Vanhanen pätevä

Vanhanen on toiseksi pätevin ministeri hallituksessa, Väyrysen jälkeen.
Yrittäkää nyt hyvät ihmiset nähdä metsä puilta vai haluaisitteko Kataisen tai Urpilaisen pääministeriksi?
Herra meitä siitä varjelkoon!
Mistä tälläinen idioottimainen ajojahti Vanhasta kohtaan, ihminenhän on kuitenkin kyseessä.
18187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Urpilainen on seuraava päministeri. Lahnanen saa nylkyttää työtöntä (vai saiko se töitä jostain imagokonsulttifirmasta?)

Äänestä

Pilkkaamiselle ja kiusaamiselle on saatu uusi nimitys, satiiri. Myös Halla-Aho jätettiin tuomitsematta somaleita koskevasta kirjoittelusta, koska sitä pidettiin satiirina. Mihin tämä johtaa, saapa nähdä.

Äänestä

Vanhasen "pätevyys" kävi ilmi kahden tutkijan toimesta. Sanomalehdessä ollen jutun mukaan juuri tehty kirja kertoo Vanhasen olevan osana korruptiohallitusta. Siinä eivät enää selitykset, ei kerta- eikä kestosellaiset, auta, kun kaikki on kirjoissa ja kansissa. Kansa toivoo Vanhasen eroavan. Eroa toivotaan myös Anttilan, Hyssälän, Kiviniemen ja Väyrysen kohdalla.

Kyllä Urpilainen olisi Vanhasen ja Kataisen suhteen paras ehdokas uudeksi pääministeriksi. Hänellä ei ole valehtelijan (julkkisministerit) eikä kiukuttelijan (Väyrynen) taustaa, eikä jatkuvasta ryssimisestäkään (nykyhallitus) häntä voida vielä syyttää. Uutena tekijänä hän on vain hieman liian innokas ja kokematon, joten paljon menee vielä sen piikkiin. Välillä suusta pääsee pieniä sammakoita, kun ei tunnu tekevän tarpeeksi taustatyötä, mutta ei mitään kepun ja kokkeleiden sammakoihin verrattavaa. Hienoita kuitenkin on, että hän ei julkisesti valehtele, eikä ole sekaantunut korruptiohallituksen touhuihin.

Äänestä
  • aivan ihana.suomen OBAMA:NAISISTA JA POLITIIKOISTA YKKÖNEN ON PÄIVI RÄSÄNEN:

    Äänestä

  • On vaikea nähdä Urpilaisessa mitään ominaisuutta pääministerin vaativan tehtävän hoitamiseen.
    En puhu nyt minkään poliittisen puolueen jäsenenä, kuten Sinä todennäköisesti.
    Puhun vuosikymmeniä politiikkaa seuranneena, aikuisia suomalaisia päätyönä opettaneena, erikoisosaamisalueena johtamistaito.

    Äänestä

  • Juhako kirjoitti:

    On vaikea nähdä Urpilaisessa mitään ominaisuutta pääministerin vaativan tehtävän hoitamiseen.
    En puhu nyt minkään poliittisen puolueen jäsenenä, kuten Sinä todennäköisesti.
    Puhun vuosikymmeniä politiikkaa seuranneena, aikuisia suomalaisia päätyönä opettaneena, erikoisosaamisalueena johtamistaito.

    En ole puolueen jäsen.

    Jos sinulla olisi edes hitunen johtamistaidon ymmärrystä, ymmärtäisit että Vanhanen on huono johtaja. Katso nyt mihin jamaan Vanhanen on puolueensa ja hallituksensa saattanut: keskustan touhuille ja ministereille nauretaan joka paikassa, ja hallitusta vihataan enemmän kuin koskaan ennen!

    Yleisesti voidaan mainita, että hyvä johtaja ei valehtele valehtelemasta päästyään, vaan pysyy totuudessa. Ei sitten tarvitse selitellä ja muutella puheitaan, kun ei muista mitä on valehdellut. Ei myöskään tarvitse moittia toimittajia siitä, että kysymykset ovat esitetty väärin.

    Kukaan tervejärkinen ja julkisuudessa oleva johtaja ei rupea valehtelemaan kaiken kansan edessä. Valehtelijan ja vilppiveikon maine kun on ja pysyy kansan mielissä ikuisesti. Tosin tämä ei näyttäisi koskevan kepua fanaattisesti äänestäviä, sillä he unohtavat valheet saman tien ja nostavat henkilöpalvonnan suoraan ylemmälle tasolle. Säälittävää, mutta totta.

    Äänestä

  • Vanhasesta annetaan tervon kirjassa oikeastaan sympaattinen ja asiantunteva kuva.

    En ole lukenut kirjaa mutta tuo arvostelu ei tue lainkaan sitä millä sitä kirjaa markkinoidaan.''

    Toinen arvostejoiden toteamus. Kirja on suunnattu Putinin pilkaamiseen. Siitä tehdään täyden tolvanan kuva.

    Eli kirja on luonteeltaan Venäjän johtdon arvostelua.

    Seuraava huomio. Täysin epäonnistunutta "satiiria". Tervo on arvostelijoiden mukaan osannut joskus jopa kirjoittaa satiiria, mutta uusin kirja on täysi lattianaluskirja. Eli aika tyrmä'ävä arvostelu.

    Äänestä

  • Kepu on kestovitsaus kirjoitti:

    En ole puolueen jäsen.

    Jos sinulla olisi edes hitunen johtamistaidon ymmärrystä, ymmärtäisit että Vanhanen on huono johtaja. Katso nyt mihin jamaan Vanhanen on puolueensa ja hallituksensa saattanut: keskustan touhuille ja ministereille nauretaan joka paikassa, ja hallitusta vihataan enemmän kuin koskaan ennen!

    Yleisesti voidaan mainita, että hyvä johtaja ei valehtele valehtelemasta päästyään, vaan pysyy totuudessa. Ei sitten tarvitse selitellä ja muutella puheitaan, kun ei muista mitä on valehdellut. Ei myöskään tarvitse moittia toimittajia siitä, että kysymykset ovat esitetty väärin.

    Kukaan tervejärkinen ja julkisuudessa oleva johtaja ei rupea valehtelemaan kaiken kansan edessä. Valehtelijan ja vilppiveikon maine kun on ja pysyy kansan mielissä ikuisesti. Tosin tämä ei näyttäisi koskevan kepua fanaattisesti äänestäviä, sillä he unohtavat valheet saman tien ja nostavat henkilöpalvonnan suoraan ylemmälle tasolle. Säälittävää, mutta totta.

    Nuo valehtelu jutut ovat kilpailevien puoluyeiden medioiden aikaansaama tahallaan rakennettu kuva Vanhasen toiminnasta.

    Voist kerto yhden esimerki josta ITSE olet todennut Vanhasebvalehdelleen. Älä ota nyt niitä lehtien milipiteitä huomiooon vaan ihan omakohtaisesti koettu.

    Minulla on sellainen muistikuva että viimesen 30 vuoden aikana jokaisesta Keksustan puheenjohtajasta on mediassa "tehty valehtelija". Tuo on niin tavfllista Anti-Imagon rakentamista että siltä on mennyt jo uskottavuus.

    Paras tapa hankkia itselle vakeuksia on alkaa Keskustan puheenjohtajaksi. Silliin saa kaikki mediat niskaan ja ryöpytys alkaa.
    Näin olen todennut jo 20 vuotta sitten. Ja Traditio jatkuuu... jatkuuu... jatkuuu...

    Äänestä

  • Tämä------------- kirjoitti:

    Tapasiko se Matti Ruususen netissä vai Ikeassa ?.

    Vaaliavustuksia en muista ennen kuin jään kiinni. Mutta nekin vain yhden kerrallaan.

    Äänestä

  • Kepu on kestovitsaus kirjoitti:

    En ole puolueen jäsen.

    Jos sinulla olisi edes hitunen johtamistaidon ymmärrystä, ymmärtäisit että Vanhanen on huono johtaja. Katso nyt mihin jamaan Vanhanen on puolueensa ja hallituksensa saattanut: keskustan touhuille ja ministereille nauretaan joka paikassa, ja hallitusta vihataan enemmän kuin koskaan ennen!

    Yleisesti voidaan mainita, että hyvä johtaja ei valehtele valehtelemasta päästyään, vaan pysyy totuudessa. Ei sitten tarvitse selitellä ja muutella puheitaan, kun ei muista mitä on valehdellut. Ei myöskään tarvitse moittia toimittajia siitä, että kysymykset ovat esitetty väärin.

    Kukaan tervejärkinen ja julkisuudessa oleva johtaja ei rupea valehtelemaan kaiken kansan edessä. Valehtelijan ja vilppiveikon maine kun on ja pysyy kansan mielissä ikuisesti. Tosin tämä ei näyttäisi koskevan kepua fanaattisesti äänestäviä, sillä he unohtavat valheet saman tien ja nostavat henkilöpalvonnan suoraan ylemmälle tasolle. Säälittävää, mutta totta.

    Tämän hetken poliittista toimijoista Vanhanen on kärkijoukossa.
    Se ei tarkoita, että olisi huippuhyvä, katsele vaikka millaisen presidentin ovat valinneet?

    Äänestä

Enpä tiedä yhtään lähdettä, jossa olisi puntaroitu Matti Vanhasen pätevyyttä Suomen pääministerinä. Enemmänkin hän on pätevyyttä kerännyt naiskuvioillaan, kuin Suomen pääministerin tehtävästä. Suomi on velkaannutettu ja tulevat sukupolvetkaan eivät selviä tästä velkataakasta, niin tämä ei oikein vakuuta Matti Vanhasen osaamisesta ja pätevyydestä. Tietysti kepulaisten keskuudessa kaikki on mahdollista, puska kertoo, että jopa kepulaisten keskuudessa tehtaillaan näitä tohtoreitankin omia kepureittejä käyttäen.

Äänestä

Vanhanen oli hyvin ylpeä siitä, että Suomen pääministeri oli Jari Tervon kirjassa seksipeto. Täytyy myöstää, että kyllähän asianlaita näin on, miten edellinen pääministerin morsiankin hehkutti pääministerin koira-asennoista sun muista naintikuvioista.

Äänestä
  • sanaan on luottamista olisin minäkin ylpeä siitä kirjasta.

    Tervo onnistuu arvostelijoiden mielestä antamaan Vanhasesta hyvin viisaan ja hyvän johtajan kuvan. Sen lisäksi aika sympaattisen ihmisen kuvan.

    Jos Tervolla on ollut joku muu tarkoitus niin Tervo on epäonnistunut kirjassaan täydellisesti.

    Lukematta kirjaa mutta lähes 10 arvostelijaa kunnelleena ihmettelen tätäkin keskustelua.

    Minusta tuntuu että kukaan muukaan teistä keskustelijoista ei ole sitä kirjaa todella lukenut.

    Äänestä

että Vanhasen poliittiset vastustajat tajuaa saman asian (Vanhanen on pätevä) ja paniikissa yrittävät epäasiallisilla keinoilla hyökätä.

Äänestä
  • Muuta vaihtoehtoa ei ole.

    Äänestä

  • perseestä se on koko emäkelmi vanhanen,ois vaa jääny rakenteleen niitä linnunpönttöjä

    Äänestä

  • kepu pettää aina kirjoitti:

    perseestä se on koko emäkelmi vanhanen,ois vaa jääny rakenteleen niitä linnunpönttöjä

    KAIKKI NÄKEE JA KULEE MUUTENKIN

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juhako kirjoitti:

Vanhanen on toiseksi pätevin ministeri hallituksessa, Väyrysen jälkeen.
Yrittäkää nyt hyvät ihmiset nähdä metsä puilta vai haluaisitteko Kataisen tai Urpilaisen pääministeriksi?
Herra meitä siitä varjelkoon!
Mistä tälläinen idioottimainen ajojahti Vanhasta kohtaan, ihminenhän on kuitenkin kyseessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu