ja elämäsi on vasta alussa. Tässä vanhan sedän vihje:
    Nauti kaikesta, mitä sinulla on, elä. Jos olet onnellinen, niin keskity siihen. Miksi ihmeessä sinun pitäisi miettiä minun tai ystäväsi seksielämää, jos sinulla kerran on oma?

    Elämä on lyhyt-fraasi tuntuu naurettavalta, mutta usko minua kun sanon; se on peloittavan totta! Sinun iässäsi vuosi oli pitkä ajanjakso, nyt minusta tuntuu, että kymmenen vuotta on mennyt täysin huomaamatta... Älä jää miettimään ihmisten asioita, mieti omiasi! Niissä on jokaiselle ihan tarpeeksi.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
    Jerry

    PS. Jos haluat lukea ne kaikki perustelut, joilla seksin oston ja myynnin kriminalisointia vastaan argumentoin, niin lähetä vaikkapa anonyymi e-mail-osoite tänne: [email protected], niin saat postissa pamfletit, jotka olen juuri lähetänyt Tasavallan Presidentille ja kaikille kansanedustajille.
    Sama

    Loppu hyvin, kaikki hyvin...
    Jätetään vaikka tämä keskestelu tältä osin tähän. Ei jaksa vääntää kättä asiasta, josta molemmilla on niin täysin erilainen näkökanta. Ja pyydän myös vilpittömästi anteeksi, jos olen heittänyt asiattomia ja liian henkilökohtaisia kommentteja.

    Kuitenkin minulla on kova halu uskoa "puhtaaseen" ja vilpittömään rakkauteen... joten kiitos vinkeistä.
    Nyt osaan arvostaa moninkertaisesti sitä, miten hyvä -ja vilpitön parisuhde minulla ja miehelläni on! Keskusteku avarti ajattelu maailmaani.

    Emilia

    Äänestä

Kiva että sain vastauksia, niiden luonteesta riippumatta ;-)

Mun täytyy tarkentaa että itse naisena en vastusta prostituutiota, eli sille on aina olemassa tilausta, ja minun puolestani (tai itseasiassa olisi hyväkin) jos valvottuja bordelleja esim. perustettaisiin, ja seksin ostaminen ja myyminen ei olisi kriminalisoitu. Mutta se mistä "järkytyin" tässä tämän miehen kanssa käydyssä keskustelussa oli se että olin aina kuvitellut että näitä palveluja käyttää ne jotka eivät kotona saa, tai ei ole edes ketään kotona keneltä voisi saada. Nyt kyse olikin "harrastamisesta".

Ja olen kyllä ajatellutkin niin että kaikki "vallankahvassa" olevat miehet, tai muulla tavalla menestyneet helpommin näitä palveluja käyttävätkin, mutta tuntui hullulta kun "naapurin poika" kertoi niin tekevänsä.

Itse nautin seksistä niin paljon, että jos olisin saamatta vaikka pari vuotta niin tottakai voisin maksaa hyvästä panosta.

Äänestä
  • Ei se ole sidottu menestykseen tuo huorissa käynti, nämä niin sanotut menestyjät eivät vain huomaa, mitä ympärillä tapahtuu, kun luulevat seisovansa ympyrän keskellä ja pyörittävänsä sitä. Vapaat miehet naivat myös menestyjän vaimoa, silloin kun hra painaa duunia.

    Äänestä

  • Ei se ole todellakaan kiinni siitä, saako muualla. Kyse on siitä jaksaako sitä pimppiä metsästää ja toisaalta siitä, haluaako alkaa suhdetta. Esim. itse en enää tässä iässä jaksa baareissa pyöriä ja bingokaan ei kiinnosta. Sitä paitsi ei-ammattilaisen kanssa on ongelmana aina se, että siinä on tunteet mukana. Vaikka nainen sanoisi mitä ei se koskaan ole "wham bam, thank you ma'am" vaan niitä soittoja tulee perään.

    Äänestä

  • Jallu kirjoitti:

    Ei se ole sidottu menestykseen tuo huorissa käynti, nämä niin sanotut menestyjät eivät vain huomaa, mitä ympärillä tapahtuu, kun luulevat seisovansa ympyrän keskellä ja pyörittävänsä sitä. Vapaat miehet naivat myös menestyjän vaimoa, silloin kun hra painaa duunia.

    Menestyvien miestenkin naisia ehkä muut nai mutta ne ehkä ei ole juuri sellaisia kuin sinä.Älä vain uskottele että olet itse menestyvä tai että naisit jonkun menestyvän miehen naista.Menestyvältä mieheltä ei juuri jää mitään huomaamatta.Sitävastoin kylläkin menestymättömiltä.

    Äänestä

Voi, voi!
Tunnut olevan niin kaukana todellisuudesta, että on ehkä vaikeaa saada piirrettyä muutamalla sanalla kuvaa oikeista ihmisistä ja heidän elämästään.

Itse haen seuraa ammattilaisista, koska haluan älykästä, sivistynyttä, seksikästä ja hauskaa bailausseuraa ns pitkällä tähtäimellä. Minulla on useita ammattilaisia ja puoliammattilaisia vakkareita joiden kanssa vietän sovitusti vapaa-aikaani kaikin mahdollisin eri tavoin. Saisin seuraa ns 'normaalisti' niin paljon kuin haluaisin, mutta sellaisen seuran taso ei riitä minulle.
Kännipäiset omaa huonoa itsetuntoaan ravintoloissa testaavat naiset ovat ensinnäkin huonosti käyttäytyviä ja toisekseen yleensä huonoja sängyssä. Esim bi-naisia ei löydä tikullakaan (triploihin, jos tiedät, mitä se tarkoittaa...). Sitäpaitsi monet ravintolaseuralaiset etsivät pysyvää uutta suhdetta, eivätkä ole lainkaan valmiita tasa-arvoiseen vapaamieliseen hauskanpitoon.
Tässä näin aluksi pureskeltavaa...
Jerry

Äänestä
  • Voi sinua Jerry! En ole niin kokematon ja tietämätön kuin kuvittelet... onneksi olen välttynyt juuri tuollaisilta miehiltä baareissa. Sinäkin todennäköisesti haluaisit juuri minulta, ja saattaa olla että olet vongannutkin, mutta usein tuo ylimielinen suhtautuminen muihin ihmisiin paistaa läpi, ja jää ilman fiksuja, koulutettuja, seksikkäitä, hyvännäköisiä ja niin, niitä tasokkaita naisia jotka eivät rahasta itseään myy. Elämässä kun nyt on muitakin arvoja kuin mitä sinulla näyttää olevan. Ja jos jaksaa ihmisiin oikeasti tutustua, niin voi huomata heräävänsä ihan oikeasti kahden aidon, tasokkaan ja seksikkään naisen vierestä, ja ihan ilmaiseksi ;-)

    Ja vielä; jos joku haluaa huorata, sitä vastaan minulla ei todellakaan ole mitään. Eikä sitä vastaan että joku niitä palveluja haluaa ostaa. Mutta en ole kuullut tai lukenut kuinka yleistä se on. Sitä ihmettelin.

    Äänestä

  • n32 kirjoitti:

    Voi sinua Jerry! En ole niin kokematon ja tietämätön kuin kuvittelet... onneksi olen välttynyt juuri tuollaisilta miehiltä baareissa. Sinäkin todennäköisesti haluaisit juuri minulta, ja saattaa olla että olet vongannutkin, mutta usein tuo ylimielinen suhtautuminen muihin ihmisiin paistaa läpi, ja jää ilman fiksuja, koulutettuja, seksikkäitä, hyvännäköisiä ja niin, niitä tasokkaita naisia jotka eivät rahasta itseään myy. Elämässä kun nyt on muitakin arvoja kuin mitä sinulla näyttää olevan. Ja jos jaksaa ihmisiin oikeasti tutustua, niin voi huomata heräävänsä ihan oikeasti kahden aidon, tasokkaan ja seksikkään naisen vierestä, ja ihan ilmaiseksi ;-)

    Kyllähän sitä baareista voi löytää mahtavaa seuraa, mutta kun ei sitä jaksa etsiä. Ei baarista saa mukaansa naista ilman pitkiä keskusteluja, tanssia ym. (mikä nyt tietysti on ihan normaalia, ei vaan sovi kaikkiin tilanteisiin). Mutta se on kyllä fakta, ettei prostituoitu ole sen parempi sängyssä kuin amatööri. Päin vastoin (ja tämä on kyllä ihan yleinen konsensus), kyllähän seksi on aina parasta suhteessa kun mukana on tunteita. Mutta yksi asia on, missä ammattilainen on parempi: hän tekee mitä asiakas haluaa (tosin amattilaisillakin on omat sääntönsä, jotka he ilmoittavat yleensä jo ilmoituksessaan). Jos esim. haluaa anaalia tai vaikkapa pissaleikkejä (tosin pissailuun ei monikaan ammattilainen suostu) voi prostituoitu olla ainoa, jolta tällaista palvelua saa.

    Mielestäni sinulla on terve asenne prostituutioon. Prostituutio ja pettäminen eivät käy käsi kädessä ja pettäjä pettäisi muutenkin (ei baarista ole vaikea iskeä sinkkuja, ainakaan enää tässä 3-kymppisten ikäluokassa. 2-kymppisenä oli vielä vongattava =). Prostituutio voi auttaa tiettyjä ihmisryhmiä ja muutenhan se on aika vaaratonta. Kunhan saataisiin valvonta kuriin ja päästäisiin parituksesta ja veronkierrosta eroon. Katuprostituutiohan on jo kielletty ja se on ihan hyvä, varsinkin jos naiset kokivat liikkumisen kadulla vaikeaksi.

    Äänestä

  • n32 kirjoitti:

    Voi sinua Jerry! En ole niin kokematon ja tietämätön kuin kuvittelet... onneksi olen välttynyt juuri tuollaisilta miehiltä baareissa. Sinäkin todennäköisesti haluaisit juuri minulta, ja saattaa olla että olet vongannutkin, mutta usein tuo ylimielinen suhtautuminen muihin ihmisiin paistaa läpi, ja jää ilman fiksuja, koulutettuja, seksikkäitä, hyvännäköisiä ja niin, niitä tasokkaita naisia jotka eivät rahasta itseään myy. Elämässä kun nyt on muitakin arvoja kuin mitä sinulla näyttää olevan. Ja jos jaksaa ihmisiin oikeasti tutustua, niin voi huomata heräävänsä ihan oikeasti kahden aidon, tasokkaan ja seksikkään naisen vierestä, ja ihan ilmaiseksi ;-)

    Ja vielä; jos joku haluaa huorata, sitä vastaan minulla ei todellakaan ole mitään. Eikä sitä vastaan että joku niitä palveluja haluaa ostaa. Mutta en ole kuullut tai lukenut kuinka yleistä se on. Sitä ihmettelin.

    Jerry puhuu täyttä asiaa eikä sinulla ole mitään sen asian kanssa tekemistä.Ei Jerry varmaan oppituntia sinulle aikonutkaan niinkuin sinä hänelle.Sinusta on helppo huomata että olet paljon alhaisemmalla tasolla kuin me hyvänpäälle ymmärtävät miehet.Ne on toiset kaverit jotka jopa sinultakin vonkaa.Sinun on erittäin helppo välttyä meidän ryhmään kuuluvilta miehiltä tulevaisuudessakin.Me kun emme ihan jokaiselta tarvitse vongata.Saat olla myös varma että on aika yleistä.Hyvänpäälle ymmärtäviä miehiä on kumminkin jonkun verran.Enemmistönä eivät ole kun tuota keskitasoa ylempänä olevaa älykkyyttä ei esiinny enemmistöllä.

    Joopa joo...
    Enpä arvannut koskettavani niitä syvimpiä tuntojasi N32...Tarkoitus oli tietty hieman provosoidakin, mutta en voinut tietää, että menet repimään nuo haavasi auki kaikelle kansalle tuolla tavoin.

    Kommenttisi ovat aivan hulvattomia: 'Sinäkin haluaisit juuri minulta...'???? Wau! Toivuttuani naurunpuistatuksista vakavoiduin, ja ajattelin, että kyllä sinulla täytyy olla pirullista, kun nyt mietit ihmisten lukevan tuiskahdustasi, jossa paljastat Freudilaisesti omat tarpeesi läksyttelemällä lapsellisesti minua...Hohhoijaa...Olet oikeassa. Et ole niin kokematon ja tietämätön kuin luulin. Olet vain ....juuri sellainen estoinen ja huonolla itsetunnolla varustettu nainen, joita en halua halua baareista metsästellä. MOT!

    Mies 29; En valitettavasti pysty onkimaan kirjoituksestasi pointtia. Siitä konsensuksestasi(?) sen verran, että olen nyt kuitenkin parinkymmenen vuoden aikana vertaillut ihan tosissani näitä seksipartnereiden taitoja. Maksullisista on karkeiden arvioiden perusteella tietoja noin 2-300 naisesta ja maksuttomista ehkä saman verran. Maksullisista ns OK-kategoriaan on päässyt noin 40-50% ja maksuttomista ehkä 10%. Exellent-osastossa on maksullisista tuollainen 10-15 henkilön TOP-lista; heistä 5-6 kuuluvat vakiodeitteihin, joita tapailen satunnaisen säännöllisesti silloin tällöin. Maksuttomien TOP-lista on koko ajalta 4-5:n mittainen, heistä yhtä tapailen edelleen suhteellisen säännöllisesti, koska hän on vaimoni!
    (Tämän tilaston kehittelin äskettäin, ihan muistiin perustuen...)
    Toivottavasti nämä tunnustukseni nyt rauhoittavat kiihkeän vinoilun ja päästään itse asiaan.

    Jaa...Kun kerran neuvomaan ryhdytään, niin voisin neuvoa teitä kumpaakin N32 ja M29:
    Teillä molemmilla on aivan ilmeisesti tämän asian tiimoilta tuon perustietämättömyyden lisäksi myös vakavampi, mutta hyvin yleinen ongelma. Te stereotypioitte ympäristöänne.

    Päättelette nytkin ilmeisen automaattisesti, että jos minä annan lahjoja tai muita vastineita jollekin ihmiselle ja sitten vietän hänen kanssaan aikaa, tämä yhdessä oleminen on jotenkin sisällyksettömämpää tai tunteettomampaa kuin teidän 'maksuton' ajanviettonne.
    Tuollainen ajattelu on erittäin alkeellista. Se tietysti tekee elämänne helpoksi.

    Ihan vain vastaisen varalta: Kaikissa ihmissuhteissa on tärkeintä toisen aito huomioon ottaminen. Ihmisen luokittelu, stereotypiointi, on epä-älyllistä kanssaihmisten aliarviointia ja aina loukkaavaa. Viihdyn vapaamielisten ihmisten kanssa ja he minun kanssani, koska en ole moukka!

    Jerry

    PS En jatka tätä jutustelua- kaikki mitä tähän aiheeseen haluan sanoa, tuli sanottua!

    Äänestä

  • Pukki kirjoitti:

    Jerry puhuu täyttä asiaa eikä sinulla ole mitään sen asian kanssa tekemistä.Ei Jerry varmaan oppituntia sinulle aikonutkaan niinkuin sinä hänelle.Sinusta on helppo huomata että olet paljon alhaisemmalla tasolla kuin me hyvänpäälle ymmärtävät miehet.Ne on toiset kaverit jotka jopa sinultakin vonkaa.Sinun on erittäin helppo välttyä meidän ryhmään kuuluvilta miehiltä tulevaisuudessakin.Me kun emme ihan jokaiselta tarvitse vongata.Saat olla myös varma että on aika yleistä.Hyvänpäälle ymmärtäviä miehiä on kumminkin jonkun verran.Enemmistönä eivät ole kun tuota keskitasoa ylempänä olevaa älykkyyttä ei esiinny enemmistöllä.

    Kuinka voit minua moittia sen perusteella että toin esiin myös asian toisen puolen? Tuntematta minua lainkaan tuskin voit esittää arviota siitä että olisit jollakin (millään) tasolla minua ylempänä. Kirjoituksesi kyllä antaa sinusta sen kuvan ettei sinua todellakaan kiinnosta normaalit, koulutetut, suvaitsevat ja kivan näköiset naiset jotka pystyvät tarjoamaan aivan varmasti rehellisempää, aidompaa yhdessäoloa näitä kriteerejä arvostavalle miehelle, kuin rahalla hankittu seura.

    Aidompaa yhdessäoloa ei yleensäkään miehelle ole kuin seksi naisen kanssa.Kysymys ei ole haluista vaan että tyhjän saa pyytämättäkin.Sinulla tuskin on kykyä arvioida miten paljon rahalla hankittu seura miehille antaa.

    Voit puhtaalla omalla tunnolla laskea itsesi noviisiksi siinä asiassa.Me miehet osaamme kyllä vallan mainiosti siitä asiasta päättää.Jo aloitus kirjoituksesi tuntui naurettavalta kun ihmettelit että koulutetut miehet tätä harrastaa.

    Periaatteessa kaikki jotka tätä harrastaa ovat juuri hyvin koulutettuja ja hyvin toimeentulevia miehiä.Jotka varmasti tietää mikä on heille parasta.Sitä et hetkeäkään tarvitse epäillä.Punainen lanka on,jos et sitä vieläkään tiedä:Tyhjän saa pyytämättäkin.Älykäs mies ei alennu mihinkään nöyryytyksiin jos ei ole pakko.Rahalla ostettu seura on rehellistä ja aitoa seuraa silloin kun se on parhaimmillaan.

    Äänestä

  • En kokenut olevani älykäs, EN KERTAAKAAN!!! Sen sijaan vastailin Sinulle ja muille, niin kuin minun odotettiin vastaavan... Se on ohi nyt, enkä voi sanoa, että olisi ikävä.

    Äänestä

Uskollisuus on katoava luonnonvara. Sen verran on tullut elämää seurattua. Viro on herroille oikein elostelupaikka. Höylätään milloin missäkin ilotalossa kortongilla ja ilman, miten nyt kännissä tuli muistettua. Oikein joskus meininki oksettaa. Himassa ollaan niin koti-isää että.

Onko reissun jälkeen miehesi jonkun aikaa haluton seksiin? Tai muita tekosyitä vältellä. Fritsuja jotkut ovat hioneet santapaperilla, niitä tosin ei huorilta saa.

Joo, plääh

Äänestä

Tietenkin käydään. Mitä se sen kummempaa on kuin parturissa käynti, jos kerran kotona ei hiuksia leikata. Hinta vain on kovempi, 50 ekee.

Äänestä
  • halpa on.Täytyy olla ikäloppu.

    Äänestä

Niin se vaan menee että jos ei kotona naista kiinnosta niin tietenkin jossain muualla on käytävä.

Äänestä

Itse olen käynyt maksullisissa vissiin 4 kertaa aikaisemmin työmatkoilla ulkomailla käydessäni.

Elin tuolloin huonosti toimivassa avioliitossa jossa en saanut tarpeeksi seksiä. Ei kaduta pätkääkään.

Jos ajattelen kaveripiiriäni, niin muutama on tietääkseni käynyt huorissa samoin ulkomailla, mutta vähemmistö kuitenkin.

Luulen, että se on aika tavallista hyvin tienaavilla miehillä jotka matkustelee paljon. Useinhan liikekumppanit jopa vie noihin paikkoihin ja saattavat jopa maksaa lystin.

Monissa maissa ja kulttuureissa huorissa käynti on aivan normaalia ja kuuluu kulttuuriin. Esim. Etelä-Euroopassa, Japanissa tms.

Ei se ole miehelle sen kummempaa kuin parturissa käynti eikä siihen liity tunteita. Ei se siksi ole uhka naisille kunhan mies suojautuu sukupuolitaudeilta. Se riskihän siinä aina piilee...

Äänestä

olen muutaman kerran Helsingissä ollessani käynyt erään virolaisen kaunottaren luona (yksityisyrittäjä, oma asunto tytöllä)saamassa maksullista seksiä.

Täytyy sanoa, että tämä kyseinen tyttö on ollut elämäni pano. Maksaahan se hieman, mutta se kyyti...;) Aivan toista luokaa kuin suomalaisesta ravintolasta isketty, humalainen ja itseään täynnä oleva suomalainen lahna, joka makaa vaan selällään, jalat levällään.

Äänestä
  • En yhtään ihmettelle ettet sinä Niko saa ravintolasta mukaasi niitä upeita naisia jotka osaavat seksistä nauttia, eivätkä vain lahnana makaa allasi. Kyllähän sen näkee päältäpäin jos ei naista arvosta.

    Äänestä

  • pusu kirjoitti:

    En yhtään ihmettelle ettet sinä Niko saa ravintolasta mukaasi niitä upeita naisia jotka osaavat seksistä nauttia, eivätkä vain lahnana makaa allasi. Kyllähän sen näkee päältäpäin jos ei naista arvosta.

    Se näkyy miehestä päällepäin, jos hän käy huorissa, kyllähän joka nainen sen tietää.

    Tavallaan ihmetyttää miksi järjestetään kyselyjä, kunka moni mies käy huorissa, jne. ettekö te naiset näekkään sitä päällepäin? ;)

    Muuten, arvostaako jokainen mies, joka käy huorissa, naisia huonosti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

n32 kirjoitti:

Törmäsin tässä joku aika sitten erikoiseen asiaan; kolmekymppinen mies kertoi käyvänsä huorissa silloin tällöin. Hänen kaverit myös harrastavat tätä. Nyt mua kiinnostaisi tietää onko se tosiaankin niin normaalia ja hyväksyttävää miesten mielestä. Ja puhun nyt noin 30-kymppisistä helsinkiläisistä melko normaaleista trendikkäistä ja koulutetuista miehistä. Ja ovat vielä parisuhteessa, tai ainakin sen tapaisissa. Minulle vakuutettiin et sehän on ihan ok, maksaa siitä että saa laueta (ei aina omaan käteen) kun kotoakaan ei saa seksiä tarpeeksi. Mä olin aivan järkyttynyt...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu