Sormus pois hoitotyössä, mihin laitatte siksi aikaa??

Opiskelen lähihoitajaksi. Kuulin, että hoitotyössä ei mielellään pidettäisi sormusta sormessa. Mihin se (=kihlasormus) on paras laittaa työpäivän ajaksi? Rannekelloa saa kai ainakin hoitotyössä pitää, joten siihen sitä ei voi ainakaan kiinnittää. Eli siis missä pidätte sormusta tai sormuksia työpäivän aikana?
237207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Meillä kaikki korut kiellettyjä (leikkaussali). En myöskään osastotyössä pitänyt kelloa kädessä, koska pesen käteni aina myös ranteen yläpuolelta. Pukukaappiin meillä jätetään tai sitten kotiin.

Äänestä

että sormuksen alle pesiytyy valtava joukko bakteereja, jotka eivät saa siirtyä potilaasta toiseen, mutta ei ole myöskään tarkoitus, että viet sormuksesi mukana sairaalabakteereita kotiin, joten siksi tuo kielto, minkä tiesitkin. Samaan sarjaan kuuluu kello, en ole ikinä nähnyt rannekelloa kellään potilastyössä olevalla, se on tosi paha este kunnolliselle käsienpesulle ja desinfioinnille. Eli se jää myös pois. Kynäkoteloon voi ostaa sellasen pienen kellon tai katsoa seinältä:)

Mitä tuohon sormuksen säilytykseen tulee, niin itse leikkaussalissa työskentelevänä jätän sen käsilaukkuun tai joskus laitan kiinni avainnauhaan, siihen hakaseen, missä on kulkuläpyskä/avaimet yms kiinni. Puvun tasku on vihoviimeinen paikka jos haluat pitää sormuksen tallessa, sinne se joku kerta unohtuu...

Äänestä

niin ja jotkut pitää sormusta ohuessa ketjussa kaulakoruna...

säilytystapoja on monia, mutta potilastyöhön eivät kuulu mitkään killuttimet, sormukset ja kellot. Jossain psykiatrialla tms kello ja sormuskin on ok, siellä taas ei kannata pistää paksua kaulakorua jos joku nappaa korusta kiinni vahingoittamistarkoituksessa, niin ettei tule vahinkoa, jollei se katkeakaan..

eli paikassa paikan tavalla...

Äänestä

Sormukset ovat yksiselitteisesti kiellettyjä hoitotyössä, älä laita käsiisi mitään kun menet työhön. Sama koskee rannekelloja. Et varmaankaan halua pestä eritteitä potilaalta rannekello kädessä? Varmasti haluat kunnolla pestä ja desinfioida kätesi, myös ranteet. Käsiähän on pestävä usein työvuorossa ja desinfiointiainetta kannattaa pyyhkäistä ranteisiinkin. Se kello on helposti todellinen bakteeripesä, hihnan alla on varmasti paljon pöpöjä kuten sormuksenkin alla. Siihen voi lisäksi roiskua jotain, se estää kunnollisen pesun, tai voit siihen koskea käytetyllä hanskalla, jolloin bakteerit siirtyvät, vaikka mitään näkyvää likaa ei olisikaan. Myöskin käsiendesinfiointiainetta voi päästä kelloon, jolloin se varmasti kuluttaa ainakin pintoja. Kello on muutekin tosi epäkäytännöllinen työssä, en usko että edes haluaisit sitä pitää. Jos kaipaat kelloa niin osta työpukuun neulalla kiinnitettävä sairaanhoitajan kello. Niitä myydään netissä tai kultakaupoissa ja ovat hoitajille tarkoitettuja.
Jos sinulla on kaulassa jokin ohut ketju mitä yleensä pidät, niin kiepsauta se sormus siihen ketjuun ennen työvuoron alkua tai johonkin pieneen koteloon ja se laukkuun tai takin taskuun. Pyydä vähintään lukollinen lokero itsellesi, jottei arvotavaroita kuten kukkaroa varasteta, jos vaatteille ei ole antaa heti lukollista kaappia.

Kaikki omat vaatteet ovat myös kiellettyjä sukkia ja työkenkiä lukuunottamatta. Älä käytä työkenkiä muualla kuin töissä, ettet siirrä bakteereja kotiin. Kun jakso on ohi niin desinfioi kenkäsi ennen kotiin vientiä kunnolla. Työvaatteita ei saa vaihtaa työpaikoilla esim jossain liinavaatevarastoissa tms vaan pukutiloissa tai paikassa jonka sinulle muu henkilökunta osoittaa. Tämä aseptiikka on yksi tärkeä juttu, jota myös työssäoppimisjaksoillasi arvioidaan, joten selvitä muitakin siihen liittyviä asioita ettet tekisi virheitä.

Äänestä

Kukaan hoitaja ei pidä kelloa tai sormuksia potilastyössä. Kello ranteessa tai sormukset kädessä ei työnteko onnistu. Joudut myös suihkuttamaan potilaita, eikä sitä kelloa voi pyöritellä ranteeseen ja takaisin...
Muita juttuja: Pitkät kynnet on leikattava ennen työpaikalle menoa ja rakennekynnet poistettava. Lävistyksiin suhtaudutaan myös alalla huonosti, joten poista korut. Hiusten pitäisi olla mielellään yksinkertaisella ja siistillä kampauksella, ei mitään kovin pörröisiä juttuja. Meikata saa, mutta ei mielellään kovin raskaasti, työssä tulee välillä hiki tai joudut olemaan kosteassa pesuhuoneessa.
Hanskat täytyy vaihtaa jokaisen potilaan välillä, niitä ei saa desinfioida koska se tekee mikroskooppisen pieniä reikiä niihin. Käsidesiä pitää myös käyttää jokaisen potilaan välillä. Kädet pestään vedellä silloin kuin ne on likaiset (tai desinfiointiaineesta liian tahmaiset), muuten käytetään periaatteessa vain käsidesiä. Puhtailla käsillä ei saa koskea esim hiuksiin tai nenään tms. Potilaita hoitaessasi huomioit aseptisen työjärkestyksen periaatteella puhtaammasta likaiseen. Etköhän näillä ohjeilla pärjää siellä harjoittelussa.

Äänestä
  • Itse työskentelem lähihoitajana päivystyspoliklinikalla ja teen keikkaa sakuun ja voin sanoa, että kumassakaan työssä en pärjäisi ilman rannekelloa!! meille koulussa opettaja sanoi: sairaankuljettajalla pitää olla rannekello!!! ja yhtälailla siellä pestään käsiä ja ranteita..
    joten ap:n kysymykseen: minulla sormukset ovat rannekellossa.

    Äänestä

  • hohhoijaa.. kirjoitti:

    Itse työskentelem lähihoitajana päivystyspoliklinikalla ja teen keikkaa sakuun ja voin sanoa, että kumassakaan työssä en pärjäisi ilman rannekelloa!! meille koulussa opettaja sanoi: sairaankuljettajalla pitää olla rannekello!!! ja yhtälailla siellä pestään käsiä ja ranteita..
    joten ap:n kysymykseen: minulla sormukset ovat rannekellossa.

    sairaankuljettajalla pitää olla rannekello!!!

    Ehkä se työ on vähän erilaista, ei samalla lailla käsitellä haavoja ja takapuolia jne sairaankuljettajana? Ja sitten on sellaisia työyhteisöjä joissa käytännön syistä vähän lipsutaan säännöistä. Ei sitä kellon käyttöä voi yleisesti suositella. Ehkä sinuntapauksessasi käytännön syyt työpaikalla menevät aseptiikan edelle.

    Äänestä

Joissakin paikoissa henkilökunta pitää sormuksia töissä, samoin kelloa. Nämä paikat eivät ole yleensä sairaalatasoisia. Itse riisun sormukseni toimistoon, tai jätän kotiin. Töissä minulla ei ole mitään kaappia, ja kuulun niihin ihmisiin, joilla on irtotavarat kohta hukassa;) Rannekelloa en käytä työnluonteen vuoksi, ja muutkin roikkuvat jutut on pois. Ylipäätään, kaikki, mikä on tiellä työtä tehdessä, riisun pois. Myöskään taskuissa en juuri mitään pidä.

Osa työtovereistani pitää sormuksiaan sekä korujaan. Joillakin in rakennekynnetkin, jotka kuuluvat myös kiellettyihin asioihin. Itse olen kuitenkin liian mukavuudenhaluinen, koska juuri hygienian vuoksi on kaikkein helpointa riisua ylimääräiset pois, jotka eivät ole välttämättömiä.

Äänestä
  • Ei mitään koruja käsiin hoitotyössä! Ei sormuksia, ei rannerenkaita, ei kelloja eikä piruvie mitään tekokynsiä eikä kynsilakkaa! Miten voi olla hygieniatietous näin surkea opiskelijoilla??!!

    Äänestä

Pitää sormuksen kotona ja laittaa sitten kun on vapaapäivä.Miksi sitä aina tarvitsee pitääkkään sormusta!?

Äänestä
  • Kyl meil ainakin on kaikki korut, kellot, rannerenkaat, siis kaikki kielletty!! Ja kyllähän nyt jokainen sen tietää et hoitotyössä ei kuulu käyttää mitään koruja, ei myöskään pitkiä kynsiä saatikka rakennekynsistä nyt puhumattakaan. Myös hygienia syiden takia on kynsilakan käyttö kielletty ja ei myöskään suositella mitään paksuja kaulakoruja sillä potilas voi tarttua siihen kiinni ja siinä onkin jo sitten vaaratilanne edessä. Ja mitään isoja, roikkuvia korviksia ei myöskään saa missään tapauksessa pitää.

    Ja sitäpaitsi miks hoitaja edes tarvii rannekelloa käteen, meil on ainakin joka puolella osastolla kellot seinillä eli kyl varmasti näet muutenkin ajankulun ku vaan rannekellosta. Ja toisaalta nuo kaikki korut tarkoittaa sitä, että viet kaikki bakteerit kotiin mukanas.

    Tiedän kyl moniakin paikkoja missä pidetään kelloja ja rannekorut työssä mukana mut tuo osoittaa mun mielestä hoitajalta suunnatonta piittaamattomuutta tärkeistä asioista.

    Äänestä

älä ota sitä kelloakaan,
ymmärrä nyt että vaikka sinulle ei sanotakaan että "olet epäsuosittu" turhien korujesi vuoksi,
näin ainakin yleisesti on,
Ei ylemmät halua edes kasvattaa, kun nykyään ne joilla on kutuja ovat niin itsetietoisia,
melkein haistatusta saa jos yrittää kasvattaa ja pahan mielen.

yritä jättää se sormuksesi jo kotiin ja sitten jos unohtuu niin laita työkaappiisi ja pidä vaikka hakaneulaa mukana , jolla saat kiinni vaatteisiisi.

eli ei ole mitään järkeä taistella yhtään ohjeita vastaan, jos niistä ei ole mitään haittaa.

susituin olet lähes kaikille lähes saunapuhtaana ja asiallisissa yksinkertaisissa vaateissa,
voin sanoa että suurin osa ylemmästä henkilöistä on sen verran vanhanaikaista ja siten tavallista järkevämpää porukkaa.

Äänestä
  • susituin olet lähes kaikille lähes saunapuhtaana ja asiallisissa yksinkertaisissa vaateissa

    Kyllä ja myöskin erittäin tärkeää on muistaa ,että työpaikalle ei saa laittaa hajuvesia, ei mitään. Tästä muistutetaan usein myös seinällä olevin ohjein. Mua on kahteen kertaan pyydetty kiukkuiseen sävyyn pesemään pois ja olen antanut huonon kuvan. Nämä on sellaisia tilanteita, joissa olen yllättäin lähtenyt keikalle, enkä ole muistanut pestä hajuvesiä pois, kun olen sattunut just sinä päivänä käyttämään.

    Äänestä

Minua huolettaa se, että henkilö, joka joutuu kysymään tuollaista asiaa tällaiselta palstalta, pääsee tekemisiin sairaiden ihmisten kanssa siinä tarkoituksessa, että hänen pitäisi pystyä auttamaan sairasta ihmistä. Spooky.

Äänestä
  • Alalla on liikaa eukkoja jotka käyttää työaikaa jonninjoutavien juttujen miettimiseen. Ongelmaratkaisukyky lapsen tasolla.

    Äänestä

Me hoitoalalla työskentelevät komeat miehet pidämme vapaa-ajalla vihkisormusta, jotta naiset eivät turhaan vokottelisi meitä. Pukukopissa otamme sormuksen hygieniasyistä pois. Kaulaan sitä harvoin laitamme killumaan kultaketjuun. Itse olen havainnut käytännölliseksi kaksiosaisen avaimenperän, jonka sylinterimäinen liitos on helposti irrotettavissa ja takaisin liitettävissä. Siihen sormuksen saa työpäivän ajaksi talteen.

Äänestä

Ihanko oikeasti teet ongelman sormuksen säilyttämisestä?! Sinähän voit vaikka syödä sen aamulla,niin illaksi saat sen luonnollista kautta taas käyttöön. Aasi!

Äänestä

En enää toista, mitä täällä on kerrottu jo monta kertaa, mutta sen haluan vielä lisätä, että erilaiset "rintarossit", kuten esimerkiksi taskunsuojaan kiinnitetyt merkit ja maskotit sekä työpuvun nappien väliin kiinnitetty rannekello saattavat raapia potilaita ja tietenkin kerätä runsaasti bakteereja. Pahimmillaan koko taskunsuoja voi pudota keskelle p****vaippaa, kun työssä on niin tiivis tahti.

Taannoin minulla oli työparina keikkalainen, vanhempi pershoitaja (olen itse samaa ammattikuntaa, älkää nyt loukkaantuko vitsistä), joka oli sonnustautunut kunnon sotamaalaukseen, pitkiin punaisiin kynsiin sekä kaatanut päälleen runsaasti Opium-hajuvettä. Lisäksi hänellä oli kaulassa paksu Kalevala-kääty ja melkein jokaisessa sormessa sormus, joita hän ei omien sanojensa mukaan riisu koskaan. Moista näkyä ei ole onneksi tullut usein vastaan työpaikan käytävillä.

Äänestä

Viisainta jättä sormus, kello, ja muut käsikorut kotiin kun lähtee töihin. Itse käytän näitä vain vapaapäivinä.

Äänestä

sormuksen töiden ajaksi

Äänestä

Sormuksen voi laittaa vaikka kaulaketjuun päivän ajaksi jos sen hukkumisesta on huolissaan. Ja jos kelloa päivän aikana tarvitsee, niin senhän voi sujauttaa työtakin taskuun. Ei sitä sieltä suuri vaiva ole kaivella.

Äänestä

Mutta silti, eikö teitä hoitajia ollenkaan haittaa, että joudutte ammattinne vuoksi luopumaan niin monista asioista? Olette myös jatkuvasti alttiita erilaisille sairauksille ja lääkeaineille ja mille lie.... Ja kaiken maailman spurkuja pitää hoitaa... Nostan teille todellakin hattua!!!!

Äänestä
  • Mutta silti, eikö teitä hoitajia ollenkaan haittaa, että joudutte ammattinne vuoksi luopumaan niin monista asioista?

    Tarkoitat sormuksista ym.? Ei haittaa. Toisaalta se on myös helpotus, ei tarvitse meikata tai hankkia kalliita jakkupukuja tms. töitä varten ja pestä niitä. Riittää kun menee ja vetää työvaatteet päälle. Ihanan helppoa. Vapaa-aika on sitten erikseen. Toisaalta melko harva yleensä haluaa lävistyksiä ym, niistä on tietysti luovuttava useinmiten.

    Olette myös jatkuvasti alttiita erilaisille sairauksille ja lääkeaineille ja mille lie....
    Ja kaiken maailman spurkuja pitää hoitaa...

    -No nämä on kyllä selkeitä huonoja puolia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aa kirjoitti:

Opiskelen lähihoitajaksi. Kuulin, että hoitotyössä ei mielellään pidettäisi sormusta sormessa. Mihin se (=kihlasormus) on paras laittaa työpäivän ajaksi? Rannekelloa saa kai ainakin hoitotyössä pitää, joten siihen sitä ei voi ainakaan kiinnittää. Eli siis missä pidätte sormusta tai sormuksia työpäivän aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu