Aselakiesitys

Uusi aselaki tulee kuin tuleekin nyt eduskunnassa käsittelyyn. Asia kiinnostanee maamme noin 650.000:tta luvallisen ampuma-aseen omistajaa.

Kansanedustajien äänestyskäyttäytyminen ei tietenkään ole mikään salaisuus, vaan julkista tietoa. Näin meillä kaikilla on mahdollisuus seurata kansankynttilöiden suhtautumista luvallisiin ampuma-aseisiin ja niiden omistajiin.

Uuden lain lähtökohdathan ovat varsin erikoiset. Voidaan tulkita että se vie luvallisen ampuma-aseen omistajalta mm. Perustuslain takaaman yksityisen omaisuuden suojan. Näin porvarihallitus siis rohkeasti ottaa askeleita sosialisoinnin surullisenkuuluisalla saralla. Kotirauha ei ilmeisesti myöskään koske luvallisten ampuma-aseiden omistajia suunniteluista kotitarkastuksista päätellen. Ei myöskään yhdistymisvapaus? Nähtävästi Vanhasen hallituksen mielestä on OK jos laillisen ampuma-aseen omistajaa voidaan lähtökohtaisesti pitää rikollisena?

Lakiesityksestä voinee päätellä että Vanhasen hallitus pitää luvattomia aseita parempina kuin luvallisia? Laithan nimittäin koskevat vain luvallisia aseita.

Nykyisessä, olemassa olevassa ja jopa melko tuoreessa aselaissa ei ole mitään varsinaista vikaa, joten ei ole aivan itsestäänselvää miksi tarvittaisiin uusi aselaki. Riittäisi hyvin kun nykyistä lakia noudatettaisiin, myös viranomaispuolella!
278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On aivan käsittämätöntä kuinka huonoa lainvalmistelua on ollut juuri M. Vanhasen aikana. Perustuslaillinen ajattelutapa puuttuu lähes kokonaan. Tämä näkyy Mediamaksun kehittelyssä, työttömien työnhakijoiden kohtelussa ja tässä aselaissa. Aseluvallinen aseen haltija tai omistaja ei ole yleensä kodin ainoa aikuinen. Itse säilytän vanhaa haulikkoani purettuna, osat eri osoitteessa.

Todellinen ongelma on todella se, että lainsäädännön heikko taso alkaa murentaa lakiin perustuvia yhteiskunnan toimintoja ja yleistä turvallisuudentunnetta. En tarkoita aseisiin liittyvää turvallisuutta, vaan sitä käsitystä että henkilökohtaiselle vastuulle omasta elämästä ei jää mahdollisuutta. Täytyyhän meillä säilyttää oman elämän hallinta loppujen lopuksi kaikessa. Eduskuntalaitos ontuu. Puolueista viis.

Äänestä
  • Lex Nokia on myös "hieno" esimerkki Vanhasen hallituksen linjasta. Eli hallituksen tyyli on "met tehrään mitä tehrään ja turpa kii".

    Kirjoitit : "henkilökohtaiselle vastuulle omasta elämästä ei jää mahdollisuutta." Tuo on niin syvämietteinen lausahdus että jään sitä miettimään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on niin syvältä kirjoitti:

Uusi aselaki tulee kuin tuleekin nyt eduskunnassa käsittelyyn. Asia kiinnostanee maamme noin 650.000:tta luvallisen ampuma-aseen omistajaa.

Kansanedustajien äänestyskäyttäytyminen ei tietenkään ole mikään salaisuus, vaan julkista tietoa. Näin meillä kaikilla on mahdollisuus seurata kansankynttilöiden suhtautumista luvallisiin ampuma-aseisiin ja niiden omistajiin.

Uuden lain lähtökohdathan ovat varsin erikoiset. Voidaan tulkita että se vie luvallisen ampuma-aseen omistajalta mm. Perustuslain takaaman yksityisen omaisuuden suojan. Näin porvarihallitus siis rohkeasti ottaa askeleita sosialisoinnin surullisenkuuluisalla saralla. Kotirauha ei ilmeisesti myöskään koske luvallisten ampuma-aseiden omistajia suunniteluista kotitarkastuksista päätellen. Ei myöskään yhdistymisvapaus? Nähtävästi Vanhasen hallituksen mielestä on OK jos laillisen ampuma-aseen omistajaa voidaan lähtökohtaisesti pitää rikollisena?

Lakiesityksestä voinee päätellä että Vanhasen hallitus pitää luvattomia aseita parempina kuin luvallisia? Laithan nimittäin koskevat vain luvallisia aseita.

Nykyisessä, olemassa olevassa ja jopa melko tuoreessa aselaissa ei ole mitään varsinaista vikaa, joten ei ole aivan itsestäänselvää miksi tarvittaisiin uusi aselaki. Riittäisi hyvin kun nykyistä lakia noudatettaisiin, myös viranomaispuolella!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu