Suoraa puhetta

Onneksi kaikki keskustalaiset eivät ole sokeita, nyt jo varapuheenjohtajakin tunnustaa mikä on vikaa Vanhasen politiikassa.

ILTALEHTI:
Keskustan varapuheenjohtaja haukkuu puolueensa harvainvaltaiseksi
Sunnuntai 13.9.2009 klo 15.13

Keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala arvostelee ankarasti puoluettaan pysähtyneisyydestä ja harvainvaltaisesta toimintakulttuurista.
Keskustan Tuomo Puumala on huolissaan puolueensa tilasta.

Puumala ilmoitti sunnuntaina Korpilahdella keskustavaikuttajien Elokoulussa, ettei enää aio jatkaa keskustanuorten puheenjohtajana vaan tekee lokakuun liittokokouksessa tilaa uusille kasvoille. Hän näki puolueen toiminnassa vaarallista pysähtyneisyyttä ja juoksemista markkinavoimien perässä.

Puumalan mielestä nyt on viimeiset hetket valita, minkä lipun alla keskustalaiset seisovat.

Puumalan mukaan viimeistään taantuman aikana ja sen laskuja maksettaessa puolueiden erot tulevat esille.

- Kun jopa kokoomus on myöntänyt, että pääomaveron korottaminen on tarpeen, täytyy meidän palata alkiolaisen viestin ytimeen. Nyt tarvitaan edistyksen lippu heilumaan esimerkiksi tasapuolisemman tulonjaon ja oikeudenmukaisemman mediamaksun puolesta, Puumala ravisteli. Hän ilmoitti aiemmin viikolla kannattavansa Yleisradion rahoittamista valtion budjetista.

Turhautumisen ilmapiiriä liikaa

Puumala sanoi pitävänä puolueensa tilaa huolestuttavana. Hän muistutti, että keskustan ydintä on toiminnan, viestien ja tahtotilan suuntautuminen alhaalta ylöspäin.

- Yksittäisen jäsenen tai äänestäjän kannalta tämä tarkoittaa vaikutusmahdollisuuksia. Jos niitä ei ole ja koetaan, että omalla viestillä ei ole merkitystä, seuraa turhautuminen. Sitä ilmapiiriä on nyt liikaa.

Puumalan mukaan pahimmillaan harvainvaltainen kulttuuri on läpäissyt keskustan toiminnan.

- Se näkyy tärkeiden puolue-elinten vaikutusvallan vähäisyytenä, hän pahoitteli.

Puumala on ollut puolueessaan aitiopaikalla istuessaan samaan aikaan keskustanuorten puheenjohtajana, kansanedustajana ja puoluejohdossa. Samanlaisissa asemissa keskustassa on aiemmin ollut vain Johannes Virolainen.

Puumala, 27, valittiin keskustan puheenjohtajistoon kesällä 2008 Joensuun puoluekokouksessa. Kokkolalaista on ounasteltu yhdeksi niistä nimistä, jotka tavoittelevat puolueen puheenjohtajuutta ensi kesänä Lahdessa pidettävässä puoluekokouksessa, pyrkiipä nykyinen puheenjohtaja Matti Vanhanen vielä jatkokaudelle tai ei.
7120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Keskustan politiikkaa täysin moraalittomaksi. Hänen omatuntonsa ei antanut periksi olla hiljaa kun Anneli Jäätteemäen johdolla Keskustan pöytäkirjoja väärennettiin. Siitä hän sai Keskustassa vihat päälleen. Pitääkö Keskustassa AINA valehdella.
Takkula on arvostellut Keskustan johtoa lyöttäytymisestä kovan luokan talousrikollisten kanssa ja vaatinut Kehitttyvien maakuntien Suomen "avustusten" maksamisesta takaisin.

Olen aina ihmetellyt miten kristillisen vakaumuksen omaavat voivat olla Keskustan ja sen rikollisen poliitiikan kannattajia.

Esimerkiksi Sirkka-Liisa Anttila on oikeudessa, perintöasiassa, vannonut väärän valan, siis antanut tahallisen valheellisen todistuksen.

Äänestä
  • Tämä Puumalan viesti on suoraa puhetta, Vanhanen on tuhonnut puolueesta kaikki alkiolaisuuteen kuuluvat ihanteet. Alkiolaisuuteen kuulu se, että ollaan pienen ihmisen asialla, eikä niin kuin Vanhasen politiikka, joka on antautunut täysin markkinavoimille ja suurelle rahalle.

    Tämä hallitus on jakanut rahaa avoimesti kaupalle, teollisuudelle ja rikkaille. Se on murentanut valtion veropohjan, jonka vuoksi kunnat ovat nyt pakotettu nostamaan veroäyriä joka taatusti vie paljon enemmän mitä nämä kosmeettiset alv:n alennukset vastaavat tuovat.

    Nyt on aika saada pohjalaista järkipolitiikkaa keskustan johtoon.

    Äänestä

  • Kannatettavaa kirjoitti:

    Tämä Puumalan viesti on suoraa puhetta, Vanhanen on tuhonnut puolueesta kaikki alkiolaisuuteen kuuluvat ihanteet. Alkiolaisuuteen kuulu se, että ollaan pienen ihmisen asialla, eikä niin kuin Vanhasen politiikka, joka on antautunut täysin markkinavoimille ja suurelle rahalle.

    Tämä hallitus on jakanut rahaa avoimesti kaupalle, teollisuudelle ja rikkaille. Se on murentanut valtion veropohjan, jonka vuoksi kunnat ovat nyt pakotettu nostamaan veroäyriä joka taatusti vie paljon enemmän mitä nämä kosmeettiset alv:n alennukset vastaavat tuovat.

    Nyt on aika saada pohjalaista järkipolitiikkaa keskustan johtoon.

    sitten seuraa pelkästään hesaria ja Iltistä, eikä eduskunnan tapahtumia.

    Missähän se Puumala aikansa viettää?

    Kumma homma että vaikka kuinka hyvää työtä tekee niin tuo media sekoittaa jopa edustajien pään!

    Äänestä

  • päivittäin. Nytkin on ollut koko kesän valheita ilmassa.

    Noissa jutuissa ei ole siteeksikään totta mutta nyt on tarkoitus että näin hyvää politiikkaa tekevä puolue pitää saada vähän piennmmäksi.

    Ensinnäkin rahamiehet ei ole saaneet niin paljonnkuin olisivat halunneet.Toisaalta kilpailevilla puolueilla pelottaa se kannatuksen nousu mikä Keskustalle olisi tulossa jos ei jotakin saada aikaan vaikka valehtelemalla.

    Politiikka on kiroa peliä. Siinä ei moraalia tunneta kun jotakin aletaan tosissaaan vainoamaan.

    Äänestä

  • ................................ kirjoitti:

    päivittäin. Nytkin on ollut koko kesän valheita ilmassa.

    Noissa jutuissa ei ole siteeksikään totta mutta nyt on tarkoitus että näin hyvää politiikkaa tekevä puolue pitää saada vähän piennmmäksi.

    Ensinnäkin rahamiehet ei ole saaneet niin paljonnkuin olisivat halunneet.Toisaalta kilpailevilla puolueilla pelottaa se kannatuksen nousu mikä Keskustalle olisi tulossa jos ei jotakin saada aikaan vaikka valehtelemalla.

    Politiikka on kiroa peliä. Siinä ei moraalia tunneta kun jotakin aletaan tosissaaan vainoamaan.

    Puheenjohtaja Matti Vanhanen valehteli törkeästi kieltäessään tavanneensa ja sopineensa yhdessä Jorma Korhosen kanssa Arto Merisalmen ja Tapani Ylisaunamäen ja Kehittyvien maakuntien Suomen rahoittavan Keskustaa sadoilla tuhansilla euroilla.
    Markku Kauppinen, keskustan entinen kansanedustaja kielsi myös ensin koplaukset Rovaniemen kelkkatehtaan rahoitukseen ja rahan kierrätykseen NovaGroupin kautta Keskustalle. Tässä tapauksessa Kuntien eläkevakuutuksen rahoja kierrätettiin Keskustalle kovan luokan talousrikollisten toimiessa bulvaaneina. Tähän liittyy vielä Kyösti Kakkosen ja Toivo Sukarin yritysten saamat edulliset kauppapaikat ja niihin sopivat kaavamuutokset joita Matti Vanhanen on kiivaasti puoltanut. Sukarin ja Kakkosen antama "tuki", moni sanoisi, lahjus, tuottaa hyvää tuilosta.
    Mauri Pekkarinen antoi myös veromaksajien miljoonan Rovaniemen Kelkkatehtaaseen.
    Näiden asioiden julkitullessa puoluesihteeri Jorma Korhonen painui perunakellariin, kuten eräs keskustalainen vaikuttaja happamesti ilmaisi.

    Ei Keskustasta tarvitse valehdella, lähes päivittäin paljastuu valheita ja rikoksia lisää. Vai luuletko, että Markku Kauppinen joutui lähtemään Kevasta ja Arto Merisalmi istui tutkintavankeudessa nelisen viikkoa ja Tapani Ylisaunamäkeä poliisi epäillee törkeistä rikoksista ilman painavaa syytä?

    Markku Kauppinen on sentään Mauri Pekkarisen serkku.
    Se ettei kepuänkyrälehdet näistä asioista kerro ei ole sellaisten vika jotka kertovat.
    Käyn kirjastossa lukemassa änkyrälehtiä ja esimerkiksi pää-änkyrälehti Ilkka ei ole kertonut tästä asiasta mitään olennaista. Viimeviikolla oli juttu, että NovaGroup oli ostanut viihdetaiteilija Tapani Kansalta konsertteja! Ei mitään oleellista rahankierättämisestä, ei kovan luokan talourikollisista, ei Arto Merisalmen vangitsemista, ei mitään oleellista.
    Minkään muun puolueen lehdet eivät voisi toimia näin valheellisesti kuin kepuänkyrälehdet. Juoneen kuuluu tietysti se, että nämä lehdet, siis Keskisuomalainen ja Ilkka ovat julistautuneet riippumattomiksi....
    Ehkä he voivat valehdella vielä törkeämmin kuin puoluelehtinä voisivat. No yksi ja sama:Kepu Pettää Aina.

    Äänestä

totesi että sillä ei ole kantoa puheenjohtajaksi?

Tuleekohan tuosta uusi Veikko vennamo, uusine puolueineen.

vai onko tuo juttu sitten tiedotusvälineiden raaka referaatti, niin kuin tänä kesänä on totuttu.

Äänestä
  • Mikä hyvänsä puolue tarvitsee sisältään Tuomo Puumalan kaltaisia kriitikkoja. Limaisia jees-miehiä ei kaivata, sellaiset ovat varmin tae laskea puolueen kannatusta. Kriittisillä puheenvuoroilla lisätään kiinnostusta puolueeseen ja saadaan nostetta omallekin uralle.

    Puumalan näkyvin kritiikki kohdistui siihen, että kepussa oltaisiin siirrytty kohti harvainvaltaista toimintakulttuuria eli kentän ääni kuuluisi huonommin kuin aiemmin. Väitteen todenperäisyyteen en osaa ottaa kantaa, mutta uskon hänen kuulleen sen kenttäväeltä itseltään.

    Tietääkseni esimerkiksi tuota jokaiseen suomalaisen elämään vaikuttavaa YLE-maksua ei käsitelty kepussakaan demokraattisesti ennen tämän viikon puoluehallituksen kokousta. YLE-maksussa on sitä paitsi kysymys tavallista kansanomaisemmasta veroluonteisesta maksusta, joka on puhuttanut kansalaisia jo tv-lupina poikkeuksellisen paljon. YLE:n toiminnan rahoittaminen suoraan valtion budjetista olisi todennäköisesti suomalaisten enemmistön mieleen.

    Sen sijaan sotkiessaan Alkion pääomanverojen korotukseen Puumala ei taida itsekään ymmärtävän omaa kannattajakuntaansa, joka saa kyllä suurelta osin pieniä pääomatuloja mutta ei voin kuin haaveilla niin ruhtinaallisista työtuloista, että niistä joutuu maksamaan lähes 30 prosentin veron.

    Puumalan puheenvuorossa oli todennäköisesti mukana nostalgiaakin siinä mielessä, että se oli hänen viimeisensä ukkopuolueessa keskustanuorten puheenjohtajana. Ainahan kepunuoret ovat arvostelleet puoluejohtoa, jyrkemminkin kuin Puumala nyt teki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maalaismies. kirjoitti:

Onneksi kaikki keskustalaiset eivät ole sokeita, nyt jo varapuheenjohtajakin tunnustaa mikä on vikaa Vanhasen politiikassa.

ILTALEHTI:
Keskustan varapuheenjohtaja haukkuu puolueensa harvainvaltaiseksi
Sunnuntai 13.9.2009 klo 15.13

Keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala arvostelee ankarasti puoluettaan pysähtyneisyydestä ja harvainvaltaisesta toimintakulttuurista.
Keskustan Tuomo Puumala on huolissaan puolueensa tilasta.

Puumala ilmoitti sunnuntaina Korpilahdella keskustavaikuttajien Elokoulussa, ettei enää aio jatkaa keskustanuorten puheenjohtajana vaan tekee lokakuun liittokokouksessa tilaa uusille kasvoille. Hän näki puolueen toiminnassa vaarallista pysähtyneisyyttä ja juoksemista markkinavoimien perässä.

Puumalan mielestä nyt on viimeiset hetket valita, minkä lipun alla keskustalaiset seisovat.

Puumalan mukaan viimeistään taantuman aikana ja sen laskuja maksettaessa puolueiden erot tulevat esille.

- Kun jopa kokoomus on myöntänyt, että pääomaveron korottaminen on tarpeen, täytyy meidän palata alkiolaisen viestin ytimeen. Nyt tarvitaan edistyksen lippu heilumaan esimerkiksi tasapuolisemman tulonjaon ja oikeudenmukaisemman mediamaksun puolesta, Puumala ravisteli. Hän ilmoitti aiemmin viikolla kannattavansa Yleisradion rahoittamista valtion budjetista.

Turhautumisen ilmapiiriä liikaa

Puumala sanoi pitävänä puolueensa tilaa huolestuttavana. Hän muistutti, että keskustan ydintä on toiminnan, viestien ja tahtotilan suuntautuminen alhaalta ylöspäin.

- Yksittäisen jäsenen tai äänestäjän kannalta tämä tarkoittaa vaikutusmahdollisuuksia. Jos niitä ei ole ja koetaan, että omalla viestillä ei ole merkitystä, seuraa turhautuminen. Sitä ilmapiiriä on nyt liikaa.

Puumalan mukaan pahimmillaan harvainvaltainen kulttuuri on läpäissyt keskustan toiminnan.

- Se näkyy tärkeiden puolue-elinten vaikutusvallan vähäisyytenä, hän pahoitteli.

Puumala on ollut puolueessaan aitiopaikalla istuessaan samaan aikaan keskustanuorten puheenjohtajana, kansanedustajana ja puoluejohdossa. Samanlaisissa asemissa keskustassa on aiemmin ollut vain Johannes Virolainen.

Puumala, 27, valittiin keskustan puheenjohtajistoon kesällä 2008 Joensuun puoluekokouksessa. Kokkolalaista on ounasteltu yhdeksi niistä nimistä, jotka tavoittelevat puolueen puheenjohtajuutta ensi kesänä Lahdessa pidettävässä puoluekokouksessa, pyrkiipä nykyinen puheenjohtaja Matti Vanhanen vielä jatkokaudelle tai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu