Olen juuri tässä lähdössä lomilta armeijaan tosin iloisin ja tosin haikein mielin. Kaikissa armeijaan liittyvissä lapuissa sanotaan, että on kiva mennä vihreisiin, "jos siviili asiat ovat kunnossa". Uskon varmasti tuohon, mutta omalta osaltani ne eivät ole niinkään helpot.
Olen 20 vuotta ja noin 3 kuukautta sitten eronnut odottavan lapsen äidistä, koska elämämme alkoi menemään yhdessä niin sekaisin, että sellaiseen maailmaan lapsen ei olisi ollut hyvä syntyä. Itse silloin join paljon suruuni omien paskojen tekojeni takia häntä kohtaan ja osaksi siitä, että en olisi halunnut tulla isäksi (lapsemme ei ollut siis suunniteltu).
Tällä hetkellä minun ja lapseni äidistä tuntuu hyvältä, että erosimme, koska kummatkin olemme kasvaneet ihmisinä ja vahvistuneet siitä. Mä olen alkanut pikku hiljaa pääsemään alkoholista eroon ja muutenkin elämä menee parempaan suuntaan sillä osin. Jotenkin tasaisemmin....
Mutta arvoituksellinen pointti mielessäni on se, että voisinko olla silloin hyvä isä, jos emme ole yhdessä kun lapsi syntyy. Emme olisikaan se ydilliperhe jossa olen saanut itse kasvaa. Kuvittelin aina, että voisin tehdä ensin talon hankkia töitä ja rakentaa muutenkin elämän lasta varten, kuten vanhempani. Tiedän sen, että jos suhde olisi jatkunut, niin lapsi olisi joutunut elämään hyvin tasapainotonta elämää, mutta voinko olla siltikään hyvä isä, jos en ole mukana, jokaisen päivän arkiaskareissa? Missä on raja kuinka paljon lastaan nähdään ja kuinka paljon ei? Haluaisin vain antaa lapselleni parasta mitä vain osaan, mutta osaanko sitä eronneena?
Koska se perhe ajatus jotenkin ahdistaa, kun kuitenkin haluaisin vielä katsoa elämää ja samalla olla hyvä isä, mutta voiko näitä kaikkia edes saada? Vaadinko elämältä liikaa?
Pelkään, että joutuisin valitsemaan niin, että joko olet hyvä isä ja elät perheessä taikka sitten paska ja katsot vielä elämääsi, kuten muut nuoret jne... Päässä pyörii niin paljon asioita, joihin en saa tai osaa antaa vastauksia.
Olen 20 vuotta ja noin 3 kuukautta sitten eronnut odottavan lapsen äidistä, koska elämämme alkoi menemään yhdessä niin sekaisin, että sellaiseen maailmaan lapsen ei olisi ollut hyvä syntyä. Itse silloin join paljon suruuni omien paskojen tekojeni takia häntä kohtaan ja osaksi siitä, että en olisi halunnut tulla isäksi (lapsemme ei ollut siis suunniteltu).
Tällä hetkellä minun ja lapseni äidistä tuntuu hyvältä, että erosimme, koska kummatkin olemme kasvaneet ihmisinä ja vahvistuneet siitä. Mä olen alkanut pikku hiljaa pääsemään alkoholista eroon ja muutenkin elämä menee parempaan suuntaan sillä osin. Jotenkin tasaisemmin....
Mutta arvoituksellinen pointti mielessäni on se, että voisinko olla silloin hyvä isä, jos emme ole yhdessä kun lapsi syntyy. Emme olisikaan se ydilliperhe jossa olen saanut itse kasvaa. Kuvittelin aina, että voisin tehdä ensin talon hankkia töitä ja rakentaa muutenkin elämän lasta varten, kuten vanhempani. Tiedän sen, että jos suhde olisi jatkunut, niin lapsi olisi joutunut elämään hyvin tasapainotonta elämää, mutta voinko olla siltikään hyvä isä, jos en ole mukana, jokaisen päivän arkiaskareissa? Missä on raja kuinka paljon lastaan nähdään ja kuinka paljon ei? Haluaisin vain antaa lapselleni parasta mitä vain osaan, mutta osaanko sitä eronneena?
Koska se perhe ajatus jotenkin ahdistaa, kun kuitenkin haluaisin vielä katsoa elämää ja samalla olla hyvä isä, mutta voiko näitä kaikkia edes saada? Vaadinko elämältä liikaa?
Pelkään, että joutuisin valitsemaan niin, että joko olet hyvä isä ja elät perheessä taikka sitten paska ja katsot vielä elämääsi, kuten muut nuoret jne... Päässä pyörii niin paljon asioita, joihin en saa tai osaa antaa vastauksia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
noita juttuja. Varmasti sinusta voi tulla hyvä isä, vaikka et olisi yhdessä lapsesi äidin kanssa. Ota yhteyttä esim. miesten keskukseen, jos paikkakunnaltasi löytyy sellainen: siellä on nimenomaan erikoistuttu auttamaan miehiä kaikissa miehiä askarruttavissa asioissa. Erot ja lapset ovat suurin syy, miksi miehet ottavat yhteyttä miesten keskukseen (googleta miesten keskus). Voisitko käydä odottavan äidin kanssa yhdessä neuvolassa, entä sitten, kun lapsi on syntynyt? Neuvolassa toivovat usein, että isäkin kävisi siellä, sillä ne palvelut on tarkoitettu sekä lapselle, että hänen molemmille vanhemmilleen. Kuulostaa siltä, että teillä on säilynyt keskusteluyhteys lapsesi äidin kanssa, vaikka olette eronneet: se on hyvä asia. Keskustelkaa näistä sinua askarruttavista asioista yhdessä. Miettikää jo ennen lapsen syntymää, miten sinä voit käytännössä luoda suhdettasi lapseen, vaikka et asu samassa taloudessa. Lisäksi joka paikkakunnalta löytyy kasvatus- ja perheneuvola, mistä voisit kysyä neuvoa. Ota vain rohkeasti yhteyttä, sehän on näiden neuvoloiden työtä, että tukevat vanhempia ja vanhemmiksi tulevia kaikissa askarruttavissa asioissa. Mieti myös mitä tukiverkostoa sinulla itselläsi on: omat vanhemmat, omat sisarukset tai kaverit. Jos et halua yksin ottaa yhteyttä näihin neuvoloihin, niin ehkä joku läheisistäsi lähtisi mukaasi.
Nuo tapaamiskysymykset taitavat olla melko tapauskohtaisia. Ne sovitaam sitten yhdessä lapsen vanhempien ja viranomaisten kanssa. Tietysti sinun kannattaa pyytää yhteishuoltajuutta lapsesi äidin kanssa, koska lapsi on teidän molempien: ei ole nykyaikana mikään itsestäänselvyys, että lapsen kanssa asuva äiti olisi yksinhuoltaja.
Tosi hyvä asia, että olet vähentänyt alkoholinkäyttöä, ihan itsesi takia. Pidä huolta itsestäsi. Hyvää odotusaikaa ja onnea isyydellesi.