Ensin Forssa, sitten Nokia. Vasemmisto on varsin hajanainben tätänykyä. Nokian Uutiset:
Yhteinen vappujuhla kaatui demareihin
Simo Husso
SAK:n Nokian paikallisjärjestö olisi ollut halukas järjestämään yhden yhteisen vappujuhlan sen sijaan, että paikkakunnalla juhlitaan kolmessa erillisessä tilaisuudessa. Homma kuihtui jälleen kerran kokoon. Tällä kertaa demarit eivät edes tulleet kokoukseen, jossa yhteisestä vappujuhlassa keskusteltiin.
– Lähetin Vasemmistoliiton, SKP:n ja SDP:n kunnallisjärjestöjen puheenjohtajille kirjeen tammikuun 14. päivänä. Kirjeessä kerrottiin, että SAK:n Nokian paikallisjärjestö olisi järjestämässä yhteistä vappujuhlaa. Palaveri, jossa asiasta keskusteltiin, pidettiin 24. helmikuuta. Vastauspyyntöä toivottiin 15. helmikuuta mennessä, taustoittaa SAK:n Nokian paikallisjärjestön puheenjohtaja Pirjo Laitinen.
Kutsua noudattivat Vasemmistoliitto ja SKP. Nokian demareilta ei ollut kokouksessa edustajaa. Puolue ei kommentoinut millään tavalla kutsukirjettä.
– Edes jälkeen päin en ole saanut minkäänlaista viestiä demareilta, kertoo Laitinen.
Yhteisjuhlaan
tulevaisuudessa?
SAK:n paikallisosasto on jo useana vuonna pyrkinyt siihen, että työväenpuolueet järjestäisivät yhden yhteisen vappujuhlan. Lähimmäksi päästiin vuonna 2000, jolloin demarit ja vasemmistoliittolaiset juhlivat yhdessä. Jatkoa yhteisjuhla ei kuitenkaan poikinut.
Huonosta menestyksestä huolimatta SAK:n paikallisosasto ei aio luovuttaa yhteisen juhlan järjestämisaikeesta. Ensi vuonna yritetään uudestaan.
– Tämänvuotinen kokemus osoitti, että juhlan järjestämisestä kannattaa alkaa puhua aikaisemmin kuin tammikuussa, toteaa Laitinen.
Laitisen mukaan SAK on halukas olemaan yhteisen juhlan vastuullinen järjestäjä. Hän kuitenkin huomauttaa, että SAK ei omaa juhlaa järjestä, joten neljännen vappujuhlan mahdollisuus on pois suljettu.
SAK:n paikallisjärjestön halu yhteisen riennon järjestämiseen on siinä, että näin halutaan saattaa työväki yhteen nykyistä näyttävämmin. Kolmessa eri juhlassa on tähän saakka käynyt jonkinlainen kato. Väki ei yksinkertaisesti riitä kolmeen erilliseen tilaisuuteen.
– Yhdessä juhlassa myös taloudellinen puoli jakaantuu usealle maksajalle, huomauttaa Laitinen.
Kolme juhlaa
edelleen
SAK:n kutsua noudatti SKP:n aluejärjestön puheenjohtaja Eero Salonen. Hän toteaa, että neuvottelussa päätettiin, että koska demarit eivät ole yhteisessä juhlassa mukana, juhlitaan vappua Nokialla perinteisin menoin. Tämä tarkoittaa, että kolme puoluetta juhlii omissa juhlissaan.
– Päätimme, että Vasemmistoliitto ja SKP ei järjestä yhteistä juhlaa, vaan mennään perinteisin menoin.
SKP:lle yhteinen juhla olisi kelvannut. Salonen toteaa hieman harmittelevansa sitä, että päädyttiin nykyiseen kolmen juhlan ratkaisuun. Hän kuitenkin huomauttaa, että päätös syntyi hyvässä yhteishengessä, eikä syyllistä olla hakemassa.
Yhteisen juhlan kaatumisen yhtenä selittävän tekijänä Salonen arvelee olevan syksyllä tulevat kunnallisvaalit.
– Puolueet haluavat omia ehdokkaitaan puhujakorokkeelle, toteaa Salonen.
SKP juhlii vappua perinteisesti Poutunpuistossa.
Vasemmistoliitto
olisi valmis
Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön puheenjohtaja Marja-Leena Torkki toteaa, että puolue olisi valmis kolmen puolueen yhteiseen juhlaan.
– Jos se onnistuu Tampereella, niin miksi ei Nokialla?
Samaan hengenvetoon hän kuitenkin muistaa kuulleensa, että takavuosina oli jotakin kärhämää yhteisissä juhlissa. Hän kuitenkin uskoo, että nykyisin juhlat onnistuisivat ilman jälkipuheita.
– Vappu on yhteinen työväen juhla. Miksi sitä ei voitaisi juhlia yhdessä?
Koska yhteiset juhlat eivät ainakaan tänä vuonna toteudu, aikoo vasemmistoliitto juhlia perinteiseen tapaan Toivontorilla.
Tosin pientä toivoa tulevaisuuden varalle antaa se, että keskusteluyhteys kolmen puolueen välillä toimii ainakin jollakin tasolla. Tästä kertoo se, että juhlat ainakin pyritään järjestämään eri kellonaikoina. Päivämäärä on kaikilla kuitenkin sama.
SDP:llä oma juhla
myös lähivuosina
SDP:lle oman juhlan pitäminen oli melko selvä asia jo vuosi sitten. Pirkkalaistori nimittäin varattiin tämänvuotiseksi juhlapaikaksi melko pian viimevuotisen vappujuhlan jälkeen.
- Muutama vuosi sitten Pirkkalaistorilla juhlittiin SAK:n lipun alla. Silloin jäsenistö ei kokenut juhlaa omakseen, kertoo SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Orvokki Grönroos.
Demareissa ei myöskään koeta, että yhteiseen juhlaan pitäisi pyrkiä siksi, että väki olisi käynyt vähiin. Grönroosin mukaan demareiden vappujuhla vetää edelleen kivasti porukkaa.
Muun muassa 70-luvulla Nokialla järjestettiin kolmen puolueen yhteisiä vappujuhlia. Niiden tapahtumat kalvavat edelleen etenkin vanhempaa demarijäsenistöä.
– Kun SDP:n edustaja nousi puhujakorokkeelle, niin tapahtui muutamia mielenosoituksellisia poislähtöjä, muistelee Grönroos.
Näiden tapahtumien muisto elää yhä eikä Grönroos usko, että kolmen puolueen yhteiset vappujuhlat olisivat lähivuosinakaan mahdollisia.
– Juhlimme varmaan ainakin lähivuosina Pirkkalaistorilla oman lipun alla. Ehkä yhteisjuhlat ovat sitten mahdollisia, kun nuorempi remmi on päättämässä SDP:ssä.
Kutsukirjeessä
ei yhteystietoja
Yksi syy demareiden haluun järjestää oma juhla on kunnallisvaalit. Grönroos toteaa, että lähestyvät vaalit ovat jo selvästi aiheuttaneet sen, että joissakin puolueissa ollaan oltu hanakoita "lähettämään nuolia SDP:n suuntaan."
Demareiden kunnallisjärjestö käsitteli SAK:n paikallisjärjestön lähettämän kirjeen ajallaan. Syy siihen, että käsittelystä ei mennyt tietoa SAK:lle on perin inhimillinen.
– Kirjeessä ei nimittäin ollut muuta kuin koollekutsujan nimi. Siinä ei ollut minkäänlaisia yhteystietoja. Nyt olen selvittänyt ne ja vastaus lähtee oitis Laitiselle, kertoo Grönroos.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.