olemme päättäneet hankkia kissan.olemme käyneet katsomassa kissanpentuja useissa paikoissa ja tulimme siihen tulokseen että hankimme 2 poika kissaa. nyt on niin että ne kaksi kissaa jotka hankimme ovat 7 viikon ikäisiä.molemmat osaavat käydä tekemässä tarpeensa kissanhiekkaan ja ovat muutenkin sosiaalisia.eli haittaako vaikka ne ovat 7viikkoisia,koska otamme molemmat pennut?
ja sitten toinen kysymys. millaista ruokaa sen ikäisille pennuille kuuluu antaa ja kuinka paljon?
kiitos vastauksista jo etukäteen!
ja sitten toinen kysymys. millaista ruokaa sen ikäisille pennuille kuuluu antaa ja kuinka paljon?
kiitos vastauksista jo etukäteen!
Vastaukset 62
Vanhimmat
kerran.
kerran.
fiksu ja hyvä kasvattaja ei luovuta pentuja alle 12-viikkoisina, joten älä ota pentuja miltään puoskarilta. Kunnollinen kasvattaja kyllä antaa sulle sitten ohjeet kissanpennun ruokinnasta ja hoidosta.
Mistä teitä idiootteja oikein tulee? Jos suostutte ottamaan liian varhain emostaan erotetun pennun, pentutehtailijat ja puoskarit vaan jatkavat samaa linjaansa pentujen hyvinvoinnista välittämättä.
turhaa tänne kaikki tulee "provottelemaan"...ja turhaa tuo itkeminen siitä että kissanpentuja otetaan liian aikaisin ja seli seli seli....aina sama juttu."huono kasvattaja puoskari" ja niin poispäin.ei sitä ennenkään ollut mitään pennun luovutus ja silti tuli fiksuja kissoja.EN ihan oikeasti halua haastaa riitaa mutta minun mielipiteeni on se että tuo on turhaa nipottamista alkaa valittamaan jos joku antaa pentuja 7-12 viikon ikäisinä. ymmärrän kyllä että pentujen pitää oppia tavoille ja "sosiaalisiksi" ennen kuin muuttavat pois emon luota mutta kyllä ne voivat muuttaa pois jo 8 viikkoisina
lisäisin vielä edelliseen viestiini että "ymmärrän kyllä että pentujen pitää oppia tavoille ja "sosiaalisiksi" ennen kuin muuttavat pois emon luota mutta kyllä ne voivat muuttaa pois jo 8 viikkoisina JOS osaavat tehdä tarpeensa oikeaan osoitteeseen,syövät jo penturuokaa ja ovat oppineet emolta kissan käyttäytymisestä
en kyllä todellakaan suosittele pentujen ottamista alle 12 kuukautisina mutta jos ne kerran osaavat jo hiekkalaatikon ja syövät penturuokaa niin asia on ihan eri.ja kun kerran otat kaksi pentua niin ne oppivat niitä "sosiaalisia" juttuja kyllä toisiltaankin.eli onnea uudelle kisun omistajalle!:)
sosaalistuminen tapahtuu vasta 10 viikon jälkeen, niin miten pentu voi olla 8 viikkoisena jo sosiaalistunut yksilö. Tuo yhtälö kun ei mitenkään toimi, mielipiteistäsi huolimatta. Onhan ennen oltu ilman puhelintakin, miksi nykyään jo pienillä lapsilla on kännykkä? Miksei ihmiset voi elää kuten ennenkin on eletty, ilman sähköä ja nettiä? Koskapa maailma muuttuu ja asiat muuttuu, muuttuu ne myöskin kissan kohdalla. Tietoa on tänä päivänä niin paljon enemmän ja helpommin saatavilla, että siihen ei voi enää vedota "on ne kissat aina ennenkin...." On ne kissat ennen syöneet hiiriä ja myyriäkin ja silti niille nykyään syötetään kaupasta ostettua ruokaa.
Jos ei ole nähnyt ja kokenut oikeasti sosiaalistetun kissan kanssa elämistä, ei voi oikein vertailla miten oli ennen ja miten on nyt. Minulla on ollut kissojan koko ikäni ja se tarkoittaa, että olen tavannut aika monenlaisia kissoja - vapaana kulkevia ja sisäkissoja, maatiaisia ja rotukissoja, aikuisia ja vastasyntyneitä, omia ja vieraita.....
Se vaan ei ole oikean luovutuksen ajankohdan merkki, että pentu osaa itse syödä ja tehdä tarpeet laatikkoon. Muuten minä voisin luovuttaa pennut jo todella aikaisin (4-5 viikoisina). Siinä vaiheessa pennuilta vaan puuttuu taito puhua kissaa joka opitaan vasta myöhemmin. Ihmiset valittaa vähän väliä miten kissa on purrut, raapinut kädet tai jalat verille. Kummallista kun minulla sellaista kokemusta ei ole vaikka kissojakin on kymmenkunta tällä hetkllä kotona. Edes pentujen kanssa ei tuota ongelmaa ole ja ongelma se on, sillä normaali kissa ei pure tai raavi vaan osaa hallita "voimansa".
Ikävä kyllä on niitäkin ihmisiä joiden mielestä pentu pitää ottaa liian nuorena jotta se mukamas kiintyisi omistajaansa paremmin. Toisin sanoen siitä tulisi sellainen rassukka ja reppana vierihoitokissa. Kissan ei kuulu olla ihmisriippuvainen vaan itsenäinen olento, kissa ei tarvitse lauman johtajaa vaan on sitä itse. Koiran pennut luovutetaan aikaisemmin koska niiden sopeutuminen laumaan ja sen johtajaan (omistaja) on sille elintärkeä asia. Tässä suosittelen vertaamaan luonnossamme eläviä esimerkkejä, ilves (kissaeläin) on yksineläjä ja itsenäinen saalistaja, susi (koiraeläin) taas laumaeläin jonka selviäminen vaatii lauman yhteistä saalistusta ja suojaa.
Myöhemmin luovutetut kissanpennut kasvavat järkeviksi ja sosiaalisiksi yksilöiksi myöskin sopeutumaan ihmisen kanssa elämiseen. Luonnossakin kun kissaemo vieroittaa pennut vasta 14-16 viikon iässä. Ei kannata vedota siihen, että on eri asia kotikissalla ja luonnossa vapaana elävällä. Ei se oikeasti ole yhtään sen erilaisempi asia, vaan ihmiset on tehneet siitä omasta mielestään erilaisen ja omia etujaan palvelevan. Pennut pitää saada käsistä pois siinä vaiheessa kun ne alkaa vaatimaan muutakin kuin emon maitoa (tulee kuluja). Ottajat taas haluaa pennun mahdollisimman pienenä saadakseen oman hoivaviettinsä tyydytettyä. Sitten kun pennusta tuleekin ongelmallinen aikuinen, se annetaan pitovaikeuksien vuoksi pois tai viedään piikille. Tämä kaikki täysin ihmisen oman typeryyden tähden:(
tuommoset puheet on just joidenki yli intoilijoiden puheita.meille haettiin 8viikkoinen kissan pentu ja se on nyt 2 vuotias.mitään "sekoamisia" ei ole tullut.naapurissa on kans yks yli intoilija noiden pennun luovutus viikkojen kanssa ja se otti niitä "viisaampia" 12 viikkosia pentuja.no näin vaan on että meidän kissa on paljon fiksumpi vaikka tuliki jo 8 viikkosena.se naapurin kissa ei tee muutaku rääpii ja hyppii pihalla ihmisten päälle
http://www.resy.fi/artikkelit/kissanpentujaluovutusika.htm
http://personal.inet.fi/koti/maaru/kivijalka.html#2
http://www.clinivet.fi/artikkelit/kissa_artikkelit/artikkeli_4.html
Perustele miksi muka yli-intoilijoita?
http://www.kattikamut.org/pennut.pdf
Siksi koska 12 viikon luovutusiälle ei ole mitään tieteellistä ja kriittisen tarkastelun kestävää tukea. Nuo linkitetyt sepustukset perustuvat pelkkään mutuun.
viime viestissä oli asiaa!
että mitä tieteellistä ja kriittisen tarkastelun kestävää tukea on sille, että Suomessa lapset aloittavat koulunkäynnin 7-vuotiaina? Tai että kananpoika ei kärsi kun se elävänä murskataan? Tai että kissa kärsii jos sitä ulkoilutetaan valjaissa? Tai että kala ei tunne kipua tarttuessaan uistimeen? Tai että kissa säästyy virtsakiviltä jos ei syö kuivamuonaa? Tai että 100% sisäkissa kituu?
Eiköhän maailmassa ole paljonkin asioita joista on suosituksia ja jopa lakeja jotka eivät perustu siihen tieteellisyyteen, vaan moniin muihin seikkoihin jotka maailmassa vallitsevat. Olet varmaan kuullut että tämän päivän tieteellinen tutkimustulos kumotaan jo huomenna vääränä! Jos joka hemmetin asia tässä maailmassa pitäisi tieteellisesti tutkia, niin muuta ei joudettaisi tekemään ja kaikki maailman varat menisivät tieteeliseen tutkimukseen jota ei aina tarvita tai josta saadaan jatkuvasti toisistaan poikkeavia tuloksia tai mielipiteitä kuinka asioita tulkitaan esim. juuri tuo että kärsiikö kala vai ei!
Kerro mulle osaatko tässä maailmassa tehdä mitään mikä ei olisi tieteellisesti tutkittua, tai luottaa kehenkään joka ei ole tiedemies?
sulla ole lauantaina mitään muuta tekemistä kuin istua netissä? Mene vaikka johonkin limudiscoon kavereittes kanssa tanssahtelemaan Britneyn tai Annan tahtiin, vai mitä te teinit kuunteletta!
Eikö sulla tosiaan ole lauantai-iltana muuta tekemistä kuin haastaa netissä riitaa?
vaikka en kyllä haasta riitaakaan. Jos jostain asiasta on erimieltä, ei ole riitelyä, mutta suoraan sanottuna pikkasen kyllästyttää tämän saman provon ainainen jänkyttäminen. Kirjoitustyylistä hänet kyllä aina tunnistaa ja tuosta tieteellisyyden ja tutkimusten peräämisestä, vaikka tuskin hän edes itse siitä mitään ymmärtää.
Eri mieltä oleminen ei ole riitelyä. Sen sijaan edellinen kirjoituksesi oli riidan haastamista. Eri mieltä oleminen ei myöskään ole provoilua, eikä sitä ole perustelujen kysyminenkään.
ei voi vastata kuin provolla! Jos heidän kanssaan alkaa keskustelemaan, niin siitä ei tule yhtään mitään, ei ainakaan tämän kyseisen provon kanssa. Hän vain vaatii koko ajan tutkimustuloksia ja lopulta alkaa irvailemaan muita kirjoittajia mm. kirjoittamalla omiin viesteihinsä ihan samoin lausein kun muut ovat tehneet.
Tämä kyseinen provo on rikkaruoho joka olisi palstalta kitkettävä. Paras olisi olla varmaan vain kommentoimatta hänelle, mutta ymmärrän että ainakin vakkarikirjoittajilta joskus menee herne nenään.
No jos provoilua on mielestäsi se, että kyseenalaistaa asian, jolle ei ole mitään asiallisia perusteluja, niin voi voi.
asiallisia perusteluja on sille ettei kissan luovutusikä voisi olla 12 viikkoa?
Missä on ne tutkimustulokset jossa määritellään kissan oikea luovutusikä, ja mitä ne sanovat?
tieteelliset tutkimukset ainut asiallinen perustelu? Aika vähän sitten voit asioita asiallisina pitää.
Tiedät tämän entuudestaan, ettei tuota pennun luovutusikää voi edes tutkia tieteellisesti. Silti jatkuvasti vetoat tähän samaan asiaan joka onkin ainut jolla enää pystyt argumentoimaan. Onhan se tietysti kovin ikävää, ettei sinulta löydy mitään perustetta sille aikaisemmalle luovutusiälle. Tai no löytyy, omasta mielestäsi oma kokemuksesi kertoo enemmän kuin kokeneiden kissaihmisten, lääkäreiden, eläinsuojeluihmisten, kissojen kasvattajien jne. kokemukset. Nämähän olet jo aiemmin "tuominnut" kirjatiedoksi ja sitä kautta hölynpölyksi. Omituista on se, että maailma on aikas kauan jo porskutellut kirjatiedon varassa, kokoajan kuitenkin päivittämällä sitä kirjatietoa ajankohtaiseksi. Olisiko sinunkin aika jo päivittää omat näkemyksesi tämän päivän tasolle?
juttuja joilla haastetaan riitelemään. Toinen mitä olen miettinyt, on se että hakeeko kirjoittaja itselleen tietoa tällä tavalla. Sitten voi palstoilla esittää 'fiksua' kun on valmiit vastaukset. Joku muukin oli tätä samaa jo miettinyt. Toisaalta, sekin kyllä menee metsikköön jos asian ydin on jäänyt ymmärtämättä, kuten niin usein näyttää käyneen. Vähän kuin opettelisi kokeisiin tekstin ulkoa ja jäisi asia ymmärtämättä, jolloin esseenä kirjoitettavat vastaukset olisivatkin varsin mielenkiintoisia.
Kirjoitustyyli tosin kertoo kirjoittajasta melkoisesti;)
mahdottomaksi tekee? Ei yhtään mikään. Se että sinä sanot sen olevan mahdotonta, ei tarkoita, että se todellisuudessa olisi sitä. Sinä vain olet tapasi mukaan yrittänyt luoda tyhjästä itsellesi argumentin.
Sinulle on myös lukuisia kertoja kerrottu eläinlääkäreiden ja kasvattajien mielipiteiden vaihtelevan. Suomalaisten kasvattajien enemmistön tosin on noudatettava 12 viikon luovutusikää, koska sääntöjen mukaan pennut on luovutettava rokotettuina ja rokotussuositus kissoille on 12 viikkoa. Siksi on luonnollista, että luovutusikä nostettiin rokotussuositusten tasolle. Tämäkin sinulle on lukuisia kertoja kerrottu, mutta "unohdat" sen sopivasti.
Keksit myös omasta päästäsi tuon "kirjatiedoksi tuomitsemisen". Päinvastoin, olen tuonut esiin esimerkkejä kirjoista, joissa kissojen luovutusiäksi on suositeltu ihan muuta kuin 12 viikkoa. Jos tässä joku on omituista, niin se, että vääristelet aiempaa keskustelua. No, muutahan et voi tehdä, koska argumenttiesi keveys sinut siihen ajaa.
"Unohdit" myös sen, etten ole ajamassa tai puoltamassa alempaa luovutusikää. Olen kertonut vain sen tosiasian, ettei 12 viikon tueksi ole pystytty osoittamaan mitään kunnollista tietoa. Siksi tuo silmitön kiihkoilu sen puolesta on järjetöntä.
tutkimusta voi tehdä koska se vaatisi niin suuren otannan, ettei se ole mahdollista (tilanpuute). Seuraamista hyvin pitkän ajanjakson jotta tutkimus olisi mitenkään tieteellinen. Olosuhteiden olisi oltava kaikille pennuille samat ja tasalaatuiset jotta tuloksia voisi vertailla keskenään. Tämä on sinulle myös tehty jo selväksi.
Ne lääkärit jotka ovat päivittäneet tietonsa kissoista, ovat kaikki sen vähintään 12 viikon luovutusiän takana. Ne vanhat parrat joilla ei muutenkaan kissoista ole paljon tietoa, saattavat pitää kiinni vanhoista "faktoista" kuten sinäkin. Ne kirjat joissa luovutusiäksi on mainittu muuta kuin 12 viikkoa, on yksi yhteinen tekijä. Ne ovat täynnä vanhaa tietoa, ensipainokset on tehty jo vuosikausia sitten. Eikä kaikki kirjatieto ole enää nykyään faktista. Sinulle näyttää olevan se joka tukee omaa näkemystäsi, muu on hölynpölyä.
Suomalaisista kasvattajista aika iso osa itseasiassa luovuttaa pennut paljon tuota 12 viikkoa myöhemmin. Tuo 12 viikkoahan on vain alaraja. Miksi he näin tekevät jos eivät olisi havainneet siinä mitään järkeä? Luovutusikä oli jo aiemminkin 12 viikkoa, vaikkei tuota nykysääntöä 2 x rokottamisesta edes ollut. Jos rokotussuositusta noudatettaisiin, ei niitä pentuja voisi vielä 12 viikoisinakaan luovuttaa. Et tainnut ajatella asiaa ihan loppuun tai et tiennyt pikku jippoa;)
En minä ole täällä kiihkoillut minkään puolesta, vaan esittänyt faktoja siitä miksi tuo ikä on luovutuksen suhteen parempi kuin esim. 7 viikkoa. Tieteelliseen tutkimukseen vetoaminen taas kertoo, ettei niitä oikeita argumentteja ole.
Tiloja kyllä riittää, eikä tarvitse tyytyä vain yhteen tutkimukseen. Niitä voi tehdä pienemmällä otannalla useampia ja vertailla sitten tutkimustuloksia.
Eli ne lääkärit, jotka sattuvat olemaan samaa mieltä kanssasi, ovat mielestäsi päivittäneet tietonsa. ;)))
Löytyy uudempia ja vanhempia kirjoja, joissa ei sorruta tuohon 12 viikon luovutusiän mantraan. Niissäkään kirjoissa, joissa 12 viikon luovutusikää suositellaan, ei esitetä mitään päteviä kissan kehitykseen liittyviä perusteita asialle. Siinä sinulle yhteinen tekijä.
Juuri ne rokotussuositukset saattavat olla syynä siihen, miksi osa luovuttaa kissansa myöhemmin kuin 12 viikkoisena. Kissanhan toki saa rokottaa ensimmäisen kerran ennemminkin jos välttämättä haluaa ja moni näyttää haluavan. Tästä pääsemmekin loogisesti siihen, miksi luovutusiän alaraja on säädetty 12 viikkoon. Jos sitä ei olisi, voisi joku rokotuttaa kissat aivan liian aikaisin.
Sinä et ole esittänyt faktoja, vaan kuvitelmia. Todelliset argumentit sinulta puuttuvat täysin.
"Niitä voi tehdä pienemmällä otannalla useampia ja vertailla sitten tutkimustuloksia"
Tutkimuksen tekeminen on aikaaviepää ja kallista, joten useampien tutkimusten tekeminen samasta kohteesta on idioottimaista. Kuten myös se, että tutkittavien joukko (tutkimuskohteen koko) olisi kovin pieni, sillä se ei anna luotettavaa tulosta koska muuttujat saattavat tulokseen helposti vaikuttaa vääristävästi, ja mitä pienempi joukko on, siitä ei voi vetää yleistäviä johtopäätöksiä. Myöskään eri tutkimusten tuloksia ei voi rinnastaa toisiinsa, ellei koeolot ole kaikin puolin 100% samanlaiset (ja ainoastaan täysin yhtenevissä olosuhteissa ja metodeilla labrassa tämä onnistuu).
Tiedätkö muuten mikä on otanta? Kirjoituksestasi päätellen et, eli tuossa sulle hieman tietoa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Otanta
Ja mikä sitten olisi se tutkimusmetodi joka antaisi tarkimman ja oikeimman tuloksen? Tämäkin kun vaikuttaa tutkimuksen tulokseen..
Eli jospa jättäisit tieteellisyyden niille, jotka oikeasti asiaa ymmärtävät.
Luuletko tosiaan, että yhdestä asiasta tehdään aina vain yksi tutkimus ja sen tulosta pidetään lopullisena totuutena? Vähänpä sinä tieteen maailmasta ymmärrät. Et edes näytä tietävän mitä tutkimus tarkoittaa. Luulet näköjään, ettei tutkimusta voi tehdä kuin labrassa. Aku Ankastako viisautesi ammennat?
Oletko koskaan kuullut sanontaa "tiede korjaa itseään"?
Kukaanhan ei ole esittänyt, että tutkittavien joukko olisi kovin pieni. Se luulo on oman epäloogisen ja typerän päätelmäsi tulos. Mainitsin vain, ettei sen tarvitse olla valtaisa ja useampi asiasta tehty tutkimus antaa vertailupohjaa.
Sitten kun pääset ylä-asteelta, sinulle saatetaan kertoa, ettei Wikipedia ole se lähde, johon viittauksia kannattaa tehdä.
lukea edellisen kirjoittajan teksti tarkkaan ja ajatuksella niin huomaa, että kirjoittaja "renttu tosiaan" on lukenut rivien välistä, ei riveiltä, tai sitten hän ei vain ymmärrä lukemaansa.
Jokainen yliopisto-opiskelija perehdytetään tutkimuksen tekoon, erilaisiin tutkimustyyppeihin ja otantamenetelmiin jne. sillä ne kuuluvat opintosuorituksiin opiskeli sitten opettajaksi tai matemaatikoksi. Me kaikki nimittäin joudumme opintojemme aikana tekemään niin varsinaisen tutkimuksen, kuin monta monta harjoitustyötä.
Tuskinpa tällä palstalla tarvitsee alkaa keskustelemaan tutkimuksesta, vaikka se mielenkiintoinen aihe onkin, joten eiköhän jättää saivartelut ja terminologian oikeaoppisuus väliin.
Mutta ketä tiede ja tutkimus kiinnostaa, niin siitä vain hakupaperit yliopistoon ja opiskelemaan. Hyvässä lykyssä pääsee piankin jonkun oikean tutkijan tutkimusapulaiseksi. :))
että kirjoituksesi oli pelkkää sanahelinää vailla minkäänlaista asiaa. Ymmärrän kyllä että olet innoissasi päästyäsi jollaain ihmeen keinolla yliopistoon ja kuluneet kaksi viikkoa on varmasti tuntunut hienolta. Kun sitten varsinaisesti pääset opintójen alkuun, saattaa silmäsi pikkuhiljaa avautua ja opit vielä käsittelemään asioita analyyttisesti.
Sinä ja kaltaisesi sitten olette aina yhtä huvittavia. 18-20-vuotiaita tyttösiä, jotka lukion jälkeen hikarina pänttäämällä olette päässeet johonkin syrjäseudun yliopistoon ja nyt esitätte kaikkitietäviä. ;)))
on täällä muitakin yliopiston käyneitä kuin 18-20 vuotiaita tyttösiä jotka jotain muistavat tutkimusmetodeista sun muusta "tieteellisestä". Itse valmistuin yliopistosta vuonna 1989 ja ihan tutuilta jutuilta nuo opiskelijoiden kirjoitukset tuntuivat. Gradukin tuli tehdyksi jossa käytin empiiristä tutkimusta, sillä en ole kirjauskovainen.
Hauskaa iltaa teille nuorille!
syrjäseutu! Ja kun olet niin v*tun viisas, niin kerro missä yliopistossa minä jatkan opintojani?
Hellanlettas taas sentään kun joku pikkanen pätee!
Siitä huolimatta kirjoituksestasi puuttui pointti täysin.
oli oman kirjoituksesi pointti?
jolla asiaa voitaisiin tutkia, olisi vain pentujen kehityksen seurantaa ja asioiden ylöskirjaamista. Miten se poikkeaisi siitä mitä kasvattajat ja muut kissaihmiset ovat tehneet jo vuosikymmeniä :) Millään lääketieteellisellä testaamisella kun tuota ei oikeain voi tutkia. Niinhän sitä hiirienkin käytöstä tutkitaan, se tosin on helmpomaa tehdä laboratoriossa kun eläinten koko on paljon kissaa pienempi. Labrassa taas kissan käytös ei välttämättä antaisi oikeaa kuvaa.
Joskus se kokemusperäinen tieto on parempaa kuin mitkään ns. tieteelliset tutkimukset tai kokeet!
Eli kissanpentujenkin luovutusiän määrittelemisessä on vuosikausien kokemus ja käytäntö, ja siitä saadut tiedot sitä oikeaa ts. alkuun kissoja luovutettiin ties minkä ikäisinä, mutta ajan kanssa ollaan huomattu että parempi se on pennulle olla mahdollisimman pitkään emonsa ja pentuesisarusten kanssa, eli mielellään 12-viikkoisiksi.
Se joka tätä ei suostu noudattamaan ennen kuin saa käsiinsä mustaa valkoisella eli tieteellisen tutkimustuloksen, saa kyllä odottaa niitä tuloksia koko loppuikänsä. Koskaan eikä kukaan nimittäin ala tuollaiseen tutkimukseen kun maailmassa on hieman tärkeämpiäkin asioita joita tutkia, ja ei se tutkiminen mitään halpaa lystiä ole ja tuloksiakin saadaan hyvällä lykyllä vasta vuosien päästä jos eläimen käyttäytymistä pennusta aikuisuuteen aletaan tutkia!
Summa summarum: viisas uskoo nykysuosituksia eikä hannaa vastaan. Sitten jos suositukset muuttuu, elämme taas niiden mukaan. Tätä se on elo tiedemaailmassakin!!!
Rokotuskäytännön vuosi luovutusikää nostettiin ja siihen ympärille on kehitetty rypäs satuja kissan kielen oppimisesta jne.
Summa summarum. Ei ole mitään yhtenäisiä nykysuosituksia. Ne vaihtelevat.
ketjussa olevat linkit, ja googlella löydät vielä paljon enemmän lisätietoutta jotka puoltavat kissan luovutusikää 12vkkoa.
Mutta sinähän olet niitä kovapäitä jotka väittävät ettei hauki ole kala ellei sitä ole tieteellisesti tutkittu ja että koko tiedeyhteisö on samaa mieltä tuloksen aukottomuudesta ja muuttujien vaikuttamattomuudesta.
Sinä myös väität mustaa valkoiseksi kun sinun mielestäsi se on niin, vaikka kaikki muut asiantuntijatahoja myöten olisivat toista mieltä.
Toivottavasti tämä mussutus tästä luovutusikäasiasta päättyy tähän, alkaakseen taas muutaman viikon päästä kun vapaa ulkoilu, sekarotuisten pentujen teettäminen, kissan oikea ruokinta ja muut kestoaiheet on jälleen kerran puitu läpi.
Mutta toivoisin että nämä mussuttajat läväyttäisivät edes jotain todisteita ette kissanpennun luovutusikä pitäisi olla 12 viikkoa, mutta eihän heistä ole kuin suutaan soittamaan ja provoilemaan.
Minun osaltani tämä aihe on nyt tässä.
ja olen myös kertonut niiden olevan pääosin sepityksiä, jotka eivät perustu muuhun kuin mutuun. Mitään tietoutta ei siis ole olemassakaan tuosta asiasta. Olen myös kertonut asiantuntijatahojen käsitysten vaihtelevan, joten sekin kertoo, ettei asiasta löydy oikeaa tietoa.
Sinä ja kaltaisesi tässä suutaan soitatte ja provoatte.
miten se tieteellinen tutkimus tehtäisiin, jolla saataisiin tähän asiaan oikeaa tutkittua tietoa. Ihan toivoisin konkreettisten tutkintatapojen esille tuomista, ei mitään ylimalkaisia heittoja. Sinulla kun tuntuu tuota tietoa siitä olevan. Vai onkohan ne tiedot kuitenkin vain mutuja ;)
tässä maailmassa on niin paljon asioita jotka ei perustu muuhun kuin käytännön tuomaan kokemukseen ja eri alojen osaajien mielipiteisiin jotka muuttuvat ajan ja kokemuksien myötä. Niin myös kissojen luovutusikä.
Kyllä sinä vielä opit, että vaikka yliopistomaailmassa sitä tieteellisyyttä ja nimenomaan tutkimusta korostetaan, niin ei se oikea elämä ole ihan niin mustavalkoista.
Muistan kun omana opiskeluaikanani meillä oli teesi joka piti selittää ja aineistoksi annettiin erittäin vaikeaselkoinen tieteellinen opus josta aloitteleva opisekelija ei ymmärtänyt sanaakaan vaikka suomenkieltä se oli. Minä sitten maalaisjärjen omaavana luin asian selostuksen tietosanakirjasta ja kas, lehtori oli tyytyväinen omaan selostukseeni kunnes kuuli että sen olin lukenut tietosanakirjasta, en siitä ihmeopuksesta.
Lehtori kertoi että tietosanakirjat ja helpot tiedonhankintatavat ovat maallikkoja varten, mutta me olemme asiantuntijoita ja siksi meidän täytyy sama asia kaivaa esiin vaikeaselkoisesta tieteellisestä tekstistä!
Daa, tieteellinen ajattelu ja terve järki ei siis aina kohtaa, joten joskus maalaisjärjen käyttämällä saat saman tuloksen mutta helpommin, nopeammin ja varmemmin!
Ehkä sinäkin joskus opit, ettei tiedoksi kutsuttua asiaa voi vetää tyhjästä, kuten tässä 12 viikon kiihkoilussa on tehty. Tietoa voi saada kokemuksen tai tutkimuksen kautta. Sen sijaan sitä ei voi saada sepittämällä kiehtovia tarinoita jonkun viikkomäärän ympärille.
meille joukolle tyhjäpäitä sitten jotain tietoa jota sinä olet saanut kokemuksen tai tutkimuksen kautta?
Todista että olet jotain muutakin kuin tyhjyyttään kumiseva kattila!
Perustele miksi sinä olet oikeassa, ja me muut väärässä?
Ja kerro kuinka kauan olet toiminut kissojen parissa niin omistajana kuin kasvattajanakin, ja kerro ihmeessä mikä on koulutustaustasi kun tunnut olevan niin asiantuntija.
Itse olen eläintenhoitaja ja nyt opiskellaan lisää.
pystynytkään esittämään mitään argumentteja, väitteidesi pohjaksi. Vaan aloitit uuden ketjun kun alkoi maa polttaa omien jalkojesi alla. Tämän jo kyllä osasin aavistaa, että näin käy kun aletaan vaatimaan sanojen tueksi jotakin konkreettista;) Tässä se nyt tuli todistettua millaisella asialla kirjoittaja on koko ajan ollut. Samainen itsensä kanssa riitelijä on näemmä palannut kehiin, jos nyt on koskaan pois ollutkaan. Ikävää palstan kannalta.
Ristiin vielä omia tekstejäänkin sotkee, kun ensin väittää että vain tieteellinen tutkimus on riittävä fakta. Nyt kuitenkin tässä kohtaa kokemuskin kelpaa, vaikka tuota kokemusta on jo tarjottu riittäväksi muiden taholta. Selvääkin selvempi provoilijahan tämä tyyppi on ollut ja tulee olemaan.
multinikki joista yksi varmaan kaikkien tuntema Catt.
Kaikkien jänkyttäjien ja mussuttajien äiti, joka jäätyään alakynteen alkaa lopulta ilkeilemään muille kirjoittajille = raukkis.
kukas se nyt puhuu asiasttomasti?menes kasvamaan vielä pariks vuodeks
tampio....
taas selvä teini pissis itkemässä!daa vaan sinullekkin!:P
onko nyt kivaa ku sait kirjotettua muutaman sivistyssanan viestiisi?
Kissanpennun luovutusikä on 12 viikkoa. Kun ihmiset on kissaa ottamasssa niin luulisin sen verran ottavan selvää esim. kirjoista, että mikä se kissan luovutusikä on ja muutenkin siitä miten hoidetaan, ruokitaan ym.
"Eläinsuojelulaissakin sanotaan ettei pentuja saa vieroittaa emostaan liian varhain. Vieroituksen on tapahduttava sellaisena ajankohtana, joka on sekä pentujen että emon hyvinvoinnin kannalta edullisinta. On myös omistajan etu, että kissa saa emoltaan riittävät opit elämää varten. Ja, kun ajatellaan, että hyvin hoidettuna kissa voi elää yli 20-vuotiaaksi, on todellakin kaikkien edun mukaista antaa pennun olla emonsa kanssa riittävän pitkään. Muutama viikko on pieni aika ihmisen elämässä, mutta kissanpennulle se voi olla ratkaiseva aika sen loppuelämää ajatellen."
http://www.resy.fi/artikkelit/kissanpentujaluovutusika.htm
pyysin järkeviä vastauksia.en tuota samaa *askan jauhantaa.
Itse kysyit että haittaako vaikka pennut ovat vasta 7 viikkoisia ja kun vastataan että kyllä se haittaa ja kerrotaan että oikea luovutusikä on 12 viikkoa, niin sekö on sitten *askanjauhantaa? Mikä sitten on se "järkevä" vastaus jonka haluat kuulla?
Kuules pikkuteini, ala mennä nukkumaan että aamulla jaksat herätä pirteenä kouluun.
LOL on vain nappuloiden käyttämä ilmaus.
Toivottavasti sulla ei ole kissaa, etkä sellaista koskaan saa!
Kun äitisi päästää sinut seuraavan kerran koneelle, lue viestisi ja mieti, mikä siinä paljasti sinut pikku teiniksi. Voit jatkossa menestyä paremmin aikuista leikkiessäsi.
minuakin on monta kertaa väitetty teiniksi kun pistän hanttiin näille MUTU -kissa-asiantuntijoille jotka omasta ja äitinsä mielestä hoitavat kissojaan OIKEIN, mutta muut rääkkäävät. Ai niin, ja kaikki tietenkin perustuu tutkittuun tietoon ;)
Se on vaan nämä wannabe -asiantuntijat sellaisia pikku robotteja ja papukaijoja jotka vain omaa ulkoaopittua mantraansa hokevat ilman että pystyvät asialliseen keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon. Eivätkä he mitään muuta usko kuin omaa pikku päätään, vaikka heille kuinka asiat rautalangalla vääntäisi tai OIKEISIIN asiantuntijoihin viittaisi. Ei, se kun on se oma pikku pää joka tietää kaikkein parhaiten. Eikös tämä ole sitä teinimäisyyttä kun luulee tietävänsä ja osaavansa kaiken?
no mitä muuta noihin teidän viesteihinne voi vastata kuin lol?se sopii nuihin vinkumaviesteihin kuin nyrkki silmään!
on tosi rasittavaa kun yrittää tosissaan kysyä jotain ja vastaukset ovat. "älä provota" tai "iik,kissan pennun luovutus ikä on 12viikkoa ja plää plää.huono kasvattaja ja vinku vinuku.."
te jotka ruikutatte täällä tuosta 12 viikkosesta ette tosiaankaan ite ole sen parempia "kasvattajia".luettelette noita samoja ulkoa opittuja iskulauseita.
itse pidin 33333:n viestistä.kuvasi omaa mielipidettäni täydellisesti.kiva että täällä on näköjään muutama tervejärkinenkin ihminen:)
Kasvakaa kaikki aikuisiksi!en voi käsittää mikä tässä riitelyssä on niin mukavaa?Joku tekee aiheen,seuraava haukkuu aiheen provoksi ja loput alkavat kiistellä. Jos tämä tosiaan on provo niin ei kai hyödytä yhtään alkaa paasaamaan siitä täällä?Silloinhan tapahtuu juuri niin kuin "provo" haluaa? Tuo toisten kasvatus tapojen mollaaminen ei ole myöskään mistään kotoisin. Jokainen kasvattaa kissaa niin kuin itse parhaakseen näkee ja siinä se. Toisilla ei ole oikeutta mennä haukkumaan sitä. Omistan kissan joka hankittiin 8 viikon ikäisenä. Fiksu poika kaikin puolin, eli ei se ikäraja ole niin tarkka. Kaikki riippuu yksilöstä ja jotkut kissat sopeutuvat paremmin kuin toiset.
Mukava että olet samalla kannalla, että aina kannattaa turvautua OIKEISIIN asiantuntijoihin ja lukea linkit oikein antaumuksella ja ajatuksella, sillä sieltä se totuus löytyy kokemuksen ja tiedon johdosta, ei suinkaan pienten vänkyttäjäprovojen kirjoituksista!
Hyviä linkkejä on tässäkin ketjussa joissa nimenomaan eri alan asiantuntijat eläinlääkäreistä eläintensuojeluväkeen suosittavat kissan luovutusiäksi 12 viikkoa vaikka tuskin siitä mitään yliopistollista tutkimusta on koskaan tehty eikä tulla tekemään. Terve järki ja luottamus viisaampiin riittää. Se viisaus kun ei aina asu siellä omassa päässä vaikka kuinka "musta niin tuntuis" tai uskoisi ainoastaan tutkittuun tietoon!
Jos itsellä ei ole opiskelu-, tieto- tai kokemustaustaa riittävästi, silloin kannattaa luottaa asiantuntijoihin, varsinkin jos monet eri tahot ovat samaa mieltä!!! Itsekin olen omistanut kissoja jo parikymmentä vuotta ja luulen jotain jo tietäväni, mutta koska en ole kuitenkaan asiantuntija, kuulen mielelläni myös sellaisen mielipiteen ja otan siitä opikseni jos tarvetta on.
Mutta mitä provoihin tulee, niin niitä riittää ja miten heihin pitäisi suhtautua? Yrittää jättää huomioimatta, veetuilla takaisin tai yrittää puhua asiaa ja herättää kunnollista keskustelua? Vai kirjoittaa ikäänkuin ei toista kirjoittajaa provoksi olisi mukamas tajunnut? Kukin tavallaan, myös minä.
Mutta lollottaja, valitettavasti sinunkin viestisi kertoo sinusta hyvin paljon eli tuo ei todellakaan ole aikuisen ihmisen asiallista kirjoitusta, vaan olet juurikin se teini mistä niin minua kuin muitakin aina syyllistät. LOL mitä se nyt tarkoittaakaan.
Kannattaa nuo tässä ketjussa olevat linkit lukea, ja etsiä netistä muutakin tietoa kissanpennun kasvusta, kehityksestä ja sosiaalistumisesta niin kissaksi kuin ihmisiin. Kun hankit tarpeeksi tietoa, niin huomaat että siinä on oma pointtinsa ettei ainakaan alle 10-viikkoisia kissoja luovutettaisi. Se ei riipu yksilöstä eikä sen sopeutumisesta, vaan luonnollisesta kasvusta ja kehityksestä!
Miten määrittelet oikean asiantuntijan? Anna kun arvaan, ne ovat henkilöitä, jotka ovat kanssasi samaa mieltä.
Millä perusteella oletat jossakin eläinsuojeluyhdistyksessä olevan tämän asian asiantuntioita?
Kirjoituksesi perusteella olet itse joko provo tai sitten kykenemätön käymään keskustelua.
on henkilö joka tuntee asian perin pohjin eli on erityisosaaja. Asiantuntijaksi tullaan opiskellen ja hankkimalla kokemusta, sillä pelkkä kirjatieto ei riitä. Asiantuntija on expertti, ei maallikko. Eläinten suhteen asiantuntijoina voidaan pitää eläinlääkäreitä, eläintenhoitajia, pitkään jonkin eläimen tai rodun kanssa työskennelleitä esim. kasvattajia (huom. oltava pitkä kokemus) ja toki myös eläinsuojeluvalvojia ja muussa eläinsuojelutyössä toimivia henkilöjä.
Mutta nämä ovat vain oman alansa asiantuntijoita eli esim. pitkän linjan kasvattajaa ei voi verrata eläinlääkäriin tai eläinlääkäriä eläinsuojeluun perehtyneeseen henkilöön ts. kukin on kuningas omalla maallaan!
Mutta ellei nyt mennä kenenkään erityisalaan ja -osaamiseen, niin näiden kaikkien tahojen mielipiteistä, tiedoista ja kokemuksista syntyy faktatietoutta joka on objektiivista ja epäilemättä myös varsin luotettavaa.
itekkin lollotat joten älä mussuta.jos täälä joku ei tarvi kissaa niin se olet sinä.jos on tuommoinen tampio niin ei kyllä kissaakaan tarvitse!
oletpa sää nyt sitte "fiksu aikuinen".ise et ole sen kummempi ihminen.Ja kun noin lapsellisia/säälittäviä kommentteja laittaa niin tietää itse olevansa kakara
Itse olette yhtä kakaroita kuin minäkin...Väittäkää vaan lapselliseksi mutta yhtä lapsellisia olette tekin kun tulette tänne tappelemaan