kävi, että jotenkin tämä nuorempi mies sain multa ne jalat ilmaan, vaikka ne oli maan pinnalla tiukasti ja leikkin lähdin naurussa suin. Ei voi mitään enää. Puhelimessakin äänensä kun kuulen niin koko kroppa on perhosia täynnä ja vatsaa vääntää. Kun tapaamme, niin sitä ei voi edes sanoin kuvailla. Prkl miten mä jo valmiiksi rikkinäistä sieluani hoidan, kun hän katoaa? Ja se päivä koittaa varmasti. Hän on kuin huumetta mulle, aina päätän, että vielä yksi kerta jne... Tuskin olen kokenut yli kolmekymppisen elämän aikana mitään vastaavaa, enkä tule kokemaankaan. Onnellista on se, että tällästä saapuu elämään juuri kun sitä vähiten uskoisi!! Elän ainakin ja tunnen vielä.
niin sitä sitten
k-nainen
3561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuttua tekstiä, vaikka vaan toisinpäin:)
Kuulostaa tutulta jutulta.. Rakastuin itseäni nuorempaan ja tietysti (huono tuuri)molemmat olemme -ei onnellisesti naimisissa. Tosin itse olin jo aikaisemmin tiedostanut että 18v. jälkeen ero puolisosta väistämätön ja se meillä yhteinen päätös. En voinut ymmärtää, että kohtaan tässä vaiheessa ihanan miehen ja rakastun näin -minä jalat maassa oleva realisti!!. Miehellä kävi sitten"käry" kotona ja ilmeisesti lasten (ehkä vaimonkin?) vuoksi yrittää pelastaa liittonsa... Viisi kuukautta sitä ehti kestää ja nyt ei mitään... vain pari tilanneviestiä. Itse olen ollut siipi maassa jo useita viikkoja ja tämä rakastamani mies vain mielessä, mutta samalla yritän ravistella itseni irti hänestä. Huomaan joka aamu toivovani kuulevani hänestä jotain ja kyyneleet ovat silmissä tuon tuostakin. Uudet suhteet eivät kiinnosta. Tiedän, että joskus tämä menee ohitse, mutta ottaa rakimman takaa. Toivottavasti sinulle käy onnellisemmin!
minullakin eräs vähäsen vanhempi mies "sai jalat ilmaan" jotenkin hassusti - ja mä en tiennyt mitään:)) että voi olla tuhma setä:))))