Pelkään keskenmenoa

Täytyy elää vaan normaalia elämää ja olla stressaamatta asioita liikaa ja turhaan. Itse nyt viikolla 9 raskaana. Uskon itse, että keskenmeno tulee jos on tullakseen, eikä sitä voi välttää eikä kannata pelätä. Koitahan nyt nauttia raskaudestasi :)

Ymmärrän pelkosi, itselläni oli ihan sama juttu alkuun. Huolta ja epävarmuuttakin se tulee koko loppu elämä jollain tasolla lapsen kanssa olemaan, joten siihen on vain totuttava ja voin kertoa, että kyllä se huoli kulkee mukana koko raskauden...valitettavasti- ja mitä isommaksi vauva kasvaa ja mitä tutummaksi hän masussa tulee sitä enemmin häneen kiintyy ja rakastuu :(. KUITENKIN: mikäli raskaus keskeytyy niin ei ole mitään mitä olisit voinut tehdä toisin! On ihan fakta, että jos raskaus keskeytyy noinkin alussa: tai ylipäätänsä ensimmäisen kolmanneksen aikana (eli ennen viikkoa 14), niin lapsi tuskin olisi ollut elinkelpoinen, hänessä ollut jokin niin suuri rakenne /kromosomivika, ettei elämä kertakaikkiaan ole voinut jatkua ja jos jostain syystä olisikin selvinnyt pidemmille viikoille, niin jossain kohtaa ongelmart olisivat ilmenneet joka tapauksessa. Luonto karsii omansa, näin se vaan on. Itseään on siis turha syytellä mikäli menisi kesken: syy ei olisi sinussa.

Itse helpotin hieman pelkoani ja kävimme yksityisellä varhaisraskauden ultrassa (viikkoja oli tuolloin 6 5), jossa todettiin, että alkio löytyy, on oikeassa paikassa ja pienellä myös syke. Tuokaan ei tosin takaa mitään, mutta kyllä se meitä helpotti kummasti (kuitenkin osa keskenmenneistä raskauksista tuulimunia tai kohdunulkoisia ja niitä minäkin pelkäsin)- ne oli siis karsittu pois listalta. Kuitenkin pelkäsin kovin aina viikolle 14 ja kun se rajapyykki oli ohitettu, niin hieman rantouduin ja uskalsin iloita raskaudesta täysin rinnoin. Nyt loppua kohti kiintymys ja rakkaus lapseen on jo niin suurta, että pelko hiipinyt pikku hiljaa takaisin- siis, että vauvalle sattuisi jotain. Yritän vain parhaani olla ajattelematta mitään synkkiä ajauksia ja sen sijan haaveilla ihanasta vauva-arjesta!

Tsemppiä ja kaikkea hyvää teille: toivotaan, että pieni pysyy matkassa! Ja miten niin et kuulu vielä "näille palstoille" itselläni oli viikkoja vasta 4 1 kun plussasin ja kyllä itse mielsin olevani odottaja jo tuolloin ja kiinnyin pikkuiseen jo tuolloin :)! www.kaksplus.fi on myös hyvät keskustelut: liity sinne muiden samaan aikaan raskautuneiden pinoon ja saat korvaamatonta vertaistukea :)

Tämä herättää varmaan vastalauseiden myrskyn, mutta minä en oikein ymmärrä miksi alkuraskauden keskenmenoa pitäisi murehtia etukäteen tai jälkikäteenkään jos joku parin viikon ikäinen alkoi on tullut ulos. Totta kai itsekin olin vähän sormet ristissä aluksi, mutta kun se nyt vaan on fakta, että melko paljon tapahtuu noita alkuraskauden keskenmenoja, niin se kannattaa yrittää ottaa luonnollisena asiana. Tuossa vaiheessa keskeytyneissä raskauksissa sikiössä on tosiaan yleensä jotakin vakavaa vikaa ja sen tähden on ihan hyvä, että menevät kesken enemmin alussa kuin raskauden myöhäisemmässä vaiheessa (se on sitten eri asia, jos keskenmenoja on useita, silloin naisella saattaa olla jokin ongelma, joka haittaa raskauksien kestoa). Minusta ensimmäiset 3 kk on semmoista itsen ja puolison kahdenkeskistä toiveikasta aikaa, että meille taitaa tulla vauva, eikä sitä vielä huudella ulkopuolisille. Se on ehdottomasti enemmän sitä, että "meille EHKÄ tulee vauva" kuin että "meille syntyy vauva sinä ja sinä kuukautena". Jotkuthan alkavat heti ostella vauvanvaatteita ja valita vaunuja ym., mikä on minusta ihan hassua. Vasta 12 viikon np-ultraäänen jälkeen kannattaa ruveta jakamaan asiaa muidenkin kuin kaikista läheisimpien ihmisten kanssa.

Odottavan aika on pitkä (ihan loppuun asti), mutta ainakin alussa kannattaa yrittää keskittyä muihin asioihin ja tekemisiin kuin raskauden miettimiseen. Päähän siinä hajoaa, jos vaan istuu sohvalla ja on raskaana:D