Olen ollut jo kauan masentunut, en ole koskaan hakenut ammattiapua. En kehtaa puhua vanhemmille enkä ystäville. Häpeän toden teolla. Olen vuonna 1994 syntynyt tyttö.
Viiltelyn aloitin kesällä. Olen varomaton laittaessani ruokaa tai/ja leipoessa. Syön joskus lääkkeitä huvikseen. Lisäksi mulla on anoreksiaan viittaavia oireita. ¨Syön harvoin ja vähä . Olen laihtunut huomattavasti, josta tutut huomauttelee jatkuvasti. Syön koulussaki tosi vähä ja kaverit aina sanoo;
Syö, syö,syö.
Musta tuntuu, että seinät kaatuu päälle ja että kaverit juoruu musta kokoajan.
Musta tuntuu, että oon syrjitty ja hylätty. Kukaan ei soittele, tekstaile tai mitään.. Harvoin puhutaan edes vapaa-ajalla. Mua masentaa hirveenä. Suunnittelen aina itsemurhaa. Mun piti pari päivää sitte tehä se, mutta ei ollut tilaisuutta.. Tai sittenen vaan kyennyt.. :s
Ajattelen joka päivä lihomista ja kuolemaa. Haluaisin hakea ammattiapua, mutten uskalla. mua pelottaa mitä sisarukset ja vanhemmat ja ystävät ajattelee. Mua hävettää kaikki mun oireet. Terkalle väitin olevani pirtee ja ilonen. Terkka viellä sanoi:
-Olet pirteä nuori nainen..
Käytän vapaa-aikani tietokoneella ja möllötän TV:n edessä. Itken päivittäin. Joka ilta nukahdan itku silmässä. Lisäksi olen ahdistunut. minua ahdistaa sosiaalisen seura ja saan joskus ns. itkukohtauksia. Lisäksi joudun koulussa vääntäen pidättämäään itkua.. Mitä teen? Miten saan haettua apua?
Mistä apua voi hakea?
Viiltelyn aloitin kesällä. Olen varomaton laittaessani ruokaa tai/ja leipoessa. Syön joskus lääkkeitä huvikseen. Lisäksi mulla on anoreksiaan viittaavia oireita. ¨Syön harvoin ja vähä . Olen laihtunut huomattavasti, josta tutut huomauttelee jatkuvasti. Syön koulussaki tosi vähä ja kaverit aina sanoo;
Syö, syö,syö.
Musta tuntuu, että seinät kaatuu päälle ja että kaverit juoruu musta kokoajan.
Musta tuntuu, että oon syrjitty ja hylätty. Kukaan ei soittele, tekstaile tai mitään.. Harvoin puhutaan edes vapaa-ajalla. Mua masentaa hirveenä. Suunnittelen aina itsemurhaa. Mun piti pari päivää sitte tehä se, mutta ei ollut tilaisuutta.. Tai sittenen vaan kyennyt.. :s
Ajattelen joka päivä lihomista ja kuolemaa. Haluaisin hakea ammattiapua, mutten uskalla. mua pelottaa mitä sisarukset ja vanhemmat ja ystävät ajattelee. Mua hävettää kaikki mun oireet. Terkalle väitin olevani pirtee ja ilonen. Terkka viellä sanoi:
-Olet pirteä nuori nainen..
Käytän vapaa-aikani tietokoneella ja möllötän TV:n edessä. Itken päivittäin. Joka ilta nukahdan itku silmässä. Lisäksi olen ahdistunut. minua ahdistaa sosiaalisen seura ja saan joskus ns. itkukohtauksia. Lisäksi joudun koulussa vääntäen pidättämäään itkua.. Mitä teen? Miten saan haettua apua?
Mistä apua voi hakea?
Vastaukset 4
Vanhimmat
...olet arville viillelty, syrjäytynyt hermoraunio?
Hae apua, koska nuorena todella hyödyt siitä. Mikset muka puhu vanhemmillesi, jos on vaikeaa?
Ja lopeta se viiltely. Et kai halua leimata itseäsi koko iäksesi jollain arvilla?!
Kerro edes totuus terkalle äläkä esitä mitään! Jos et muuta osaa, printtaa viestisi ja esitä se jollekulle, terveydenhoitajalle tai vaikkapa terveyskeskuksen lääkärille, jolle varaat ajan. Ellet pysty ilmaisemaan sanoin kaikkea vastaanottotilanteessa, ota mukaasi tulostamasi viesti ja sano, että todella tarkoitat joka sanaa.
Tarvitset erikoissairaanhoitoa, mutta sinne pitää lähetteellä ohjata. Eikä tarvitse pelästyä tätä sanaa "erikoissairaanhoito".
Mua pelottaa, että vanhemmat luulee että ne on kasvattanut mut väärin..
En oo ikinä ollu ulospäin tunteellinen, vaan olen kätkenyt kaikk tunteet (surun yms.) sisäänpäin.
En halua purata huonoa oloani muihin, kuin itseeni. En ole koskaan ollu psykiatrisessa hoitosuhtees- Minkälaisest se lähinnä on?
Ensiksikin, ei sairaudessa ole mitään hävettävää, eikä myöskään pelättävää. Sinun laillasi sairastavia on mielettömän paljon. Tärkein asia (kun sen itsekkin itsellesi myönnät) on hakea apua mahdollisimman nopeasti. Älä vähättele itseäsi, ei kukaan sairautta itselleen halua, niitä vain tulee, monista eri syistä.
Sitä ihmettelen, etteivät vanhempasi ole huomanneet sairauttasi? Kyllä minä ainakin lapsistani huomaan, jos ei heillä ole kaikki kunnossa. Omassa tilanteessasi merkitkin ovat sellaisia, että ne pitäisi kyllä tunnistaa.
Miksi on vaikeaa kertoa omalle äidille tai isälle? Sitäkään ei tarvitse, eikä saa häpeillä. Tottakai he sinua auttavat, omaa lastaan. Kerro heti tänään, vaikka äidillesi, että sinä tarvitset apua ja nopeasti. Kasvatuksen kanssa tällä ei ole mitään merkitystä, eivät vanhemmat kaiketi siitä itseään syyttele? Ei sellaiseen ole aihetta.
Saat ajan psykiatrille tms. tai ajan voit varata myös oman terveydenhoitajan kautta. Olet nuori ihminen, elämä on edessä, masennukseen ja anoreksiaan/viiltelyyn saa varmasti apua. Yksi tärkeä asia on terapia, sitä tarvitset ilman muuta. Ihmiset oireilevat eri tavalla, esim. kun ovat yksinäisiä, monet asiat saavat kohtuuttoman suuret mittasuhteet, ja eläminen tuntuu raskaalta.
Ystäväni tytär sairastui sinun ikäisenä masennukseen/anoreksiaan, ja viilteli itseään. Aika nopeasti äiti huomasi, etteivät asiat olleet kunnossa. Hän tilasi ajan psykiatrian poliklinikalle. Tytär sai masennukseen lääkityksen ja säännölliset käynnit terapeutilla. Elämä lähti siitä rullaamaan pikkuhiljaa parempaan päin.
Nyt kolmen vuoden jälkeen käy töissä, löysi itselleen poikaystävän, lääkkeitä joutuu syömään, ja harvakseltaan käy vielä keskusteluterapiassa. Jaksamista sinulle, ja muista kertoa asioista/sairaudestasi-jo tänään.