Siirtolapuutarhan paikasta

minä vaan

Käyn kesäisin sukuloimassa Lieksassa. Lueskelin modernista siirtolapuutarhasta juttuja. Minusta tuo paikka hautausmaan kupeessa on huono. Kävin kahtomassa sen kesällä. Eikö paikaksi voitaisi valita vaikka kaarisillan puistoa vai mikä lie sen nimi. Tarkoitan laajaa puistoaluetta, johon on sijoitettu joku patsas. Tuolle alueelle mahtuisi monta pientä mökkiä joenrantaan. Vesi- ja viemärijohdot olisivat lähellä. Ehdottaisin ihan perinteisiä hirsimökkejä. Kaupungin sivuilla olevat modernit mökit eivät ainakaan minun silmääni hivele. Ne muistuttavat autotalleja. Ennen kun teette päätöksiä niin miettikää hyvät lieksalaiset asiaa tarkkaan. Ei latoja pusikkoon kannata rakentaa, kun parempiakin paikkoja on.

15

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taavi v

      Miettisin minäkin kahdesti tuota ajateltua sijoituspaikkaa. Ei hautausmaan kuve ole kummoinen paikkana.

      • Aikanaan kirkopuistoon on haudattu ja siellä sijaitsee myöskin sankarihautausmaa.
        Mutta välissä on vielä autojen paikoitusalue.
        Onhan reunatien päässä olevat kerrostalot lähenpänä varsinaista hautausmaata.Mitä sitä luonnollista asiaa tarvii noin pelätä,ettekö ole kokeneet läheisen poismenoa läheltä ja koskaan nähneet kuollutta.
        Ei mulle ainakaan kukaan ole tullut kummittelemaan ja voisin sanoa kuin haudankaivaja tehdessään työtä lyhdyn valossa ja jotkut ilkeilivät lakanat niskas niin tuo haudankaivaja sanoi "jalootelkaa nyt hieman mutta äläkää menkö hautuumaan airan taakse" jotta ei se näkyjä nähnyt.

        Mitä sitten tulee sijoituspaikkaan patsaan luokse laajalle puistoalueelle niin sanon älä unta nää rannasta aikanaan ne mörkät on hävitetty ja seutua on siivottu. MK

      • mökistä haaveileva
        markkukorpinen kirjoitti:

        Aikanaan kirkopuistoon on haudattu ja siellä sijaitsee myöskin sankarihautausmaa.
        Mutta välissä on vielä autojen paikoitusalue.
        Onhan reunatien päässä olevat kerrostalot lähenpänä varsinaista hautausmaata.Mitä sitä luonnollista asiaa tarvii noin pelätä,ettekö ole kokeneet läheisen poismenoa läheltä ja koskaan nähneet kuollutta.
        Ei mulle ainakaan kukaan ole tullut kummittelemaan ja voisin sanoa kuin haudankaivaja tehdessään työtä lyhdyn valossa ja jotkut ilkeilivät lakanat niskas niin tuo haudankaivaja sanoi "jalootelkaa nyt hieman mutta äläkää menkö hautuumaan airan taakse" jotta ei se näkyjä nähnyt.

        Mitä sitten tulee sijoituspaikkaan patsaan luokse laajalle puistoalueelle niin sanon älä unta nää rannasta aikanaan ne mörkät on hävitetty ja seutua on siivottu. MK

        Siitolapuutarhaa on suunniteltu synkkään pusikkoon kirkon taakse. Ei ole hyvä paikka se. Kirkkomaan aita rajaa alueen kaupungin puolella ja rata toisella puolella. Lieksa voisi luovuttaa Hovilankadun päästä avautuvan ja jokeen rajoittuvan alueen siirtolapuutarhaksi. Nykyisellään on koirien uittopaikka. Olisi sitten kyllä todella urbaani alue ja melkein keskustassa. Mökit voisivat olla kauniita hirsimökkiä harjakatolla - ei matalia "latoja". Alue olisi ihan valmis rakentamista varten. Korpisen kommenttia en ymmärtänyt.

      • mökistä haaveileva kirjoitti:

        Eli ripellystä kauniiseen joenrantaan josta aikanaan on saatettu poistaa ne valokuvaukselliset ja sitä ihannoivat rajantakaiset tunnelmat, jotka edustavat pysähtyneisyyden aikaa.Pitäisikö maisema olla todella tivolli ja edustaa Lieksa elokuvan asiaa vielä tänä päivänä rojuineen.
        Tarvitaan myöskin jotain avaruutta ja kauneutta vaikka se ei kaikkien mieleen ole Kulttuurit kohtaavat patsasta jota kutsuttiin työttömän hampaaksi.mitä lienee sitten ABC liittymän esitys valmistuttuaan kun eri nimiä löytyy noista tyrimisistä kuin häpeäkettu aikanaan.MK

      • paluumuuttaja

        näitä puistoja ja nurmialueita on tämänkokoisen kylän mittakaavassa ihan liikaa,osalle alueista voisi ihan hyvin antaa rakennusoikeutta,suunniteltu paikka jota kävin myös katsomassa, ensimmäinen ajatus oli etteikö parenpaa paikkaa löydy ja suunnitellut mökit aivan kauheita,avaruutta ja kaunetta kyllä löytyy tästä kylästä yllinkyllin,jo ehdotettu puistoalue tai puistonjoen toinen puoli olisi paikkana parempia,täytyy kyllä myös sanoa että Korpisen viesti koskien läheisen kuolemaa ja surua oli asiaton

      • paluumuuttaja kirjoitti:

        Lieksassa on alueita jonne voinee rakentaa ja silloin pitäisi puhua kun on kaava esillä esime rauhalan alueella parhaillaan.nyt oli yleisön osastossa juttu liikennenopeuksien rajoittamisesta.on aivan selvää että pokrolta ei pääse tielle turvallisesti,siksi olisi tarpeen jopa kaistan rakentaminen että esimerkiksi rekat pääsisivät paremmin kääntymään tielle ja tieltä.

        Mitä tulee tuohon viestiin ja huomautukseen omaisen kuolemasta ja surua että se olisi asiaton. Siitä en anna periksi elämään liittyy monia asioita syntymä elämä ja kuolema. kaiken asian olen kokenut lapsen syntymien mukana ollen ja lapseni synnyttäjän kuoleman kolmen vuoden aikana viimeksimainittuja läheisiä puoliso isä ja äiti keväällä ja serkuja kaksi mutta taas sitten sain olla myös ristiäisissä. Meidän tulee olla valmis joka hetkeen mitä Herra antaa. Nyt on aika kiitoksen jossa lauloin kirkossa Auliksen synttäreillä Maan ja taivaan luoja kiitos soikohon.
        Mutta miksi alue kirkon vieressä olisi kauhistuttava asia asua siitä oli kai kysymys ja siihen vastasin varsinanen hautausmaa on kerrostalojen ikkunan alla.
        Puisto joen toisella puolella on myöskin kaavoituksen kohteena ja sinne voidaan suunnitelmien mukaan rakentaa ympärivuotista käyttöä varten asuntoja ,joten timitranlinnan alue lienee kyseessä mutta siirtolapuutarha on aivan eri asia.
        Anteeksi en halua ketään loukata asiallani vaan olen tätä mieltä. MK

      • Kuotta
        mökistä haaveileva kirjoitti:

        Siitolapuutarhaa on suunniteltu synkkään pusikkoon kirkon taakse. Ei ole hyvä paikka se. Kirkkomaan aita rajaa alueen kaupungin puolella ja rata toisella puolella. Lieksa voisi luovuttaa Hovilankadun päästä avautuvan ja jokeen rajoittuvan alueen siirtolapuutarhaksi. Nykyisellään on koirien uittopaikka. Olisi sitten kyllä todella urbaani alue ja melkein keskustassa. Mökit voisivat olla kauniita hirsimökkiä harjakatolla - ei matalia "latoja". Alue olisi ihan valmis rakentamista varten. Korpisen kommenttia en ymmärtänyt.

        [Siitolapuutarhaa on suunniteltu synkkään pusikkoon kirkon taakse. ]

        Ei pidä tuijottaa nykyistä tilaa suunnitellulla paikalla vaan pyrkiä näkemään se rakennettuna jolloin synkkä pusikko on muuttunut totaalisesti, mitä viihtyisämmäksi , valoisaksi paikaksi!
        Rakentamalla luodaan ihanteellinen paikka vaikka mihin rytelikköön!

        Kannatan suunniteltua hanketta ja paikkaa!

      • että silleen tämä akka
        Kuotta kirjoitti:

        Suunniteltu tila on ehdottoman pieni ja syrjässä. Jos puhutaan urbaanista sen pitää myös sitä olla. Kaarisillan alue on loistava ehdotus. Heti turisti näkisi mistä on kyse. Paikka ei näy silloilla kulkeville.

      • Kuotta
        että silleen tämä akka kirjoitti:

        Suunniteltu tila on ehdottoman pieni ja syrjässä. Jos puhutaan urbaanista sen pitää myös sitä olla. Kaarisillan alue on loistava ehdotus. Heti turisti näkisi mistä on kyse. Paikka ei näy silloilla kulkeville.

        Eipä ole huono kaarisillan aluekkaan, sitä en kiellä!

      • Kuotta kirjoitti:

        Eipä ole huono kaarisillan aluekkaan, sitä en kiellä!

        ...kirkkopuiston ja rautatien välissä ei ehkä kovin huono ole, mutta ajattelin esim. Partalanmäen suunnalla olevaa vanhaa leirintäaluetta, siellä olis tilaa ja maisemia.

      • timonentt
        Tahvonen kirjoitti:

        Kannatan vanhaa leirintäaluetta myös, mutta Kaarisillan seutu olisi näkyvämpi.

      • timonentt kirjoitti:

        Kysymys on siirtolapuutarhapalstasta ja alue on 2 hehtaaria.Joten kysymys ei ole viljelytilasta jolla paripyörillä varustettu puimuri voisi kääntyä." koska siellä ei ole kuin heinänkorsi ja sen tähden ei kannata puimuria käynnistää sano emäntä isännälle takasin"vitsi
        Asiat on joa aika hyvin suunniteltu joten montako konsulttia pitää olla ja suunnitelmia vielä.
        Voi Teitä ihmisiä ja voi päättäjiä menkää nyt lyömään päänne johonkin karjalan mäntyyn, jotta joskus edes herättäisiin asioiden osalta ajoissa, eikä silloin oltaisi tuppisuuna ja sitten parruta jälkikäteen.kun suunnitelmat on jo olemassa niinkin pitkällä kuin valtuusto käsitellyt.MK

      • Kuotta
        Tahvonen kirjoitti:

        ...kirkkopuiston ja rautatien välissä ei ehkä kovin huono ole, mutta ajattelin esim. Partalanmäen suunnalla olevaa vanhaa leirintäaluetta, siellä olis tilaa ja maisemia.

        Partalanmäki ei käy seudun hälinän ja ihmismassan takia joten palataan takaisin veden ääreen.
        Ykköspaikka on edelleen kirkon ja laivasataman väliset alueet!

      • merilän tyttö

        Partalanmäen vanha leirintäalue on veden äärellä. Ei ole meluisa paikka.

      • timonentt kirjoitti:

        Kannatan vanhaa leirintäaluetta myös, mutta Kaarisillan seutu olisi näkyvämpi.

        ...vain olisi ehkä rauhallisempaa, paitsi jos mopopojat järjestävät ohjelmaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1187
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1183
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      866
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      863
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      767
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      667
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      98
      637
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      55
      625
    9. 78
      581
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      538
    Aihe