Tässä palstassa on todella heikkotasoista kirjoitusta. Samat kielioppivirheet, jotka ovat
todella räikeitä ja silmiinpistäviä tuntuvat jonkin henkilön kirjoituksissa aina vain toistuvan.
Sitten käytetään jatkuvasti monikkomuotoa, vaikka varmaan tarkoitetaan selkeästi yksikkömuotoa.
Toivoisin, että tämän yhden miehen ympärillä oleva kirjoitusvirheiden piiri kiinnittäisi tähän seikkaan erittäin paljon huomiota. Kielioppi ei ole hallinnassa, eikä silloin kannata ilmaista itseään.
todella räikeitä ja silmiinpistäviä tuntuvat jonkin henkilön kirjoituksissa aina vain toistuvan.
Sitten käytetään jatkuvasti monikkomuotoa, vaikka varmaan tarkoitetaan selkeästi yksikkömuotoa.
Toivoisin, että tämän yhden miehen ympärillä oleva kirjoitusvirheiden piiri kiinnittäisi tähän seikkaan erittäin paljon huomiota. Kielioppi ei ole hallinnassa, eikä silloin kannata ilmaista itseään.
Vastaukset 27
Vanhimmat
ja ne johtaa Turkkuun!
Vähän merkillinen paikka tuo Arealonga. Naturistialueen joka avattiin pari vuotta sitten sivuilla on amerikkalasia 50 luvun kuvia ym mutta ei omalta alueelta.
Kun klikkasin information painiketta tuli vastaus Forbidden to your client.
Kerran keskustelin heidän kuvapolitiikastaan ja lopputulos oli parempi kuvilla kuin ilman vaikkei ne liity paikkaa millään lailla. Onko kukaan käynnyt siellä koskaan??? Johtuen kylmäst merivirrasta meri on kesäkuun lopussa vain 17astetta ja elokuussa se on kunnolla uimalämmintä. Tähän ilmiöön ovat monet ihanalla Biskajan lahdella käyneet tutustunee. Upeat lähes loppumattomat hiekkarannat, mutta viileä vesi. Siellä on runsaasti hyviä naturisti alueita joista olimme viimesi La Jennyssä. Aivan prima paikka uskallan suositella. Uida voi uimaaltaassa jos ei pidä viileästävedestä. Korkea hiekkadyyni suojelee meren viileiltä tuulilta.
Havaittu tosiseikka.
Ihmeellisä sanoja viljellään, esim. nakuuintia
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000002482210
Alastiihaninta läytyy http://groups.msn.com/alastiihaninta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000002620641
Pahoittelen panovirhettä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000002627039
Suloista suvenodotusta
Sauna 4. huhtikuuta 2001 22:48:23 sähköposti [email protected]
http://www.freebok.net/books/SNC_FNC/view.html?page=19
Alasti ihaninta
Kirjoittanut: Naku, 22.2.2004 klo 16.17
Jos olet kiinnostunut alasti lomailusta mökillä tai nakurannoilla niin parhaat tiedot löydät erityisryhmästä http://groups.msn.com/naturisti
Siellä on jo 760 kiinnostunutta. Tervetuloa mukaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=94&conference=553&posting=22000000002460216
MSN:n tuhottua 800hengen ryhmän on tilalle perustettu uusi, jonka nimi on Alasti ihaninta ja osoite http://groups.msn.com/alastiihaninta
Tervetuloa mukaan.
Tiedot Nimi
Sauna Salminen
Kertoo myös MSN:n tuhottua 800hengen ryhmän on tilalle perustettu uusi, jonka nimi on Alasti ihaninta ja osoite http://groups.msn.com/alastiihaninta
Tervetuloa mukaan
http://groups.msn.com/Matkailu/general.msnw?action=get_message&mview=1&ID_Message=1204
Kirjoitettu: 19.02.2004 klo 21:00 Vastaa lainauksella
Jos olet kiinnostunut nakurannoista niin parhaat tiedot löydät erityisryhmästä http://groups.msn.com/naturisti
Siellä on 750 kiinnostunutta. Tervetuloa mukaan.
Nyt kyseessä kirjoittaja Ahokivi. Sähköposti [email protected]
Kirjoittaja 2Viidakko Sauna Salminen
http://deitti.net/keskustelut/viesti.php?seskey=deitti&groupid=13&topicid=10057
Herää kysymys, yksi, kaksi vai useampi???
Lisää =====> Bulvaani näennäistoimija vai yhdistykset?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000002489443
Keskustelua asiasta!
Jos ei ole sama niin ainakin saman koulun oppilaita.
Amerikkalasia joka olisi kieliopillisesti > amerikkalaisia.
Information >kieliopillisesti se on informaation.
Kylmäst >se on kieliopillisesti kylmästä.
Uimaaltaassa > se on eri sana, oikea muoto on uima altaassa.
Viileästävedestä > sen oikea muoto on viileästä vedestä.
Keskustelupaikka on täynnä samoja virheitä, esimerkiksi: nakuuintia > sen oikea muoto on naku uintia.
Sana alastiihaninta, sen oikea muoto on alasti ihaninta.
Kysyn samaa, onko kyseessä sama kirjoittaja sauna/2viidakko/salminen/ Ahokivi/naku/ym
Kieliopillisten virheiden mukaan voisi olla sama. Olisiko se myöskin bulvaani näennäistoimija jota on epäilty?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000002489443
Miksi muuten ns. vanhat ajaa alas suomen suurimman keskustelun jota valvo ns. vanhojen yhdistysten hallitusjäsenet, ne on kaiketi havainnut savua ennen tulta.
Jäljet johtavat Turkuun?? Tarkoitit tietysti Someroa? Siellähän tämä yksi suhari omaa toimintaansa pyörittää ja useilla eri niceillä kirjoittelee niin tänne kuin omaan portaaliinsakin.
Mutta hyvää nimipäivää tälle sankarille! Kielioppikirja olisi mukava ja sopiva lahja...
kertoo kylläkin muuta kun someroa. Lues muuten uudestaan toi viestini!
Ei kukaan lue viestejä, joissa on linkityksiä joihinkin ikivanhoihin, kirjoitushäiriöisiin jorinoihin.
Riippumatta siitä, mistä luonnevikainen linkittäjä on kotoisin.
kertoo kylläkin muuta kun someroa. Lues muuten uudestaan toi viestini!
Pitää olla: Ei ole suotava käyttää passiivia.
Lause aloitetaan isolla alkukirjaimella.
Somero kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Lues ei ole suomen kieltä. Pitää olla imperatiivi
lue ! toi sana ei ole suomen kieltä, pitää olla
tuo. Toinen assosisaatio voi tarkoittaa imperfektiä,
että joku on tuonut jotain, silloin voi sanoa toi.
Esimerkiksi "hän toi sen kirjan takaisin eilen".
Alkeet kannattaa opetella, ennenkuin tänne kirjoittaa.
joka viilaa pillkkuja eikä muista aihetta.
Keskustelujen tallenne sieltä avaus keskustelun mainos Naturismi (Seppo) 27.07.02 16:49
Kyseessä on taasen sama keskustelu, yksi lisänimimerkki tulee lisää, Seppo.
Keskustelutallenteessa on yksi yhteenveto, sanoja.
Erikoisia sanoja: Olemma, keskutella, heitää, pervopalstoille ja oikeiks.
Mutta varsinainen paljastava on se, usein sanat yhdessä, oli kyseessä sitten mies tai nainen. Listasin viesteistä muutamasta löytämäni paljastavan yhtäläisyyden. Se oli muuten helppoa, ajoin listat Yliopiston tekstinkäsittely koneella, joten helppoa löytää sellaiset ilmentymät, missä sama vika toistuu usein. Lukijat voi itse tarkistaa, kaikki viestit joissa vika ilmenee, on tässä keskustelussa.
sivuilleen,kummallista,
hausujen,kauheen,
Itsensapaljastaminen,
entisestään,saadaan ,
muotoja!lue,
yht'äkkiä,
hyvinkin.Kakodikin,
puomi,missä,
pois.Kylästä,
totta,että Paleohorassa,
nakurantaa,mutta,
joukossa,ei pervertikkojen,
aik.kirjoitukseeni,
Kakodikissa,joten
Vahinko,ettet,
sinne,olisi,
tavata.Tosin,
maailmastalöytyy,
kohteita,joissa,
käydä.Hauskaa,
pervot, nakuilua,
Stockan Hekusssa,
provosoijille,sillä,
naturistivuorot pervoiluksi,
tulemaan.änkytät
aina,kun,
heihei,pane,
sieltä tulemaan.änkytät
aina,kun,naturistit pervompia,
Yhdyssana virheet ja se että on sanat yhdessä sekä se että sanat on ilman väliä löytyy nykyäänkin hyvin usein. Onkohan ilmiö selviämässä?
Kuitenkin sama keskustelu joka on ns. vanhojen yhdistysten taholta ajetu alas.
Tilasin ko. tallenteen PKSN naturisteilta.
se sama kun naturisti keskustelun sauna/2viidakko/salminen/Naku/ym kyllä se kai kummasti sit kerkiää....,)
sauna/2viidakko/salminen/ Ahokivi/naku/seppo/ym
onko muita?
Ennen kuin kirjoitetaan erikseen, opettaja.
Hyvä ope, ymmärrän turhautumisesi. Ei näistä tirkistelijöistä tämän parempia kynäilijöitä olsi koulinut kukaan muukaan.
Meneppäs katsomaan tuota runkkareitten palstaa. Siellä ovat luokkasi tähtioppilaat. Heidän kirjoituksiaan on nautinto lukea. Kieli mainiota ja mileikuvituksen lento häikäisee.
.............koska kirjoituksesi on tosi kehnoa suomen kieltä.
Tarkoitatko "vauhda" vaihda sanaa ??
Myös tekstissäsi vilisee monia räikeitä kirjoitusvirheitä, joita en viitsi enepää kommentoida.
Selitys kaiketi on, arvelen liiton ääni-torvi >
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000002613573
Ehkäpä tämä antaa varoittavan esimerkin myös opettajalle:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000002341620
näähän oikein nauttii tästäkin
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000001259270
on nuoria, ne oikein hekumoi nuorten perään, http://www.saunalahti.fi/sncfnc/images/4/un01.jpg
kiiman tippa mulkunpäässä ja hyvin menee.
Kun katoliset papit http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000002405920
Ainoan suomen pornoalastonkuvasivun kuvat naturismin alla löytyy os.
http://www.saunalahti.fi/sncfnc/images/4/
Järkevämmät yhdistykset LM ja PKSN ei tarjoa kuvia houkutteluun jäsenistä.
Ainoan poikkeuksen tekee varsinaiseksi kuvapalvelimeksi profiloitunut Turkkuulaisten snc/sivu.
luulen että suomen kielen opettaja tarkoitti minua mutta minusta kuitenkin tällainen niin sanottu höyry sauna kirjoittaminen sopii hyvin tähän keskusteluun kun kaikilla tuntuu olevan muutenkin höyryä päässä liikaa eikä opettajakaan näytä oikein viisaalta hän kun ei tajua että kirjoituksella on asian lisäksi myös tyyli eikä niitä pidä ainakaan ali arvioida vaikka asia onkin tärkein mutta vain pilkku sääntöjä miettivä ei ehkä tajua koko asiaa ja pilkuillakin on monenlaisia sääntöjä joita kirjoittaja voi soveltaa suomen kielen opettaja ei tosiaankaan vaikuta kirjoittajalta tämän höyry sauna kirjoituksen tarkoituksena ei ole mitenkään tukea ja puolustaa yksityisen ja oma peräisen naturisti kerhon oma valtaista ja karvatonta puuha miestä lopuksi vielä kirjoittakaa te muutkin höyry sauna kirjoituksia ne sopivat hyvin myös nudest naturist tyyppisten juttujen kera
Älä kirjoita yhteen pötköön. Jaa teksti kappaleisiin. Mutta jaa teksti sitä ennen virkkeisiinkin ja aloita kunkin virkkeen ensimmäinen sana isolla kirjaimella. Kirjoita järkevästi, käytä pää- ja sivulauseita.
Sorry, en jaksanut lukea tekstiäsi eli sanomasi meni hukkaan. Turhaan kirjoitit.
on aina hyvä saada asian tuntija neuvoja äidin kielen opettajalta erotanko sitten myös lauseen vastikkeen pilkulla kuitenkin höyry sauna kirjoittaminen on kivaa kokeilkaa sitä kaikki ei kai sanoma silloin ole mennyt hukkaan kun vain yrittää pysyä säädyllisyyden rajoissa ja tämähän onkin kaikkein tärkeimpiä aiheita nudismi keskustelussa että kaikki osaavat pilkku säännöt oikein
sauna, alaston, nyt seisoo, naimaan ja heti, nai niin hitosti, orkku, raukee olo ja himaan nukkuun........;)
Missä tahansa on järkeä käyttää hyvää suomen kieltä.
Uusiksi, jotta ehkä menisi perille. Eli kirjoitit minne tahansa, kirjoita selkeästi ja kielioppisääntöjä noudattaen, jos haluat että viestisi luetaan ja ymmärretään oikein.
oli taas ilo saada hyviä neuvoja äidin kielen opettajalta minustakin tekstin sisältämän viestin ymmärtäminen on hyvin tärkeää ja olen päätynyt siihen että monilla on tosiaan paljon höyryä päässä kun kukaan täällä ei oikein näytä tajuavan mihin tekstiin vastaa ja mitä varten joku epäilee vaino harhaisena aina herjaa ja lataa varmuuden vuoksi jatkoksi viisi kymmentä linkkiä turhan päiväisiin kirjoituksiin tai syyttää turkulaisia jostain käsittämättömästä sitten joku toinen kirjoittaa muiden tehneen kirjoitus virheitä sillä munasillaan varsinkin miehen pitää aina olla erityisen tarkkana oikein kirjoituksen suhteen muuten auringon palvomisesta ei tule mitään eikä kyse ole oikeasta naturismista ja sen takia minä olenkin päätynyt harrastamaan höyry sauna kirjoitusta mikä tuntuu sopivan tälle seura kunnalle hyvin ja kuten jo aikaisemmin kirjoitin se sopii myös nudest naturist kirjoittamisen kera
Tässä kaksi tähän aiheeseen littyvää linkkiä. Siis ei mitään vanhojen herjojen toistoja, vaan oikeasti TÄHÄN AIHEESEEN LIITTYVIÄ:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000001442183
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000002341620
on liiton ääni-torvi
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000002613573
Ääni-Torvi? Torvi voit olla, mutta kirjoita äänitorvi yhteen. Tekeekö Liiton olemassaolo noin tiukkaa? Eihän sen pitäisi teille kuulua ollenkaan. Te edustatte wnn-ajattelua Suomessa ja se ajattelu avaa ovet, kerroitte. Ei muuta kuin sakset suihkimaan ja karvat veks!
Tarkoituksella ääni-torvi, niin se on ihan hyvä ja korostus on oikea.
Pieni kyssa:
Minkä ihme liiton olemassaolo?
Nämä kuuluvat samaan koulukuntaan, todennäköisesti saman koulun oppilaita, vai mitä mieltä on arvoisa opettaja. Nimimerkki Sauna Salminen/ Alias: Naku/ Alasti ihaninta/ sauna/ 2viidakko/ ahokivi/natu/300/ 600/jyrki/ voi jopa tuntea hänet jos laitaa aivonystyrät töihin. Koska näillä muilla on sama virhetyyli kun edellä on kuvattu....;)
Yhteenvetoa. Vuosi 2002-2004..
Siinä on erikoisia sanoja: ”Olemma, keskutella, heitää, pervopalstoille ja oikeiks.
Mutta varsinainen paljastava on se, usein sanat yhdessä, oli kyseessä sitten mies tai nainen. Listasin viesteistä muutamasta löytämäni paljastavan yhtäläisyyden. Se oli muuten helppoa, ajoin listat Yliopiston tekstinkäsittely koneella, joten helppoa löytää sellaiset ilmentymät, missä sama vika toistuu usein
sivuilleen,kummallista,
hausujen,kauheen,
Itsensapaljastaminen,
entisestään,saadaan ,
muotoja!lue,
yht'äkkiä,
hyvinkin.Kakodikin,
puomi,missä,
pois.Kylästä,
totta,että Paleohorassa,
nakurantaa,mutta,
joukossa,ei pervertikkojen,
aik.kirjoitukseeni,
Kakodikissa,joten
Vahinko,ettet,
sinne,olisi,
tavata.Tosin,
maailmastalöytyy,
kohteita,joissa,
käydä.Hauskaa,
pervot, nakuilua,
Stockan Hekusssa,
provosoijille,sillä,
naturistivuorot pervoiluksi,
tulemaan.änkytät
aina,kun,
heihei,pane,
sieltä tulemaan.änkytät
aina,kun,naturistit pervompia,”
MSN harrasti oikeikirjoitusta
Kirjoittanut: 2viidakko, 9.3.2004 klo 16.05
." Se on oikein kirjoitettuna >MSN harrasti oikeinkirjoitusta, ikään kuin sukulaissielu sanalle
Alastiihaninta….;)
ei riitelyä
Kirjoittanut: ällämmäläinen, 3.2.2004 klo 11.53
>Yhsistykset <