Etelä-Saimaan mukaan joukko nuoria oli aloittaa joukkotappelun kahden Lappeenrantalaisen jengin välillä tiistaina. Paikalla oli lähes sata nuorta, ennen kuin Etelä-Karjalan poliisin (ent. LAP) pääsi väliin. Paikalle oli saapunut nuorisoa Sammonlahdesta. Etelä-Saimaan mukaan tappelun syy olisi yksittäisessä uhkauksessa, jossa toisen jengin jäsentä olisi uhattu jakoavaimella.
Keskustan jengistä ei ole tarkempaa tietoa ja voi olla, että se koostuu löyhästi eri alueen nuorista. Sammonlahden jengistä on ollut aiemminkin puhetta. Senkään järjestäytyneisyydestä ei ole tarkempaa tietoa, mutta Sammonlahdessa nuoriso on syyllistynyt mm. ilkivalta, liikenne ja mahdollisesti huumausainerikoksiin.
Etelä-Saimaan juttu:
http://esaimaa.fi/Online/2009/09/16/Nuoret hieroivat joukkotappelua Lappeenrannan kirkolla/200917703205/4
Keskustan jengistä ei ole tarkempaa tietoa ja voi olla, että se koostuu löyhästi eri alueen nuorista. Sammonlahden jengistä on ollut aiemminkin puhetta. Senkään järjestäytyneisyydestä ei ole tarkempaa tietoa, mutta Sammonlahdessa nuoriso on syyllistynyt mm. ilkivalta, liikenne ja mahdollisesti huumausainerikoksiin.
Etelä-Saimaan juttu:
http://esaimaa.fi/Online/2009/09/16/Nuoret hieroivat joukkotappelua Lappeenrannan kirkolla/200917703205/4
Vastaukset 9
Vanhimmat
Muualla kaupungissa asuva nuorisohan ei ole syyllistynyt mihinkään, koskaan? On omituista, jos kaikki rikollisuus Lappeenrannassa on todella keskittynyt vain Sammonlahden alueelle...
Sammonlahden nuoret ovat henkisesti häiriintynyttä porukkaa, heiltä on pienenä puuttunut kaljalla olevien vanhempien lisäksi myös lelut, eikö ole ankeaa. Ainoat lelut ovat olleet tyhjiä pulloja ja huumeruiskuja. Eivät ole omenat kauas puusta pudonneet. Sitä se köyhyys ja jatkuva nälkä teettää!
Pojat on poikia!!!!!!!!!!!! Mut turpaanhan noita pitäis vetää! Oppisivat tavoille!!!!!!
"sammonlahti on niin täynnä nistejä ja juoppoja ja kakarat on hirveitä."
Ei v*ttu miten ahdasmielistä porukkaa lappeenranta on täynnä.
Tietäisitte vaa mitä teidän keskustan "porvavipennut" duunaa .
On niilläkin lähes ihan sama meininki ku s-lahen kakaroilla!
Hohhoijaa!!
Sukulaisiani vaimon kautta asuu S-lahdessa jossain helvetin ökyjutussa ja kehuivat asuvansa "paremman" väen asuinlähiössä, taitaakin olla asiat aivan toisinpäin, eipä nuo meikäläisenkään kanssa ole montaa sanaa vaihtaneet koska olen haalareissa viihtyvä duunarin töitä teitävä tekevä insinööri, ins koulutus oli muuten tyhmä päähänpisto johon käytetyt rahat olisi voinut käyttää vaikka viihteeseen ajan tuhlauksesta puhumattakaan.
Onks siellä jotain baaria tai muuta notkumispaikkaa jossa vois seurata meininkiä ja tarvitseeko jotain kättä pitempää vai riittääkö peruutuspeili olkapäällä, mä haluun katsastaa hienostopaikan.
Thanks ja hyvää päivän jatkoa teille.
kyllähän sammontorilta löytyy Raittinen. Sinne vaan tutustumaan.. Ei tarvitse peilejä ellet ole niin minä-henkinen, että tarvitsee koko aika itsensä nähdä peilienkin kautta.
Onko Lappeenrannassa jengejä, jotka tappelevat keskenään? Onko perää huhuissa, että eri maahanmuuttajaryhmät nahistelevat toistuvasti keskenään?
on, siitä ei vain oikein mainita. perinteiset jännitteet ryhmien välillä ovat olleet jo kauan niin miksi ne olisivat hävinneet täällä thorsin suomessa???
Onko tuo nyt normaalista poikkeavaa. Ettekö te sisäsiittoiset, toisten asioista huolehtivat heinähatut hakkaa toisianne siellä ihan päivittäin. Olen huomannut, että se on lappeenrantalaisen surkimuksen tapa ilmaista itseään.
Tämähän ei tietenkään koske kaikkia, mutta pelottavan montaa kuitenkin. Korjatkaa ihmeessä jos olen tehnyt vääriä havaintoja..