Eli meillä on nyt 12vk pentu joka todellakinon sisäsiisti ja varsin hellyyttävä tapaus, mutta itseäni jäi mietityttämään tämän pissaaminen väärään paikkaan.
Eli ensiksi tämäpikkuneiti pissasi muovin päälle joka oli lattialla. Ajattelin sen johtuneen muutamaan tuntia edeltävästä rokoteesta joten nostin kissan vain laatikkoon. Eilen pikkuinen pissasi omaan laukkunsa, joka on muovia sisältä ja taas vein hänet laatikolleen.
Eli onko tämä mielen osoitusta yms? Huomion hakua. Hänen kanssaa leikitään, häntä rapsutellaan yms. Ja laatikko on ollut molemmilla kerroilla puhdas.
Itsellä kävi mielessä jos kasvattajalla on ollut muovia lattialla pissaamista varten. Olen vain huolissani.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lisäksi pikkuinen ei oikeen tajua syödä raksujaan (jotka ovat ihan pentu raksuja), onko keinoa millä saisin sen syömään niitä? Märkä ruokaa kyllä menee n. 2 annospussia jaoteltuna puoliksi päivän mittaan. Ja minua ihmetyttää myös, kun pentu juo hyvihyvin vähän vettä.
märkäruokaa, ei sen tarvitsekaan juoda niin paljon. Se saa silloin tarvittavan nestemäärän ruoastaan. Jos taas kissa syö kuivamuonaa, on sille tarpeen juoda paljon. Ongelmia syntyy yleisimmin siitä, ettei kuivamuonaa syövä kissa juo riittävästi ja elimistö alkaa kuivumaan. Tämä aiheuttaa varsin pian virtsavaivoja kun pissan koostumus muuttuu ja bakteerimäärä alkaa lisääntyä. Laadukas kuivamuona on tässä sitten se mitä kannattaa syöttää, ei marketin vehnäkeksejä.
Parempi siis jos kissa ei söisi kuivamuonaa ollenkaan. Jos nyt kuitenkin sitä haluat syöttää, voit yrittää opettaa pentua kostuttamalla nappulat vedellä, kermalla tmv. Siinä on vain se vaara, että seos alkaa pilaantua todella nopeasti ja aiheuttaa vatsavaivoja. Itse olen pennut opettanut vain antamalla kuivamuonakupin olla paikoillaan ja penut alkaa syödä niitä kun siltä tuntuu.
käytössä? Millainen laatikko ja missä se sijaitsee?
Kissan mielestä vääränlainen hiekka aiheuttaa helposti pissaamista väärään paikkaan. Myös laatikon malli ja sijainti voivat olla epämiellyttävät.
Kissa ei osoita mieltään eikä protestoi, sillä on siihen pissaamiseen aina jokin muu selkeä syy. Syitä voi olla nuo edellä mainitut asiat tai sitten fyysiset syyt - tulehdus, virtsakivet, munuaisvika, stressi, käytöshäiriöt eli opitut väärät tavat jne.
Huomasin tänään että toi tekee ton tempun vain ja ainoastaan sen jälkeen kun ollaan oltu autolla jossain. Autossa kissa on omassa korissaan rauhassa, yleensä nukkuu.
Äsken tulimme kotiin, kisu kävi omassa kopassaan ja lähti sieltänopeasti, hyppäsi sänkyyn ja lirautti sinne ja minä taas kantamassa kissaa laatikolle.
Eli kisu käy laatikollaan muuten aina (joka sijaitsee vessassa) paitsi näiden auto reissujen jälkeen. Silloinkaan kissa ei heti ensimmöisenä pissaa väärään paikkaan. Pitäisi varmaan kokeilla sitä, että kun tulemme jostain ja kissa onollut autossa vien sen samantien laatikolle? vai?