Minä ja mieheni olemme olleet pian 9 vuotta yhdessä. Nyt olen raskaana (rv 5 6), ja mieheni on viihtynyt viime aikoina paljon poissa kotoa. En ole halunnut sitoa häntä kotiin vaan olen kiltisti toiminut juoppokuskina.
Eilen kun hain hänet kotiin, hän rupesi vaihteeksi raivoamaan minulle aivan absurdeista syistä. Mutta lopultakin selvisi, mistä oikeasti kiikastaa: hän sanoi haluavansa täysin toisenlaisen naisen kuin minä. Että suunnilleen kaikki muut ovat parempia kuin minä. Että hän on tehnyt virheen. Ja sitten hän lakkasi puhumasta minulle, ei ole vastannut yrityksiini keskustella.
Ja minä kun ihan oikeasti luulin, että meillä menee loppujen lopuksi hyvin. Että olin maailman ihanin vaimo, niin kuin hän on viime aikoina hokenut (silloin kun ei ole äksyillyt). Nyt alkaa tuntua, että hän on hokenut hempeyksiään pikemminkin itselleen itselleen kuin minulle. Yrittänyt uskotella epävarmalle itselleen, että haluaa elää kanssani ja kasvattaa kanssani pienokaista. Hänen todelliset tunteensa voivatkin olla eilisiltaisten sanojen mukaiset: hän uskoo tehneensä virheen.
Tässä sitä nyt sitten yritetään tehdä töitä ja olla urheita vauva masussa, kyyneleet silmissä. "Anna aikaa miehellesi" - niin, eihän minulle jää vaihtoehtoa.
Eilen kun hain hänet kotiin, hän rupesi vaihteeksi raivoamaan minulle aivan absurdeista syistä. Mutta lopultakin selvisi, mistä oikeasti kiikastaa: hän sanoi haluavansa täysin toisenlaisen naisen kuin minä. Että suunnilleen kaikki muut ovat parempia kuin minä. Että hän on tehnyt virheen. Ja sitten hän lakkasi puhumasta minulle, ei ole vastannut yrityksiini keskustella.
Ja minä kun ihan oikeasti luulin, että meillä menee loppujen lopuksi hyvin. Että olin maailman ihanin vaimo, niin kuin hän on viime aikoina hokenut (silloin kun ei ole äksyillyt). Nyt alkaa tuntua, että hän on hokenut hempeyksiään pikemminkin itselleen itselleen kuin minulle. Yrittänyt uskotella epävarmalle itselleen, että haluaa elää kanssani ja kasvattaa kanssani pienokaista. Hänen todelliset tunteensa voivatkin olla eilisiltaisten sanojen mukaiset: hän uskoo tehneensä virheen.
Tässä sitä nyt sitten yritetään tehdä töitä ja olla urheita vauva masussa, kyyneleet silmissä. "Anna aikaa miehellesi" - niin, eihän minulle jää vaihtoehtoa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuules nuu.. jätä se. Se ei todellakaan ole sun rakkautes ja vauvan arvoinen!!
Kuulostaa aika pahalta.. Onko teidän ongelmat jatkuneet jo kuinka kauan? Ajattelin että joskus mies saattaa säikähtää kun tajuaa että on oikeasti tulossa isäksi ja alkaa käyttäytymään kovinkin oudosti. Joskus miehet jotka eivät koe olevansa valmiita isiksi alkavat bilettää epätoivoisesti aivan kuin tuleva lapsi sitten sitoisi heidät vain ja ainoastaan kotiin, tuleva rooli ja vastuu pelottaa. Ja tätäkautta hän purkaa epävarmuuttaan myös sinuun, käyttäytymällä itse kuin lapsi sekä sanomalla asioita joita ei ehkä tarkoita. Kannattaisiko kuitenkin keskustella miehesi kanssa mitä mieltä hän on teidän raskaudestanne ja siitä mitä se tuo tullessaan. Eihän lapsen takia elämää ja kavereita tarvitse unohtaa, päinvastoin. Naisten kyky sopeutua raskauteen ja äidin rooliin on paljon helpompaa ja käy luonnollisemmin kuin miehillä. Parastahan kuitenkin olisi jos lapsella olisi isä joka on myös mukana koko touhussa alusta asti, toki en kehoita elämään liitossa josta ei tule mitään mutta lapsen takia teidän olisi hyvä saada vaikka ulkopuolista apua esim. perheneuvolassa voi käydä juttelemassa. Ota yhteys paikkakuntasi neuvolaan ja kysy heiltä apua, älä jää paikoillesi asiaa vatvomaan, uskon että miehesi sinua kuitenkin rakastaa!
Kiitos tuesta ja kannustuksesta! Tuntuu hyvältä kun joku "kuuntelee" ja kommentoi.
Mieheni on täysin tympääntynyt minuun. Eilisillan ja tämän aamun hän pyhitti haukkumiselleni: hän kuulemma saa jatkuvasti hävetä minua, ja minun pitäisi muuttua omaksi vastakohdakseni. Ja mikä häntä hävettää? Se, etten halua pukeutua kireisiin paitoihin ja piukkoihin farkkuihin. Se, että olen ujo. Se, että ylitän välillä ujouteni ja osallistun keskusteluun, koska on olemassa vaara, että sanon kirjallisuudesta, tieteistä ja uskonnoista kiinnostuneena ihmisenä jotain poikkeavaa. Se, etten juo alkoholia, vaikken tuomitse muitten alkoholinkäyttöä vaan olen aina raittiina valmis kuskaamaan muita. Se, että uskon Jumalaan, vaikken uskostani puhukaan.
Toisin sanoen hän on alkanut inhota kaikkea sitä, mikä hänessä ja minussa on erilaista.
Perheneuvola voisi olla hyvä idea, mutta pelkäänpä, ettei hän suostu moiseen. "En minä tarvitse sosiaalityöntekijää kertomaan, missä ongelma on kun ongelma on se, että sinä nolaat minut!" hän varmaan sanoisi jos ehdottaisin.
Kannattaisi asiasta kuitenkin puhua ja tietäisit ainakin itse että olit ainakin yrittänyt saada teidän suhdetta toimimaan. Olisihan se hyvä että miehesi huomaisi että nyt se kiltti ja tunnollinen vaimo on tosissaan. Voit myös mennä itse, yksin juttelemaan vaikka sinne perheneuvolaan psykologin tai sos.työntekijän kanssa. Uskon että saisit sieltä voimia ja tukea mihin sitten päädytkin suhteessanne. Älä jää miettimään liian kauaksi aikaa, lapsesi tarvitsee vakaan ja tasapainoisen vanhemman. Tarkoitan että tuollainen solvaaminen pitemmän päälle ei tee hyvää kenellekkään, usko itseesi ja edelleenkin tsemppiä!
Kannattaisi ehkä kuitenkin yrittää, tietäsit ainakin itse että olit yrittänyt saada teidän suhdetta taas toimimaan. Ehkäpä miehesikin huomaa että nyt se yleensä kiltti ja rauhallinen vaimo taitaa olla tosissaan.. Voit kuitenkin mennä itse, yksin esim. sinne perheneuvolaan juttelemaan psykologin tai sos.työntekijän kanssa. Saisit sieltä ainakin apua, kannustusta ja tukea mitä sitten päätätkin teidän suhteellenne tehdä. Älä jää liian kauaksi aikaa miettimään, tarkoitan että ei kenellekkään tee hyvää kuunnella tuollaisia solvauksia.. Myös tuleva lapsi tarvitsee vanhemman joka välittää ja rakastaa, kuinka jaksaisit jos miehesi ei arvosta tai kunnioita sinua? Rohkeutta ja edelleenkin sitä tsemppiä!