Kun Beatles hajosi, yhtye oli jo "passee", täysin poissa kuvioista, unohdettu, ohitettu, ylitetty, tehty merkityksettömäksi. Musiikki oli mennyt eteenpäin ja Beatles jäänyt polkemaan paikoilleen. Musiikki oli siirtynyt alueille jotka oli tuomittu jäämään Beatleseiltä ikuisesti salatuiksi.
Tammikuussa 1969 Beatles yritti tehdä levyn, jossa ei olisi lainkaan studiokikkoja tai päällesoittoja, live-levyn studiossa. Tulos oli täysi katastrofi. Paljastui, etteivät Beatlesit osanneet soittaa yhteen alkuunkaan. Kuunnelkaa John Lennonin bassoa "The Long and Winding Roadissa" - aivan kammottavaa, suunnilleen vain joka toinen nuotti on oikea. Sessioista tehdyissä bootleg-äänityksissä kuullaan vielä karmeampaa sontaa, joissa maailman kaupallisesti suosituin yhtye soittaa kuin viheliäisin Helsingin Kaapelitehtaan kellaribändi. Jammailla Beatles ei osannut myöskään ollenkaan, kuten jo Rubber Soulin äänityksissä nauhoitettu "12 Bar Original" todistaa - pelkkää ikävystyttävää perusbluesia kaikkein löysimmällä ja kliseisimmällä tavalla soitettuna. Mutta se oli Beatles: joukko huonoja live-soittajia, jotka eivät olleet mitään ilman George Martinia.
Ironista kylläkin ainoastaan "äänivallin" keksijä, ylituotetun musiikin spesialisti Phil Spector kykeni lopulta pelastamaan Let It Ben materiaalista edes jotain julkaisukelpoista nimenomaan jälkiäänittämällä Beatlesien surkea soiton päälle omien studiomuusikkojensa enkelikuoroja ja jousia niin ettei kuuntelija enää erottanut, kuinka kurja tausta monissa biiseissä on. Paul McCartney ei tätä hyväksynyt, mutta John Lennon oli kyllin rehellinen myöntääkseen, että Spector oli tehnyt parhaansa sellaisen materiaalin kanssa, joka oli pitkälti täysin ala-arvoista.
Miettikääpä mitä muuta populaarimusiikissa tapahtui 1969. No Woodstock tietysti (Beatlesiä ei näkynyt mailla halmeilla, tosin ei tietysti Monkeesiakaan). The Whon ja Kinksin rock-oopperat Tommy ja Arthur. Frank Zappan ja Mothers of Inventionin Uncle Meat, Captain Beefheartin yhtä hullu kaksoisalbumi Trout Mask Replica. Velvet Undergroundin kolmas lp. Pink Floydin Ummagumma. Saksalaisten Canin ja Amon Duulin ensimmäiset levyt, jotka aloittivat "krautrockin". King Crimsonin In the Court of the Crinsom King, joka aloitti progressiivisen rockin. Jethro Tullin toinen albumi. Led Zeppelinin kaksi ekaa lp:tä. Creamin jäähyväislevy. The Stoogesin ja MC5:n debyyttiljulkaisut. Rolling Stoniesien Let It Bleed. Leonard Cohenin Songs from a Room, Dylanin Nashville Skyline, Clearance Clearwater Revivalin kolme albumia samana vuonna (jos oikein muistan, en jaksa tarkistaa). Beatleseillä ei ollut tämän uuden maailman kanssa mitään tekemistä, mitään annettavaa sille. Yhtyeen oli aika hajota. Lennon käsitti sen ja pani putiikin kiinni.
Abbey Road on historian ensimmäinen täysiverinen aikuisrock-levy, ensimmäinen Wings-albumi. Soundi oli sliipattu, kaupallinen, hyvin tuotettu, 70-lukulainen, Fleetwood Macin Rumoursin ja Tuskin edeltäjä. Totta kai Abbey Road myi hyvin - niiden joukossa, jotka Beatlesien tavoin olivat pudonneet kelkasta, hukanneet musiikin kehityksen punaisen langan. Sama jengi osti varmasti 60-luvulla myöskin Herman's Hermitsiä, Monkeesia ja Bee Geesiä, tai myöhemmin Carpentersia, Bay City Rollersia ja Abbaa - noista edellä mainituista Fleetwood Mac -levyistä tai Eaglesien koko tuotannosta puhumattakaan. Tällaisen väen piirissä Beatles pysyi arvossaan. Monille muille Beatles pysyi kirosanana.
Tammikuussa 1969 Beatles yritti tehdä levyn, jossa ei olisi lainkaan studiokikkoja tai päällesoittoja, live-levyn studiossa. Tulos oli täysi katastrofi. Paljastui, etteivät Beatlesit osanneet soittaa yhteen alkuunkaan. Kuunnelkaa John Lennonin bassoa "The Long and Winding Roadissa" - aivan kammottavaa, suunnilleen vain joka toinen nuotti on oikea. Sessioista tehdyissä bootleg-äänityksissä kuullaan vielä karmeampaa sontaa, joissa maailman kaupallisesti suosituin yhtye soittaa kuin viheliäisin Helsingin Kaapelitehtaan kellaribändi. Jammailla Beatles ei osannut myöskään ollenkaan, kuten jo Rubber Soulin äänityksissä nauhoitettu "12 Bar Original" todistaa - pelkkää ikävystyttävää perusbluesia kaikkein löysimmällä ja kliseisimmällä tavalla soitettuna. Mutta se oli Beatles: joukko huonoja live-soittajia, jotka eivät olleet mitään ilman George Martinia.
Ironista kylläkin ainoastaan "äänivallin" keksijä, ylituotetun musiikin spesialisti Phil Spector kykeni lopulta pelastamaan Let It Ben materiaalista edes jotain julkaisukelpoista nimenomaan jälkiäänittämällä Beatlesien surkea soiton päälle omien studiomuusikkojensa enkelikuoroja ja jousia niin ettei kuuntelija enää erottanut, kuinka kurja tausta monissa biiseissä on. Paul McCartney ei tätä hyväksynyt, mutta John Lennon oli kyllin rehellinen myöntääkseen, että Spector oli tehnyt parhaansa sellaisen materiaalin kanssa, joka oli pitkälti täysin ala-arvoista.
Miettikääpä mitä muuta populaarimusiikissa tapahtui 1969. No Woodstock tietysti (Beatlesiä ei näkynyt mailla halmeilla, tosin ei tietysti Monkeesiakaan). The Whon ja Kinksin rock-oopperat Tommy ja Arthur. Frank Zappan ja Mothers of Inventionin Uncle Meat, Captain Beefheartin yhtä hullu kaksoisalbumi Trout Mask Replica. Velvet Undergroundin kolmas lp. Pink Floydin Ummagumma. Saksalaisten Canin ja Amon Duulin ensimmäiset levyt, jotka aloittivat "krautrockin". King Crimsonin In the Court of the Crinsom King, joka aloitti progressiivisen rockin. Jethro Tullin toinen albumi. Led Zeppelinin kaksi ekaa lp:tä. Creamin jäähyväislevy. The Stoogesin ja MC5:n debyyttiljulkaisut. Rolling Stoniesien Let It Bleed. Leonard Cohenin Songs from a Room, Dylanin Nashville Skyline, Clearance Clearwater Revivalin kolme albumia samana vuonna (jos oikein muistan, en jaksa tarkistaa). Beatleseillä ei ollut tämän uuden maailman kanssa mitään tekemistä, mitään annettavaa sille. Yhtyeen oli aika hajota. Lennon käsitti sen ja pani putiikin kiinni.
Abbey Road on historian ensimmäinen täysiverinen aikuisrock-levy, ensimmäinen Wings-albumi. Soundi oli sliipattu, kaupallinen, hyvin tuotettu, 70-lukulainen, Fleetwood Macin Rumoursin ja Tuskin edeltäjä. Totta kai Abbey Road myi hyvin - niiden joukossa, jotka Beatlesien tavoin olivat pudonneet kelkasta, hukanneet musiikin kehityksen punaisen langan. Sama jengi osti varmasti 60-luvulla myöskin Herman's Hermitsiä, Monkeesia ja Bee Geesiä, tai myöhemmin Carpentersia, Bay City Rollersia ja Abbaa - noista edellä mainituista Fleetwood Mac -levyistä tai Eaglesien koko tuotannosta puhumattakaan. Tällaisen väen piirissä Beatles pysyi arvossaan. Monille muille Beatles pysyi kirosanana.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Musta Abbey Roadin kappaleet Something ja Because ovat loistavia. Jälkimmäinen syntyi kun Yoko harjoitteli Beethoven kuutamosonaatin ekaa osaa ja Lennon pyysi soittamaan alkua väärinpäin - tästä Lennon väänsi Becausen intron, ja onpahan koko biisissä vähän samanlaista soinnutusta. Stemmat ovat Becausissa kauniit, ihan Beach Boysiin verrattavia. Tai vaikka Pink Floydiin, joka oli ilman muuta hyvä stemmabändi.
Mutta pari täyteraitaa löytyy tältä Abbey ROad -levyltä. Kieltämättä tunnelmat ovat välillä vähän äklömakeita, Revolverilla alkoi pieni ylituottaminen (Here, There and Everywhere). Rubber Soul on mainio levy, mutta osa biiseistä on perusrokkaavia ilman kunnon draivia tai kompleksista sovitusta - ei aiheuta musiikillista orgasmia. Popin paras levy on Brian Wilsonin Beach Boys -tuotos Pet Sounds.
Provosi jonka mukaan Monkees olisi Beatlesiin verratta, on sitten ihan roskaa. Beatles oli kuitenkin oikeasti merkittävä rock-yhtye, Dylan merkittävä artisti, James Brown ja Beach Boys ja Phil Spector myös jne. Monkees oli pelkkä viihdyttäjä-joukko.
Kyllä on gylddyyri ihmisillä paha olla.
"Frank Zappan ja Mothers of Inventionin Uncle Meat, Captain Beefheartin yhtä hullu kaksoisalbumi Trout Mask Replica. Velvet Undergroundin kolmas lp. Pink Floydin Ummagumma. Saksalaisten Canin ja Amon Duulin.." Vaikka onkin oikein parempi ihminen,menee puurot ja vellit oikein iloisesti sekaisin. Sama kuin kinastelisi kumpi on parempaa,läskisoosi vai hernekeitto. P.S. Voiko noita em.levyjä kukaan kuunnella ilman laittomia piristeitä?
"Voiko noita em.levyjä kukaan kuunnella ilman laittomia piristeitä?" Kysyttiin, no voi Can albumeita ainakin, Can oli loppujen lopuksi aika hyvä bändi, ei tosin Beatlesin tai CCR:n veroinen.
Beatlesien päivät olivat luetut 1969 väitettiin tämän ketjun aloittajan pakkomielteisessä kirjoituksessa. No niinhän tavallaan oli, yhtyeen jäsenissä oli vahvoja Burn-outin merkkejä, mutta musikillisesti yhtye edelleen oli aika kovassa vedossa, kaikki kolme vuoden 69 singleä meni ykkösiksi niin UK:ssa kuin USA:ssa kuin muuallakin, saman teki vuoden albumi Abbey road joka meni ykköseksi myös.
"Beatles: joukko huonoja live-soittajia, jotka eivät olleet mitään ilman George Martinia." väitettiin myös, no G.Martin oli yksi kaikkien aikojen parhaita tuottajia, mutta hän ei säveltänyt tai sanottanut yhtyeen levyttämää materiaalia, yhtyeen jäsenet tekivät sen itse. On totta että nuo Get Back-sessioina tunnetut, sittemmin Let it be LP:nä julkaistut sessiot ovat osin kamalaakin kuunneltavaa, mutta johtuisiko se siitä että kyseessä oli kitara-bändi, ja tuolloin tammikuussa -69, bändin molemmat kitaristit, niin Lennon kuin Harrison, olivat jokseenkin totaalisen lettuuntuneessa mielentilassa. Kumpaakaan ei olisi huvittanut olla paikalla juuri ollenkaan. Tämä epämotivoituneisuushan mm. ilmenee Harrisonin kitarasoundeista, hän soittaa kaikki sessiot mahdollisimman surkeilla saundeilla, ei siis viitsinyt yrittääkkään etsiä jotain vähän parempaa, vaikkapa sitä todella upeaa kitarasaundia jota hän sitten käytti muutamaa kuukautta myöhemmin Abbey road LP:n sessioissa. Toisaalta Harrison sitten toi paikalle B.Prestonin joka oli loistava kosketinsoittaja, sai näin koko poppoon heräämään ja yht'äkkiä soitto rupesi taas soimaan.
En sentään rinnastaisi Monkeesia Beatleihin. Vielä vähemmän rinnastaisin ABBA:n Bay City Rollerseihin!
ABBA ja Beatles ovat sekä levymyynnin että musiikin laadukkuuden suhteen omassa ylhäisessä sarjassaan.
Kolmanneksi myydyin bändi mailmassa on muistaakseni Led Zeppelin.
sillä löytyyhän populaarimusiikista vaikka mitä yhtä kovatasoista musiikkia, kuten kuuskytluvun popbändeistä vaikka The Beach Boys.
Beatles on gourmeeateria - reilu sellainen
Aikamoista vihatekstiä."Mutta se oli Beatles: joukko huonoja live-soittajia, jotka eivät olleet mitään ilman George Martinia." Et voine kuitenkaan kieltää, että Beatles on kaikkien aikojen täydellisintä ja älykkäintä musiikkia soittanut yhtye? Beatles asetti riman kaikille muille popyhtyeille tekemällä Rubber Soulin, paransi sitten vielä Revolverilla ja Sgt Pepper käytännössä loi taidemusiikin. Vielä 1969 Beatles julkaisi White Albumin, minkä näytät unohtaneen. Se oli kaikkien aikojen myydyin Beatles-levy Yhdysvalloissa ja varioi lähes kaikkia mahdollisia musiikkityylejä. Abbey Road on myös ehkä Beatlesin ehjimpiä levyjä. Rolling Stonesin Let It Bleed ja varsinkin Bob Dylanin Nashville Skyline eivät todellakaan olleet asettamassa uutta suuntaa popmusiikille; ne olivat jo kuullun toistamista. Myöskään muut mainitsemasi albumit Trout Mask Replicaa ja Tommya lukuun ottamatta eivät todellakaan olleet musiikin kehityksen keskiössä; musiikin edistyksen soihtua alkoi 70-luvulla kantaa vasta punk.
"Et voine kuitenkaan kieltää, että Beatles on kaikkien aikojen täydellisintä ja älykkäintä musiikkia soittanut yhtye?"
Ei ole älykkäintä todellakaan. Täydellisintä yhtyemusiikkia? No, kyllä Beatles oli yksi täydellisimmistä bändeistä. Toki.
"Sgt Pepper käytännössä loi taidemusiikin"
Taidemusiikki on yli 100 vuotta vanha traditio. Sitä on jo Keski-ajalta ja sen jälkeen sellaisia nimiä kuin Monteverdi, Händel, J.S. Bach, C.E.Bach, Haydn, Mozart, Beethoven, Schubert, Brahms, Chopin, Sibelius, Tshaikovski, Wagner jne. Vuoden -67 Beatles-albumi siis EI luonut taidemusiikkia. Sorry vaan! =)
"--varioi lähes kaikkia mahdollisia musiikkityylejä."
No, eipä kyllä varioinut. Onhan siellä monenlaista sekoilua, mutta Valkoinen tupla ei ole Beatlesin parhaita levyjä, koska se on liian sekava, epätasainen (laadullisesti ja tyylillisesti) ja älytön sillisalaatti, jota ei voi verrata sellaisiin 60-luvun albumien merkkipaaluihin kuin Pet Sounds (1966), Revolver (1966), Highway 61 Revisited (1965), Are You Experienced (1967) ja Tommy (1969).
väittämä,että Beatlesit olivat huonoja livesoittajia.
En aivan ymmärtänyt mitä tarkoitit, mutta You Tubessahan on mm. melkein koko Roof Top-konsertti tammikuulta 1969. Samoin varhaisempaa tavaraa. Käy tarkistamassa sieltä.
esim:
http://www.youtube.com/watch?v=-6G7MkBMVxE
-Get back Tammikuu 1969. The Beatles + B.Preston: kosketins.
tai vaikkapa:
http://www.youtube.com/watch?v=BD3ovfZXO5Q&feature=related
-Hey Jude vuonna 1968 TV-studiossa. Tosin ei liene ihan 100% live.
Minusta yhtye vaikuttaa noissa pätkissä varsin ammattilaisilta. Ja biisit olivat melko kovaa kamaa silloin ja miksei vieläkin.
Beatles oli koko live uransa ,tai sanotaan 1962-1966 hyvä live bändi.Kaikki soitettiin yhtä tarkasti kuin levyllä.Paul McCartney mainitsi vielä 90-luvulla että silloinen soitto oli lähes synkassa siitä tehdyn levyn kanssa.Beatles ei ollut jazz tai blues bändi,joten mainittuna aikana ei vedetty mitään hatusta.Jos "live"tarkoittaa "yleisön ottamista"niin se puoli hysterioineen oli kunnossa.YouTubestakin löytyy pätkiä joissa spiikeillä koitetaan rauhoitella konserttiyleisöä.Niinä aikoina oli myös levyillä soitettava oikein,ei siis pieleen.
Oletko kuunnellut "The Beatles at the Hollywood Bowl" albumia?
Paul McCartney totesi jossain haastattelussa; "...yleisö piti niin kovaa melua että me emme kuullet omaa soittoamme.." Siihen maailmanaikaan ei "stage monitorit" ym. vehkeet olleet kovin kummoisia. Bändi soittaa silti hyvin,mutta välillä komeasti päin sanonkomämitä:)
Ostin sen aikanaan joskus 70-80-luvulla.Se on tavallaan kuuntelukelvoton yleisön sekoamisen vuoksi,vaikka sitä on kuulemma jotenkin siistittykin levylle teon yhteydessä.Kuten mainitsit,omaa soittoa ei juuri kuullut.Ringo takoi pelkkää off-beatia pohjalle että biisit pysyisivät edes jotenkin kasassa.Sitä ennen en ollut kuullut Beatlesia livelevyllä .Silloin oppi tajuamaan miksi Beatlet lakkasivat olemasta live bändi v.1966.Itse muuten näin Beach Boysit muistaakseni 1967 Helsingin Messuhallissa.BB;lla oli jo lavalla kontrollikalustona monta statiivien nokkaan sijoitettua ja suunnattua pikkukaappia.Kytkentöjä en tiedä kun taustalla oli kuusi LA:n sinfonikkojen soittajaa.Jos äänimiehet olisivat tajuneet jotain,olisi 60-luvun vehkeilläkin saanut Beatlesille lavalle siedettävät työolosuhteet.Ekassa Ruisrokissa 1970 oli jo PA-kaapit lavan ulkopuolella putkitelineillä.Lavalla kuitenkin järjetön teho.Kalevalan Järviselläkin korvan vieressä kaksi Marshallin satasta nuppia kaappeineen ja hanat kaakossa. Noniin,eksyin aiheesta mutta totta haastat.
PA:t tulivat laajaan käyttöön joskus 1968-69 maissa. Cream soitti tietääkseni suunnilleen kaikki live-esiintymisensä ennen PA -aikaa. Marshall stackien määrä senkuin kasvoi sekä Claptonilla, että Brucella. Rolling Stonesien käytti PA-vehkeitä eka kerran v. 1969 USA:n kiertueella. (Hyde Park meni ilm. vielä vanhaan malliin). Beatles käytti enimmäkseen Vox 30 styrkkareita. Stadion jutuissa aivan toivotonta hommaa. Eli ei ihme, etteivät soittajat kuulleet edes omaa soittoaan, saati sitten toisten.
and Tony Sheridan ja Hampurissa Starr klubilla live-taltioitu My Bonnie todistaa soittamisesta jotakin ymmärtäville että ne pojat osasivat soittaa helkkarin hyvin ennen kuin yhtään levyä olivat päässeet tekemään.
lukea uusimman Soundin Macca-haastattelu Abbey Roadin tekoajasta. Tuskinpa moni saisi mitään aikaiseksi niissä oloissa ja tunnelmissa. Mm. Yoko Ono oli koko ajan studiossa, hänelle oli roudattu sinne jopa oma parisänky! Rahahuolet, jotka myöhemmin johtivat mm. Beatles-levytysten oikeuksin päätymiseen Michael Jacksonille, alkoivat myös samoihin aikoihin.
Ei Abbey Road ole parasta, mitä bändi sai aikaan, mutta yhtä kaikki: Hyvää musiikkia löytyy siltäkin. Ja eikö se ole tärkeintä?
Meinaatko että Lennon oli Beatlesin basisti? Kerrot myös, että vasta kymmenen vuoden kuluttua paljastui, että Beatles ei osannutkaan soittaa? Luettelet kymmenittäin nimiä ja bändejä, so what?
Päättelet, että Beatles tuli samoihin johtopäätöksiin kuin sinä nyt ja lopetti soittamisen siihen paikkaan?
Musiikkipiireissä ei varmasti kenellekään Beatles ole kirosana.
Vastataanpa vaikka kysymys oli toiselle osoitettu.
Lennon soittaa bassoa Long and winding road kappaleella. Väitetään että yksi syy miksi Spector sitten kutsui kaikki suur-Lontoon asukkaat laulamaan biisin taustakuoroihin, oli se että hän halusi peittää tällä äänimassalla ne virheet joita Lennonin bassonsoitossa biisin aikana ilmeni. Väitetään myös, että jos kuuntelee kyseistä kappaletta tarkasti, kuulee että Macca yhdessä vaiheessa kesken laulusuorituksensa melkein alkaa nauramaan, syynä ilmeisimmin Lennonin "taiteellinen" bassonsoitto. Maccahan on pianossa kappaleen aikana ja ei soita bassoa kappalella.
Lennonhan taisi soittaa bassoa myös Back in USSR-kappaleella, tosin sillä on myös joko Maccan tai Harrisonin soittama basso mukana. Lennon soittaa komppikitara osuuden 6-kielisellä bassolla, Macca tai Harrison varsinaiset bassot 4-kielisellä.
Se että Lennon tumpeloi basson soitossa tuon yhden kappaleen aikana, ei mitenkään vähennä Beatlesin arvoa yhtyeenä yleensä, eikä myöskään heidän arvoaan muusikkoina. Lennon oli ehkä surkea basistina, mutta hän oli riittävän hyvä komppi- ja aika ajoin jopa soolokitaristina silloin kuin vaivautui harjoittelemaan säännöllisesti.
Jokainen kyläbändin kitaristi joka on käynyt keikoilla on joskus tuurannut basistia.Bassokitara on viritykseltään sama kuin kitara EADGHE,bassossa ilman ylempiä kieliä,siis EADG .Paul McCartney soitti kitaraa Silver Beatles aikana ja vaihtoi sen pakon edessä bassoon,vaikka oli kelpo kitaristikin.Lennon siirtyi muuten kitaranvarteen nelikielisestä banjosta.Long And Win...levytyksen aikaan Lennon oli heittänyt maksusta kitarakeikkaa jo toistakymmentä vuotta.
Siis rockbasson- ja kitaransoitto eivät vaadi mitään erillisiä lahjakkuuksia... kuten ei myöskään rumpujen paukuttaminen tai sähköpianon mäiskiminen...
Rokin kuviot ovat apinatarhankin opittavissa - niin väsäilyn, soittamisen kuin kuuntelemisen osalta, juuri kuten Beatles-poop-ilmiö todistaa
Kuka tahansa osaa säveltää sellaista muotoa mitä Beatles teki. Melodisesti parempia tekijöitä on loputtomiin... Harmonisesti kaikki taidemusiikki voittaa Beatlesin täysin ylivertaisesti.
Sano siis sinäkin EI poopille!
No, toista sitten perässä mitä muut ovat tehneet popissa.
Ja tee jotain uutta itse.