Minä ja Kovis

Queen

Tämä tapahtui noin vuosi sitten. Olin silloin vielä töissä melko suuren yrityksen henkilöstöhallinnossa. Ja palkkasinpa sitten meille töihin nuoren miehen, hyväkäytöksisen kyllä, mutta melko rajun oloisen, tatuoidun, nahkarotsissa ja farkuissa hengailevan koviksen.

Aluksi näin Kovista harvakseltaan, hänen vain palauttaessa tuntilistojaan. Sitten siirryimme tupakalle yhdessä, juttelimme kaikenlaista ja kävimmepä jopa kahvillakin kahdestaan. Tuntui sille, että hänellä alkoi olla asiaa minun huoneeseeni lähes joka päivä...

Pikkuhiljaa juttumme muuttuivat henkilökohtaisemmiksi ja rohkeammiksi. Tekstiviestejä viuhui edestakaisin ja jossakin vaiheessa tuli tunnustettua, että olisi mukava nähdä mikä farkkujen etumustan saa niin mukavasti pullottamaan.

Lieneekö ollut kevättä rinnoissa vai mikä, mutta sinä aamuna tunsin oloni aivan erityisen kiimaiseksi. Pukeuduin mustaan lyhyeen hameeseen ja mustiin sukkiin, mustiin sexyihin alusvaatteisiin ja jätin paidastani rohkeasti vielä yhden napin auki...

Ja mitä tekstiviestejä silloin lähettelimmekään! Suorastaan rakastelimme puhelimitse! Kovis kertoi kuinka oli katseellaan useasti riisunut minut ja kiihottunut läheisyydessäni valtavasti. Ja minä kerroin, etten millään saanut katsettani irti hänen housujensa pullottavasta etumuksesta...ja miten hän unelmissani tuli mukanani sänkyyni...

Oli perjantai ja työpäivän viimeiset minuutit. Kerroksesta kaikki muut olivat jo lähteneet, minä vielä kirjoittelin viimeisiä papereita kun ovelleni koputettiin. Kovishan se siellä, tulossa suoraan työmaalta, haalarit vielä yllään ja musta pipo pitkien hiustensa suojana. Kehotin häntä tulemaan sisään, pikkuisen hämilläni siitä, mitä kaikkea olin päivän aikaan hänelle kirjoitellut ja samalla kuitenkin kiihoittuen hänen tuhmasta hymystään.

Kovis kiersi pöytäni taakse, minun vierelleni ja istahti pöydän reunalle. Juttelimme pari sanaa, melkoisen väkinäisesti kylläkin. Sitten hän veti minut tuolissani jalkojensa väliin ja painoi huulensa huulilleni. Pehmeä suudelma muuttui hetkessä rajuksi. Nousin seisomaan ja painauduin tiukasti häntä vasten. Kädet kietoutuivat ympärilleni, liukuivat selkääni pitkin pepulleni ja nostivat hameeni helman ylös, paljastaen sukat ja niiden yläpuolelta reisieni pehmeän, lämpöisen ihon.

Kovis työnsi minua hieman irti itsestään ja katseli näkyä kuumin silmin. Kädet avasivat paitani napit ja puristuivat rinnoilleni. Suljin silmäni ja huokaisin nautinnosta. Kevyesti hän nosti minut pöydälle, kaikkien papereiden päälle, painoi minut siihen selälleen ja riisui pienet stringini. Huulet, hampaat, kieli tutkivat ja maistelivat rintojani, vatsaani, reisiäni...voihkin kiimasta ja nautinnosta ja kun vihdoin kieli kosketti perhostani, huudahdin nautinnosta.

Kiemurtelin työpöydälläni Koviksen nuollessa minua ja tuottaen mieletöntä nautintoa. Reiteni vapisivat ja voihkin ääneen. Kieli työntyi sisääni ja huulet painuivat tiukasti klittaani vasten. Tunsin orkun tulevan. Lantioni keinui Koviksen suuta vasten ja huusin rajun orkun lyödessä ylitseni.

En tiedä olinko maannut pöydällä minuutin vai tunnin, mutta äkkiä tunsin Koviksen kumartuvan ylleni ja vetävän minua ihan pöydän reunalle. Todella iso kalu painautui varoen pesääni vasten, kosketteli klittaa ja työntyi sitten hitaasti sisälleni. Valitin nautinnosta. Olin todella hunajainen ja joka työnnöllä tunnuin vielä kostuvan lisää. Kovis aloitti melko nopeat ja rajut työnnöt ja minä kiedoin käteni ja jalkani hänen ympärilleen.

Kovis suuteli minua ja minä voihkin nautinnosta hänen suuhunsa. Työnnöt olivat rajuja ja nopeita eikä kestänyt kuin hetken kun puristuin tiukaksi hänen upean kalunsa ympärille ja laukesin huutaen. Koko vartaloni vapisi, huohotin ja voihkin nautinnosta. Kovis vetäytyi ulos minusta ja nosti minut ylös pöydältä. Käännyin ympäri ja nojasin peppu pystyssä pöytääni. Kovis huokaisi ihastuksesta ja murahtaen painui jälleen sisälleni.

Jumalainen kalu kulki sisälläni, osuen joka työnnöllä g-pisteeseeni. Voihkin hurmiossa ja keinutin peppuani. Kovis painoi takaa kovaa, murahteli ja voihki. Tunsin tuon ihanan kalun paisuvan entisestään. Kovin painoi kasvonsa hiuksiini ja murahteli työntöjen tahdissa. Hampaat pureutuivat niskaani ja kalu sykki sisälläni. Voihkaisin orkun tullessa...nyt, nyt, nyt!!! Kovis painoi kalunsa syvälle sisälleni ja huudahti lauetessaan minuun.

Hetken aikaa nojailimme pöytään ja tasoittelimme hengitystä. Kovis makasi päälläni ja ojensin käteni silittääkseni hänen hiuksiaan. Käteni osuikin hänen pipoonsa! Kun Kovis vetäytyi minusta ja nousin ylös pöydältäni huomasin, että hän ei ollut juurikaan riisunut itseään, avannut vain haalarinsa. Minulla oli hame rullattuna vyötärölle, paita auki ja rintaliivit vinkkarallaan rintojeni alla. Ja pöydällä olevat paperit! Ihan runtussa! Purskahdimme molemmat nauruun!

Kävimme yhdessä pesulla ja päätimme ottaa uusinnan mahdollisimman pian...mutta sängyssä! Teimmekö niin, tuo nahkarotsinen nuori Kovis ja minä, nelikymppinen virkanainen? Kyllä! Ja heti samana iltana!

6

5924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mahe

      Tosi hyvä stoori. Onko ihan tosi tarina?

      • Kovis

        ...ainakin tunnistin tästä itseni...


    • Queen

      Hei Mahe! Kyllä tämä on ihan totta, kuten Koviskin tuossa sanoi...kaikenlaista tapahtuu...

      • Tarinan Kovis

        Muistan ton tapauksen kun eilisen päivän! Ja hymy suin ajattelen sitä usein!


    • Queenie

      Ikimuistoista!

      • Se sama tarinan tyyppi.

        Tosissaa ikimuistoista! Tulee väkisinkin hyvä mieli menneitä muistellessaa. Sitä perjantai iltapäivää! Puhumattakaa niistä haluista.....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      102
      2344
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      222
      1950
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1762
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      102
      1334
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1270
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1128
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      842
    8. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      695
    9. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      691
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      680
    Aihe