Taas irtisanomisia ja tehtaiden sulkemisia

Olipa taas surkeaa seurattavaa uutiset: irtisanomisia, lomautuksia jne.

Aika harva perusjannu uskaltaa enää asuntoa ostaa.
Sijoittajathan ovat muuttuneet varovaisiksi täällä Suomessa.
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tavallaan olen toisella kierroksella. Edellisessä lamassa olin nuori asuntovelkainen, onneksi en ostanut pahimpaan aikaan, joskaan en ihan parhaimpaankaan. Hieman pelirahaa kerääntynyt, toistaiseksi en ole tehnyt mitään liikkuja. Tähän saakka kaikki on mennyt suunnilleen niin kuin etukäteen vuonna 2007 arvelinkin, paitsi Jenkkien pankkisektorin ongelmat olivat kyllä sittenkin yllättävän suuret. Uskon parhaiden rahantekomahdollisuuksien olevan parina kolmena seuraavana vuotena. Kunhan tämä taantuma alkaa vaikuttaa yleiseen menoon, toistaiseksi vaikutukset ovat vielä olleet aika vähäiset, joten katsellaan ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylen uutiset kirjoitti:

Olipa taas surkeaa seurattavaa uutiset: irtisanomisia, lomautuksia jne.

Aika harva perusjannu uskaltaa enää asuntoa ostaa.
Sijoittajathan ovat muuttuneet varovaisiksi täällä Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu