Tietenkin tämä on keskutelujen palsta, mutta myös kurkistus ihmisen elämään.
Moniko Teistä puhuu totta?
Ainakin Stadin Friidu purkaa elämäänsä ihan aidosti, kuten itsekin.
Hävettää. No eletty on kuitenkin.
Lurjuksen elämää
24
258
Vastaukset
Totta tottakait, mutta ainahan voi silti jättää jotain välistä kertomatta, hih hih
- Minämaalta
mutta samat asiat mitä tällä maalaisnimimerkillä kirjoitan voisi sanoa yhtä hyvin jollekin puolitutulle. Joskus harvoin olen kirjoittanut jonkun hönkäisyn ilman nimimerkkiä.
Minulle tärkeimpiä asioita en pui oikeassa elämässäkään suuressa piirissä, minulla ei ole ikinä ollut monelle naiselle tyypillistä ystävätärrinkiä, joka jauhaa aviopuolisoiden, lasten ja tuttavapiirin tekemiset viime pilkkuun. Minämaalta kirjoitti:
mutta samat asiat mitä tällä maalaisnimimerkillä kirjoitan voisi sanoa yhtä hyvin jollekin puolitutulle. Joskus harvoin olen kirjoittanut jonkun hönkäisyn ilman nimimerkkiä.
Minulle tärkeimpiä asioita en pui oikeassa elämässäkään suuressa piirissä, minulla ei ole ikinä ollut monelle naiselle tyypillistä ystävätärrinkiä, joka jauhaa aviopuolisoiden, lasten ja tuttavapiirin tekemiset viime pilkkuun.Kannattaa olla tarkkana, ettei paljastele sellaista, mikä voisi olla itselle tai läheisilleen vahingollista. Kakki jutut kun ei välttämättä kestä päivänvaloa. Ja salaperäisyys on kiehtovaa, heh heh...
- handek
Minämaalta kirjoitti:
mutta samat asiat mitä tällä maalaisnimimerkillä kirjoitan voisi sanoa yhtä hyvin jollekin puolitutulle. Joskus harvoin olen kirjoittanut jonkun hönkäisyn ilman nimimerkkiä.
Minulle tärkeimpiä asioita en pui oikeassa elämässäkään suuressa piirissä, minulla ei ole ikinä ollut monelle naiselle tyypillistä ystävätärrinkiä, joka jauhaa aviopuolisoiden, lasten ja tuttavapiirin tekemiset viime pilkkuun.En tiedä heimoasi, mutta terveyssiteet kyllä lenteli!
- Meriläinen
valehdella, kun joku tuntee.
Työkaverikin käy välillä lukemassa, vaikkei kirjota.
Ellei puskista huutele.- Taiga*
muutamat toisensa,livenäkin...
- handek
Valehdella ei ikinä saa.
No, laajensin tätä totuutta hiukan liioitella saa.
Oh, en ole koskaan ollut Afrikassa. valehrella osaakkaan.
- paapuuri
Ei ole mitään syytä valehdella, miksi olisikaan.
- paapuuri
miljoona kirjoitti:
Mutta tuo viimeinen sivulauseesi pistää kyllä hieman epäilyttämään. hmmn hmmn
Sinähän olet epäluuloinen ;)))
- paapuuri
koti-kiusattu kirjoitti:
En hetkeekään epäile etteikö olis päivä aika.
Joo, mutta sinä olet ystävä, joten ehkä joudut jääväämään itsesi :)
paapuuri kirjoitti:
Joo, mutta sinä olet ystävä, joten ehkä joudut jääväämään itsesi :)
anna oikeet tietoo,vihamiehet nimittelee.
- handek
Joka on vastausten summana, 30 prosenttia valehtelee.
- uk-ko
vaikka totuuksien summa palstalla lienee itsekunkin elämää pienempi. Ihmisten kohtalot ja asiat kiinnostavat. Asiakeskusteluista saa kyllä sielulle evästä, mutta ihmisten tarinoista suolaa siihen pintaan.
- viivi-amaldiina
mitä sitä valehtelemaan, uskovainen ihminen, helv...i sentään. :)
- viivi-amaldiina
koti-kiusattu kirjoitti:
Vai olitko se sinä joka lupas sääriensä kuvat esiin laittaa.
tietenki, ei kai kukaan muu sellaista mee luppailee, nyt on tuo kamera kuule ihan loppu virrastaan ja kestää aika kauan lattautua....:)- muistelen niin, niin se oli..
- totisinta totta
Monen totta puhuvan pitäisi pitää kirjaa, mitä täällä kirjoittaa, että muistaa kuukauden päästä sanoa samoin :-).
- handek
Hyvä DeuX, Vanitataun et mafia?
tyylini valehdella. Rehellisyyteen on kasvatettu..:)
- RosaLiiin
Ei omasta eletystä elämästä kertomisessa tällä palstalla ole mitään hävettävää. Päinvastoin.
Me essolaiset puhumme aina totta, sillä silloin elämä on kaikkein helpointa. Esson baarissa vierailevat simpsakat neidotkin arvostavat meitä rehellisiä miehiä, joten eipä meillä ole syytä muuttaa hyviä tapojamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 50959
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että368791- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän121684- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594