Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

LEVITIN TAUTIA

Ehkä tällä otsikolla saa huomiota! Minulla on ollut kahdesti klamydia, koska saan seuraa helposti ja panen paljon. Kumit hajoilee. Molemmat positiiviset kerrat on erikseen lopulta pitkän hoitoprosessin jälkeen todettu negatiivisiksi.

Ja tämän viestin sisältö: LÄÄKÄRIT EI TIEDÄ klamydian hoidosta. Olen ollut niin HKI sukupuolitautien klinikalla hoidossa kuin myös Terveystalolla hoidossa. Lisäksi olen saanut erilaisia soittoaikoja kysyäkseni testien tuloksia. Soittoajat olleet yleislääkäreille. Väittävät, että neljän pillerin kertaerä on VARMA tapa saada tauti pois.

EI OLE. Se yleistyy kovaa vauhtia, koska joukossa on potilaita joihin tuo lääke ei tehoa. En ole ollut hoidon aikana minkäänlaisessa sukupuoliyhteydessä, ja elän yksin. En siis ole saanut uutta tartuntaa keneltään hoidon aikana. Tätä kukaan lääkäreistä ei ole koskaan uskonut. Tämä luultavasti saa aikaan lisää klamydian leviämistä. Lääkkeen tehottomuuden reklamointini ei siis koskaan mene perille. Lopulta saan sen vanhan perinteisen parin viikon kuurin jotain toista antiikkista antibioottia, jolla klamydia lähtee. Tätä pitää vaatia lääkäriltä ja tästähän ei pidetä, koska potilas ei saa tulla vastaanotolle vaatimaan jotain tiettyä tuotetta/lääkettä.

Netistä jos googletat niin löydät jopa professoritason lääketieteen ihmisiä vannomassa uuden kätevän pikahoidon puolesta, mutta klamydiatartunnat sen kuin vain lisääntyvät.

Eräs lääkäri vakuutteli minulle, että naistenklinikallakaan ei 80-luvulla jälkitarkastettu potilaita vaan tulos oli aina varma.

Aika holtitonta lääketiedettä: napit naamaan ja se on varma.

Voisko joku oikeasti tehdä asialle jotain! Vai onko järjestelmässä jotain vanhoillisuskovia, jotka antavat liian seksin olla "jumalan vitsaus".

Molemmilla kerroilla olen taudin saanut naiselta, jolla se on ollut piilevänä. Ehdotan papakokeiden ohelle klamydiakoetta. Koska tauti on vitsi, edes lääkärit eivät asennoidu siihen flunssaa vaarallisempana.

Vikalla kerralla minulla oli klamydia jopa 7 kuukautta, koska se alkoi oirehtia vasta 1kk kuluttua tartunnasta ja lääkäri diagnosoi ensin väärin ja vasta 2,5kk kuluttua sain sen 4 napin kuurin jonka jälkeen oli testit n.4kk kuluttua tartunnasta ja positiivisena minua pyydettiin uudelleen testiin 3 viikon kuluttua... lopulta pitkä vanha kuuri toimi ja olin negatiivinen vasta 7kk kuluttua.

Oikein toimittuna lääkäri olisi kysynyt: panetko pisin pitkin? Ja sanonyt, että syö viikko näitä ja tule 4 viikon kuluttua antamaan negatiivinen näyte.
51379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

puolestani levitin haarojani.
Teki kutaa

Äänestä

Mykobakteerin. Ensin luulin, että se on hiv. Oireita oli kuukausia imusolmukkeeiden turpoamisesta ripuliin ja kuumeeseen. Lääkäri ei meinannut noteerata mykobakteeria mitenkään. Siihen saa Suomesta korkeintaan 10 päivää antibioottia. Siihen pitäisi ottaa kuukausia antibioottia tai antibiootteja.

Äänestä

mite sä saat paneskeluseuraa? Sä oot siis huora tuon tekstin mukaan

Äänestä
  • oletko ajatellu ruveta tumputtaan enemmän jatkuvan panemisen sijaan? Ei sikiäisi taudit juurikaan sillä konstilla

    Äänestä

  • niin olen ja sä olet oikeassa. molemmat siis olemme. eikö olekin ihanaa olemisen oikeutus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DonJuanCarlos kirjoitti:

Ehkä tällä otsikolla saa huomiota! Minulla on ollut kahdesti klamydia, koska saan seuraa helposti ja panen paljon. Kumit hajoilee. Molemmat positiiviset kerrat on erikseen lopulta pitkän hoitoprosessin jälkeen todettu negatiivisiksi.

Ja tämän viestin sisältö: LÄÄKÄRIT EI TIEDÄ klamydian hoidosta. Olen ollut niin HKI sukupuolitautien klinikalla hoidossa kuin myös Terveystalolla hoidossa. Lisäksi olen saanut erilaisia soittoaikoja kysyäkseni testien tuloksia. Soittoajat olleet yleislääkäreille. Väittävät, että neljän pillerin kertaerä on VARMA tapa saada tauti pois.

EI OLE. Se yleistyy kovaa vauhtia, koska joukossa on potilaita joihin tuo lääke ei tehoa. En ole ollut hoidon aikana minkäänlaisessa sukupuoliyhteydessä, ja elän yksin. En siis ole saanut uutta tartuntaa keneltään hoidon aikana. Tätä kukaan lääkäreistä ei ole koskaan uskonut. Tämä luultavasti saa aikaan lisää klamydian leviämistä. Lääkkeen tehottomuuden reklamointini ei siis koskaan mene perille. Lopulta saan sen vanhan perinteisen parin viikon kuurin jotain toista antiikkista antibioottia, jolla klamydia lähtee. Tätä pitää vaatia lääkäriltä ja tästähän ei pidetä, koska potilas ei saa tulla vastaanotolle vaatimaan jotain tiettyä tuotetta/lääkettä.

Netistä jos googletat niin löydät jopa professoritason lääketieteen ihmisiä vannomassa uuden kätevän pikahoidon puolesta, mutta klamydiatartunnat sen kuin vain lisääntyvät.

Eräs lääkäri vakuutteli minulle, että naistenklinikallakaan ei 80-luvulla jälkitarkastettu potilaita vaan tulos oli aina varma.

Aika holtitonta lääketiedettä: napit naamaan ja se on varma.

Voisko joku oikeasti tehdä asialle jotain! Vai onko järjestelmässä jotain vanhoillisuskovia, jotka antavat liian seksin olla "jumalan vitsaus".

Molemmilla kerroilla olen taudin saanut naiselta, jolla se on ollut piilevänä. Ehdotan papakokeiden ohelle klamydiakoetta. Koska tauti on vitsi, edes lääkärit eivät asennoidu siihen flunssaa vaarallisempana.

Vikalla kerralla minulla oli klamydia jopa 7 kuukautta, koska se alkoi oirehtia vasta 1kk kuluttua tartunnasta ja lääkäri diagnosoi ensin väärin ja vasta 2,5kk kuluttua sain sen 4 napin kuurin jonka jälkeen oli testit n.4kk kuluttua tartunnasta ja positiivisena minua pyydettiin uudelleen testiin 3 viikon kuluttua... lopulta pitkä vanha kuuri toimi ja olin negatiivinen vasta 7kk kuluttua.

Oikein toimittuna lääkäri olisi kysynyt: panetko pisin pitkin? Ja sanonyt, että syö viikko näitä ja tule 4 viikon kuluttua antamaan negatiivinen näyte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu