Eli kannattaako mennä kattoon? Antakaa hyviä arvosteluja.
Passion Of The Christ
Minä
303102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
EHDOTTOMASTI!!!
Itkin 5 tuntia kysyeisen elokuvan jalkeen...
olen kaynyt katsomassa jo 5 kertaa ja aina se on yhta hyva!
Lisää tällaisia elokuvia, olkaa hyvä!
Ja missähän kävit katsomassa?
Elokuva tulee ensi-iltaan 24.3.
Näytti elokuvan ikäraja jääneen K18, joten leffa on ilmeisesti tosi raaka ja väkivaltainen.
Ja missähän kävit katsomassa leffaa?
Se tulee ensi-iltaan 24.3.
Ikäraja muuten säilyi K18:sta, joten elokuva on todella raaka ja väkivaltainen. Mutta jos tykkäät katsella toisten kiduttamista niin sitten...
ihan hyvä leffa jos tykkää kattoo kun ihmistä hakataan ruoskalla 90 min ei iskenyt minuun.mutta näinhän tämä asia menee raamatussa!!!ei ainakaan lasten silmille.
Portlandin 6th avenuen elokuvateatterissa kattomassa... asun siis USA:ssa...
1. Kristitty näkee kuinka Jeesusta piinataan
2. Kristitty ajattelee "Nuo Jeesusta piinaavat ihmiset ovat pahoja ja syntisiä."
3. Kristitty ajattelee "Minäkin olen paha ja syntinen."
4. Kristitty rypee itsesäälissä.
5. Mutta Huraa! Jeesus on sovittanut minunkin syntini!
Tässä elokuvan anti noin pääpiirteissään.
Taitaa olla yksi ihmisen sielulliseen perusrakenteeseen liityvä asia, että oma usko on aina paras ja usein ainoa oikea, ja että muut maailmankäsitykset ovat pelottavia ja pahoja. Tämä on tietysti historian kannalta tarkasteltuna vähän huvittavaa, kun esimerkiksi suomalaiset on aikoinaan pakotettu omaksumaan tämä nykyinen uskonsa hyvinkin raakaa kaavaa käyttäen.
Kaikkeen poikkeavaan suhtaudutaan varauksella, ja jos jotain muista uskonnoista ja kulttuureista omaksutaankin, yleensä päällimmäisenä niiden vastenmieliset ja torjuntaa aiheuttavat piirteet. Tässäkin näköharhassa historia voisi hieman auttaa silmien avaamisessa, kristikunta kun oli tuhansia vuosia varmasti yhtä primitiivisessä ja väkivaltaisessa tilassa kuin islamin verisimmät muodot nykyään. Katujat ja itsensäruoskijat ovat myös osa kristikunnan perinnettä.
Sokeus oman väkivaltakulttuurin pinnanalaisia voimia kohtaan tulee nyt mainiosti esille Mel Gibsonin uuden, Jeesuksen kärsimyshistoriaa mässäilevin väkivaltaefektein kuvaavan elokuvan myötä. Elokuva on Amerikan keskilännen hihhuliuskonnollisilla seuduilla ollut valtava myyntimenestys. Juuri noilla seuduilla joilla kristilliset lahkot yhä ovat kaikkein kummallisimpia, myrkynjuonti- ja kalkkarokäärmerituaaleineen. Siis siellä, missä asuvat George W Bushin vankimmat kannattajat.
Mikä tällaisessa väkivallassa vetää? Tämän aamun tv-1:n lähetyksessä sai havainnollisen kuvan niistä kickseistä joita elokuva aiheuttaa, kun Miikka Ruokanen ja joku-helmiä-ja-sikoja-epäintellektuielli-kotimainen-elokuvatuottaja kertoivat katsojakokemuksistaan selvin ihanien väristysten tuntein. "Oikein tuntui siltä että nyt tätä ei enää kestä hetkeäkään enää", sanoi elokuvamies, ja koko olemus viestitti miten vahva kokemus oli ollut. Niin teologi kuin tuottaja olivat jääneet selvään väkivaltakoukkuun, ja tapa jolla he selittivät, siis järkeistivät efektiivisen väkivaltatrippinsä oli tuo sama tuhannesti toistettu kaava: tässä väkivalta oli tarkoituksellista, se palveli elokuvan sanomaa, siksi tämä väkivalta ei ole "pahaa", vaan se on hyvää väkivaltaa, joka saa meidät vastustamaan kaikkea väkivaltaa...
Hyvin läpinäkyvästi kuitenkin kävi ilmi, että herrojen alitajunta suorastaan huusi väkivallan nälkää, ja yläkerran tietoinen ajattelu tuotti sopivat puolustelut ja perustelut. Tämähän on ikuinen tarina. Näin on jokaisessa uskonnossa ja kulttuurissa. Oman uskonnon ja kulttuurin väkivaltaisuus on realiteetti, mutta tietoisen ajattelun tasolla sitä ei ole pahuutena olemassakaan.
Voi olla, että myös elokuvan tekijä varsinkin, jos on voinut yhtä laajasti vaikuttaa kaikkeen kerrontaan kuin tässä Gibsonin tapauksessa, kuvastaa teoksessaan omaa sisäistä maailmaansa. Taiteilijan "käsiala" elokuvassa perustuu hänen taustalleen, arvoilleen, peloilleen ja uskomuksilleen. Ehkä häntä itseään on pelottanut Kristuksen kärsimys ja hänelle on ollut haaste kohdata se. Tiedän monia ihmisiä, joita inhottaa Jeesuksen kuoleman verisyys. Se on kuitenkin historiallinen tosiasia, jota joko inhotaan, vähätellään tai liiotellaan ja jopa jäljitellään uudemmissa uskonnoisa ja noituudessa.
Se mikä tekee tuosta filmistä katsomisen arvoisen on aito aramean kieli. Se kuulostaa todella 2000 vuotta vanhalta tuulahdukselta. Aion mennä katsomaan sen uteliaisuudesta syyllistämättä juutalaisia tai Gibsonia. Se on yksi näkökulma ja kaikki joilla on omaa arviointikykyä arvioikoot itse tykönään em. näkökulmat huomioiden mitä siitä ajattelee. Kristus kuoli ja nousi ylös. Se ei muutu.
Kysymys väkivallasta on aina henkilökohtainen. Ei ole erikseen jotain "yleistä" tai "tiedollista" väkivaltaa - emme koskaan pysty itsessämme, mielessämme, käsittelemään väkivaltaa muuten kuin sisäistämällä sen. Ihmisen havainto- ja tunneapparaatti on tällä tavoin rakennettu.
On aina kyse rajankäynnistä: mitä otamme kokemuksellisesti vastaan ja minkä torjumme itsemme ulkopuolelle. Nykyisin elämme jonkinlaisessa extreme-kulttuurissa, jossa yksilöt pitävät jotenkin haastavana jatkuvasti pyrkiä joka asiassa ylittämään omat rajansa. Tällaisen kulttuurin tuotteena ko. jeesuselokuva myös voidaan nähdä - ja toimii, riippumatta siitä millaisia ovat tekijän tietoiset tarkoitukset.
Tietoiset tarkoitukset ja selitykset nimittäin näyttelevät näissä yhteyksissä ihan tietynlaista roolia. Oppi jolla taiteen esittämää väkivaltaa yleisimmin puolustellaan pitää sellaista väkivaltaa jotenkin hyväksyttävänä, joka on jotenkin "perusteltua".
Sotaelokuvien raakuutta perusteltiin sillä että kun näytetään ihmisille miten raakaa sota on, ihmiset lakkaavat ihannoimasta sotaa. Jos näin olisi, koko maailma olisi ehdottoman pasifismin läpitunkema.
Raakoja gangsterielokuvia puolusteltiin sillä että niissä voidaan näyttää väkivallan koko rujous ja ihanteettomuus. Kuitenkaan rikollisuus ei ole laskenut, vaan kaikkialla raaistunut.
Nyt markkinoidaan filmiä, joka esittää roomalaisaikojen barbarian raakuudessaan. Sen väitetään syventävän historian ymmärrystämme.
Mutta tosiasiassa millään näillä efektiivisen väkivallan puolusteluilla ei ole muuta tekoa kuin peittää näkyviltä se tosiasia, että väkivallan näkeminen ja kokeminen, olipa väkivalta mihin yhteyteen liitettyä ja miten "perusteltua" tahansa, vaikuttaa meihin ohi kaiken tietoisen ajattelun, suoraan primitiivisiin kerroksiimme - ja tämän vaikutuksen lopputuloksena on aina enemmän väkivaltaa sietävä ja raaistunut ihminen.
Tämä on yksinkertainen totuus, ja se pitäisi muistaa aina kun keskustellaan tietoisella tasolla jonkin erityisen väkivallan syistä, seurauksista, oikeutuksesta, jne.
Väkivaltaefektit vaikuttavat ohi kaiken tietoisen ajattelun, ja olivatpa nämä kokemukset taiteen tarjoamia efektejä tai todellisia, jokaisen väkivaltakokemuksen jälkeen niiden kokija on aina ihmisenä turtuneempi tai psyykkisesti heikommilla kuin ilman näitä kokemuksia.
>>jokaisen väkivaltakokemuksen jälkeen niiden kokija on aina ihmisenä turtuneempi tai psyykkisesti heikommilla kuin ilman näitä kokemuksia.
Kristinuskon ytimessä on karmeaa kiduttamista ja mestaus- luotaantyöntävä juttu kaikenkaikkiaan. Ja se sama mestausväline komeilee meidänkin siniristilipussamme! Siis olisiko tässä nyt uskottava että joku maailmankaikkeuden ylivertainen luoja ja järki ei keksinyt parempaa tapaa ns. pelastuksen toteutamiseen kuin kuin jonkun kuoliaaksi rääkkääminen? Haiskahtaa vahvasti meidän aivan ikiomalta keksinnöltä, ihmisen pimeän puolen tuotokselta...
arvokkaasta pohdinnastasi. Voiko väkivalta sen katseleminen, siihen osallistuminen tai sen sietäminen olla hyvä extreme-laji? Kysymys kertoo ehkä yltäkylläisestä länsimaisesta kulttuurissa, jossa kaikki ulkonainen on turvattu, eikä elämysmatkailua voi järjestää aidosti moneenkaan kohteeseen.
Lähiön pitkäaikaistyöttömien extreme-elämä taitaa olla huikeinta jännitystä ajassamme. Onko tullut aika etsiä paremminkin mahdollisimman hienoja nyansseja raakojen ja yhä raaistuvien tunneyllykkeiden sijaan? Itsensä herkistäminen tuntevaksi ja aistivaksi ihmiseksi on erilailla haasteellinen laji.
Olin juuri perustamassa hardcore-pornoon keskittyvää videovuokraamoa. Tarkoituksenani oli mahdollisimman likaisen pornon avulla saada ohjattua ihmisiä kohti herkempää ja hellempää seksiä... Näillä videoilla olisi ikäänkuin pelotevaikutus.
Nyt täytyy miettiä liikeidea uusiksi.
inhottava ja suunnattoman ahdistava elokuva. Koko leffan ajan toivoin, että voisin olla jossakin muualla. Teki mieli purskahtaa itkuun pelkästä omasta, ahdistavasta pahasta olosta, eikä niinkään Jeesuksen kärsimysten tähden. Oikeastaan elokuva ei herättänyt mitään positiivisia tuntemuksia...
Kristinusko ei ole mikään naminami-uskonto.
Kristinusko on kärsimyksen uskonto. Sen keskipisteessä on ristillä riutuva Jeesus. Siellä hän vääntelehti sinunkin syntiesi takia. Ja vääntelehtii yhä uudelleen, siitä pitävät Gibsonin kaltaiset "hurskaat" ihmiset huolen.
Jos tämä on ahdistavaa, niin sitten kannattaa vaihtaa uskontoa.
Epäilemättä on niin että mitä kauemmas taaksepäin ihmisen lajihistoriassa mennään, sitä väkivaltaisempi ja primitiivisempi kaikin puolin ihminen on ollut. Eurooppalainenkin kulttuurimme on elänyt erilaisia historiallisia kausia, jolloin ihmiset ovat olleet huomattavan erilaisia. Roomalaisaikojen raakuudesta on tuhansia dokumentteja, ihmisten tunne-elämän tylsistyminen kasvoi lopulta käsittämättömiin mittoihin ennenkuin valtakunta lopullisesti hajosi.
Tuolta ajalta ei kannata ottaa yhtä yksityistä mytologista tarinaa, siirtää sitä omaan aikaamme ja omiin elämäntuntoihimme kuvitellen, että näin tulisi kerrotuksi "totuus" siitä mitä tapahtui. Tämä on kulttuuriharha. Rooman valtakunnassa ei elänyt yhtä ainoaa ihmistä jolla olisi ollut meidän kokemistapamme ja oman aikamme ihmisen aikamme elämäntunnot. Raaistuneessa elämänympäristössä raakuus kasvaa juuri siksi että ihmiset muuttuvat tunteettomammiksi. Näin oli roomalaisaikoina - ihmiset olivat kokonaan toisenlaisia kuin nykyään.
Vastaava ilmiö tapahtuu tänäkin päivänä, jos ihminen joutuu kokemaan paljon häntä raaistavia asioita. Sotarintamille lähetettäville nuorukaisille käy näin. Muutaman vuoden rintamallaolo pahoissa paikoissa taannuttaa ihmisen henkisesti, raaistaa ja lopulta elukoi tämän niin että hän saattaa esim. raiskata vihollisen naisia ja tappaa lapsia. Tapahtuu kaikille ja kaikkialla - kyse ei ole siitä että nämä nuorukaiset olisivat alunalkaen jotenkin poikkeavia ja epäterveitä.
Amerikkalainen elokuva on aina harrastanut historiallisia spektaakkeleita, ja nämä usein jättilavastuksin tehdyt eepokset ovat aina sisältäneet saman virheen, joka tekee historialle vääryyttä. Niissä nimittäin nykyajan ihmiset on sijoitettu historiallisten tapahtumien lavasteisiin. Näin aikakausien erot jäävät näkymättömiin. Tästä on nähdäkseni kysymys myös Gibsonin kohdalla - historiaa ei eristetä historiana, vaan mässäillään väkivallalla jota syydetään oman aikamme ihmisen silmille. Päinvastaista yritystä edustaa esim. Federico Fellinin filmi Satyricon, jossa ajankuvaus ja ihmiskuvaus kuuluvat yhteen ja tukevat toisiaan niin, että tajuamme historiallisen välimatkan.
Tästäpä tuli mieleeni Kurickin mestariteos "Barry Lyndon". Siinä on osattu rakentaa tuo historiallisen välimatkan tunne. Kaikki tapahtuu 1700-luvun ylimystölle ominaiseen hienostuneen hitaaseen tyyliin. Koko elokuva edustaa erilaista elämänrytmiä kuin tämä nykyaika.
ei ole tuttu, mutta mielestäni elokuvassa "Piano" on kuvattu täysin erilainen elämäntapa onnistuneesti. Raakuutta siinäkin on, mutta intohimomurhenäytelmät ovat kai aina olleet sellaisia. Ns. rakkauden tähden on myrkytetty ja syrjäytetty kautta aikojen kuninkaista narreihin.
Kubrick oli historiansa lukenut - ja myös sen mikä koskee esihistoriaa. Yksi hänen mielikirjoistaan oli Sir James Frazierin "The Golden Bough", jonka vaikutteita nähdään mm. hänen viimeiseksi jääneessä "Eyes Wide Shut"issa. Myös Freudiin Kubrickilla oli vahva ote.
"Barry Lyndon"ista voisi kirjoittaa pitempäänkin, se on hyvin harvinaislaatuinen, myös historian suhteen perfektionistinen teos, jonkinlainen intellektin elokuvan täydellistymä, jossa kaikki kunnianhimoiset palaset osuvat paikalleen.
Henkilöt ovat todellakin - aikakauden henkeä vastaten - eräänlaisia puettuja, puuteroituja, valikoituja ja muotoiltuja lauseitaan korostunein äänenpainoin esittäviä ja koketeeraavin elein käyttäytyviä ihmisen "kuoria". Sellaisina he sulautuvat hyvin rokokoon lavasteisiin, joissa kiemuraiset korukuvioinnit ja loputtomat kruusaukset tuntuvat kuin kaikuna toistelevan ihmisten keimailevaa elehtimistä.
Ero kaiken pintavaikutelmiin liittyvän koristeellisen muodon ja henkilöiden sisällä myllertävien tuntojen välillä on se tekijä, jolla Kubrick käsittääkseni tietoisesti operoi. Hän on esimerkiksi ottanut Thackerayn alkuperäistarinasta kirjailijalle ominaisen kertoja-asenteen ja toistanut sen elokuvassa. Thackeray ei halunnut tuomita yhtä ihmistä hyväksi ja toista pahaksi, joten hänellä oli tapana esittää samasta ihmisestä vuoroin hyviä, vuoroin huonoja piirteitä. Tämän Kubrick tekee myös tunnollisesti - ja katso: nämä ihmiset, jotka ovat ikään kuin hyvinpuettuja tyjiä kuoria, sopivat mitä erinomaisimmin juuri tähän tarkoitukseen.
Ihmiset ovat kuin tyhjjiä astioita, joihin Kubric sitten eri kohtauksissa kaataa sisään erilaisia inhimillisiä perustunteita. Katsojan sydän nyrjähtää, kun esimerkiksi Barryn astiaan kaadetaan yhtä aikaa huolta ja ääretöntä tuskaa, oman lapsen kuolinkamppailua, ja täysin banaaleja, älyttömiä, rehenteleviä sotajuttuja. Miten tällaiset ainekset saadaan sulamaan keskenään? Kohtaus on nähtävä koko vakuuttavuudessa, jotta sen uskoo mahdolliseksi.
"Barry Lyndon" on varmaan noin miljoona kertaa suositeltavampi elokuva kuin Gibsonin tekele.
minun kontribuutioni keskusteluun
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=112&conference=4500000000000151&posting=22000000002885913
... mutta kannattaako ko. tekelettä edes lähteä tarkastelemaan annetun viitekehyksen puitteissa? Eikö kyseessä kuitenkin ole pelkkä efektintavoittelu, väkivallalla mässäilemisen vietti, kauheuden koukkuun joutuneen ressukan uusin, entisiä jälkiä kulkeva tekele?
Filmi kokee ansiottoman arvonnousun, jos sitä lähdetään asiapohjalta arvioimaan. Ei kannata, mielestäni.
Kun arvostellaan elokuvallisin perustein, niin juonen kannalta elokuva oli köyhä, tapahtumat kun olivat entuudestaan tuttuja, ainakin minulle. Oli toki mielenkiintoista nähdä eri henkilöiden roolisuoritukset, mutta dramaattisuudesta ei ollut tietoakaan. Koko ajan ajatteli jo, että mitenköhän seuraava kohtaus on kuvattu. Kärsimysnäytelmä oli melkoinen, ja ehkä elokuva antaa kuvan miten pahoja juutalaiset ovat, vieläkin.
elokuva maailman vaikuttavimmasta tapahtumasta. Ei juutalaiset ole pahoja. Jumala salli ristinkuoleman pelastussuunnitelmassaan. Kuten Jeesus sanoi roomalaiselle virkamiehelle:" Sinulla ei ole valtaa ellei sitä anneta ylhäältä."
Tärkeintä on kiinnittää huomio siihen, että työ on tehty ja meillä on voimassa oleva lähde syntiä vastaan. Ne on sovitettu kertakaikkisesti. Siitä on kiitollinen ja hyvä mieli. Jumala puhuu tavalla ja toisella, ehkä tämä on jollekin se toinen.
Suosittelen elokuvan katsomista.Mielestäni elokuva seuraa Raamatun kuvausta tapahtumista.Tosin sellainen joka ei ole perehtynyt Matteuksen, Markuksen,Luukaksen ja Johanneksen evankeliumeihin ei saa elokuvasta "sitä" irti.
ja homoerotiikkaa, sekä anti-semitismiä. Rotusortoon, rotuvihaan ja rasismiin yllyttävää. Lynkkausmielialaa kiihoittavaa. Vetoaa ihmisen sairaimpiin perversioihin. Elokuvan tarkoitus ei ole kertoa Jeesuksesta, vaan tehdä rahaa ja kiihoittaa katsojien pimeimpiä puolia, väkivaltaista ja primitiivistä puolta. On suorastaan törkeää Jumalanpilkkaa tehdä Jeesus-väkivaltamässäily.
Raamatullisia epäkohtia, okkultistisia symboleja ja muita hämäryyksiä;
1) Saatana, kuvattuna naisen hahmossa lapsi käsivarsillaan, kun Jeesusta ruoskitaan. Raamattu ei kerro mitään tällaista.
2)Saatana käärmeen hahmossa Getsemanen puutarhassa. Raamattu kertoo että enkeli kävi vahvistamassa Jeesusta Getsemanen hetkellä. Raamatun mukaan Jeesuksen luona kävi enkeli, eikä suinkaan saatana.
"Saatanan kiusaus" käärmeen hahmossa on yhdistetty kyseisessä kohdassa syntiinlankeemuskertomuksesta, sekä siitä kun Saatana kiusasi Jeesusta tämän paastottua 40 vuorokautta erämaassa, ja ympätty Getsemanen tapahtumiin. Mutta, kuten todettua, Raamatun mukaan Jeesuksen luona Getsemanessa vieraili enkeli, eikä suinkaan Saatana.
3) Yksisilmäinen Jeesus. Tämä saattaa tuntua sinänsä mitättömältä yksityiskohdalta. Mutta jos ymmärtää okkkultistista symboliikkaa, voi huomata että Jeesus joka näkee vain vasemmalla silmällään, on antikristuksen symboli, -Elokuva pyrkii siis tekemään Jeesuksesta antikristuksen!
4) Jeesuksen paljaat pakarat. Viimeinen mitä katsoja näkee Jeesuksesta kyseisessä elokuvassa, ovat hänen paljaat pakaransa. Ihmettelen, oliko aivan pakko ottaa kyseinen kohtaus elokuvaan. Ja vielä viimeiseksi mitä katsoja näkee "Jeesuksesta", on Hänen takapuolensa? Raamttu ei ole ainakaan tämän kohtauksen perustana.
Miksi yleensäkään pitää korostaa Jeesuksen alastomuutta, tai Hänen kokemaansa hirvittävää väkivaltaa? Eikö tulisi korostaa Häntä itseään?
Pelkäänpä että kyseinen elokuva on Jeesus-kuvan raiskausyritys. Ainoa hyvä on siinä käytettvävä kieli, mutta mitään katsomisen arvoista siinä ei ole. Jos saat jotain sairasta nautintoa katsoessai kidutusta ja julmuuksia, niin en voi sinua estääkkään, mutta mieluummin kehoittaisin sinua hakeutumaan hoitoon, kuin katsomaan kys. elokuvaa..
On sinulla jutut, omasta mielestäni evankeliumin esiintuomista näinä juurettomina aikoina voi pitää ainoastaan hyvänä.Kiitos siitä Mel Gibson& muut tekijät. ps. voi kuitenkin "111" hyvin.pss. miksi kolme ykköstä?
Mikä se luihun näkönen mustakaapuinen äijä siinä leffassa oli. Olikse joku riivaaja tai saatana? Meni vähän ohi.
Joo saatanahan se. Mut voimat loppu, niin kuin pitääkin paholaisella.
Enkä pitänyt ollenkaan. Oon ainakin nyt ihan rikki. Pari tuntia sitä ennen olin seuraamassa ruumiinavausta kolme tuntia, sitten toi leffa ja sitten kotiin kattomaan Teho-osastoa, jossa Luka ja Carter on Afrikassa ja kuolleita ja loukkaantuneita pyörii jaloissa. Mitä järkeä olla ihminen (tai ainakaan elossa), kun ihmisenä oleminen on näin tuskaa... Ihmiset on luomakunnan pohjasakkaa. Nyt tuntuu, että edes ne elämän hienot asiat (rakkaus lähinnä) ei sitä kaikkea pahaa tee hyväks...