Ilmapiiri ja tahtotila Lieksan kehitykseen?

Toivotaan nyt, että päätös pakolaiskeskuksesta - oli se sitten kumman suuntainen hyvänsä - saataisiin mahdollisimman pian. Loppuisi nämä jonnin joutavat spekulaatiot ja alettaisiin nähdä kehityksen suuntaa.
Mm. nämä Iso Palan tuossa toisessa ketjussa (http://keskustelu.suomi24.fi/node/8468706) esittämät "väitteiden alasampumiset" edustavat niin kapeakatseista otetta asioihin, ettei oikeastaan osaa sanoa pitäisikö itkeä vai nauraa niiden perspektiiville. En kuitenkaan halua ottautua tähän yksittäiseen asiaan sen tarkemmin.

Sen sijaan haluaisin istuttaa pienen ajatuksen siemenen itämään tämän - ja monen muun keskustelun aiheuttaman "kohinan" vuoksi.

Kun joku - oli se taho sitten valtuusto, yksittäinen valtuutettu, kaupungin johtaja, rivi-kansalainen tai mikä taho tahansa - esittää uuden idean, kuinka Lieksaa voisi kehittää, löytyy aina iso tukku muita, jotka ampuvat väitteen tylysti alas. Aina - ja siis tarkoitan aina - löytyy "hyvät" perustelut sille, miksi tämä ei ole hyvä idea ja miksei tämä voi toimia. Ja jos ei löydy niin sitten vastustetaan vain vastustamisen vuoksi. Mistä ihmeestä ihmiset repivät tämän ainaisen pessimismin ja varauksellisuuden asiaan kuin asiaan? Jopa rakennettavasta siirtolapuutarhasta löytyi niin paljon negatiivista sanottavaa yheltä ja toiselta, että hetken näytti jo siltä ettei koko hanke toteudu ollenkaan.

Miksei ihmiset tällä suunnalla voisi ottaa hieman erilaisen lähestymistavan asioihin? Karjalasta on ennenkin tullut sitkeätä väkeä jolta ei yrittämisen tahtoa puutu. Luuletteko, että esimerkiksi talvisota olisi päättynyt niin kuin se päättyi, jos rintamalla jokaiseen ideaan ja asiaan olisi suhtauduttu asenteella "turha tässä mitään on enää, ne jyrää meitin kuitenkin".

Asioissa on aina kaksi puolta - huono ja hyvä. Näiden tasapaino ja ylipäätään asian onnistunut läpivienti ja kehitys on yleensä aina kiinni siitä, kuinka näihin suhtaudutaan ja kuinka niitä pyritään kehittämään eteenpäin. Jos asioista esitetään aina lähtökohtaisesti vain negatiiviset puolet, ei ikinä - SIIS IKINÄ - tapahdu kehitystä. Kun Nokia keksi matkapuhelimen, olisi sekin ollut helposti torpedoitavissa siten, että johto olisi suhtautunut siihen pessimistisesti ja hylännyt koko hankkeen. Se oli suuri riski luopua paperi- ja kumiteollisuudesta ja keskittyä vain elektroniikkaan (josta ei ollut edes pitkästi kokemusta), tutkittua tietoa mahdollisista tulevaisuuden haittavaikutuksista ei ollut olemassa jne. Jos olisi mietitty vain negatiivisia puolia, olisi hanke ollut helppo hylätä liian suurena riskinä ja Nokia ei olisi tänä päivänä se Nokia, joka se on.

En väitä, että yksittäinen pakolaiskeskus, siirtolapuutarha, tornitalo, pielisentien remontti, tai mikään muukaan yksittäinen idea tai uudistus veisi lieksaa yhtään mihinkään - ei varmasti vie. Voi myös hyvin olla, että näistä joku on sellainen, joka vie tilannetta huonompaan. Se mikä kuitenkin on varmaa on se, että mikäli suhtautuminen asioihin ei muutu jokaisella, ei taatusti käännettä parempaan tapahdu itsestään. Lieksa on hyvä paikka elää ja asua. Se, ettei siellä ole tällä hetkellä työpaikkoja kaikille tai muuta vastaavaa, ei ole Lieksan syy vaan ihmisten syy. Jos yksi firma lopettaa, täytyy perustaa toinen tilalle. Jos ihmisiä muuttaa pois, täytyy uusia houkutella tilalle. Houkutteleeko pessimistinen, kuppikuntainen, toisia mollaava ja kaikki ideat alas ampuva ilmapiiri jotain uutta? Ei varmasti.

Entä voisiko olla mahdollista, että halpojen asuntojen, käytettävissä olevan ja kohtuullisen hintaisen työvoiman, puhtaan luonnon, ja UUDISTUS JA KEHITYSHALUISTEN IHMISTEN yhdistelmä houkuttelisi myös uusia mahdollisuuksia, yrityksiä ja sitä kautta ihmisiä ja tuloja puoleensa? Mahdollisesti. Tietenkään mikään ei tapahdu itsestään, mutta huomattavasti helpommin, jos ilmapiiri ja tahtotila on yhteinen ja positiivinen.

Ampukaa tämäkin alas, siitähän te pidätte. Vai tehdäänkö muutos yleiseen linjaan?
27278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kerroit juuri sen ongelman jonka kanssa moni ihminen tässä kaupungissa painii ja pyöriskelee. Eli ikuinen vastarinta jos joku yksilöyrittää edes esittää jotain mahdollisuutta viedä asioita eteenpäin. Jotenkin vain ounastelen itsekseni, että ainoastaan vain nk. suosikkien tuomat esitykset menevvät vaikka väkisin läpi - vaikka niistä tulee esim. veromaksijille iso lasku ( Pielisintie ja siirtolapuutarhahanke esimerkkeinä).

Tämän meidän Lieksan ongelma on se ettemme näe metsää puilta. Kaunan, kateuden ja suoranaisen vihoittelun sijaan meidän tulisikin etenkin näinä vaikeina aikoina pyrkiä puhaltamaan siihen yhteiseen hiileen. Toivoisin, että meidän päättäjämme ja päällikkömme aloittaisivat tämän linjauksen ja olisivat edes kerrankin sopuisia eivätkä kyläpotikoinnin suurlähettiläitä!

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä kanssasi Pielisentien remontista. Siirtolapuutarhaan en ole oikeastaan syventynyt lainkaan, mutta missään nimessä se ei ole sydäntäni lähellä.

    Äänestä

Ensimmäiseksi: pysytään asiassa eikä mennä henkilökohtaisuuksiin.

Kerroit nimimerkkini esittämien mielipiteiden edustavan kapeakatseista otetta asioihin. Mielestäni sinulla on suorastaan velvollisuus meitä muita lukijoita kohtaan ottaa kantaa asiaan, jota katsot oikeudeksesi kritisoida ja vähätellä. Pyydän siis Sinua ottamaan kantaa esittämiini mielipiteisiini ja kertomaan omat näkemyksesi ko. asiassa. Varmaankin huomasit, että pyysin jokaista, jolla on oikeampaa tietoa valaisemaan minua oikeilla tiedoilla. Olen avoimena paremmalle TIEDOLLE. Nukkavierut ja puolihuolimattomat mielipiderepäisyt eivät edusta tietoa, ja enimmäkseen niitä minulle tarjoiltiinkin linkittämässäsi ketjussa. Tieto pitää kyetä perustelemaan, tee sinä niin. Olen pelkkänä korvana.

Älköön kukaan pyrkikö monopolisoimaan hyvää tahtoa ja Lieksan talouden, olosuhteiden, viihtyvyyden ja minkään muunkaan positiivisen kehityksen edistämistä. Haluan omilla teoillani ja mielipiteilläni olla juuri tuollaisessa kehitystyössä mukana. Se edellyttää mielestäni sitä, että lausuu perustellut mielipiteensä sellaisten asioiden puolesta jotka vievät em. asioita eteenpäin ja vastustaa asioita, jotka sitä romuttaisivat.

Äänestä
  • Saakeli.. ' iso pala nimari 'taitaa olla tosissaan ja häntä ei näytä vuosien 'jurniskoituminen ja 'antaa mennä' tyyli enää kiinnostaa, jos lie kiinnostanut ollenkaan, mää tiijä?

    Pysytään siis keskustelijat asiassa, heitellään mielipiteitä lomaan ja erittäin hyvän on se, jos joku vielä ne perusteleekin !

    Elämme vuotta 2009 eikä enää 1918 jossa huutoäänestyksellä valittiin lahtaritkin!

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    Saakeli.. ' iso pala nimari 'taitaa olla tosissaan ja häntä ei näytä vuosien 'jurniskoituminen ja 'antaa mennä' tyyli enää kiinnostaa, jos lie kiinnostanut ollenkaan, mää tiijä?

    Pysytään siis keskustelijat asiassa, heitellään mielipiteitä lomaan ja erittäin hyvän on se, jos joku vielä ne perusteleekin !

    Elämme vuotta 2009 eikä enää 1918 jossa huutoäänestyksellä valittiin lahtaritkin!

    Isolle palaselle kumarrus! Jäbä jaksaa ihmeen sitkeesti vääntää ja ainakin mun mielestä ei pätkääkään mitään turhaa. Noi valittajat voisi kyllä ottaa oppia miten asiat sanotaan niinku ne pitää. Mutta mitäs nää ämmät tekee? No vetää herneet nokkaan heti jos kaikki ei mee oman mielen mukaan tai niinku ne on luulleet.

    Äänestä

Olisikohan ideaa perustaa jonkinlainen foorumi (näitähän on tarjolla internetissä lukemattomia ja ilmaiseksi) jossa olisi niin sanotusti sallittua esittää asioista vain myönteisiä puolia. Olisipa siinä sitten mikä tahansa taho taustalla (kaupunki, jokin kyläyhdistys tai yksityinen henkilö tai henkilöryhmittymä) niin pääideana olisi keksiä uusia ideoita ja kehittää niitä edelleen, tyylillä: mitä mahdollisuuksia mikäkin voisi tarjota. Tällä(kin) palstalla, kuten vähän jokaisella foorumilla Lieksaan liittyen, on tosiaan se ongelma, että ideat ammutaan alas ennenkö niitä on edes päästy kunnolla pureskelemaan. Kun asioihin suhtaudutaan positiivisesti, voidaan yllättäen keksiä vielä jotain parempaa. Tietenkään mitään ei sitten loppuun asti viedä ilman realistista analysointia, mutta turhan usein tähän tilanteeseen ei edes päästä, kun ideat nuijitaan niin sanotusti suohon jo ennen niiden syntymää.

Joku tietokone-nikkari, pistäkäähän pystyyn positiivisuus-palsta josta poistetaan automaattisesti jokainen negatiivinen kirjoitus.

Äänestä
  • [Joku tietokone-nikkari, pistäkäähän pystyyn positiivisuus-palsta josta poistetaan automaattisesti jokainen negatiivinen kirjoitus.]

    Emme voi palata 'kekkosaikaan ', pelkkään sanelupoliitiikkaan miltään taholta!
    Mielestäni sana tulee olla kaikille vapaa !
    Rajatuissa 'yhteisössä' tulee väistämättä esiin se jees jees meinikin jossa lammasluama kuuntelee kun muutamat julistaa.

    Oiskohan ehdotuksen esittäjän, syytä harkita ryhtymistä valtuuteuksi!

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    [Joku tietokone-nikkari, pistäkäähän pystyyn positiivisuus-palsta josta poistetaan automaattisesti jokainen negatiivinen kirjoitus.]

    Emme voi palata 'kekkosaikaan ', pelkkään sanelupoliitiikkaan miltään taholta!
    Mielestäni sana tulee olla kaikille vapaa !
    Rajatuissa 'yhteisössä' tulee väistämättä esiin se jees jees meinikin jossa lammasluama kuuntelee kun muutamat julistaa.

    Oiskohan ehdotuksen esittäjän, syytä harkita ryhtymistä valtuuteuksi!

    Tässä sitä tullaankin taas siihen niin peri-lieksalaiseen tapaan suhtautua asioihin. Kun jotain esitetään, ammutaan se heti alas miettimättä sen pidempään.

    Eihän kyseessä olisi kenellekkään pakollinen foorumi, johon jokaista pakotettaisiin osallistumaan. Ideana olisi, että jos joku haluaisi oikeasti osallistua hyvien ideoiden kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen, olisi siihen jokin mahdollisuus. Nythän tilanne on siis edelleen se, että lieksa on päivä päivältä syvemmällä suossa ja jos joku sitä hieman uusilla ideoilla yrittää nostaa, tökitään saman tien puoli metriä syvemmälle. Tiedän, että monillakin olisi hyviä ideoita takataskussaan, muttei niitä viitsitä tuoda päivän valoon juuri tällaisten seikkojen vuoksi.

    Jos sinusta sellainen foorumi, jossa saisi esittää vain positiivisia asioita, olisi turha niin sinun ei tietenkään pitäisi siihen ottaa mitään kantaa - jättää asia omaan arvoonsa. Perustaa ehkä vastapainoksi jokin "voivottelu-voorumi" jossa asioista ei saisi sanoa kuin negatiivista. Tosin siihen tarkoitukseenhan mm. tämä on mitä mainioin väline.

    Äänestä

  • eriskummallista kirjoitti:

    Ei olisi parempi tapa lainata kirjastosta satukirjoja? Sieltä löytyy varmasti todella taitavien kirjoittajien teoksia. Se teidän positiivisuussatufoorumi ei nyt mitenkään kuulosta kovin aikuisten touhulta. Onko täällä ihan tosiaan tuollaisia täysiä idiootteja seassa?

    Äänestä

  • Parab kirjoitti:

    Tällaiselle foorumille olisi näköjään todella tilausta. En yhtään ihmettele, miksi kunta rämpii tällaisessa tilanteessa kuin se nyt on. Eihän siellä kukaan mitään viitsi edes yrittää, kun yleinen suhtautuminen on tätä luokkaa. Ideoita osataan kyllä lytätä, muttei osata esittää tilalle mitään vaihtoehtoja. En voi käsittää sitä kateuden määrää ja vastakkainasettelun mielekkyyttä. Olisiko se joltain toiselta pois, jos joku muu keksisi hyvän idean?

    Äänestä

  • Parab kirjoitti:

    Ei olisi parempi tapa lainata kirjastosta satukirjoja? Sieltä löytyy varmasti todella taitavien kirjoittajien teoksia. Se teidän positiivisuussatufoorumi ei nyt mitenkään kuulosta kovin aikuisten touhulta. Onko täällä ihan tosiaan tuollaisia täysiä idiootteja seassa?

    Jihuuuuu. No tulihan se sieltä. Luin viestiketjua ja ihan hieraisin silmiäni. Monta viestiä ja kaikki suhteeellisen asiallisia. Tuli epätodellinen olo, mutta paskaa paskaa tyyppi, sieltähän se tuli. Oikea sikaniska lieksalainen jälleen linoille. Onnea.

    Äänestä

  • Sikaniskan serkkupoeka kirjoitti:

    Jihuuuuu. No tulihan se sieltä. Luin viestiketjua ja ihan hieraisin silmiäni. Monta viestiä ja kaikki suhteeellisen asiallisia. Tuli epätodellinen olo, mutta paskaa paskaa tyyppi, sieltähän se tuli. Oikea sikaniska lieksalainen jälleen linoille. Onnea.

    Ole hyvä vaan ja kiitos paljon. Ihanko nirvanassa olit tuo aikuisten satukanavan kanssa vai? Varmaan sinä ja muut "asialliset" tarvitsette nyt terapiajakson raiteiltaan suostumisesta. Oikeasti kuitenkaan ette, sillä olette taas hereillä. Terve tuloa reaalimaailmaan.

    Täällä pitää tosiaan hieraista toisinaan silmiää oikein kunnolla, vaikka välillä tuntuukin että kaikki on jo todellakin nähty. Tämä aikuisten hyvänolonsatufoorumi oli kuitenkin taas uusi järkyttävä muistutus siitä millainen täysin arvaamaton on ihmismieli. Tuollaisia umpiidiootteja juttuja kun lukee, niin ei tarvitse ihmetellä kuinka joskus on löytynyt lammaslaumoja seuraamaan mm. sitä erästä kampaviiksiniekkaa Keski-Euroopassa tai näitä ihmisjumalia ja elämäntapaintiaaneja maailman eri kolkissa. Seuraavalle uskonlahkon perustajalle olisi erittäin hedelmällinen maaperä harhaopeilleen täällä Lieksassa. Harhaopetuslapsia olisi suorastaan laumaksi saakka. Tai ainakin iso prosentti tämän foorumin lukijoista. Valitettavasti.

    Loppujen lopuksi sinunkin parhaaksesi

    paskaapaskaa- tyyppi

    Äänestä

  • kaatyyppi kirjoitti:

    Rakkikoirat räksyttää mutta karavaani kulkee eteenpäin vai mitä?

    Palataampas taas ruohonjuuritasolle, elikkä aiheseen ja ihan pakkon on kopsata tääkin edellinen tänne että muistatte mis mennään :

    [Älköön kukaan pyrkikö monopolisoimaan hyvää tahtoa ja Lieksan talouden, olosuhteiden, viihtyvyyden ja minkään muunkaan positiivisen kehityksen edistämistä. Haluan omilla teoillani ja mielipiteilläni olla juuri tuollaisessa kehitystyössä mukana. Se edellyttää mielestäni sitä, että lausuu perustellut mielipiteensä sellaisten asioiden puolesta jotka vievät em. asioita eteenpäin ja vastustaa asioita, jotka sitä romuttaisivat.]]

    Jatketaan harjoituksia!

    Äänestä

  • kaatyyppi kirjoitti:

    Ole hyvä vaan ja kiitos paljon. Ihanko nirvanassa olit tuo aikuisten satukanavan kanssa vai? Varmaan sinä ja muut "asialliset" tarvitsette nyt terapiajakson raiteiltaan suostumisesta. Oikeasti kuitenkaan ette, sillä olette taas hereillä. Terve tuloa reaalimaailmaan.

    Täällä pitää tosiaan hieraista toisinaan silmiää oikein kunnolla, vaikka välillä tuntuukin että kaikki on jo todellakin nähty. Tämä aikuisten hyvänolonsatufoorumi oli kuitenkin taas uusi järkyttävä muistutus siitä millainen täysin arvaamaton on ihmismieli. Tuollaisia umpiidiootteja juttuja kun lukee, niin ei tarvitse ihmetellä kuinka joskus on löytynyt lammaslaumoja seuraamaan mm. sitä erästä kampaviiksiniekkaa Keski-Euroopassa tai näitä ihmisjumalia ja elämäntapaintiaaneja maailman eri kolkissa. Seuraavalle uskonlahkon perustajalle olisi erittäin hedelmällinen maaperä harhaopeilleen täällä Lieksassa. Harhaopetuslapsia olisi suorastaan laumaksi saakka. Tai ainakin iso prosentti tämän foorumin lukijoista. Valitettavasti.

    Loppujen lopuksi sinunkin parhaaksesi

    paskaapaskaa- tyyppi

    On suhteellisen uskomatonta, että ihmiset jotka osaavat edes jollain tavalla lukea ja kirjoittaa, eivät voi ymmärtää asioita tai ymmärtävät ne sitten tahallaan väärin. On myös täysin käsittämätöntä, kuinka joillakin voi olla negatiivinen kanta jokaiseen asiaan.

    En oikein käsitä, mistä revit nuo mielipiteesi, tuntuu ettet oikein edes puhuisi samasta asiasta.

    Onko joku väittänyt, että foorumista tarvitsisi tulla kaiken toteutuksen lähtökohta? Onko siinä edes sanottu, että mitään siellä esille tulleista ideoista oltaisiin toteuttamassa tai edes yrittämässä sitä? Ehdotuksessa taitaa aika selkeästi olla perusteluna vain se, että saataisiin edes jonkinlaisia ideoita irti lieksalaisista, joilla niitä selkeästi kuitenkin on. Jos ideat olisivat lähtöisin "omasta porukasta" olisi niiden toteuttaminenkin sitten myös helpompaa ja mielekkäämpää.

    Ei kai kukaan, jolla hiemankin järkeä päässä liikkuu, kuvittele että ideoita tai ajatuksia voisi edes yrittää toteuttaa ilman laajaa ja puolueetonta arviointia, hyvine ja huonoine puolineen. Tällaisen foorumin ideana olisi kuitenkin vain tuoda esille ideoita, jotka edes jollain tasolla olisi toteutettavissa. Nythän tosiaan tilanne on se, että ideat lytätään jo ennenkö niitä on kukaan edes ajatellut. Myös iso osa ihmisistä ei koskaan uskalla tulla ideoineen esille, koska tietää jo ennakkoon tulevansa "teilatuksi" riippumatta siitä, olisiko idea hyvä vai huono. Tällaisen lyttäämisen foorumi karsisi pois, ja mahdollisesti hyviä ja toteutuskelpoisiakin ideoita kerittäisiin pallotella edes hetki.

    Uskon ja tiedän kyllä, että sinä ja kaltaisesi löydätte "omat syynne" miksei tällaista voi toteuttaa, miksei se toimi ja miksi kaikki on niin p*skaa. Ihan jo senkin takia, että otin asian puheeksi, taidan viedä idean myös käytäntöön. Tiedän myös sen, että lieksassa järki-ihmisiä löytyy ja myös toteutuskelpoisia ideoita sitäkin enemmän.

    Äänestä

  • Parab kirjoitti:

    Ei olisi parempi tapa lainata kirjastosta satukirjoja? Sieltä löytyy varmasti todella taitavien kirjoittajien teoksia. Se teidän positiivisuussatufoorumi ei nyt mitenkään kuulosta kovin aikuisten touhulta. Onko täällä ihan tosiaan tuollaisia täysiä idiootteja seassa?

    En tiedä teetkö tämän tahallasi, ymmärtämättömyyttäsi vai pelkästään tekemisen puutteessa mutta yhtä kaikki. Sinulle esimerikisi "aivoriihi" on varmastikin melko tuntematon käsite. Kehittyvissä yhteisöissä sellaisia menetelmiä käytetään kuitenkin laajasti. Luepa hieman esimerkiksi Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan sivuilta luovan ongelmanratkaisun aihepiiristä: http://www.edu.helsinki.fi/malu/kirjasto/lor/

    Tai tuskinpa sentään luet, siellähän puhutaankin asiaa.

    Äänestä

  • YmmärryksenPuuteko? kirjoitti:

    On suhteellisen uskomatonta, että ihmiset jotka osaavat edes jollain tavalla lukea ja kirjoittaa, eivät voi ymmärtää asioita tai ymmärtävät ne sitten tahallaan väärin. On myös täysin käsittämätöntä, kuinka joillakin voi olla negatiivinen kanta jokaiseen asiaan.

    En oikein käsitä, mistä revit nuo mielipiteesi, tuntuu ettet oikein edes puhuisi samasta asiasta.

    Onko joku väittänyt, että foorumista tarvitsisi tulla kaiken toteutuksen lähtökohta? Onko siinä edes sanottu, että mitään siellä esille tulleista ideoista oltaisiin toteuttamassa tai edes yrittämässä sitä? Ehdotuksessa taitaa aika selkeästi olla perusteluna vain se, että saataisiin edes jonkinlaisia ideoita irti lieksalaisista, joilla niitä selkeästi kuitenkin on. Jos ideat olisivat lähtöisin "omasta porukasta" olisi niiden toteuttaminenkin sitten myös helpompaa ja mielekkäämpää.

    Ei kai kukaan, jolla hiemankin järkeä päässä liikkuu, kuvittele että ideoita tai ajatuksia voisi edes yrittää toteuttaa ilman laajaa ja puolueetonta arviointia, hyvine ja huonoine puolineen. Tällaisen foorumin ideana olisi kuitenkin vain tuoda esille ideoita, jotka edes jollain tasolla olisi toteutettavissa. Nythän tosiaan tilanne on se, että ideat lytätään jo ennenkö niitä on kukaan edes ajatellut. Myös iso osa ihmisistä ei koskaan uskalla tulla ideoineen esille, koska tietää jo ennakkoon tulevansa "teilatuksi" riippumatta siitä, olisiko idea hyvä vai huono. Tällaisen lyttäämisen foorumi karsisi pois, ja mahdollisesti hyviä ja toteutuskelpoisiakin ideoita kerittäisiin pallotella edes hetki.

    Uskon ja tiedän kyllä, että sinä ja kaltaisesi löydätte "omat syynne" miksei tällaista voi toteuttaa, miksei se toimi ja miksi kaikki on niin p*skaa. Ihan jo senkin takia, että otin asian puheeksi, taidan viedä idean myös käytäntöön. Tiedän myös sen, että lieksassa järki-ihmisiä löytyy ja myös toteutuskelpoisia ideoita sitäkin enemmän.

    Lieksassa voisi, joku virkamies, hoitaa joutessaan Lieksalaisten ideahautomoa jonne kansalaiset vois eri ideoitaan lähettään tyyliin 'kehityskelpoiset palkitaan '!
    On väärin ampua aas suoraltakädeltä kenenkään ideoita, perehtymättä niihin .

    Muistan miten noin 20 vuotta sitten eräs Lieksalainen hautoi yrityshaavettaan, esitteli ideaansa ja etsi vuokratiloja yritykselleen.
    Ei oiken hänen ajatukselleen lämmennyt kukaan ja kaupunginkin puolesta esiteltiin epäileviä lausumia!
    Ei kaveri hellittänyt, perusti yrityksen, yritti sitkästi ja menestyi .
    Kilpailijatkin kaatuivat ne isot ja yritys työllistää nyt 5 henkilöä!

    Äänestä

  • YmmärryksenPuuteko? kirjoitti:

    On suhteellisen uskomatonta, että ihmiset jotka osaavat edes jollain tavalla lukea ja kirjoittaa, eivät voi ymmärtää asioita tai ymmärtävät ne sitten tahallaan väärin. On myös täysin käsittämätöntä, kuinka joillakin voi olla negatiivinen kanta jokaiseen asiaan.

    En oikein käsitä, mistä revit nuo mielipiteesi, tuntuu ettet oikein edes puhuisi samasta asiasta.

    Onko joku väittänyt, että foorumista tarvitsisi tulla kaiken toteutuksen lähtökohta? Onko siinä edes sanottu, että mitään siellä esille tulleista ideoista oltaisiin toteuttamassa tai edes yrittämässä sitä? Ehdotuksessa taitaa aika selkeästi olla perusteluna vain se, että saataisiin edes jonkinlaisia ideoita irti lieksalaisista, joilla niitä selkeästi kuitenkin on. Jos ideat olisivat lähtöisin "omasta porukasta" olisi niiden toteuttaminenkin sitten myös helpompaa ja mielekkäämpää.

    Ei kai kukaan, jolla hiemankin järkeä päässä liikkuu, kuvittele että ideoita tai ajatuksia voisi edes yrittää toteuttaa ilman laajaa ja puolueetonta arviointia, hyvine ja huonoine puolineen. Tällaisen foorumin ideana olisi kuitenkin vain tuoda esille ideoita, jotka edes jollain tasolla olisi toteutettavissa. Nythän tosiaan tilanne on se, että ideat lytätään jo ennenkö niitä on kukaan edes ajatellut. Myös iso osa ihmisistä ei koskaan uskalla tulla ideoineen esille, koska tietää jo ennakkoon tulevansa "teilatuksi" riippumatta siitä, olisiko idea hyvä vai huono. Tällaisen lyttäämisen foorumi karsisi pois, ja mahdollisesti hyviä ja toteutuskelpoisiakin ideoita kerittäisiin pallotella edes hetki.

    Uskon ja tiedän kyllä, että sinä ja kaltaisesi löydätte "omat syynne" miksei tällaista voi toteuttaa, miksei se toimi ja miksi kaikki on niin p*skaa. Ihan jo senkin takia, että otin asian puheeksi, taidan viedä idean myös käytäntöön. Tiedän myös sen, että lieksassa järki-ihmisiä löytyy ja myös toteutuskelpoisia ideoita sitäkin enemmän.

    Patsi ne osiot joissa siteerasit esim. mm. minun esittämiäni viisauksia. Sanoisin, että kirjoituksesi koostui 90% paskaa ja 10% muilta apinoituja järkeviä näkemyksiä.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    En tiedä teetkö tämän tahallasi, ymmärtämättömyyttäsi vai pelkästään tekemisen puutteessa mutta yhtä kaikki. Sinulle esimerikisi "aivoriihi" on varmastikin melko tuntematon käsite. Kehittyvissä yhteisöissä sellaisia menetelmiä käytetään kuitenkin laajasti. Luepa hieman esimerkiksi Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan sivuilta luovan ongelmanratkaisun aihepiiristä: http://www.edu.helsinki.fi/malu/kirjasto/lor/

    Tai tuskinpa sentään luet, siellähän puhutaankin asiaa.

    Aivoriihi ei ole minulle tuntematon käsite. Aivoriiheksi ei mielestäni voi laskea suoli24foorumin täysin umpiunessa kulkevien takarivin taavien perustamaa höpö-höpö-foorumia. Se vain on yksinkertaisesti paskaa ja sen vaikutukset sitä samaa ihteään, eli täysi 0.

    Äänestä

  • Shit-type kirjoitti:

    :DD

    Äänestä

  • Shit-type kirjoitti:

    Patsi ne osiot joissa siteerasit esim. mm. minun esittämiäni viisauksia. Sanoisin, että kirjoituksesi koostui 90% paskaa ja 10% muilta apinoituja järkeviä näkemyksiä.

    :DD

    Äänestä

  • Shit-type kirjoitti:

    Patsi ne osiot joissa siteerasit esim. mm. minun esittämiäni viisauksia. Sanoisin, että kirjoituksesi koostui 90% paskaa ja 10% muilta apinoituja järkeviä näkemyksiä.

    Kerrohan, missä tässä ketjussa sinun "viisauksia on siteerattu"?

    Äänestä

  • Shit-type kirjoitti:

    Aivoriihi ei ole minulle tuntematon käsite. Aivoriiheksi ei mielestäni voi laskea suoli24foorumin täysin umpiunessa kulkevien takarivin taavien perustamaa höpö-höpö-foorumia. Se vain on yksinkertaisesti paskaa ja sen vaikutukset sitä samaa ihteään, eli täysi 0.

    Noh, sinä kun nyt selkeästi vaikutat järki-tyypiltä, jolta saamme vastauksen kaikkeen epätietoisuuteemme, niin kerro, oi kerrohan meille mikä on aivoriihi? Kerro myös sitten, mitä eroa on aivoriihellä ja aivoriihellä?

    Tässäpä sinulle pientä pohtimista. Me muut pohdimme sillä aikaa, kuinka voisimme alkaa kaupunkia kehittämään.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Kerrohan, missä tässä ketjussa sinun "viisauksia on siteerattu"?

    "Ei kai kukaan, jolla hiemankin järkeä päässä liikkuu, kuvittele että ideoita tai ajatuksia voisi edes yrittää toteuttaa ilman laajaa ja puolueetonta arviointia, hyvine ja huonoine puolineen."

    Tuota samaa olen toitottanut erilaisin sanamuodoin etu- ja takaperin sekä sietokyvyn äärirajoilla muutamia päiviä ja samalla suututtanut kokonaisen lauman yltiösosiaallissairaita akkoja sekä muutamia miespoloja.

    Noinhan sen pitäisi mennä, mutta kun se laaja ja puolueeton arviointi hyviä ja huonoja puolia vertaillen ei oikein tunnu istuvan useimpien palstalaisten ajatusmaailmaan. Voisi kai sanoa, että tuppaavat mielluummin ohittamaan tämän vaihheen hurmoksessaan. Jokainen toppuuttelija ja miettimään pysähtymistä ehdottava on näiden takarivin taavien mielestä negatiivinen jarru ja rasisti. Tuollaista kuvottavaa henkistä paskaa nuuhkiessaan sitä kuulkaa muuttuu rauhallinenkin mies shit-typeksi.

    Äänestä

  • TakarivistäTaas kirjoitti:

    Noh, sinä kun nyt selkeästi vaikutat järki-tyypiltä, jolta saamme vastauksen kaikkeen epätietoisuuteemme, niin kerro, oi kerrohan meille mikä on aivoriihi? Kerro myös sitten, mitä eroa on aivoriihellä ja aivoriihellä?

    Tässäpä sinulle pientä pohtimista. Me muut pohdimme sillä aikaa, kuinka voisimme alkaa kaupunkia kehittämään.

    "Tässäpä sinulle pientä pohtimista. Me muut pohdimme sillä aikaa, kuinka voisimme alkaa kaupunkia kehittämään."

    Ai, ilmeisesti kehittämään kaupungin taloutta kuralle ja kohti syksykierrettä. Minä uskon sen. Tee palvelus kaupungille; älä, älä pohdi. Ja kerro kavereilles kans, menkää vaikka puolukkaan.

    Niin, sitten sinunlaisesi saisi mellastaa vielä tovin omalla tavallanne, kehittämällä Lieksaa kuten sitä nyt on "kehitetty", tulos on luettavissa kaikista tiedotteista ja tilikirjoista.. :)

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    Niin, sitten sinunlaisesi saisi mellastaa vielä tovin omalla tavallanne, kehittämällä Lieksaa kuten sitä nyt on "kehitetty", tulos on luettavissa kaikista tiedotteista ja tilikirjoista.. :)

    Yritätkö väittää ettei siihen ole mitenkään vaikuttanut valtakunnassa yli kaksikymmentä vuotta vallalla ollut yleinen väestömuutto pienkaupungeista isompiin asutuskeskuksiin, yksi lama ja nykyinen taloustaantuma? Varmaan "ajattelet" meidän olevan yksin näiden ongelmien kanssa? Jälkiviisaushan on sitäpaitsi sitä helpointa viisautta.

    Sanon suoraan seuraavan asian: sinunlaistesi, näiden palstan maailmanparantajien ja aikuisten satukerhon perustajien ollessa ruorissa olisimme olleet jo aikoja sitten selvitystilassa. Tämä on totuus. Siis todellakin TOTUUS. Sitä faktaa ei vaivoin kasaan kyhäämäsi pari lausetta ja pikkuvekkuli hymiö muuta miksikään.

    Tunnen oikeasti myötähäpeää lukiessani tuollaisia kirjoituksia, jotka ovat todellakin 100% paskaa.

    Vaan jauha sitä sontaasi siellä missä lannoituksen tarvetta on - jos noin älälle käy!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toivo vai epätoivo? kirjoitti:

Toivotaan nyt, että päätös pakolaiskeskuksesta - oli se sitten kumman suuntainen hyvänsä - saataisiin mahdollisimman pian. Loppuisi nämä jonnin joutavat spekulaatiot ja alettaisiin nähdä kehityksen suuntaa.
Mm. nämä Iso Palan tuossa toisessa ketjussa (http://keskustelu.suomi24.fi/node/8468706) esittämät "väitteiden alasampumiset" edustavat niin kapeakatseista otetta asioihin, ettei oikeastaan osaa sanoa pitäisikö itkeä vai nauraa niiden perspektiiville. En kuitenkaan halua ottautua tähän yksittäiseen asiaan sen tarkemmin.

Sen sijaan haluaisin istuttaa pienen ajatuksen siemenen itämään tämän - ja monen muun keskustelun aiheuttaman "kohinan" vuoksi.

Kun joku - oli se taho sitten valtuusto, yksittäinen valtuutettu, kaupungin johtaja, rivi-kansalainen tai mikä taho tahansa - esittää uuden idean, kuinka Lieksaa voisi kehittää, löytyy aina iso tukku muita, jotka ampuvat väitteen tylysti alas. Aina - ja siis tarkoitan aina - löytyy "hyvät" perustelut sille, miksi tämä ei ole hyvä idea ja miksei tämä voi toimia. Ja jos ei löydy niin sitten vastustetaan vain vastustamisen vuoksi. Mistä ihmeestä ihmiset repivät tämän ainaisen pessimismin ja varauksellisuuden asiaan kuin asiaan? Jopa rakennettavasta siirtolapuutarhasta löytyi niin paljon negatiivista sanottavaa yheltä ja toiselta, että hetken näytti jo siltä ettei koko hanke toteudu ollenkaan.

Miksei ihmiset tällä suunnalla voisi ottaa hieman erilaisen lähestymistavan asioihin? Karjalasta on ennenkin tullut sitkeätä väkeä jolta ei yrittämisen tahtoa puutu. Luuletteko, että esimerkiksi talvisota olisi päättynyt niin kuin se päättyi, jos rintamalla jokaiseen ideaan ja asiaan olisi suhtauduttu asenteella "turha tässä mitään on enää, ne jyrää meitin kuitenkin".

Asioissa on aina kaksi puolta - huono ja hyvä. Näiden tasapaino ja ylipäätään asian onnistunut läpivienti ja kehitys on yleensä aina kiinni siitä, kuinka näihin suhtaudutaan ja kuinka niitä pyritään kehittämään eteenpäin. Jos asioista esitetään aina lähtökohtaisesti vain negatiiviset puolet, ei ikinä - SIIS IKINÄ - tapahdu kehitystä. Kun Nokia keksi matkapuhelimen, olisi sekin ollut helposti torpedoitavissa siten, että johto olisi suhtautunut siihen pessimistisesti ja hylännyt koko hankkeen. Se oli suuri riski luopua paperi- ja kumiteollisuudesta ja keskittyä vain elektroniikkaan (josta ei ollut edes pitkästi kokemusta), tutkittua tietoa mahdollisista tulevaisuuden haittavaikutuksista ei ollut olemassa jne. Jos olisi mietitty vain negatiivisia puolia, olisi hanke ollut helppo hylätä liian suurena riskinä ja Nokia ei olisi tänä päivänä se Nokia, joka se on.

En väitä, että yksittäinen pakolaiskeskus, siirtolapuutarha, tornitalo, pielisentien remontti, tai mikään muukaan yksittäinen idea tai uudistus veisi lieksaa yhtään mihinkään - ei varmasti vie. Voi myös hyvin olla, että näistä joku on sellainen, joka vie tilannetta huonompaan. Se mikä kuitenkin on varmaa on se, että mikäli suhtautuminen asioihin ei muutu jokaisella, ei taatusti käännettä parempaan tapahdu itsestään. Lieksa on hyvä paikka elää ja asua. Se, ettei siellä ole tällä hetkellä työpaikkoja kaikille tai muuta vastaavaa, ei ole Lieksan syy vaan ihmisten syy. Jos yksi firma lopettaa, täytyy perustaa toinen tilalle. Jos ihmisiä muuttaa pois, täytyy uusia houkutella tilalle. Houkutteleeko pessimistinen, kuppikuntainen, toisia mollaava ja kaikki ideat alas ampuva ilmapiiri jotain uutta? Ei varmasti.

Entä voisiko olla mahdollista, että halpojen asuntojen, käytettävissä olevan ja kohtuullisen hintaisen työvoiman, puhtaan luonnon, ja UUDISTUS JA KEHITYSHALUISTEN IHMISTEN yhdistelmä houkuttelisi myös uusia mahdollisuuksia, yrityksiä ja sitä kautta ihmisiä ja tuloja puoleensa? Mahdollisesti. Tietenkään mikään ei tapahdu itsestään, mutta huomattavasti helpommin, jos ilmapiiri ja tahtotila on yhteinen ja positiivinen.

Ampukaa tämäkin alas, siitähän te pidätte. Vai tehdäänkö muutos yleiseen linjaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu