tänää olin mun poikaystävän luona, ja mietin että pitäiskö mun kertoa sille mun bulimiasta. mä tulin kuitenki siihen tulokseen, ettei se ymmärtäis mua. Se kuitenki huomas, et mä oon jotenki poissaoleva jne. se kysy multa, et mitä mä mietin. Sanoin vaa, et en mitään, mut se huomas kuitenki et kaikki ei ollu okei. Sit se kysy uudestaa, ja mä sanoin etten voi kertoo. Se alko sitte tenttaamaa multa että mihin mun ajatukset liittyy. Yhes vaiheessa se kysy: ajatteletsä syömistä? Mä en pystyny sanoo mitää, nii kyl se sit arvas et se siihe jotenki liitty. Vähän myöhemmin, se sit kysy uudestaa, et mitä mä ajattelin, ja sano, et ihan sama mitä mä mietin, nii se ymmärtää mua. sit se alko miettimää, et mitä mä voisin ajatella syömisestä, ja vähän ajan kuluttuu se kysy randomil et onks mul bulimia !! mä olin ihan paniikissa ja mun päässä pyöri ajatus siitä, että jos mä sanoisin, "joo mul on bulimia", nii se jättäis mut heti, vaikka se sano että ymmärtäis. mä en pystyny kertoo sille, ja sanoin vaa, että ei mulla mitää bulimiaa ole. mä oikeesti tärisin, ja mun oli pakko päästä pois. mä sanoin sille vähän ajan kuluttuu, et mun on pakko lähtee himaa. se tais vähän ihmetellä. koko kotimatkan mä itkin. mä itkin sen takii ku mua pelottaa, jos se saa tietää.
tietääkö teidän poika/tyttöystävänne, porukat, kaverit tai sisaruksenne teiän sairaudesta? mul ei tiiä kukaan, ja tuntuu kokoajan siltä että jolllekki on koht pakko kertoo. jos teiän läheiset tietää, nii kertokaa ihmeessä, et miten ne sai tietää? jäittekö itseteos kiinni vai kerroitteko te ite, vai joku muu?
mä en sit todellakaan kaipaa mitää vinkumista ja valitusta, sitä mä nyt vähiten kaipaan.
KIITOS TODELLAKI NIILLE JOTKA VASTAAA!
tietääkö teidän poika/tyttöystävänne, porukat, kaverit tai sisaruksenne teiän sairaudesta? mul ei tiiä kukaan, ja tuntuu kokoajan siltä että jolllekki on koht pakko kertoo. jos teiän läheiset tietää, nii kertokaa ihmeessä, et miten ne sai tietää? jäittekö itseteos kiinni vai kerroitteko te ite, vai joku muu?
mä en sit todellakaan kaipaa mitää vinkumista ja valitusta, sitä mä nyt vähiten kaipaan.
KIITOS TODELLAKI NIILLE JOTKA VASTAAA!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä en kyllä uskaltaisi kertoa. Kenellekään. Onneksi äitiini en niin hirvästi ole yhteydessä, joten ei oikein ole ketään joka kyselisi. Ns. tavallisen ihmisen on tosi vaikea ymmärtää syömishäiriöitä.
Mutta oma on päätöksesi, kerrotko vai et.
... mutta eräällä tutullani on. Tämän poikaystävä, "appivanhemmat" ja poikaystävän veljet tietää et sil on varmasti bulimia kun niin selvästi käy ruokailujen välillä laattaamassa. Silti tämä flikka ei ole kertonut kyseistä asiaa kenellekään meistä. Hän taitaa luulla, ettei kukaan tiedä.
Mitä jos asia on sinullakin näin? Jos asia tosissaan painaa mieltäsi ihan järkyttävästi, voisit harkita uudelleen ja tosissaan jollekin kertomista. Sinua saatetaan ymmärtää paremmin kuin haluat uskoakaan.
kyl se sun jätkäkaveris varmaan jotaa osaa aavistaa. ehkä kannattais kertoo sille. mut ymmärrän hyvin jos et uskalla. mä jätin mun poikaystävän kun se alko veikkailee et mul ois bulimia. mä selitin sille et olisin ihastunu toiseen jätkää, eikä se koskaa saa tietää totuutta.
kyl tää mun exä vähän ihmetteli, ku meil oli menny niin hyvin ennen sitä.
mua kadutti paripäivää ku olin jättäny sen, mut mä tiiän nyt et se oli oikee vaihtoehto.
mä oon haeutunu hoitoon ja tää mun bulimia on paranemaan päin.. :) suosittelen hoitoon menemistä, sillä se tosiaan auttaa, ainakin mua.
tsemppiä sulle!
itselläni ei oo pahemmin bulimiaa, mutta muuten ruuan kans ongelmia aika paljonkin ... oon sairastanu pari vuotta sitten anoreksiaa, ja nyt sit tullu takas kaikki jutut, enkä osaa suhtautuu ruokaan silleen normaalisti.. on vähä kaikkii sekasin nykysi. välil ahmin ja oksentelen ja sit taas paastoilen ym ym..
itte kerroin mun ongelmasta tekstarilla yks ilta, ennen ku ees ruvettiin seurustelee. toisaalt se oli ihan hyvä vaihtis, vaikka musta kyllä välillä tuntuu et ei se mua ymmärrä yhtään ja parempi etten ois kertonu .. mut kai se loppupeleis on iha hyvä et se tietää. ja on se musta huolissaan ku en syö kunnolla . hiukset tippuu päästä ja kaikkee muuta mukavaa :/
kerro v aan sille . kyl se sun kans on, jos se oikeesti susta tykkää :)
no nyt mun hyvä ystävä tietää!! (kerroin tänään) ja kerroin yhelle ihmiselle kans jolle on niin helppo puhua kaikesta eikä se heti tuomitse hulluudeks tällasta ihmisen "heikkoutta."
yritin myös yhelle ihmiselle mainita tässä kaikessa avautumisen innostuksen puuskassani tästä asiasta, me ollaan tapailtu tässä jonkun aikaa ja mulle olis ollu ehkä ratkasevakin ja tärkee tieto saada tietää mitä se ajattelis tällasesta. jotenkin tuntu vaan aina vaihtavan aihetta ja ei koskaan tarttunut siihen syöttiin jonka heitin kun koitin alottaa puhumaan aiheesta... tuskimpa siis saan kerrottua. no nyt kun ajattelen niin mitä välii..oon kai jo liian monelle tästä avautunukkin mut en mieti sitä tänään. koska oon tänään vaan ollu niin sekasin.
mun hyvä ystävä siis pölähti tänne mun luo tänään kun olin just laatannu ja näkihän se et kaikki ei oo ookoo ja kerroin sille.
se vei mun vaakan pois täältä kun yhteistuumin niin päätettiin. mulla siis taustalla syömishäiriöö tässä jo 4 vuotta. 4 vuotta sitten paha anoreksia ja nuoralla tässä ollaan tämäkin aika kävelty tän asian suhteen. niin se kaveri "osas" siis jo jotenkuten ottaa tän että nyt mun touhut on menny näin pitkälle...
no nyt mulla on sellanen tapahtuma luvassa jossa en voi tätä mun harrastustani harrastaa enää muutamaan päivään elikkä toivon että se ehkä tuo mulle lisäpotkua parantua. tai sitten ei..ei voi tietää enkä laskekkaan mitään sen varaan. koska toi tulee nyt aika huonoonkin vaiheeseen ku oon täällä oksennellu ja sekoillu ja nyt pitäs lähtee leikkimään normaalia ja tervettä yksilöä syömistensä kans ihmisten keskuuteen....plaah.....tästäpä tuli nyt vähän aiheen vierestäkin avautumista mut en tiedä mihin muualle tän kirjottasin.
oon vaan niin sekasin. ja saatan ahdistua tuolla tapahtumassa kun en pääsekkään oksentamaan.
ja kurkku on kipee ja oon kamalan näkönen ja pitäis nukkua ja huomenna oon varmasti ihan kauhee näky ja kiva mennä sitten tonne tapahtumaan....ääääääää
olen entinen bulimikko, ja mulla oli samanlaisia ajatuksia kuin teillä kaikilla tähän keskusteluun vastanneillla. olen kokenut paljon samaa mitä edellisen viestin kirjoittaja.
mun enolla oli häät kun sairastin bulimiaa, ja jäimme viikonlopuksi isovanhemmilleni, koska häät olivat toisella paikkakunnalla. sukulaiset ihmettelivät kun söin vain salaattia, koska en halunnut mennä oksentamaan, sillä kiinnijäämisen riski oli suuri. se viikonloppu oli mulle yhtä helvettiä.
olen kuitenkin parantunut bulimiasta lähes täysin ystäväni avulla. ystäväni pakotti mut juttelemaan ammattiauttajan kanssa, ja siitä se parantuminen lähti. olin todella vihainen ystävälleni aluksi, mutta nyt ymmärrän, että hän tarkoitti hyvää, ja halusi auttaa mua bulimian kanssa. olen kiitollinen ystävälleni ja me ollaan läheisempiä kuin koskaan.
ymmärrän hyvin jos jollekkin kertominen pelottaa. se on ihan normaalia. kuitenkin yleensä jossain vaiheessa on jollekkin pakko kertoa.
TSEMPPIÄ TEILLE KAIKILLE, KOITTAKAA PARANTUA.
no, mä alotin tän keskustelun ja voin kertoo nyt mitä mä tein asialle.
mä aloin viikonloppuna kunnolla miettimään eri vaihtoehtoja. mä tulin siihen tulokseen, että mä en voi kertoo mun poikaystävälle missään nimessä, koska se tieto vois levitä, vaikka se kuinka vannois ettei se kerro. mä ajattelin myös olla kertomatta, mutta sitten mä tajusin, että jos mun poikaystävällä olis joku syömishäiriö tai vastaava mä haluaisin ehdottomasti tietää. mä tulin siihen tulokseen, että jos mä en uskalla kerran luottaa mun jätkäkaveriin, nii meiän pitää erota.
mä jätin sen tänään. mul oli tosi surullinen olo, ja asiaa pahenti se, että mun exä:n kaveri alko haukkuu mua, koska mä en enää voinu olla sen kans yhessä.
mä en oo varma sanoks se ne haukut mulle läpällä, koska sil on vähän jännä huumorintaju. kuitenki mulle tuli sen haukuista mulle vielä enemmän paha mieli ja mä menin sit laattaamaan.
ihan kauhee fiilis.
tsemppiä sulle hei! oli varmasti raskasta jättää poikaystäväsi, ja uskon, että paskempi fiilis siitä syntyy kuin toinen sit alkaa vielä haukkumaan vaikka asia ei hänelle edes kuulu.
päätöksesi on varmasti oikea, koska perustelusi olivat hyviä. ei ole järkeä olla parisuhteessa, jos kumppaniin ei luota sata prosenttisesti.