nojailemaan ja puhumaan tikusta asiaa, jos en kerro sinulle kaikkein pienimpiäkin seikkoja, jos en katso sinua silmiin tai vilkaisen vain ohimennen, jos tunnun olevan poissa, kaukana, muualla ja menossa, niin en tee sitä vihasta tai siksi etten pitäisi sinusta, tai että olisin jollain tapaa loukkaantunut. Haluan vain säästää sekä sinua että itseäni.
En tiedä lainkaan mitä nykyään ajattelet ja mitä tunnet, mutta koska olet naimisissa ja ehkä myös saanut uuden alun vaimosi kanssa, niin on parempi, että pysyn etäällä. En pysty vielä olemaan kanssasi vain ystävä, kuten muiden. Tunteet tulevat yhä liikaa tielle ja näkemisesi ei helpota niitä. Vaikka kuinka haluaisinkin palata entiseen ja olla jälleen oma rento, huoleton itseni, niin en voi sitä tehdä. Se on vain umpikuja. Anna siis anteeksi, jos koet että olen etäinen tai kylmä, ja vaikka kuinka haluaisinkin sanoa kaiken tämän sinulle suoraan, en voi sitäkään tehdä. Ehkä sillä ei myöskään ole merkitystä. Olet sitoutunut toisaalle. Et ole minun, enkä minä sinun.
En tiedä lainkaan mitä nykyään ajattelet ja mitä tunnet, mutta koska olet naimisissa ja ehkä myös saanut uuden alun vaimosi kanssa, niin on parempi, että pysyn etäällä. En pysty vielä olemaan kanssasi vain ystävä, kuten muiden. Tunteet tulevat yhä liikaa tielle ja näkemisesi ei helpota niitä. Vaikka kuinka haluaisinkin palata entiseen ja olla jälleen oma rento, huoleton itseni, niin en voi sitä tehdä. Se on vain umpikuja. Anna siis anteeksi, jos koet että olen etäinen tai kylmä, ja vaikka kuinka haluaisinkin sanoa kaiken tämän sinulle suoraan, en voi sitäkään tehdä. Ehkä sillä ei myöskään ole merkitystä. Olet sitoutunut toisaalle. Et ole minun, enkä minä sinun.
Vastaukset 33
Vanhimmat
päivän selvää että varatut pitää jättää rauhaan ?
Ei pidä mennä kennenkään avioliittoa särkemään.
toiset varatut tai varaamattomat rauhaan. Mutta tunteet - ne voi yllättää siviilisäätyyn katsomatta.
siviilisäätyä nyt pitää vaan OPPIA katsomaan.
osataankin katsoa, mutta ei se tieto siitä, että tekee moraalisesti oikein tee vielä yksipuolisesta ihastumisesta, rakkaudesta, tai molemminpuolisista kielletyistä tunteista yhtään sen kevyempiä kestää tai unohtaa.
vikiteltäisiin ,miltäs se tuntuisi? Lähtee aina siitä lähtökohdasta liikkeelle?
Ainahan niitä vikittelijöitä maailmassa riittää, mutta en halua nähdä asioita noin yksisilmäisesti - en koe voivani omistaa toista ihmistä kuin esinettä ja suojelevani sitä mustasukkaisesti muilta. On jokaisen oma päätös miten vikittelyyn tms. reagoi. On myös luonnollista, että ihastumisia tulee aina välillä kohdalle, olemmehan me kaikki vain ihmisiä, mutta sitoutuminen on se tärkein asia. Ja avoimuus. Jos toinen ihastuu tai rakastuu toiseen, niin tottakaihan se sattuu, mutta se ei myöskään ole minun vallassani. Sen sijaan jos pettää suhteessa toisen luottamuksen, eikä olekaan enää yhtä sitoutunut toiseen, salailee ja pettää, niin se on väärin. Tunteista ei pidä toista vielä syyllistää, vaan teoista.
Olisipa maailmassa enemmän heitä, jotaka jättäisivät sen ensimmäisen kiven heittämättä.
nussimiset salassa tiedetään
Näillä palstoilla oli viisas toteamus joitakin aikoja sitten. Ihastumista tapahtuu ja ihastuakin voi, mutta eri asia tosiaankin on mitä ihastumiselle tehdään. Ihastumisesta on mielestäni turha syyttää itseään liikaa; sitä vaan tapahtuu. Niillekin tapahtuu, jotka eivät olisi sitä voineet millään uskoa itsestään. Ehkä kvienheittäjillekin vielä joskus...
ei niitä jalkoja tarvitse avata varatulle silti, vaikka ihastunut oliskin:) Tunteille ei aina voi mitään, mutta libidoaan pitää voida yläkerralla kontrolloida.
varmaan tarkoitti nimenomaan sanoakin, uskoisin .
Näinpä juuri tarkoitin. Yläkerralla kontrolloimme todellakin tekemisiämme, mutta sinä joka vedät jalkojen aukaisun tähän heti. en usko että olet tunnetasolla kokenut samaa kuohuntaa kuin minä. Siksi et ehkä ymmärrä.
Näillä sivuilla keskustellaan mielestäni hyvinkin välillä, mutta kannattaisi oikeasti lukea edelliset viestit. Ja teille jotka joillakin palstoilla haukutte kommentteja: menkää muualle, keksikää jotain muuta tekemistä.
Kyllä. Aivan näin. Tunteet voivat olla joskus yllättävänkin suuret ja silloin joutuu kohtaamaan mm. sellaisia kysymyksiä kuin onko tämä ainutkertaista vai vain ohimenevää? Ilman seksiäkin kemia, tunteet ja tietty pettämätön yhteenkuuluvuuden tunne voi olla todella voimakas, eikä sitä voi olla miettimättä tunteeko enää samalla tavalla ketään muuta kohtaan. Että tekeekö elämänsä virheen siinä, että tekee ns. oikein, eikä anna tunteilleen valtaa, tai ettei varmista mitä toinen ajattelee ja tuntee. Se että välille tuleekin esteeksi väärinymmärrys ja epävarmuus toisen tunteista on pahinta mitä voi sattua ja jos päättää jäädä johonkin suhteeseen lähinnä tottumuksesta, yksinäisyyden pelosta, tai siksi että se on tuttu ja turvallinen, voi se myöhemmin kääntyä tätä toista osapuolta vastaan. Meillä on joskus mielenkiintoinen tapa syyllistää muita omista valinnoistamme, vaikka heillä ei edes olisi mitään tietoa niistä.
JUURI näin =)
Ei-varatuille sanoisin, että jos kohtaatte suuren oikean rakkauden ja hänkin on vapaa ANTAKAA MENNÄ! Rohkaistukaa tutustumaan ja nauttikaa, selvittäkää onko hän juuri se oikea.
Vaikka sitä kuinka yrittää välillä toimia "järkevästi" ja tilanteen huomioiden ihastuminen saattaa sokaista välillä järjejuoksun täysin.
Itse olin mielestäni ainakin vielä vuosi sitten jopa onnellisesti pidenpiaikaisessa suhteessa. Tutustuin paremmin työkaveriin pienien juttutuokioiden kautta ja sitten jonain päivän huomasin olevani ihastunut häneen. Hän oli yhä enemmä ajatuksissani. Emme olleet laisinkaan samanlaiset luonteiltamme vaan päinvastoin, mutta ehkä juuri tämä olikin se joka sa mielenkiintoni heräämään..olinhan suhteessa henkilön kanssa joka oli juuri itseni kaltainen. Toivoin yhä enemmä hänen seuraa ja hänkin tunsi kiinnostusta minua kohtaan. Sitten tilanne "karkasi" käsistä tilausuuden tullessa eteen. Molempien vakisuhde laitettiin koetukselle. Itse en pysty tässä tilanteessa tällä hetkellä ajattelemaan enää muuta vaihtoehtoa, kun että minun on jatkettava elämääni yksistään. En olisi "ratkennut" suhteeseen, jos kaikki olisi ollut kunnossa. Mutta en myöskään olisi ryhtynyt tähän lyhyeenkään suhteeseen, jos en olisi ollut ja olen vieläkin valitettavasti ihastunut. Toinen osapuoli sai varmaan tällä oman suhteensa kuolemasta kuntoo, joten hyvä hänen kannaltaan..vaikka en sitä tässä kohtaa osa olla oikeasti onnellinen. Tarinan opetus on varmaan,että paha saa palkkansa. Miksi minä suhteessa oleva sekoonnuin suhteessa olevaan. Toisaalta ihastuminen tekee sokeaksi ja ehkä tämän tarkoitus oli kuitenkin opettaa, että ei välttämättä kannata olla suhteessa joka ei tuota itselle tyydystä.
Toisaalta kuten arvata saatta juuri nyt en vois paljon masentuneempi olla, mutta kuten sanottu moni varmaan sanoo niinhän sun kuuluukin mitäs sekosit varattuun.
Kaikesta huolimatta tunteeni eivät ole kuolleet ihastusta kohtaan, mutta toki en siihen nyt sekaannu, jos he ovat löytäneet toisensa uudelleen.
Täällä toinen tällä hetkellä mieli maassa oleva. Sillä erolla, että haaveilen tuosta tilanteesta, jossa "ratkeaisimme" tilaisuuden tullen. Järki kysyy, että mitä sen jälkeen? Luulempa, että olo olisi todella kamala. Hetken hurmasta haaveilu vain täyttää mieleni, välillä epäilen jo ajatuksenjuoksuani; olenkohan täysin sekoamassa.
Uskon kaikella olevan tarkoituksensa, joskus pystyn jopa rauhoittamaan mieleni niin ajatellen. Tämä menee ohi tai sitten oikeasti tapahtuu jotain. "Tilaisuuksia" voi tulla ja ennakkoon mietin miten hallitsen tunteeni; mitäpä jos molemmilla pettää kontrolli. Satuttaisimmeko vain toisiamme,koska emme ole sen tyyppisiä ihmisiä kumpikaan, joille tapahtuu tällaista usein, uskallan sanoa hänenkin puolestaan sen.
Kukapa ihastunut ei haaveilisi. Halu saada koskettaa on vain niin suuri. Mutta joskus valitettavasti jotkut varatut myös käyttävät toisen ihastumista hyväksi ja hakevat sen kautta vain piristystä omaan suhteeseensa.
Itse olen jo elänyt omien tunteitteni kanssa yli neljä vuotta, enkä enää elättele haaveita kaiken ohimenemisestä. Kaikki se "järkiintyminen", jota ajan myötä tai muiden kautta tapahtuu, loppuu aina siihen kun näkee toisen tai edes kuulee tämän äänen. Se on hassua miten toisella voi olla niin suuri vaikutus, ja joskus jo huvitankin itseäni kuvittelemalla, että ehkä me tunsimme jossain toisessa elämässä. Mikään muu ei oikein selitä sitä miksi toinen vain tuntuu niin läheiseltä ja niin paljon enemmältä kuin mitä antaa itsestään ilmi.
Hyvin ilmaisit tuon tilanteen, kuulostaa niin tutulta. Kovin pitkään sinullakin on kestänyt tämä tunnemyräkkä. Kuinka selviät siitä? Mikähän tarkoitus voi olla tällä, että se vain jatkuu ja jatkuu. Olen tehnyt hyviä päätöksiä, huonompiakin, olen keksinyt kaikenlaista muuta, yrittänyt olla välittämättä. Mutta sitten Hän on siinä ja sydän heittää kuperkeikkaa.
Joskus on hyviä päiviä, joskus huonoja, Jossain välissä sain tunteistani vain voimaa ja olin onnellinen siitä, että edes opin tuntemaan hänet, mutta nyt tieto hänestä ja tämä kaipuu saavat minut vain tuntemaan itseni yksinäiseksi. Olen yrittänyt jopa vihata häntä ja loukkaantua siksi, että koen hänen eräällä tavalla väheksyneen kaikkea sitä mitä aiemmin oli ja mitä on yhä edelleen. Täysin yksipuolisista tunteista ei ole kyse ja sehän tässä onkin turhauttavinta. Kumpikin vain esittää jotain muuta, eikä mitään koskaan myönnetä. Luulen, että se voisi auttaa itseäni pääsemään enemmän irti. Se että todellakin kuulisi merkinneensä jotakin. Silloin ei kokisi olevansa tässä niin yksin.
Silti - en ole koskaan kohdannut ja tuntenut mitään vastaavaa. Aika näyttää millaisin tuntein ja ajatuksin tulen joskus vanhempana tarkastelemaan näitä vuosia.
Tuo, että kuinka paljon ihminen merkitsee toiselle.
Mietin, jos puhuisimme siitä avoimesti. Jos kuulisin haluamani, niin tarjoaisinko ystävyyttä, jota olen yrittänyt ajatella positiivisena vaihtoehtona. Tuntuu niin käsittämättömältä, että on kuin tuntisi toisen läpikotaisin vaikka niin ei voi olla. Sekin on käsittämätöntä kuinka haluaisi antaa kaiken hellyytensä ja rakastaa, rakastaa...
Ystävänä sellaisen kanssa johon liittyy kuumia tunteita? Sellaisen kanssa jonka sormet polttavat hipaistessaan.
Tai jos kuulisin, ettei hän välitäkään, tappaisiko se omat tunteeni.
En todellakaan tiedä kannattaako tässä mahdottomassa tilanteessa puhua tunteistaan suoraan asianomaisen kanssa.
Ei sitä voikaan tietää. Joillakin se puhuminen on johtanut ystävyyteen, toisilla se on rikkonut välit täysin. Niin kauan kuin on kyse tunteista ei ole olemassa mitään yleispäteviä ohjeita. Sitä täytyy vain ajelehtia virran mukana, vaikka se onkin turhauttavaa, ja pyrkiä tekemään ns. oikein. Toinen vaihtoehto on sulkea toinen täysin omasta elämästään pois, jotta voisi tuntea edes jollain tapaa kulkevansa eteenpäin.
Olen itse hänen kanssaan satunnaisesti töiden kautta tekemisissä, ja olen jo miettinytkin työpaikan, tai jopa asuinpaikan vaihtoa. Ne ovat kumpikin kuitenkin vain hätäkeinoja, sillä tiedän kaikesta huolimatta kaipaavani ja ajattelevani häntä, mutta ehkä se pikkuhiljaa hiipuisi - aivan kuten tulikin hiipuu nuotiossa, jos sitä ei ylläpidetä.
hiljakkoin ottanut lopputilin? Ei kyllä näytä siltä että olis vaikuttanut millään tavalla. Tuskinpa se asunnonvaihtokaan auttaa,sun tapauksessasi.
Ja tunnetaankohan me toisemme? :)
Tarkoitin enemmän asuinpaikkakunnan vaihtoa kuin pelkän asunnon.
Ikävä tunkea tänne toisten viestien joukkoon, mutta aihe tuntuu vaan niin tutulle ja juuri eletylle...
Vaikealta tuntuu ajatus haaveilusta useimpien vuosien ajan. Jos näin voiko silloin olla ”täysillä” mukana vaki suhteessa, jos ajatukset on kuitenkin toisaalla. No itsehän en ole oikea ihminen antamaan kenellekään neuvoja onhan oma elämä tällä hetkellä täysin umpikujassa.
Vaikka omani ja ihastuksen kontrolli petti hetken huumassa ja voisi ajatella nyt olisi aika katua tilannetta.. näin en kuitenkaan tunne. Ei meistäkään kumpikaan ole pettäjätyyppiä, eikä aiempaa kokemusta. Tilaisuus teki tepposen. Omalla kohdalla en pysty näkemään tällä hetkellä valoa vakisuhteen kanssa ja ehkä näin oli tarkoituskin. Toki asiat olisi järkevästi ajatellen kuulunut mennä toisessa järjestyksessä. Tunnen luonnollisesti katkeruutta myös siitä, että ihastus, joka edelleen väittää välittävänsä minusta, löysi puolisonsa uudelleen.
En oikeesti haluaisi menettää ihastusta ystävänä, mutta tällä hetkellä minun on vaikea kohdata hänet. Ilma väreilee edelleen ilmassa kohdatessamme…ainakin minä siis tunnen niin.
Aikaa ei ole kulunut kuin tovi tapahtuneesta, joten ehkä aikakin tekee osan tehtävästä.
ruumiinosia ne on aivot,vittu,kulli kaikki osat, miksi pitää eritellä mitä niistä saa käyttää. Joidenkin mielestä saa käyttää vain aivoja..miksi?? Jokainen käyttäköön sitä osaa mikä parhaiten pelaa eiks jee:))
Tuntuu etäisesti tutulta.... Ymmärrän kyllä mitä tässä ajetaan takaa.
evvk se mitä ovilla teet
Loistavasti kirjoitettua tunteiden tulkintaa. Sen vain totean tähän vielä, että jos minua kohtaan alettaisiin nyt käyttäytyä noin, sydämeni särkyisi pirstaleiksi. Olisiko kuitenkaan pakko? Pitääkö meidän tosiaan tukahduttaa kaikki lämpö väliltämme?
Jos ei voi olla läsnä toisen elämässä, on parempi päästää lähtemään. Tunteisiin kehittyy helposti riippuvuus ja silloin toinen on eräällä tavalla alisteisessa asemassa elätellessään yhtä toivoa, tai pitäessään kiinni siitä vähästä mitä on. Varsinkin jos on kyse varatun ja sinkun välisistä tunteista, ja vain platonisestakin suhteesta. (Sanoisin mieluummin sitoutuneesta, kun varattu -sana kuulostaa aina niin esineellistävältä. Miten joku voi laittaa varauksen toiseen ihmiseen?)
Itse en koe lainkaan olevani samassa asemassa hänen kanssaan. Tunnen vain valtavaa syyllisyyttä kaikesta mitä teen tai tunnen, ja mitä enemmän tunteet syvenivät, niin sitä enemmän sitä vain halusi toiselta myös sitä tukea ja turvaa, mitä toinen ei tietenkään voinut tarjota. Se valtava läheisyyden tunne jää siksi vain kangastukseksi. Etäisyyden ottaminen ja välimatkan rakentaminen särkee minunkin sydämeni, mutta se on jotain mitä minun täytyy tehdä pelastaakseni itseni. En koe eläväni täysillä ja pahimpina hetkinä kaipuu on tuntunut lähes fyysiseltä tuskalta. Ehkä se on myös parempi hänelle. En halua aiheuttaa enempää ristiriitoja hänen elämäänsä, sillä en usko tämän kaiken olleen helppoa hänellekään.
KIrjoitustasi lukiessani oivalsin tuon riippuvuuden, joka omalla kohdallani on ilmeisesti syntynyt. Jossakin vaiheessa mukava haaveilu ja hyvä olo vaihtui ahdistukseksi. Ja juuri tämä riippuvuus selittää sen. Oikeassa olet, eroon tästä on päästävä. Helppoa se ei tule olemaan.
Voimia ja jaksamisia - tiedän täysin miltä sinusta tuntuu. Olen nyt kyllä saanut rakkaudesta tarpeekseni vähäksi aikaa, mutta ehkä joskus - toivottavasti - voisi kokea saman jonkun sellaisen kanssa, joka voi ja uskaltaa vastata niihin tunteisiin. Sitä odotellessa...
Kiitos sinulle, kun kirjoitit ajatuksiasi. Oikeasti siitä oli nyt apua minulle kaiken ymmärtämiseksi. Mukavaa syksynjatkoa!
Kuka haluaa olla yhdessä ihmisen kanssa jota pystyy hädin tuskin sietämään ja jos vielä on ihastunut täysillä toiseen ihmiseen.
Avioerot on ok. Tunteettomat kulissiavioliitot on syvältä.
T'ämä on totuus.
Aina pitää toki laske mikä on eron hinta. Esim. menettää omakotitalon tai lapset.. mutta kaikesta selviää ja elämän saa uudestaan toimimaan kunhan jaksaa taistella.