Hellan

Tiura kirjoittaa pyytäneensä Novalta laskua sekä syksyllä 2007 että vuonna 2008. Hänen mukaansa laskua ei tullut.

Keväällä 2009 Tiura kertoo selvittäneensä lentoyhtiöltä, että matkan maksoi arkkitehtuuritoimisto VG-Group. Tälle Nova Groupin entiselle tytäryhtiölle Tiura kertoo maksaneensa kaksi viikkoa sitten laskun.
5129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on, Merja Tiura on ollut nyt paljon otsikoissa, hän on kuulemma kansanedustaja ja joutunut vaikuksiin Bankokissa, mutta miksi ihmeessä hän sinne matkusti jos on niin kielitaidoton ihminen. Nyt hän on selvitellyt parhain päin kaikkia viime vuosina suuryrityksiltä saamiaan taloudellisia etuisuuksia, mutta hänen pitäisi myös selittää, mitä hän on saanut aikaan eduskunnassa. Kertoisi edes kaunako hän on ollut siellä ja mitä aluetta hän siellä edustaa.
Ihmeellisiä nämä nykyajan kansanedustajat, heillä on tärkeimpänä asiana vain omat edut ja kaikista lausunnoista jää vain selittämisen vaikutelma mieleen. Eivätkö he osaa edes erota, kun skandaali tulee lopulta ilmi?

Äänestä
  • kansanedustaja Merja Tuira (kok) on itse myöhään tiistai-iltana antanut selittelevän lausunnon STT:lle, siinä hän kertoo ihmetelleensä, miksi laskua ei tullut vuonna 2007, sitten hän oli seuraavana vuonna ihmetellyt, miksi laskua vielä vuonna 2008:kaan, no vielä vuonna 2009 hän on kuulemma ihmetellyt, ettei laskua taida tulla vielä tänäkään vuonna, ja kun lahjuskohu alkoi jo nousta otsikoihin, hän on vihdoin itse selvittänyt asiaa ja maksanut lentolippunsa viime tingassa. Nyt hän haluaa kiillottaa omaa mainettaan, mutta muistaa kuitenkin selittää kaiken johtuvan hänen omasta tyhmyydestään. Mistä vaalipiiristä tällainen Tuira on kotoisin, voivatko hänen äänestäjänsä äänestää hänet vielä uudelleenkin sekoilemaan eduskuntaan ja Bankokin matkoille?
    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1730588

    Äänestä

onko seksillä osuutta?

Äänestä
  • Tuira oli Bankokissa tekemisissä ja miksi hän joutui siellä vaikeksiin? Tästä pitäisi saada pitävä selvitys. Yksinkertaisten kansanedustajien matkailua pitäisi yksiselitteisesti rajoittaa tarkoilla ohjeilla, sillä he joutuvat kuitenkin ulkomailla vaikeuksiin eivätkä keiltaidottomina osaa esim. vaihtaa omaa matkalippuaan aikaisempaan lentoon. Missä valiokunnassa mahtaa näin yksinkertainen nainen olla jäsenenä?

    Äänestä

Todella ansiokkaasti pysynyt piilossa tähän asti, Tiura että lasku!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lestas ! kirjoitti:

Tiura kirjoittaa pyytäneensä Novalta laskua sekä syksyllä 2007 että vuonna 2008. Hänen mukaansa laskua ei tullut.

Keväällä 2009 Tiura kertoo selvittäneensä lentoyhtiöltä, että matkan maksoi arkkitehtuuritoimisto VG-Group. Tälle Nova Groupin entiselle tytäryhtiölle Tiura kertoo maksaneensa kaksi viikkoa sitten laskun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu