Onneksi olkoon, Seppo. Sinut on jo valittu kunnanjohtajaksi. Olet oikea mies siihen hommaan. Vielä kestää hetki, että nämä hallintomuodollisuudet saadaan alta pois ja valitsematta jääneiden valitusruikutukset käsiteltyä, niin sitten pääset ruoriin. Säkkisen Timon jalanjälkiin on hyvä astua, Timo on tehnyt hyvän työrupeaman kuntalaisten parhaaksi.
Onnittelut Sepolle, kunnanjohtajalle!
Mökin akka 65
171023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Onnea vaan Sepolle. Toki kannattaisi opetella olemaan hieman tarkempi aikataulujen kanssa, kaikki eivät jatkossa ehkä ole aivan yhhtä ymmärätäväisiä kuin kunnanhallitus sekä oppia pitämään oma päänsä, tällaista hakufarssia ei ole missään nähty koskaan. Jos jotain paikkaa hakee, niin ei sitä sitten myöskään välittömästi peruta. Olet niin hieno ihminen, kun asetut lain yläpuolelle ekä anna nimeäsi käyttöön, vaikka laki niin vaatii. Diplomi-insinööri näkyy olevan kaiken taitava ja osaava, oikea kunta-alan ammattilainen, vaikkei päivääkään ole ollut kunnalla töissä! Nyt vain Snowpolista tms ja kartinkirataa pystyyn, niin a vot, Kainuu ja Suomussalmi uuteen nousuun! Sillähän sitä luodaan työpaikkoja kuolevaan kuntaan, josta nuoret ja lapsiperheet pakenevat pois. Hyvä on suunnitella tulevaisuutta, kun kuntaan syntyi viime vuonna peräti 47 lasta. Kohta jää opetusalakin työttömäksi ja kun Evoksi menee nurin, niin sitten on juhlan paikka. Hienoa, että uhraat itsesti ja 200 000 euron vuositulosi Suomussalmen hyväksi ja tulet kunnalle kaiken osaavaksi toimitusjohtajaksi reilulla kuuden tonnin kuukausipalkalla.
Hieno mies tämä Seppo! Paljon onnea!
Seppohan on suoranainen löytö, ei ihme, että hänet on virkaan pyydetty! Todellinen neronleimaus siltä, joka Sepon keksi, sillä Sepon suhteilla ja kielitaidolla, eritoten venäjä, työllistetään puoli Suomussalmea Sotsiin rakentamaan olympialaisten rakennuksia. Puolen päivän pikakurssi ja vasara kouraan, niin rakennus kuin rakennus nousee Venäjällä pystyyn ja Suomussalmen työttömyysongelma on ratkaistu viideksi vuodeksi.
Seppo Sepon Sepon Seppo. Siinäpä mies takomaan rautaa Suomussalmelle! Jeah jeah!
mikä kämmi siellä sotkamossa on tehty kun johtajat karkaa muualle
hyvä seppo jee kivaa seppo laitaa kauppakadulle keulimispakon :)
Kyllähän Seppo on itsestään antanut hyvin ylimielisen kuvan, aika käsittämätöntä, että hänet pyydetään haastatteluun tuollaisen elvistelyn jälkeen. Seppo on jo hyvän aikaa sitten ohittanut hiekkalaatikkoleikki-iän. Voi kunnanhallitusta, jota viedään kuin pässiä narussa.
Muualta se kunnanjohtaja pitää valita ei suomussalmalaisyntyistä eikä Suomussalmella työskentelevää.
enää ketään tänne
Ei ei ei enää kuusamolaisia..luoja varjelkoon meitä heiltä ...kuusamon...
snowpolis, vai onko?
hehheh, joo, eipä syyskuussa olisi arvannut miten tämä hakufarssi vielä huipentuu todelliseksi superfarssiksi:-) Tästä riittää lastenlapsille kerrottavaa ja moneen hallintotieteen oppikirjaan varoittavaa tarinaa:-) ;-) ;-o
Olin syksyllä pois maisemista enkä tiedä tästä mitään?
paikkaa hakeneita...
http://www.snowpolis.fi/?pid=249
Kaikki valittajat turvat tukkoon. Olisitta jumalauta valittanut jo aiemmin (hakuilmoitus yms, mitkä mielestänne ei vastaa kunnanjohtajan tehtävään sopivuutta , koulutus yms.) . Turha se on nyt valittaa , kun asiasta on jo päätetty.Uusi kunnanjohtaja on meille valittu ja sillä sipuli.Lopettakaa jumaliste tuo höpinä, pitääkö teidät raukat höpisijät kuskata KURIMOON ennen aikojaan . Elekeä PERKELE häpäskö omaa kotikuntaanne.Jos ei passaa niin siperia opettaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
voi jumakauta, valita itte parkkisakoista ennenkuin saat, eihän päätöksestä voi valittaa ennenkuin se on tehty, eikä kuntalaisilla ollut mitään tietoa miten se valinta on suhmuroitu, ennenkuin sitä tietoa on tihkunut muita kanavia pitkin, eikä tuntunut olevan tietoa asioiden oikeasta tolasta suurella osaa valtuutettujakaan jos niitä on viety kuin pässiä narussa. Jos kotikunnan maine siitä menee että asiat vaaditaan tehtäväksi oikein ja jos on tehty väärin niin asoista purnataan ja pyritään kaivamaan totuus esiin kun ei kukaan tahdo sitä kertoa niin ei minusta ole edes mainetta mitä menettää eikä kunniaa mitä kasvattaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kun ei osata eikä voida selittää, että sori tuli mokattua niin sitten koetetaan vaientaa kritiikki ja puhe. HYVÄ SUOMUSSALMI Jos tämä on sitä uutta innovatiivista toimintamallia niin VOI PYHÄ JYSSÄYS JA EMAKON PAMMAUS
katson että on parempi laittaa keskustelu jäähylle.
Ei tässä ilmapiirissä ymmärrys lisäänny, eikä mitään hyvää rakennu.
Hyvää talven jatkoa kaikille!
sitähän ne toivookin että ei puhuttaisi kielteisistä asioista ääneen, kiitos kuitenkin hyvistä ja kansantajuisista selvityksistä. Onneksi asiat tulevat selviämään vielä juurta jaksain, ottaa vaan oman aikansa.