Muutosten syyskuu

Neitsyt...

Tässä se nyt on syyskuu, jota olen odottanut tammikuusta lähtien, koska nyt pitäisi tapahtua jotain erityistä ja järisyttävää. Koko elämän pitäisi nyt kääntyä toiseen suuntaan ja nyt pitäisi kuulemma tehdä niitä päätöksiä. Pitäisi erota puolisosta, vaihtaa työpaikkaa ja asuntoa. En näe mitään noista mahdottomana toteuttaa, mutta käytännössä en vielä toistaiseksi ole mitään tehnyt eikä ole välttämättä haluakaan. Kohta ollaan jo kuun puolivälissä, joten luulisi että jotain jo tapahtuisi. Mites teillä muilla neitsyillä onko jotain suuria muutoksia tapahtunut? Käsittääkseni tämä koskee kuitenkin vain 15. päivän jälkeen syntyneitä neitsyitä, mutta kertokaahan nyt kaikki.

9

1305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hhjklö

      ainakin ero puolisosta on selviö, turhaa pitkittää enää. Vuoden alusta asti asiaa on vatvottu, eikä se muuksi muutu. Asunnosta muutto tapahtuu myös parin kk sisällä. Olen juuri kuun puolivälissä syntynyt.

      • miimu

        Ero kihaltusta on täälläkin tapahtumassa, liian pitkään olen tätä jo pitkittänytkin. Sormuksia ei enää ole käytetty pariin kuukauteen. Lähes vuosi on asiaa vatvottu, eikä se muuksi pysty enää muuttumaan. Miehen asunnosta muutto tapahtuu myös parin kk sisällä. Minä olen myös 15.9 syntynyt.


    • vanhasta muistista

      Tuosta on hyvä aloittaa haaremin purku

    • vanhasta muistista

      Tuosta on hyvä aloittaa haaremin purku

    • MissT

      Itse olen 30 päivä syntynyt. En ole kuullut aiemmin tästä muutosten syyskuusta, tai sitten en vain muista :P
      Ero tuli muutama viikko sitten ja helpotti elämää kovasti, koska suhde oli paska ja ilman kaverin apua en olisi päässyt irti. Löysin heti (!) sen jälkeen uuden ihanan miehen vaikka kliseiseltä kuulostaakin. Uskon vain, että kohtalolla oli sormensa pelissä. Näin oli tarkoitettu. Otan silti rennosti ja katson rauhassa mitä tapahtuu. Vielä kun emme ole sopineet seurustelevamme, mutta silti tuntuu ihan saatanan hyvältä :DDD

      Sitten työ. Sitä ei ole ollutkaan, mutta näkee vielä jos työkkäristä keksivät jotain pään menoksi.

      Uusi asunto. Olen jo tovin odotellut, että sukulainen muuttaa pois minulle luvatusta asunnosta. Sitä ennen on mahdollista löytää uusi kämppä muualtakin. Nykyisellä asuinpaikkakunnalla ei ole minulle enää _mitään_ tarjottavaa. Haluan pois sieltä ja myös teen sen. Mikään ei silti suju hosumalla.

      Suosittelen kaikille asioitaan pohdiskeleville, että antakaa ajan näyttää. Itselläni on niin, että asiat kulkevat omalla painollaan itseni tarvitsematta tehdä yhtikäs mitään suoranaisesti.

      Toinen neuvo niille, jotka ovat vuosikaudet kulkeneet samaa oravan pyörää. Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa elämää uusille urille. Jos elämä ja kohtalo eivät järjestä elämääsi niin tee se itse. Kiität itseäsi myöhemmin. Katseet eteenpäin! :)

    • *autumnrose*

      muutokset odottelemalla tule..? En itse ainakaan haluaisikaan joutua mihinkään hillittömään pyöritykseen ilman, että panen itse kortta ristiin. Olen syyskuun ekan viikon neitsyt eli en ihan tämän kohderyhmää - heh, ehkä siksi kaikki on tapahtunut pitemmällä aikavälillä... Työpaikka meni jo viime talvena, asuntoa aloin etsiä itselle ja lapselle maaliskuussa ja nyt olen asunut uudessa kodissa reilun pari kuukautta. Ihan tarpeeksi yhdelle vuodelle siis... Noo, tietysti tässä kuussa voisi eräskin herra Härkä huomata lopullisesti, ettei pysty elämään ilman minua... :-)

    • Neitsyt...

      Eli tuo ero taitaisi olla se mikä monilla on siis edessä. Ehkä minulla nämä suuret muutokset ovatkin sitä, että vaikka en ole muuttamassa mihinkään olen silti tekemässä muutoksia juuri tällä osa-alueella. Lisäksi aloitan opiskelun sellaisella alalla, joka on aina kiinnostanut minua mutta en ole aikaisemmin ollut valmis siihen. Jos nämä nyt tehtävät muutokset alkavat nyt syyskuussa ja kestävät marraskuuhun, jonka jälkeen alkaa 30 vuotta kestävä jakso niin saattaa olla että tuo opiskelu myöhemmiin johtaakin uuteen ammattiin. En nyt kuitenkaan ihan heti lähtisi eroamaan puolisostani ihan vaan varmuuden vuoksi, vaikka ongelmia kieltämättä on suhteessamme vaikka kuinka paljon ja ero on käynyt mielessä viimeisen kahden vuoden aikana useastikin. Joten ei sitäkään koskaan tiedä, vielä voi tapahtua vaikka mitä.

    • k

      kuullutkaan mistään tämmöisestä kun en horoskooppeja mitenkän aktiivisesti seuraa, silloin tällöin vilkaisen huvin vuoksi.
      Olen 16.9 syntynyt ja syyskuu oli yhtä rytinää!
      Olen pannut pyörät pyörimään niin paljon kuin olen pystynyt, uusi ruokavalio on luultavasti pyyhkinyt vuosikausia kestäneen väsymyksen pois tai sitten se on jokin tahdonvoima jonka Jumala on yhtäkkiä antanut.
      Ylitöitä olen painanut etä saan velat pois ja pääsen muuttamaan pois täältä.
      Uusi mies myös ilmaantunut maisemiin...
      Kampaajalla käyty ja matkalukkua jo kaivettu esiin, haluan tosissani pois täältä!!
      Auto pesty ja asunto siivottu, kohta kannan kirpputorille kamaa, haluan niin palavasti pois uuteen elämään että!!! Valtavia valmisteluja koko syyskuu tehty!

      • totta on

        ainakin pitää paikkansa! Muutto tämän kuun lopussa, erottu ollaan ja uusikin nainen on jo kuviossa, ei eron syy kuitenkaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2522
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2217
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1993
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      597
      1889
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      40
      1447
    Aihe