Päivähoidon aloituksen siirto

Haettiin nuorimmalle pojalle nyt hoitopaikka lokakuun alkuun ja saatiin se.
Minun lomautus nyt kuitenkin tuntuu venyvän yli lokakuun alun. Haluaisin pitää nuorimman kotona kunnes pääsen takaisin töihin.

Ongelma on että Tampereella on poskettoman huonosti hoitopaikkoja. Jos en nyt ota vastaan tuota paikkaa se menee jollekkin muulle.
Minulla on lomautettuna viikon kutsunta aika töihin kunnan puolestaan tarvii pika tapauksissa järjestää hoito kahden viikon varoitusajalla. Eli lapsi joutuisi olemaan viikon ilman hoitoa, lisäksi asiaan liittyy huomattava vaara että hoitopaikka joka järjestyy kahden viikon varotusajalla annetaan toiselta puolen kaupunkia. Tämä ei onnistu koska joudun kulkemaan bussilla.

Onko minun nyt pakko vastaan ottaa tuo hoitopaikka ja maksaa siitä vaikka lomautus jatkuukin vai onko kunnalla velvollisuus pyynnöstäni siirtää hoidon aloittamista ilman että menetän paikan?

Kuulin huhun että kunnalla olisi velvollisuus siirtää pyynnöstä aloitus päivää maksimissaan kahdella kuukaudella. Pitääkö tämä paikkansa? Löytyykö ko. laki jostakin netistä?
53218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Jos linkki ei toimi, mene hoitopaikka.net --> keskustelu --> päiväkotihoito --> jonottaminen tiettyyn päiväkotiin ja siinä sivu 2.

    Äänestä

  • Nipsu100 kirjoitti:

    Jos linkki ei toimi, mene hoitopaikka.net --> keskustelu --> päiväkotihoito --> jonottaminen tiettyyn päiväkotiin ja siinä sivu 2.

    En siis halua jonottaa tai vaihtaa paikkaa vaan ainastaan siirtää aloitus päivää ilman että menetän paikan. Voin oikeasti tarvita sitä paikkaa esim. 3 päivän varoitus ajalla.

    Kysyin asiaa päiväkodin johtajalta mutta vastaus oli harvinaisen ympäripyöreä. Ikään kuin siirto oikeus olisi olemassa mutta eivät halua sitä käyttää / mainostaa.

    Alunperin kuulin siirto mahdollisuudesta lastentarhan opettajalta, joten huhu ei oel täysin tuulesta temmattu mutta onko näissä paikkakunta kohtaisia eroja.

    Jos Tampereella haluaa saada joustoja hoitoihin on niistä löydyttävä velvoittava laki. Tampere ei vapaa ehtoisesti tee yhtään mitään (hoitopaikkoja on surkean vähän).

    Äänestä

  • 1sukk1 kirjoitti:

    No jos ei siirtäminen onnistu joudun vastaanottamaan tuon ja maksamaan turhasta mutta sekin PALJON parempi vaihtoehto kuin viedä muksua toiselle puolen kaupunkin bussilla.

    Oletko kysynyt vaikka kunnan phsihteeriltä? Tai joltain muulta kuin tuon päiväkodin henkilökunnalta?

    Googleta päivähoitolaki, jospa siellä on jotain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

1sukk1 kirjoitti:

Haettiin nuorimmalle pojalle nyt hoitopaikka lokakuun alkuun ja saatiin se.
Minun lomautus nyt kuitenkin tuntuu venyvän yli lokakuun alun. Haluaisin pitää nuorimman kotona kunnes pääsen takaisin töihin.

Ongelma on että Tampereella on poskettoman huonosti hoitopaikkoja. Jos en nyt ota vastaan tuota paikkaa se menee jollekkin muulle.
Minulla on lomautettuna viikon kutsunta aika töihin kunnan puolestaan tarvii pika tapauksissa järjestää hoito kahden viikon varoitusajalla. Eli lapsi joutuisi olemaan viikon ilman hoitoa, lisäksi asiaan liittyy huomattava vaara että hoitopaikka joka järjestyy kahden viikon varotusajalla annetaan toiselta puolen kaupunkia. Tämä ei onnistu koska joudun kulkemaan bussilla.

Onko minun nyt pakko vastaan ottaa tuo hoitopaikka ja maksaa siitä vaikka lomautus jatkuukin vai onko kunnalla velvollisuus pyynnöstäni siirtää hoidon aloittamista ilman että menetän paikan?

Kuulin huhun että kunnalla olisi velvollisuus siirtää pyynnöstä aloitus päivää maksimissaan kahdella kuukaudella. Pitääkö tämä paikkansa? Löytyykö ko. laki jostakin netistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu