Housut jalassa naisella, joutui vankilaan.

Kannattaa miettiä mitä päälleen pukee.
Housuihin pukeutumisesta tuomittu sudanilaisnainen on päässyt vankilasta. Toimittaja Lubna Ahmed Hussein tuomittiin eilen siveettömästä käytöksestä noin 140 euron sakkoihin.

Hussein kieltäytyi kuitenkin maksamasta sakkojaan, ja hänet vangittiin myöhemmin eilen. Husseinia tukeva Sudanin journalistiliitto maksoi sakot naisen puolesta saadakseen hänet vapaaksi.

Toimittaja pidätettiin 12 muun naisen kanssa heinäkuussa, kun hän käytti housuja ravintolassa. Naista uhkasi pahimmillaan 40 raipaniskua rangaistuksena säädyttömäksi tulkitusta pukeutumisesta.

Oikeudenkäynti on nostanut esiin naisten huonon aseman Sudanissa
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että naisella housut on synti, jos piti housuja, tuli hameen olla housujen päällä.. synti vie kadotukseen..

Äänestä
  • Tuon kaltaisia saarnoja , ovat aivan teko-oppia ei taatusti ymmärtäneet syntikäsitteestä oikeesti mitään .
    Hulluinta siinä oli tuo kehoitus kahden kertaiseen pukeutumiseen , Laihalle sopii ehkä talvella , miten
    sopivaa sitten ylipainoiselle ?
    Synti määritys on vieläkin Jumalan .
    Se ei ole ihmisille tarkoitettu koskaan, paitsi kertoa siitä mitä Jumala on päättänyt !

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Tuon kaltaisia saarnoja , ovat aivan teko-oppia ei taatusti ymmärtäneet syntikäsitteestä oikeesti mitään .
    Hulluinta siinä oli tuo kehoitus kahden kertaiseen pukeutumiseen , Laihalle sopii ehkä talvella , miten
    sopivaa sitten ylipainoiselle ?
    Synti määritys on vieläkin Jumalan .
    Se ei ole ihmisille tarkoitettu koskaan, paitsi kertoa siitä mitä Jumala on päättänyt !

    Ihmisen tahdossa ja Jumalan tahdossa on vakava ristiriita. Tätä ristiriitaa Jumalan rahdon ja ihmisen tahdon välillä nimitetään synniksi.

    Erilaisten hengellisten kolpötöörien tahto on yhtä lailla langennut tahto. Kristityllä ei ole sen tähden lupaa turvatua ihmisiin ja heidän neuvoihinsa, vaan Jumalan pettämättömään sanaan, sen lupauksiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sam sieni kirjoitti:

Kannattaa miettiä mitä päälleen pukee.
Housuihin pukeutumisesta tuomittu sudanilaisnainen on päässyt vankilasta. Toimittaja Lubna Ahmed Hussein tuomittiin eilen siveettömästä käytöksestä noin 140 euron sakkoihin.

Hussein kieltäytyi kuitenkin maksamasta sakkojaan, ja hänet vangittiin myöhemmin eilen. Husseinia tukeva Sudanin journalistiliitto maksoi sakot naisen puolesta saadakseen hänet vapaaksi.

Toimittaja pidätettiin 12 muun naisen kanssa heinäkuussa, kun hän käytti housuja ravintolassa. Naista uhkasi pahimmillaan 40 raipaniskua rangaistuksena säädyttömäksi tulkitusta pukeutumisesta.

Oikeudenkäynti on nostanut esiin naisten huonon aseman Sudanissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu