Kotkan Perussuomalaiset uhosivat valtuustokauden alkajaisik

WeeCee

Lähde/lainaus Kymen Sanomat
Valtuustoaloite syyttää Kotkan johtoa asiakirjaväärennöksistä
29.1.2009 4:00
http://www.kymensanomat.fi/page.php?page_id=4&news_id=200936535499

Kotkan kaupunki sanoi irti museomestari Asko Kervisen vuonna 2005. Kerviselle oli tarjottu siirtoa museosta nuorisotoimeen, mihin hän ei suostunut. Irtisanomista edelsi museon työilmapiiriongelmien selvittely.
Kervinen haastoi ammattiliittonsa rakennusliiton tukemana Kotkan kaupungin oikeuteen laittomasta irtisanomisesta. Kotkan käräjäoikeus totesi irtisanomisen perustelluksi ja määräsi Kervisen korvaamaan Kotkan kaupungin oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus vahvisti tammikuussa 2007 käräjäoikeuden tuomion. Korkein oikeus ei antanut Kerviselle valituslupaa.
Tuomion jälkeen Kervinen on lähettänyt Kotkan kaupungille useita vahingonkorvausvaatimuksia, jotka kaupunginhallitus on perusteettomina torjunut.
Kervinen on tehnyt tapauksen käsittelystä ja sen sivujuonteista kymmeniä kanteluja, hallintovalituksia ja tutkintapyyntöjä. Tutkintapyyntöjä on kohdistettu myös asian kanssa tekemisiin joutuneihin luottamushenkilöpäättäjiin. Viime vaiheessa Kervinen on syyttänyt Kotkan virkamiehiä salassa pidettävien terveystietojen tulosta julki. Yksikään kantelu, valitus tai tutkintapyyntö ei ole johtanut Kervisen esittämään lopputulokseen. Osa asioista on edelleen kesken.
Kiista on poikinut yhden kunnianloukkausjutun. Kotkan käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden helmikuussa Asko Kervisen Kotkan kaupungin virkamieheen kohdistuneesta kunnianloukkauksesta sakkoihin ja korvauksiin.

Lähde/lainaus Kymen Sanomat
Kotkan virkamiehet jättivät tutkintapyynnön valtuustoaloitteesta
29.1.2009 14:47
http://www.kymensanomat.fi/page.php?page_id=4&news_id=200936542285

KOTKA. Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf, kansliapäällikkö Jarmo Koivisto ja kaupunginlakimies Marianna Ruonala jättivät torstaina iltapäivällä yhteisen tutkintapyynnön Kymenlaakson poliisilaitokselle perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloitteesta.

Virkamiehet kokevat kunniansa tulleen loukatuksi aloitteessa, jossa heidän nimetään vastuulliseksi työntekijän mielivaltaiseen kohteluun ja valheellisten asiakirjojen käyttöön päätöksenteossa.

Aloitteessa perussuomalaisten valtuutetut Arto Hirvonen, Juho Eerola, Jorma Kalevi Merivirta ja Freddy van Wonterghem vaativat Kotkan kaupunkia tunnustamaan irtisanotun Asko Kervisen mielivaltaisen kohtelun ja maksamaan hänelle korvauksia. Itse irtisanomiskiista on käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa ratkaistu Kotkan kaupungin eduksi.

Lähde/lainaus Kymen Sanomat

Myös Kotkan kaupunginhallitus pistää perussuomalaiset poliisille
2.3.2009 21:00
http://www.kymensanomat.fi/page.php?page_id=5&news_id=200936714546
Poliisitutkinnalla halutaan saada lopullinen piste kaupungin palveluksesta irtisanotun Asko Kervisen tapaukseen. KOTKA. Perussuomalaisiin kuuluvalla Jorma-Kalevi Merivirralla oli maanantaina Kotkan kaupunginhallituksen muita jäseniä liikunnallisempi kokousilta. Merivirta jäävättiin kokouksesta kahteen otteeseen siinä vaiheessa, kun muut hallituksen jäsenet ryhtyivät käsittelemään Asko Kervisen tapaukseen liittyvää lisälistaa. Sillä aikaa, kun Merivirta odotteli kaupungintalon aulan sohvalla pääsyä takaisin kokoukseen, kaupunginhallituksen jäsenet kahta vasemmistoliiton ja yhtä vihreiden jäsentä lukuunottamatta päättivät tehdä hänestä ja kolmesta muusta perussuomalaisten kaupunginvaluutetusta poliisille tutkintapyynnön.
Pyyntö koskee ryhmän toimintaa luottamustehtävässä. Kaupunginhallitus haluaa selvityttää, ovatko perussuomalaiset rikkoneet lakia vaatimalla korvausten maksamista ja hyötyä kolmannelle osapuolelle, vaikka vaatimukset on torpattu jo aiemmin kaikissa oikeusasteissa.
Perussuomalaiset päätyvät poliisitutkintaan samassa asiassa jo toistamiseen, sillä tammikuun lopussa heistä teki tutkintapyynnön kolme kaupungin virkamiestä.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Vesa Salmisen (sd.) mukaan vastaavanlaista ei ole tapahtunut hänen pitkän poliittisen uransa aikana kertaakaan aiemmin.

4

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikea meininki

      Perussuomalaisten kanssa ei koskaan pelleillä.

      • Pellet Pelaa

        Kymen PeruSS piiripäällikkö Eerola ja Kotkan varavaltuutettu Taipale nokittavat toisiaan Suomi24 foorumilla.
        Piiripäällikkö vastailee;

        Juho Eerola 18.8.2009 14:11
        Onko kysymykset aiheettomia?
        - Osittain kyllä. Tai ei aiheettomia välttämättä, mutta foorumi on. Vaarana on, että meitä aletaan pitää vielä entistäkin enemmän pelleinä, kun tällä tavoin jo toisiammekin varomme.
        - Hyvänä vinkkinä voin sanoa, että laita jäitä hattuun, seuraile mm-kisoja, käy lenkillä, lue paljon ja mieti muutama päivä jotain ihan muuta kuin tätä Kervisen tapausta.


    • - huomioitsija

      Alueet/Kymenlaakso

      top-menu

      *
      o Etusivu
      o Tuoreimmat
      o Luetuimmat
      o Haku

      text-menu

      block

      Tappouhkaus kiristää turvatoimia Kotkassa

      julkaistu 22.09. klo 16:17, päivitetty 22.09. klo 16:19

      Kaupungin työntekijään kohdistunut uhkaviesti lopettaa vapaan liikkumisen kaupungintalossa.

      Tiistai-aamusta lähtien kaupungintaloon pyrkijöiden on todistettava henkilöllisyytensä vartijalle. Aulaa pidemmälle ei pääse ilman nimettyä vastuuhenkilöä tai isäntää.

      Tilapalvelupäällikkö Osmo Pehkonen sanoo, että järjestely on voimassa toistaiseksi ja vähintään useita kuukausia. Kaupungintalon vartiointia on hänen mukaansa haluttu kiristää jo aikaisemmin, mutta viesti nopeutti toimenpiteitä. Kulunvalvontaa on tarkoitus tehostaa myös kaupungin rahatoimistossa.

      Kaupungille tehostettu kulunvalvonta tuo muutaman tuhannen euron lisälaskun kuukaudessa.
      Kommentit
      Kommentit
      Kirjoita kommentti
      Asko Kervinen, 28.09. klo 10:39

      Syyllinen on jo leimattu ja tappouhkaaja tiedossa, mutta missä piileskelee tappouhkauksen saanut asianomistaja?
      Kirjoita kommentti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7073
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      111
      6188
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5248
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5215
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe