Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kylpylämatka

Ilmat ovat kylmenneet eikä nudistirannoille ole enää menemistä. Suomessa ei ole yhtään kylpylää joka olisi tarkoitettu alastomille. Katinkultaakaan en laskisi tällaiseksi koska sielläkään kylpyläosasto ei ole alastomille, ainoastaan pieni saunaosasto.

Nykyään pääsee todella edullisesti muutamaan keskieuroopan kaupunkiin Ryanairilla tai Blueonella.

Kysymys kuuluu: Oletteko löytäneet näistä kohteista kylpylää joka olisi oikea nudisti/naturistikylpylä? Etelä-saksassa kävin yhdessä kylpylässä joka oli kokonaan tekstiilivapaa perjantaisin 18-24 aikana. Sinne ei vaan pääse halpalennoilla.
121907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mielestäni kk saunamailma on tarpeeksi iso rentoutumiseen, mutta ymmärrän hyvin jos haluat liukua vesiliukumäkiä niihin ei saunamailmassa ole mahdollisuutta.

mietitäänpä saunamailmassa on sauna, suihkut, poreamme, pieni virkistysallas, kesäisin mahdollisuus ottaa ulkona aurinkoa mitähän muuta naturisti paikalta toivoisi ???

Äänestä
  • Esimerkiksi sitä että olisi muitakin samanhenkisiä paikalla eikä kikattavia lapsia häiritsemässä. Altaita saisi olla enemmän, samoin erilaisia saunoja. KK on kuitenkin perhekylpylä eikä muuksi muutu. Kiva lisä tietysti tuo saunamaailma, mutta en sen takia kyllä lähde toiselle puolelle Suomea kun melkeen samalla rahalla pääsen Saksaan oikeaan nudistikylpylään.

    Äänestä

  • Rehellinen kirjoitti:

    Esimerkiksi sitä että olisi muitakin samanhenkisiä paikalla eikä kikattavia lapsia häiritsemässä. Altaita saisi olla enemmän, samoin erilaisia saunoja. KK on kuitenkin perhekylpylä eikä muuksi muutu. Kiva lisä tietysti tuo saunamaailma, mutta en sen takia kyllä lähde toiselle puolelle Suomea kun melkeen samalla rahalla pääsen Saksaan oikeaan nudistikylpylään.

    muita samanhenkisiä paikalla - kk saunamailmassa käy suuri joukko suomalaisia naturistejä, se että suomessa on todella vähän naturistejä verrattuna saksaan on aivan toinen asia.

    eikä paikalla olisi kikattavia lapsia - juuri useammat altaat/vesiliukumäet toisi paikalle lapsia, ainoa keino poistaa kikattavat lapset on k-18 saunamailmaan tai sitten saksan tavoin muuttaa suurin osa kylpylöistä naku kylpylöikksi jolloin alastomuus kylpylässä olisi normaali asia eikä kuten nyt vain kahden saunamailman ihmeellinen asia.

    en ymmärrä alkuunkaan viimeistä pointiasi, miksi mennä satojen kilometrien matka kk kun samalla rahalla pääsisi saksaan? - minullakin olisi varaa matkustaa thaimaaseen jouluna mutta matkustan silti katinkultaan, katsos jotkut nauttivat eri asioista voi olla että "viittaamasi vapaus" viihtyy paremmin kk saunamailmassa kuin saksalisessa kylpylässä tai ei pidä saksasta tai saksalaisesta ruuasta yms. syitä voi olla tuhansia.

    ps. täytyy taas muistaa ettei kukaan ole väittänyt kk naturistikylpyläksi ainoastaan on todettu kk SAUNAMAILMAN olevan suomen paras nakumesta.

    Äänestä

  • toiseen kertaan kirjoitti:

    Voi herran jestas sentään! Kuka nyt pientä saunaosastoa voisi pitää jonain nakumestana? Anna mun kaiki kestää.
    Kyllähän kk on hieno viihdekylpylä koko perheelle, mutta ei siitä kyllä miksikään nakumestaksi ole.
    Aivan hyvin voit mennä kotikuntasi umahallin saunaan nautiskelemaan alastomuudesta, kuin kainuun perämaille kk.n.
    Valtettavasti Suomessa ei ole ainuttakaan nakumestaa, puhumattakaan oikeasta naturistikylpylästä. Naturistikylpylään päästäkseen pitää matkustaa pitkälle joko lentäen tai laivalla, mutta onneksi Euroopasta niitä löytyy useampiakin ja niihn pääsee nopeammin, kuin Kainuuseen.

    Äänestä

  • toiseen kertaan kirjoitti:

    muita samanhenkisiä paikalla - kk saunamailmassa käy suuri joukko suomalaisia naturistejä, se että suomessa on todella vähän naturistejä verrattuna saksaan on aivan toinen asia.

    eikä paikalla olisi kikattavia lapsia - juuri useammat altaat/vesiliukumäet toisi paikalle lapsia, ainoa keino poistaa kikattavat lapset on k-18 saunamailmaan tai sitten saksan tavoin muuttaa suurin osa kylpylöistä naku kylpylöikksi jolloin alastomuus kylpylässä olisi normaali asia eikä kuten nyt vain kahden saunamailman ihmeellinen asia.

    en ymmärrä alkuunkaan viimeistä pointiasi, miksi mennä satojen kilometrien matka kk kun samalla rahalla pääsisi saksaan? - minullakin olisi varaa matkustaa thaimaaseen jouluna mutta matkustan silti katinkultaan, katsos jotkut nauttivat eri asioista voi olla että "viittaamasi vapaus" viihtyy paremmin kk saunamailmassa kuin saksalisessa kylpylässä tai ei pidä saksasta tai saksalaisesta ruuasta yms. syitä voi olla tuhansia.

    ps. täytyy taas muistaa ettei kukaan ole väittänyt kk naturistikylpyläksi ainoastaan on todettu kk SAUNAMAILMAN olevan suomen paras nakumesta.

    Itse en tiedä yhtäkään kylpylää Saksassa joka olisi pelkästään nakukylpylä, saattaahan niitä tietysti ollakin, muttei sentään suurta osaa. Niissä on useasti vaan ns. saunamaailma joka on K-16 ja tarpeeksi iso. Lasten osastot ovat sitten erikseen, saman katon alla.

    Mutta palatakseni aiheeseen: Onko kellään tiedossa hyvää kylpylää joka olisi suosittu nudistien/naturistien keskuudessa ja jonne pääsisi edullisesti?

    Äänestä

  • Myyjä on pettynyt kävijä, joka pettyi siihen, ettei Kk olekaan mikään naturistikylpylä.

    Äänestä

  • Petetty uhri kirjoitti:

    Myyjä on pettynyt kävijä, joka pettyi siihen, ettei Kk olekaan mikään naturistikylpylä.

    Kylpylälippujen myyjä on miss libertyn kirjoitusten uhri, miss libertyhän netissä jatkuvasti toistaa kuin papukaija tuota suomen paras nakumesta.Nyt on miss libertylle vaihtunut yrjönkadun uimahalli suomen parhaaksi nakumestaksi, lienee miss liberty jo kaikkiin muihin kylpylöihin saanut porttikiellon tuon jatkuvan nettikirjoittelunsa ansiosta.

    Toivottavasti antavat pk:N yrtsiinkin ja toivottavasti palstan ylläpito antaa miss libertylle kirjoituskiellon koska nuo miss libertyn herjaviestit ei lopu palstalla.

    Äänestä

Bremenissä on kylpylä Oase Werserparkissa. Muistaakseni bussi 25 päärautatieasemalta.

Äänestä
  • Kiitokset!

    Arvelin jo ettei tähänkään kysymykseen saa muuta kun suomalaisten tiukkapiponaturistien höpötystä misslibertyn tyhmyydestä. Alku näyttikin synkältä, mutta tulihan asiallinenkin vastaus lopulta!

    Kiitokset syvästi kumartaen. Nettisivujen mukaan hieno kylpylä. Ei muuta kun lippuja varaamaan!!

    Äänestä

  • Rehellinen#1 kirjoitti:

    Kiitokset!

    Toivottavasti kerrot kokemuksesi, sellaista oikeaa tietoa kaivataan tällä palstalla ja kovasti.

    Äänestä

  • Rehellinen#1 kirjoitti:

    Kiitokset!

    Arvelin jo ettei tähänkään kysymykseen saa muuta kun suomalaisten tiukkapiponaturistien höpötystä misslibertyn tyhmyydestä. Alku näyttikin synkältä, mutta tulihan asiallinenkin vastaus lopulta!

    Kiitokset syvästi kumartaen. Nettisivujen mukaan hieno kylpylä. Ei muuta kun lippuja varaamaan!!

    taas keskitytään niin helvetisti toisten haukkumiseen ja heidän oikeinkirjoitus virheisiinsä.
    Kun tätäkin ketjua lukee niin huomaa hyvin että yli 90% kirjoittajista on selkeästi ongelmia luetunymmärtämisen kanssa! Vasta lomailija vastasi kysymykseen jonka ketjun aloittaja esitti.
    Joten keskitytään asioihin ja koittakaa avata oma keskustelu tolle vitun lapselliselle märmätykselle.

    Äänestä

Tässä pari sanaa tuosta Oase kyslpylästä, kävin siellä ensi kertaa viime viikonloppuna. Oli muuten omalta osaltani eka kerta tällaisessa paikassa missä pukeutuminen ei ole sallittua. Kassalla tyttö varmisti vielä englanniksi että ymmärsin periaatteen: Do you understand this is a atotally naked spa? Pukuhuoneesta käydään suihkuihin (jotka avautuu osittain kylpylän puolelle) ja sitten siirrytään yhteiselle alueelle. Pientä hämmennystä aiheutti se että paikllisilla on selvästi valtava määrä kirjoittamattomia saunomiseen liittyviä sääntöjä, joista kyllä pääsee perille kun seuraa mitä paikalliset touhuavat ja yrittää tehd'ä samalla tavalla perässä. Saunoja on noin 15 kpl erilaista, altaat lisäksi sisällä ja ulkona. Oli hämmentävää nähdä miten luontevasti paikalliset käyttäytyvät alasti; toisaalta mieleen jäi myös muut ensikertalaiset joilla meni hetki totutella alastomuuteen. On vaikea kuvitella kotimaassa tilannetta, että ryhmä parikymppisiä tyttöjä ja poikia suihkuttelee rennosti keskenään ja menee sitten yhdessä porealtaaseen tai uimaan. Yleisissä tiloissa liikutaan valinnan mukaan joko alasti tai pyyhkeeseen kietoutuneena. Saunoissa ollaan pääosin makuulla ja ehdottomasti alasti. Paikalla taisi olla noin 150-200 ihmistä, keski-ikä ehkä 30 vaiheilla. Suosittelen kaikille, taidan ottaa näistä kylpyläkäynneistä vakiintuneen tavan kun tulee kuitenkin muutaman kerran vuodessa Saksassa kuljettua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 48 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Rehellinen kirjoitti:

Ilmat ovat kylmenneet eikä nudistirannoille ole enää menemistä. Suomessa ei ole yhtään kylpylää joka olisi tarkoitettu alastomille. Katinkultaakaan en laskisi tällaiseksi koska sielläkään kylpyläosasto ei ole alastomille, ainoastaan pieni saunaosasto.

Nykyään pääsee todella edullisesti muutamaan keskieuroopan kaupunkiin Ryanairilla tai Blueonella.

Kysymys kuuluu: Oletteko löytäneet näistä kohteista kylpylää joka olisi oikea nudisti/naturistikylpylä? Etelä-saksassa kävin yhdessä kylpylässä joka oli kokonaan tekstiilivapaa perjantaisin 18-24 aikana. Sinne ei vaan pääse halpalennoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu