Rakkaus, mitä helvettiä.
Noin 4 vuotta sitten menin kaverin kanssa bileisiin, ne oli semmoset perus teinibileet. Istuskelin siinä tanssilattian vieressä sohvalla ja kattelin, kun ihmiset tanssii. Ajattelin, et nää on taas tämmöset perus tylsät pippalot missä ei tapahdu mitään erikoista. Voi luoja kuinka ihminen pystyy oleenkaan väärässä... Yhtäkkiä huomasin tytön joka erottu joukosta niin selvästi, ainakin mun silmin katottuna. Sen oli pakko olla kaunein ihminen kenet oon koskaan nähny, mä en vaan saanu silmiä irti siitä. Tuijotin sitä älyttömän kauan ja näytin varmaan niin typerältä, kun vaan pystyin näyttään. Sitten se katto mua ja hymyili, sillon tajusin, et enkeleitä on pakko olla olemassa.
Mä en jutellu sille koko iltana, olin vielä liian ujo sillon, enkä muutenkaan saanu sanaakaan suusta, jos se oli lähelläkään mua. Seuraavan viikon aikana kyselin kaverilta, että kuka se oli ja hankin sen numeron. Muutaman päivän keräsin rohkeutta ja tekstasin sille, parin viikon sisällä me jo nähtiinkin ekan kerran. Tykästyin välittömästi sen luonteeseen, juttuihin ja huumorintajuun. Meistä tuli hyviä kavereita, sitten ystäviä. Ihastuin siihen tyttöön koko ajan vaan enemmän, ajattelin joka hetki sitä, enkä saanu rauhaa ennen kun nähtiin taas.
Tuli päivä, kun päätin kertoo mun tunteista. Vastaus oli se vanha tuttu, ollaan vaan ystäviä. Totta kai siinä sitten petty, mutta positiivisesti ajattelin, et kyllä tää tästä. Olin väärässä taas. Päinvastoin kuin muiden tyttöjen kanssa, tunteet ei hävinny. Mä vaan ihastuin enemmän ja enemmän, lopulta rakastuin. Tänäkin päivänä, tälläkin hetkellä, rakastan sitä tyttöö niin paljon, että ei siinä oo mitään järkee. Oon tehny kaikkeni, antanu kaikkeni, mut siltikään en oo onnistunu voittaan sen sydäntä itelleni. Se tyttö vaan säätää sellasten poikien kanssa, jotka joko pettää sitä, on vaan sen yhden asian perässä tai muuten vaan haluaa satuttaa sitä. Miks? En koskaan pystyis tekeen mitään tollasta kenellekkään.
Mä olisin kaikinpuolin luonteeltani hyvä, jopa loistava poikaystävä, ainakin niin on monta kertaa sanottu. Silti en kelpaa, en edes kokemusten jälkeen mitä se on joutunut kokeen muiden poikien kanssa. Toisaalta, kyllähän sen ymmärtää, et jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta ja sille ei mitään voi.
En tosiaan tiedä, mitä tässä pitäs tehdä nyt. Mä oon aivan korvia myöten rakastunu siihen tyttöön, se on edelleen mun mielestä kauneinta mitä oon ikinä nähny ja parasta seuraa mitä tiedän. Joka kerta, kun ajatukset harhautuu takas siihen ja tajuan, että mä en voi saada sitä, tuntuu ihan kun sydän löis ylimääräsen kerran ja rintaa vihlasee. Kai ne sydänsurut on saanu siitä nimensä.
Onko täällä muita, joilla on samankaltanen tilanne päällä? Tai ehkä ollu? Mitään vinkkejä, miten selvitä tästä?
Ja kaiken mukamas saa, kunhan ei vaan luovuta. Paskat.
Noin 4 vuotta sitten menin kaverin kanssa bileisiin, ne oli semmoset perus teinibileet. Istuskelin siinä tanssilattian vieressä sohvalla ja kattelin, kun ihmiset tanssii. Ajattelin, et nää on taas tämmöset perus tylsät pippalot missä ei tapahdu mitään erikoista. Voi luoja kuinka ihminen pystyy oleenkaan väärässä... Yhtäkkiä huomasin tytön joka erottu joukosta niin selvästi, ainakin mun silmin katottuna. Sen oli pakko olla kaunein ihminen kenet oon koskaan nähny, mä en vaan saanu silmiä irti siitä. Tuijotin sitä älyttömän kauan ja näytin varmaan niin typerältä, kun vaan pystyin näyttään. Sitten se katto mua ja hymyili, sillon tajusin, et enkeleitä on pakko olla olemassa.
Mä en jutellu sille koko iltana, olin vielä liian ujo sillon, enkä muutenkaan saanu sanaakaan suusta, jos se oli lähelläkään mua. Seuraavan viikon aikana kyselin kaverilta, että kuka se oli ja hankin sen numeron. Muutaman päivän keräsin rohkeutta ja tekstasin sille, parin viikon sisällä me jo nähtiinkin ekan kerran. Tykästyin välittömästi sen luonteeseen, juttuihin ja huumorintajuun. Meistä tuli hyviä kavereita, sitten ystäviä. Ihastuin siihen tyttöön koko ajan vaan enemmän, ajattelin joka hetki sitä, enkä saanu rauhaa ennen kun nähtiin taas.
Tuli päivä, kun päätin kertoo mun tunteista. Vastaus oli se vanha tuttu, ollaan vaan ystäviä. Totta kai siinä sitten petty, mutta positiivisesti ajattelin, et kyllä tää tästä. Olin väärässä taas. Päinvastoin kuin muiden tyttöjen kanssa, tunteet ei hävinny. Mä vaan ihastuin enemmän ja enemmän, lopulta rakastuin. Tänäkin päivänä, tälläkin hetkellä, rakastan sitä tyttöö niin paljon, että ei siinä oo mitään järkee. Oon tehny kaikkeni, antanu kaikkeni, mut siltikään en oo onnistunu voittaan sen sydäntä itelleni. Se tyttö vaan säätää sellasten poikien kanssa, jotka joko pettää sitä, on vaan sen yhden asian perässä tai muuten vaan haluaa satuttaa sitä. Miks? En koskaan pystyis tekeen mitään tollasta kenellekkään.
Mä olisin kaikinpuolin luonteeltani hyvä, jopa loistava poikaystävä, ainakin niin on monta kertaa sanottu. Silti en kelpaa, en edes kokemusten jälkeen mitä se on joutunut kokeen muiden poikien kanssa. Toisaalta, kyllähän sen ymmärtää, et jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta ja sille ei mitään voi.
En tosiaan tiedä, mitä tässä pitäs tehdä nyt. Mä oon aivan korvia myöten rakastunu siihen tyttöön, se on edelleen mun mielestä kauneinta mitä oon ikinä nähny ja parasta seuraa mitä tiedän. Joka kerta, kun ajatukset harhautuu takas siihen ja tajuan, että mä en voi saada sitä, tuntuu ihan kun sydän löis ylimääräsen kerran ja rintaa vihlasee. Kai ne sydänsurut on saanu siitä nimensä.
Onko täällä muita, joilla on samankaltanen tilanne päällä? Tai ehkä ollu? Mitään vinkkejä, miten selvitä tästä?
Ja kaiken mukamas saa, kunhan ei vaan luovuta. Paskat.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.