Treeneissä "kaverina" psykopaatti-sadisti

Mitä olen täällä lueskellut, niin monilla on kokemuksia sellaisesta, että harjoituksissa pariksi onnettomasti sattuu tyyppi, jonka motiivit ovat enemmän tai vähemmän harjoituskaverin satuttamisen tai vahingoittamisen puolella.

Onko sinulla kokemuksia tällaisesta? Tai jos itse harrastat moista, niin voisitko kertoa miksi?

Oma kokemukseni on varhaiselta 90-luvulta karate-treeneistä. Ohjeistus oli selvä: käykää vastakkain ja harjoitelkaa rauhallisella tempolla ja rauhallisella voimalla lyöntejä ja torjuntoja (jotka määriteltiin etukäteen). Parini oli itseäni puoli päätä pitempi tyyppi, joka oli tuolloin kolme vyötasoa itseäni edempänä.

Kun komento aloittaa tuli, tyyppi latasi kaikkea muuta kuin rauhallisesti tai edes kohtalaisesti nyrkkinsä suoraan leukaani sillä seurauksella, että etuhammas lohkesi. Ohjaaja kehotti häntä ottamaan rauhallisemmin. Siinä seuraus. Ei mitään muuta - hänelle. (Näin tosin vahiongonilon silmistään.)

Näitä voitonvarmoja sadisteja löytyy, jotka tarttuvat heti tilaisuuteen, kun toinen on ottanut ohjeistuksen mukaisen, yleensä rauhallisemman asenteen ja tavallaan heittäytynyt luottamuksen tilaan, ja odottaa erilaisen taitotason sekä harjoitteen mukaista kontaktia. Toinen sitten heti pamauttaa teholla, joka ei missään määrin vastaa tarkoitusta.

Kyse ei ole siitä, ettenkö itsekin pystyisi lyömään puoli- tai täysteholla, mutta jos se ei ole harjoituksen tarkoitus, niin näen tuollaisen toiminnan raukkamaisena sadismina.

Olen miettinyt sitä, että näiden tyyppien kuuluisi ehdottomasti saada varoitus tai potkut seurasta, jos tilanteet ovat kyllin vakavia ja räikeitä. Voi kuulosta naurettavalta, mutta minusta rikosilmoituksen tekeminen voisi olla paikallaan, jos toinen luottamustasi hyväksi käyttäen katkoo hampaasi, murskaa nenäsi tms.

Nämä sairaat tyypit voisivat perustaa Fight club -tyylisen klubin itselleen.
1473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On helppoa olla jälkiviisas, mutta ehkä tossa tilanteessa olisi kannattanut lopettaa treenit siihen. Ja hoitaa samantein kolmeen pekkaan keskustelu valmentajan ja osapuolten kesken. Keskustelussa olisi voinut käydä läpi tilanteen ja sen, että oli sellaista hippaa että hammaskin lohkesi. Että mitä nyt tehdään ja hahmotella vähän vastuita ääneen.
Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeampaa tilanteita on kuvata (myös omalle vakuutusyhtiölle/poliisille) ja niitä on helpompi värittää itselleen mieluisiksi.

Valmentajat vastaavat osaltaan treenien turvallisuudesta. Turvaallisuuden takeeksi ei käy, että sanotaan, että voi-voi. Valmentajien pitäisi aina olla tietoisia treenaajien tasosta ja siitä, keitä salilla käy. Jos treeneihin tulee oudompi tyyppi, niin valmentajien normaaliin älykkyysosamäärään kuuluu katsoa, ettei kyseinen tyyppi sparraa aloittelijoiden kanssa. Tietyllä tavalla sellainen osoittaa aika raukkamaista ja vastuutonta asennetta "katotaan, miten tossa käy".

Jostain syystä kamppailutreeneissä luullaan, että saleilla häärätään tuurilla ja onnen kantamoisella. Luullaan, että toisten aiheuttamat vahingot menevät automaattisesti vahingonkärsijän omaan piikkiin. Ei se näin mene.

Ihan sama, missä olet, niin vastaat aina tekemisistäsi. Eli jos rikkoo jotain joltain, vahingossa tai tahallaan, niin se pitää korvata. Kyse on ihan päivänselvästä jutusta. Jos esim. naarmutan naapurin autoa parkkipaikalla, selitykseksi ei riitä että "naapurin auto oli niin paska, että pakko sitä oli naarmuttaa". Kamppailulajeissa voi tietenkin tapahtua niinkin, että vahingonkärsinyt on itse osaltaan myötävaikuttamassa vahinkoon, esim. väistää liian myöhään tai tekee jonkun oman virheen. Silloin se on oma vika siihen asti, kun voidaan kohtuudella se sellaiseksi todeta. Mutta jos toinen kevyissä treeneissä iskullaan aiheuttaa hammasremontin, pienenkin, niin vahinko _on _ tuon vahingon aiheuttajan korvattava.

Ihmettelen hieman näitä lajeja, joissa on hienot filosofiat ja etiketit, mutta treenatessa niillä pyyhitään p******ä. Filosofioiden hallinta kuitenkin säästäisi näiltä hammasremonteilta. Treenikaveria kunnioitetaan, koska hän antaa aikansa ja kehonsa käyttöösi, jotta voisi itse kehittyä paremmaksi. Tässä on peiliinkatsomisen paikka itse kullakin, omantunnon mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


panssarilasileuka kirjoitti:

Mitä olen täällä lueskellut, niin monilla on kokemuksia sellaisesta, että harjoituksissa pariksi onnettomasti sattuu tyyppi, jonka motiivit ovat enemmän tai vähemmän harjoituskaverin satuttamisen tai vahingoittamisen puolella.

Onko sinulla kokemuksia tällaisesta? Tai jos itse harrastat moista, niin voisitko kertoa miksi?

Oma kokemukseni on varhaiselta 90-luvulta karate-treeneistä. Ohjeistus oli selvä: käykää vastakkain ja harjoitelkaa rauhallisella tempolla ja rauhallisella voimalla lyöntejä ja torjuntoja (jotka määriteltiin etukäteen). Parini oli itseäni puoli päätä pitempi tyyppi, joka oli tuolloin kolme vyötasoa itseäni edempänä.

Kun komento aloittaa tuli, tyyppi latasi kaikkea muuta kuin rauhallisesti tai edes kohtalaisesti nyrkkinsä suoraan leukaani sillä seurauksella, että etuhammas lohkesi. Ohjaaja kehotti häntä ottamaan rauhallisemmin. Siinä seuraus. Ei mitään muuta - hänelle. (Näin tosin vahiongonilon silmistään.)

Näitä voitonvarmoja sadisteja löytyy, jotka tarttuvat heti tilaisuuteen, kun toinen on ottanut ohjeistuksen mukaisen, yleensä rauhallisemman asenteen ja tavallaan heittäytynyt luottamuksen tilaan, ja odottaa erilaisen taitotason sekä harjoitteen mukaista kontaktia. Toinen sitten heti pamauttaa teholla, joka ei missään määrin vastaa tarkoitusta.

Kyse ei ole siitä, ettenkö itsekin pystyisi lyömään puoli- tai täysteholla, mutta jos se ei ole harjoituksen tarkoitus, niin näen tuollaisen toiminnan raukkamaisena sadismina.

Olen miettinyt sitä, että näiden tyyppien kuuluisi ehdottomasti saada varoitus tai potkut seurasta, jos tilanteet ovat kyllin vakavia ja räikeitä. Voi kuulosta naurettavalta, mutta minusta rikosilmoituksen tekeminen voisi olla paikallaan, jos toinen luottamustasi hyväksi käyttäen katkoo hampaasi, murskaa nenäsi tms.

Nämä sairaat tyypit voisivat perustaa Fight club -tyylisen klubin itselleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu