Maalaistaloissa, silloin kun oli asutustilallisten aika, tapahtui murhenäytelmiä, joista vaiettiin.
Itse jouduin kymmenvuotiaana tuijottamaan pistoolin piippuun ja yhäkin näen unia siitä.
Itse jouduin kymmenvuotiaana tuijottamaan pistoolin piippuun ja yhäkin näen unia siitä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaikilla meillä, tässä iässä, on hyvin paljon erilaisia kokemuksia. Ja jotkut niistä kokemuksista ehkä järkyttäisivät kuulijaa liian paljon.
Nyky pullamössö sukupolven edustajat voivat vain leikitellä turvavaljaiden avulla "pelkokertoimia" ja hankkia "extreme" harrastuksia, vaikka väripanosammunnasta tai vaikkapa seinäkiipeilystä.
Mikä ihmeen pullamössö sukupolvi. Tunnen paljon ihmisiä, eri ikäisiä, eikä kukaan ole mielestäni mikään pullamössö. Voi hitsi, tätä yleistämistä.
Jokaisella sukupolvella on omat harrastuksen, esim. minun äitini ei ole koskaan luistellut (88v), mutta vielä tuo ehtii.
Jossain vaiheessa kaikenlaisista asioista kerrotaan kyllä. Ite olen saanut vasta aikaisemmalla iällä teitää monista jutuista. "Nämä puheet ei sitten mene pirtin ulkopuolelle". Aika rajujakin asioita. Niistä en voi puhua, edes anonyymisti netissä, koska ne ovat muitten asioita, ei mun.
Tota. Mulla kesti viistoista vuotta, ennenkuin sain kerrottua kellekkään siitä, kun oli Kalasnikovin piippu suussa. En minä siitä toitottele vieläkään, ne oli muutenkin niin raskaita aikoja. Mutta oli ihan helpottavaa joskus kertoa tapaus jollekin.
Jossain vaiheessa käytännössä kaikista asioista puhutaan, sitten kun aikaa on mennyt tarpeeksi ja yleensä ne ihmiset, joita asiat koskeneet ovat jo kuolleet.'
=DW=
Olen kuullut aika vakaviakin juttuja menneisyydestä. Täysin vaiettuja rikoksia. Ovat kulkeneet jo kolmekin sukupolvea..jokohan asianosaiset ovat kuolleet. En tiedä. Sitä vaan mietin että kuinka hyvä elämä sellaisen salaisuuden kanssa on elää koko ikänsä.
Luulin tajuavani että aloittaja tarkoitti jotain tuollaisia juttuja.
Niistä muuten ei saa pirukaan selvää. Jokainen jokaiselle sukua, virallisesti tai epävirallisesti. Niihin liittyy niin paljon kaikkea, että ei siitä DNA-testilläkään saisi selkoa, kun kaikki ovat kuitenkin sukua toisilleen. Niistä pitäisi haastatella elossa olevat kylän vanhat juoruakat. Niistä kun ei ole mainintaa kirkonkirjoissa, eikä sukukronikoissa.
Noista henkirikoshommista ei juurikaan huudella, net kun ei vanhene.
=DW=
luo murhenäytelmiä aivan samalla tavalla,ja varmasti vielä julmempaakin saavat monet lapset ja nuoret kokea aivan lähiympäristössäkin. Ainakin olen saanut sen käsityksen kun lukee noita paikallislehden otsikoita ja katselee paikallisia uutisia.
Kyllä monesti aivan itku tulee.
tänä aikana monet asiat ei jää salaisuuksiksi vaan juuri kuten sanoit lehtien palstoilla koko kansan tietoon.
Julmaa, todella julmaa on tämäkin aika.
on aina tapahtunut ja tulee tapahtumaan mitä uskomattomampia asioita. Vaan kaikesta on selvitty tähän asti. Lapsia haluaisin suojella että eivät joutuisi kovia kokemaan.
melkein kaikki elämästä on kaupan ja tarjolla.
"onneksi ei ole mun lapseni siellä nolaamassa sukuaan, mua ja itseään!"
Tuon kirjoitin 60 palstalle jossa ihan oikeasti joku IHAILI ko sheisse-ohjelmaa!
onkaan ihmisiä, joilla synkkä salaisuus kannettavanaan. Joko oma tai toisen, nähty tai kuultu. Miten ne vaikuttaa ihmiseen?
menneisyydessä, joista ei voi, osaakaan kellekään puhua. Monia asioita jäi tietämättä omista vanhemmistaankin.
Mutta lie hyväkin niin?
.