Viikon sisällä olen havainnut kahdessa perhosorkideassani pikkiriikkisen kukkavanan, toisen juuri tänä aamuna. Toinen on jo parisenttinen. Osaatteko sanoa, kuinka kauan suunnilleen kestää kukkavanan ilmaantumisesta ensimmäisen kukan puhkeamiseen? Itse en sitä nyt muista.
Minulla on siis 6 perhosorkideaa. Aniliininpunainen kukkii parhaillaan kahden vanan voimalla, vaaleanpunertava esikoinen päätti juuri huhtikuusta asti kestäneen kukintansa, samoin jättiläismäinen lumivalkoinen. Erikoisin on lähes puhtaan valkoinen, jonka pelastin säälistä kaupasta. Se kasvatti tänä kesänä lehtiä, joista viimeisin oli oudon vaalea. Aikanaan siitä kehkeytyi kukka - ilman mitään vanaa tai vartta lehtiruusukkeen keskellä kököttävä. Yksi kasvattaa vain lehtiä.
Tuntuu hauskalta, että luvassa on orkidealoistoa talveenkin.
Iloisia uutisia
1
697
Vastaukset 1
- 1947
Itselläni on viisi orkideaa. Neljä phaleonopsista ja yksi sellainen haarova, kuin paksuja sormia ja pienehköjä lehtiä rungossa. Sen runkoon kukatkin tulevat, jos tulevat.
Yksi on anopilta hoitoon tuotu. Siinä on tullut uusi kukkavana ja on isoilla nupuilla. Kahdessa on kukat. Toinen on valkopohjainen ja liiloja läikkiä, hede kellertävä. Toinen valkoinen ja lila keskeltä. Ensimmäinen meille tullut on lilakukkainen, mutta on pitänyt taukoa pian vuoden.
Olen huomannut niiden pitävän vanhan talon ilmastosta ja aamupäivän auringosta. Muita kukkia olenkin jo vähentänyt antamalla pois. Orkideat on aika helppoja, kun hoitaa noin kerran viikossa kunnollisella kastelulla. Mitään lannoitteita en ole käyttänyt ja silti kukkia tulee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26954- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568830- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik25624- 64606