Elikkäs oon päälle parikymppinen nainen. Asun koirani kanssa pienessä rivitaloyksiössä. Kavereita on ehkä pari. Sukulaiset asuu muualla, ja heitä näen erittäin harvoin.
Masennuksesta oon kärsiny jo useamman vuoden, vaikka mitään varsinaista diagnoosia en oo hakenu.
(yhdesti kävin ja antoi ajan psykiatrille, koska epäili vakavaa masennusta. En mennyt, koska en tuntenut myöhemmin siihen tarvetta.)
Muutama vuosi sitten masennus oli pahimmillaan ja haudoin useasti itsemurhaa. Jotenkin vain sain noustua pohjalta, mutta silti suurimmanosan ajasta olen edelleen allapäin. Eräs läheinen ihminen kuoli tässä vuosi sitten ja sen jälkeen elin niinkuin viimeistä päivää. Ryypäten ja sekoillen..
Sitä kesti muutaman kuukauden kunnes olo taas tasoittui. Kesä meni masennuksen kourissa(tai pikemminki olin niinku zombi, katselin vain päivät elokuvia) kunnes äkkiä piristyin ja sai aikaiseksi mennä opiskelemaan. Luulin että olisin jo kokonaan tervehtynyt, mutta toisin kävi. Alkoi unettomuus, väsymys, masennus, mielialanvaihtelut ja poissaoloja alkoi kertymään.
En siis tiedä mikä minua vaivaa..
Tuntuu etten todellakaan ole työkykyinen. Välillä saatan saada itkukohtauksia, välillä taas alkaa naurattaa ihan mitättömät jutut. Joskus saatan nauraa ja itkeä samaan aikaan ja mietin samalla että nyt taisin sit lopullisesti seota. Ei tämmönen voi olla ihan normaalia..Tiedän että suren edelleen kuollutta läheistäni ja eroa entisestä avomiehestäni jonka kanssa olimme todella monta vuotta, mutta mitä tässä tilanteessa voisi oikein tehdä.?
Huomenna pitäisi mennä koulukuraattorin juttusille puhumaan poissaoloista..en edes tiedä mikä järki on opiskella kun en voi keskittyä mihinkään, enkä opi mitään huonontuneen muistini takia.
Puhumattakaan siitä että en nuku kuin muutaman tunnin yössä ja aamulla olen niin väsynyt etten pääse välttämättä ylös sängystäkään.
Ainiin..kärsin kaiken lisäksi jonkunlaisesta paniikkihäiriöstä, joita ilmaantuu samoihin aikoihin kuin näitä masennusjaksoja. Silloin tuntuu että säikähdän omaa varjoakin, enkä ulos uskalla oikeen mennä. Tätäkin on kestäny usemman vuoden, mutta välillä se hellittää nykyään kokonaan( silloin olen erittäin itsevarma ja pystyn mihin vain
Masennuksesta oon kärsiny jo useamman vuoden, vaikka mitään varsinaista diagnoosia en oo hakenu.
(yhdesti kävin ja antoi ajan psykiatrille, koska epäili vakavaa masennusta. En mennyt, koska en tuntenut myöhemmin siihen tarvetta.)
Muutama vuosi sitten masennus oli pahimmillaan ja haudoin useasti itsemurhaa. Jotenkin vain sain noustua pohjalta, mutta silti suurimmanosan ajasta olen edelleen allapäin. Eräs läheinen ihminen kuoli tässä vuosi sitten ja sen jälkeen elin niinkuin viimeistä päivää. Ryypäten ja sekoillen..
Sitä kesti muutaman kuukauden kunnes olo taas tasoittui. Kesä meni masennuksen kourissa(tai pikemminki olin niinku zombi, katselin vain päivät elokuvia) kunnes äkkiä piristyin ja sai aikaiseksi mennä opiskelemaan. Luulin että olisin jo kokonaan tervehtynyt, mutta toisin kävi. Alkoi unettomuus, väsymys, masennus, mielialanvaihtelut ja poissaoloja alkoi kertymään.
En siis tiedä mikä minua vaivaa..
Tuntuu etten todellakaan ole työkykyinen. Välillä saatan saada itkukohtauksia, välillä taas alkaa naurattaa ihan mitättömät jutut. Joskus saatan nauraa ja itkeä samaan aikaan ja mietin samalla että nyt taisin sit lopullisesti seota. Ei tämmönen voi olla ihan normaalia..Tiedän että suren edelleen kuollutta läheistäni ja eroa entisestä avomiehestäni jonka kanssa olimme todella monta vuotta, mutta mitä tässä tilanteessa voisi oikein tehdä.?
Huomenna pitäisi mennä koulukuraattorin juttusille puhumaan poissaoloista..en edes tiedä mikä järki on opiskella kun en voi keskittyä mihinkään, enkä opi mitään huonontuneen muistini takia.
Puhumattakaan siitä että en nuku kuin muutaman tunnin yössä ja aamulla olen niin väsynyt etten pääse välttämättä ylös sängystäkään.
Ainiin..kärsin kaiken lisäksi jonkunlaisesta paniikkihäiriöstä, joita ilmaantuu samoihin aikoihin kuin näitä masennusjaksoja. Silloin tuntuu että säikähdän omaa varjoakin, enkä ulos uskalla oikeen mennä. Tätäkin on kestäny usemman vuoden, mutta välillä se hellittää nykyään kokonaan( silloin olen erittäin itsevarma ja pystyn mihin vain
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.