Ratkaisu Finnairin ongelmiin

Kuvitellaampa vaikka Oulu-Helsinki välin matkustustarvetta.
Välillä kulkee junaa, bussia, autoa, lentokonetta. Päivittäinen tarve on
todennäköisesti tuhansia matkustajia. Osa matkustajista jättää
matkoja tekemättä nousseiden kustannusten ja pitkien matkustusaikojen tähden.

Finnair perustaisi uuden halpalentokonseptiin perustuvan tytäryhtiön
- palkataan vain täysin uutta henkilökuntaa uusin sopimuksin.
Uusi konsernin henkilökunta palkattaisiin aina ensin tähän yhtiöön ennenkuin siirtyisi
emoyhtiön palkkalistoille. Aivan kuin olisivat koeajalla.
- keskitytään vain varmoihin kohteisiin, aluksi HKI-OULU välille.
- nostetaan normaalin Finnairin lentovuorojen hintoja kyseiselle reitille
-> bisnesmatkustajat käyttävät kuitenkin perusFinnairia
- Vähennetään muutamia Finnairin vuoroja ko. reitiltä. Nousevat hinnat
kompensoi myyntiä vaikka vuorot vähenevät.
- hinnoitellaan uuden yhtiön reittihinnat kiinteäksi ja kilpailukykyiseksi,
mitä aiemmin ja enemmän paikkoja varaat yhdelle lennolle niin sen halvempi hinta periaatteella.
Ei hinnoittelussa poukkoilevaa tarjousmarkkinointia
- Kerätään "leimoja" autonpesutarjoustyyliin, joka kymmenes matka ilmainen
- ei lipuista minkäänlaista takaisinmaksuoikeuksia
- myydään vain yksittäisinä lentoina, ei mahdollista ostaa samalle lipulle
jatkolentoa -> ei korvausvelvollisuuksia menetetyistä jatkolentomatkoista.
- lippuja voi ostaa vain netistä
- lennoista ei kerry plussapisteitä
- henkilökohtisesti palveleva puhelinpalvelu aina maksullinen
- lähtöselvityksen voi tehdä itse vain netissä, kovaan lisähintaan tiskillä
- ruumaan menevä matkatavara maksaa aina erikseen ja hoidetaan vain
netin kautta ja tiputetaan drop-off tiskille.
- käsimatkatavaraa saa olla max. 15kg, standardi mittojen puitteissa.
- lennoilla ei ole minkäänlaista tarjoilua, eikä myöskään myydä mitään
- käytetään B-757:n ahdasta lomalentokalustoa, koska tiloilla ei ole merkitystä lyhyillä lennoilla.
- harkitaan lentämistä seisoen tulevaisuudessa
- matkustajia houkutellaan perinteisiltä hitailta auto- ja junamatkustusvälineiltä.
- lisätään halvemmilla hinnoilla matkustuskynnyksen alitusta -> lisää lentomatkustustajia, uusia asiakkaita
- lentoaikataulut on tehty tavallisten matkustajien tarpeita ajatellen painottuen
perjantain ja sunnuntain lentoihin, loma-aikoja unohtamatta.
Aikatauluissa otetaan huomioon myös tulevat yksittäiset tapahtumat,
esim. konsertit, urheilutapahtumat, messut.
- Lentolippumyynnin yhteydessä netistä voisi varata myös esim. halvemmalla konserttilippu-,
urheilutapahtuma- ja hotellipaketteja.
- mainontaa olisi vain netissä.

Keksitään tulevalle yhtiölle napakka nimi, vaikka Pirkkair, Flying Poors, Flying Reindeers, Talousair, Lamair, Airtube tms.

Kuka keksisi lisää säästöideoita uudelle yhtiölle.
41898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

mielestäni lentoliikenne pitäisi kieltää ilmaston lämpenemisen takia

Äänestä
  • mielestäni typerien pökiöiden nettiyhteydet pitäisi katkaista sapen kiehumisen takia

    Äänestä

  • Montako lasta sinulla on tai olet suunnitellut tekeväsi?

    Äänestä

...ja muutaman vuoden päästä itse emoyhtiö voitaisiin ajaa kannattamattomana alas?

Äänestä
  • Ja Millä perusteella? Kaksi täysin eri yhtiötä. Tytäryhtiö ei tuota tappiota ja toiminta on keskittynyt vain muutamille eniten matkustajia oleville reiteille. Ei se söisi emoyhtiön volyymia kuin nimeksi. Asiakkaat tulisivat muilta halpalentoyhtiökonseptia käyttäviltä firmoilta sekä täysin uusista lentävistä asiakkaista.

    Äänestä

  • Nim. Erkki kirjoitti:

    Ja Millä perusteella? Kaksi täysin eri yhtiötä. Tytäryhtiö ei tuota tappiota ja toiminta on keskittynyt vain muutamille eniten matkustajia oleville reiteille. Ei se söisi emoyhtiön volyymia kuin nimeksi. Asiakkaat tulisivat muilta halpalentoyhtiökonseptia käyttäviltä firmoilta sekä täysin uusista lentävistä asiakkaista.

    Vaikka ko. halpalentoyhtiö saataisiinkin toimimaan niin miten se sitten tekisi yhtäkkiä myös itse emoyhtiöstä kannattavan..? Etenkin jos ehdotuksesi mukaan lippujen hintoja nostettaisiin. Bisnesmatkustajat ovat myös siirtyneet halpalentoyhtiöille matkustuskieltojen ja kululeikkausten myötä.

    Äänestä

  • egrge kirjoitti:

    Montako aitoa bisnesmatkustajaa olet nähnyt Raikun koneessa? Ja nyt puhutaan tasoa pörssiyhtiöt eikä mistään 2 miehen perheyrityksestä? Nämä niitä bisnelentoja oikeasti käyttää. Paljon suurempi uhka on tulevaisuudessa videoneuvottelutekniikan mukaantulo.

    Ja niinkuin sanoin, volyymi otetaan sieltä mistä se on saatavissa; junien, autojen ja uusien matkustajien kautta.

    Äänestä

  • nim. erkki kirjoitti:

    Kyllä niillä suurilla pörssiyhtiöillä on yhtälailla matkustuskiellot/rajoitukset päällä kuin pienemmilläkin. Ja silloin kun on pakko mennä niin valitaan mieluummin se halvempi. Olen myös kuullut huhua että sitä ois muitakin yhtiöitä olemassa kun Finnair ja Ryanair. Suurin osa lentoyhtiöistä valittaa että juurikin ne bisnesmatkustajat ovat kadonneet ja se syö ison loven tilipussiin. Sitä ei pelkästään ne mainitsemasi pörssiyhtiöt pelasta. Voisin äkkiseltään veikata että tätä ei ainakaan lipun hintoja nostamalla saada korjattua.

    Äänestä

samaa voisin sanoa sinun työpaikasta ulkoistetaan sekin saadaan kulut alas tosi hienoa keksit idean varmasti ihan itse?

Äänestä
  • Mitä vikaa ulkoistamisessa on? Minut voi ulkoistaa vaikka samantien. Ei firmojen tarvitse osata kaikkea itse tehdä eikä varsinkaan silloin kun se ei ole taloudellisesti järkevää.

    Sitä paitsi tässähän ei ole mistään ulkoistamisesta kysymys vaan uudesta yrityksestä ja konseptista, jota käyttää oikeat halpalentoyhtiöt. Kysymys on volyymin kasvattamisesta siitä emoyhtiön kärsimättä. Suomen sisäisillä lennoilla kun ei ole ensimmäistäkään sillä konseptillä lentävää yhtiötä, ei Finncomm, ei Blue1, ei Airbaltic, ei Wingo. Ulkomaisillakin reiteillä Suomesta on hyvin rajallinen määrä halpalentoyhtiöitä eurooppalaiseen tasoon nähden.

    Voimme kaikki, jotka maksavat omasta pussista lentonsa kiittää Flying finn -yhtiötä, joka mursi kotimaisen lentoliikenne monopolin. Ilman sitä firmaa Oulu-Hki välin lentoliput maksaisivat edelleenkin reippaasti yli 200e niinkuin ne maksoi AINA ennen ko. yrityksen mukaantuloa.

    Ikävä, että yritykselle kävi miten kävi. Finnairin toiminta "tappoi" yhtiön alkamalla kilpailemaan vain niillä reiteillä, joilla yritys lensi ja keinot olivat hyvinkin lähellä määräävän markkinaseman väärinkäyttöä.

    "Kilpailulainsäädäntö
    Saalistushinnoittelu
    Saalistushinnoittelulla tarkoitetaan olemassa olevien tai potentiaalisten kilpailijoiden sulkemista pois markkinoilta alihinnoittelulla. Käytännössä saalistushinnoittelu edellyttää, että yrityksellä on monopolivoimaa, vahva taloudellinen asema ja että markkinoille tulon esteet ovat suhteellisen korkeat.

    Saalistushinnoitteluun voi liittyä myös niin kutsuttu ristiinsubventointi. Ristiinsubventoinnilla tarkoitetaan sitä, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys siirtää hallitsemiltaan markkinoilta voittoja toisen toimialan markkinoille, jolloin siellä voidaan hinnoitella hyödykkeet alle todellisten kustannusten. "

    No, finskin harmiksi reitin keksi Flyign Finnin jälkeen myös Blue1, joka piti hintoja kurissa jonkun aikaa, lennot maksoivat alussa 39e per suunta. Nyt näyttää molemmat tyytyvän talousahdingossaan normaaleihin hintoihin ja varmaan on molemmille kannattavaa toimintaa.

    Äänestä

  • ulkona kuin tamppooni naru kirjoitti:

    Mitä vikaa ulkoistamisessa on? Minut voi ulkoistaa vaikka samantien. Ei firmojen tarvitse osata kaikkea itse tehdä eikä varsinkaan silloin kun se ei ole taloudellisesti järkevää.

    Sulle nyt vaan sen verran tiedoksi että suomalaiset firmat pääsee vasta suurinpiirtein omilleen esim. tuolla reitillä vasta noin e200 tienoilla - kaikki sen alle myyty on tappiota. Ja Flying Finnin "monopolin murtaneiden ja kuluttajaystävällisten" hintojen tarina tiedetään yleisesti - valtionsyyttäjältä ja enemmän tai vähemmän iloisilta sijoittajilta voit kysellä asiasta tarkemmin.

    Ne Euroopan halpalentofirmatkin tekevät muuten sen tuloksensa näennäisen halpojen lippujensa ulkopuolisella toiminnalla, kuka riistohintaisia lehtiä, pizzaa, ruokia tai jopa hotellilomia myyden, kuka autoja vuokraten, kuka kuluttajan älyä aliarvioivilla check-in-, WC- tai palvelumaksuilla - puhumattakaan median ja kuluttajan älyä aliarvioivasta ja yksinkertaista ajatusmaailmaa hyväksikäyttävästä mudanlinkousmainonnasta ja "shokki"uutisoinnista. Lisäksi tuolla Keski Euroopassa 0,5 - 2 tunnin edestakaisin suhaaminen on täysin toisenlaisella pohjalla koska koneiden ei tarvitse olla maassa puolta tuntia pidempään. Suomi on yksinkertaisesti kaukana.

    Äänestä

  • Raija Nair kirjoitti:

    Kuten jo todettua lopetetaan lentoliikenne kokonaan niin loppuvat nämäkin turhat kitinät täällä

    Videoneuvotteluja kehiin

    Ja jos ei ole fyrkkaa lentää niin älä lennä

    Köyhät kyykkyyn ja rutiköyhät selälleen

    Äänestä

  • Raija Nair kirjoitti:

    Sulle nyt vaan sen verran tiedoksi että suomalaiset firmat pääsee vasta suurinpiirtein omilleen esim. tuolla reitillä vasta noin e200 tienoilla - kaikki sen alle myyty on tappiota. Ja Flying Finnin "monopolin murtaneiden ja kuluttajaystävällisten" hintojen tarina tiedetään yleisesti - valtionsyyttäjältä ja enemmän tai vähemmän iloisilta sijoittajilta voit kysellä asiasta tarkemmin.

    Ne Euroopan halpalentofirmatkin tekevät muuten sen tuloksensa näennäisen halpojen lippujensa ulkopuolisella toiminnalla, kuka riistohintaisia lehtiä, pizzaa, ruokia tai jopa hotellilomia myyden, kuka autoja vuokraten, kuka kuluttajan älyä aliarvioivilla check-in-, WC- tai palvelumaksuilla - puhumattakaan median ja kuluttajan älyä aliarvioivasta ja yksinkertaista ajatusmaailmaa hyväksikäyttävästä mudanlinkousmainonnasta ja "shokki"uutisoinnista. Lisäksi tuolla Keski Euroopassa 0,5 - 2 tunnin edestakaisin suhaaminen on täysin toisenlaisella pohjalla koska koneiden ei tarvitse olla maassa puolta tuntia pidempään. Suomi on yksinkertaisesti kaukana.

    On se kumma kun ne halvat lennot onnistuu joka puolella maapalloa, jopa Ruotsissa eivan eri mittakaavassa, mutta ei mitenkään meillä. Vielä tulee päivä, joka todistaa toisin. Jos joku tekee tuloksensa muulla kuin lentotoiminnalla niin miksi sitä ei voi muutkin käyttää hyväksi? Se on yksinkertaisesti mielikuvituksen puutetta. Miksi kotiman tunnin lennon normaalihinta on n. 200-300euroa ja hel-new york 400-500e.

    Kyllä kotimaan lennoissa käytetään jatkuvasti tuota ristisubventointia, joka on lainvastaista. Kotimaan hinnat ovat pilvissä, ulkomaan uusia reitteja avataan ja yritetään käynnistää pilkkahinnalla. Markkinoinnin piikkiin vain laitellaan näitä halvempia hintoja.

    Sun olis vissiin parempi sitten ostaa ne lentosi tuolta Ruotsista ja lennellä siellä kun siellä on asiat niin paljon paremmin..?

    Äänestä

  • Salmari kirjoitti:

    Sun olis vissiin parempi sitten ostaa ne lentosi tuolta Ruotsista ja lennellä siellä kun siellä on asiat niin paljon paremmin..?

    mikä lasta vituttaa?

    Äänestä

  • ulkona kuin tamppooni naru kirjoitti:

    Mitä vikaa ulkoistamisessa on? Minut voi ulkoistaa vaikka samantien. Ei firmojen tarvitse osata kaikkea itse tehdä eikä varsinkaan silloin kun se ei ole taloudellisesti järkevää.

    Sitä paitsi tässähän ei ole mistään ulkoistamisesta kysymys vaan uudesta yrityksestä ja konseptista, jota käyttää oikeat halpalentoyhtiöt. Kysymys on volyymin kasvattamisesta siitä emoyhtiön kärsimättä. Suomen sisäisillä lennoilla kun ei ole ensimmäistäkään sillä konseptillä lentävää yhtiötä, ei Finncomm, ei Blue1, ei Airbaltic, ei Wingo. Ulkomaisillakin reiteillä Suomesta on hyvin rajallinen määrä halpalentoyhtiöitä eurooppalaiseen tasoon nähden.

    Voimme kaikki, jotka maksavat omasta pussista lentonsa kiittää Flying finn -yhtiötä, joka mursi kotimaisen lentoliikenne monopolin. Ilman sitä firmaa Oulu-Hki välin lentoliput maksaisivat edelleenkin reippaasti yli 200e niinkuin ne maksoi AINA ennen ko. yrityksen mukaantuloa.

    Ikävä, että yritykselle kävi miten kävi. Finnairin toiminta "tappoi" yhtiön alkamalla kilpailemaan vain niillä reiteillä, joilla yritys lensi ja keinot olivat hyvinkin lähellä määräävän markkinaseman väärinkäyttöä.

    "Kilpailulainsäädäntö
    Saalistushinnoittelu
    Saalistushinnoittelulla tarkoitetaan olemassa olevien tai potentiaalisten kilpailijoiden sulkemista pois markkinoilta alihinnoittelulla. Käytännössä saalistushinnoittelu edellyttää, että yrityksellä on monopolivoimaa, vahva taloudellinen asema ja että markkinoille tulon esteet ovat suhteellisen korkeat.

    Saalistushinnoitteluun voi liittyä myös niin kutsuttu ristiinsubventointi. Ristiinsubventoinnilla tarkoitetaan sitä, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys siirtää hallitsemiltaan markkinoilta voittoja toisen toimialan markkinoille, jolloin siellä voidaan hinnoitella hyödykkeet alle todellisten kustannusten. "

    No, finskin harmiksi reitin keksi Flyign Finnin jälkeen myös Blue1, joka piti hintoja kurissa jonkun aikaa, lennot maksoivat alussa 39e per suunta. Nyt näyttää molemmat tyytyvän talousahdingossaan normaaleihin hintoihin ja varmaan on molemmille kannattavaa toimintaa.

    "Mitä vikaa ulkoistamisessa on?. Minut voi ulkoistaa vaikka samantien."

    Muotoillaan näin päin: Mitä hyötyä ulkoistamisesta on? Saadaan hekilöstökuluja kauniimman näköiseksi, mutta sama raha joudutaan maksamaan jollekin toiselle firmalle. Eli siirretään lukuja viivan alta toisen viivan alle.
    Vaihtoehtona on tietty polkea samalla työstä maksettavaa hintaa samalla alas, mutta jos olet tästäkin huolimatta sitä mieltä että sinut saa ulkoistaa koska tahansa niin toivotan onnea tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • ulkona kuin tamppooni naru kirjoitti:

    Mitä vikaa ulkoistamisessa on? Minut voi ulkoistaa vaikka samantien. Ei firmojen tarvitse osata kaikkea itse tehdä eikä varsinkaan silloin kun se ei ole taloudellisesti järkevää.

    Sitä paitsi tässähän ei ole mistään ulkoistamisesta kysymys vaan uudesta yrityksestä ja konseptista, jota käyttää oikeat halpalentoyhtiöt. Kysymys on volyymin kasvattamisesta siitä emoyhtiön kärsimättä. Suomen sisäisillä lennoilla kun ei ole ensimmäistäkään sillä konseptillä lentävää yhtiötä, ei Finncomm, ei Blue1, ei Airbaltic, ei Wingo. Ulkomaisillakin reiteillä Suomesta on hyvin rajallinen määrä halpalentoyhtiöitä eurooppalaiseen tasoon nähden.

    Voimme kaikki, jotka maksavat omasta pussista lentonsa kiittää Flying finn -yhtiötä, joka mursi kotimaisen lentoliikenne monopolin. Ilman sitä firmaa Oulu-Hki välin lentoliput maksaisivat edelleenkin reippaasti yli 200e niinkuin ne maksoi AINA ennen ko. yrityksen mukaantuloa.

    Ikävä, että yritykselle kävi miten kävi. Finnairin toiminta "tappoi" yhtiön alkamalla kilpailemaan vain niillä reiteillä, joilla yritys lensi ja keinot olivat hyvinkin lähellä määräävän markkinaseman väärinkäyttöä.

    "Kilpailulainsäädäntö
    Saalistushinnoittelu
    Saalistushinnoittelulla tarkoitetaan olemassa olevien tai potentiaalisten kilpailijoiden sulkemista pois markkinoilta alihinnoittelulla. Käytännössä saalistushinnoittelu edellyttää, että yrityksellä on monopolivoimaa, vahva taloudellinen asema ja että markkinoille tulon esteet ovat suhteellisen korkeat.

    Saalistushinnoitteluun voi liittyä myös niin kutsuttu ristiinsubventointi. Ristiinsubventoinnilla tarkoitetaan sitä, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys siirtää hallitsemiltaan markkinoilta voittoja toisen toimialan markkinoille, jolloin siellä voidaan hinnoitella hyödykkeet alle todellisten kustannusten. "

    No, finskin harmiksi reitin keksi Flyign Finnin jälkeen myös Blue1, joka piti hintoja kurissa jonkun aikaa, lennot maksoivat alussa 39e per suunta. Nyt näyttää molemmat tyytyvän talousahdingossaan normaaleihin hintoihin ja varmaan on molemmille kannattavaa toimintaa.

    Yksikään firma ei ole koskaan saanut minkäänlaista aktuaalista säästöä missäänpäin maailmaa palvelujaan ulkoistamalla. Ikinä.

    Kaikki perustuu nimenomaan kuluerien toiseen sarakkeeseen siirtämiseen ja on äärimmäisen lyhytnäköistä toimintaa, sillä tutkitusti ja todistetusti alle 5 vuoden sisällä ulkoistettujen palveluiden hinnat liki väistämättä pomppaavat (inflaatio, kasvavat työvoimakustannukset ym. mukaanlukien) yli sen tason millä ne olisivat ilman ulkoistamista.

    Kyseessä on vain suuri silmänkääntötemppu ja "hevoseton mies on huoleton mies" -ajattelutapa jonka nykyaikainen, USAsta peräisin oleva "kaikki mulle nyt ja heti" -tyylinen lyhytkatseinen kvartaalitalous on tuottanut. Laadullista, logistista tai organisaatiopohjaista muutosta näin voidaan kyllä saada, mutta oikeaa säästöä ei.

    No, nykyaikainen taloussysteemi tällaisenaan tulee kaatumaan joka tapauksessa viimeistään noin 10-25 vuoden sisällä, riippuen siitä montako Enron-, Lehman- ja Fred & Mac -tapausta vielä on edessä. Ei siis kannata olla huolissaan maapallon kantokyvystä. Modernin talousmallin pohja pettää huomattavasti aiemmin ja sen jälkeen luonnonvalinta sanelee sen ketkä täällä oikein säilyvät.

    Äänestä

  • Talousoppinut / MBA Oxfd. kirjoitti:

    Varsinaiselle oppineelle pari kysymystä. Jos höpinäsi pitää paikkansa niin miksi ihmeessä firmat eivät sitten palaa vanhaan ja ota työt takaisin itselle? toinen kysymys; Miksi paperitehtaan siivoojalle pitäisi maksaa enemmän palkkaa kun on ns. talon palkkalistoilla verrattuna siihen, että sen tekee oikeat siivousfirman työntekijät heidän työehtosopimuksensa mukaisesti?
    Et varmaan edes tiedä mitä kaikkea kuluja jää pois ulkoiluttamisessa.
    Tuollaisten propellihattujen tutkimuksilla voi pyyhkiä takapuolta. Käytäntö sanoo toista ja heinäntekojärki. Ei kaikkea todellakaan kannata tehdä itse.
    Postauksen ensimmäinen lauseesi paljasti tyhmyytesi.

    Äänestä

  • mustaa ja valkoista kirjoitti:

    "Jos höpinäsi pitää paikkansa niin miksi ihmeessä firmat eivät sitten palaa vanhaan ja ota työt takaisin itselle?"
    Itse olen ollut useammassakin firmassa töissä missä vuosien saatossa tehdään rakenneuudistusta milloin mihinkin suuntaan kun huomataan ettei se viimevuotinen henkilöstön siirtely tuottanutkaan toivottua tulosta.

    "Miksi paperitehtaan siivoojalle pitäisi maksaa enemmän palkkaa kun on ns. talon palkkalistoilla verrattuna siihen, että sen tekee oikeat siivousfirman työntekijät heidän työehtosopimuksensa mukaisesti?"
    Kuka niin on väittänyt?

    "Tuollaisten propellihattujen tutkimuksilla voi pyyhkiä takapuolta. Käytäntö sanoo toista ja heinäntekojärki."
    Ehkä sinun heinäntekojärkesi. Nimenomaan se käytänö on osoittanut muuta kuin järkeilysi.

    "Postauksen ensimmäinen lauseesi paljasti tyhmyytesi."
    Itse olet heittänyt korttisi tiskiin jo aikaa sitten...

    Äänestä

  • mustaa ja valkoista kirjoitti:

    Varsinaiselle oppineelle pari kysymystä. Jos höpinäsi pitää paikkansa niin miksi ihmeessä firmat eivät sitten palaa vanhaan ja ota työt takaisin itselle? toinen kysymys; Miksi paperitehtaan siivoojalle pitäisi maksaa enemmän palkkaa kun on ns. talon palkkalistoilla verrattuna siihen, että sen tekee oikeat siivousfirman työntekijät heidän työehtosopimuksensa mukaisesti?
    Et varmaan edes tiedä mitä kaikkea kuluja jää pois ulkoiluttamisessa.
    Tuollaisten propellihattujen tutkimuksilla voi pyyhkiä takapuolta. Käytäntö sanoo toista ja heinäntekojärki. Ei kaikkea todellakaan kannata tehdä itse.
    Postauksen ensimmäinen lauseesi paljasti tyhmyytesi.

    "Varsinaiselle oppineelle pari kysymystä. Jos höpinäsi pitää paikkansa niin miksi ihmeessä firmat eivät sitten palaa vanhaan ja ota työt takaisin itselle?"

    No mutta näinhän on monissa fiksuissa firmoissa jo vuosia toimittukin kun on nk. "munaa" tunnustaa tosiasiat että nyt on mokattu ja pätäkkää paloikin enemmän kun piti. Valitettavan usein vaan peittoa jatketaan toisesta päästä huimilla organisaatiouudistuksilla joissa nuoret ja "dynaamiset" juuri koulusta ulostautuneet kaverit joilla on kova näyttämisenhalu, rajaton usko itseensä ja kykyihinsä - "mahtavista visioista" puhumattakaan - laittavat palikat entistä enemmän sekaisin. Näiden lukemattomien organisaatiouudistusten läpivieminen muuten maksaa useissa tapauksissa jo enemmän kuin mahdolliset vajeet ulkoistettavien yksiköiden budjeteissa.

    Ulkoistamistrendihän alkoi USAssa jo parisenkymmentä vuotta sitten ja Euroopassa - ja etenkin Suomessa - tullaan huomattavasti jälkijunassa. Pyörä on kuitenkin jo tehnyt USAssa liki täyden kierroksen ja nyt olisi järkevää ottaa oppia muiden virheistä sen sijaan että niitä toistettaisiin. Vai halutaanko kenties luoda amerikkalainen systeemi Eurooppaankin (tämä on taas niin laaja keskustelunaihe ettei sitä kannata täällä edes aloittaa)..?

    Itse urani aikana varmaan viisinumeroisen määrän kalvosulkeisia läpikäyneenä tiedän tasan tarkkaan miten kuvio menee. Sijoittajaakin on helppo fuulata näennäisuudistuksilla ja ainoa joka näissä yleensä hymyilee (hiljaa sisällään, toki) on konsulttikloppi joka tekee hyvän tilin lopputuloksesta huolimatta. Eräässä firmassa jossa aiemmin työskentelin maksettiin organisaatiouudistuksen yhteydessä pelkkää konsulttipalkkiota yli 30% siitä summasta mitä uudistuksella tavoiteltiin! Kukaan ei pystynyt laskemaan sen päälle tulleita hukattuja työtunteja kun muutettiin sermin / seinän toiselle puolelle ja opeteltiin uusia toimenkuvia ristiin rastiin. Ei muuta kuin debetin puolelle vaan sarakkeeseen "muut kulut". Hölmöläisten hommaa.

    "toinen kysymys; Miksi paperitehtaan siivoojalle pitäisi maksaa enemmän palkkaa kun on ns. talon palkkalistoilla verrattuna siihen, että sen tekee oikeat siivousfirman työntekijät heidän työehtosopimuksensa mukaisesti?"

    Siivoojalle maksetaan siivoojan palkkaa ja paperikoneen hoitajalle paperikoneen hoitajan palkkaa sen mukaan mitä on sovittu. Toki vanhoista luutuneista rakenteista eroon hankkiutuminen on järkevää esim. tuollaisessa tapauksessa. Sen sijaan esim. tapauksessa jossa talon omilla palkkalistoilla oleva on siivousalan TESsin alla, ei saman TESsin alle toiseen firmaan ulkoistettaessa faktuaalista säästöä saavuteta. Suomeen halutaankin selvästi synnyttää paarialuokka joka ottaa nälkäisenä vastaan duunin kuin duunin aina silloin kun se vaan työnantajalle sopii.

    "Et varmaan edes tiedä mitä kaikkea kuluja jää pois ulkoiluttamisessa."

    Puhutko nyt kenties koiran ulkoiluttamisesta vai onko aiheena edelleen ulkoistaminen? Asiatekstiä tuotettaessa olisi jo silkan uskottavuuden kannalta hyvä omata jonkinlaiset oikeinkirjoitus- ja sisälukutaidot (jotka ovat molemmat kylläkin nykyiselle internetsukupolvelle valitettavasti useimmiten silkkaa hepreaa). Opit tämän kyllä vielä karvaalla tavalla kun astut joskus työelämään.

    No, joka tapauksessa, vastaus kysymykseesi/hypoteesiisi on että "Ja kyllä muuten varmaan tiedän." Yksikään firma ei muuten ota tappiollista toimintaa hoidettavakseen, eli jos joku yksikkö tuottaa tappiota niin kyllä ne tappiot ovat monissa yhtiöissä ihan paperilla luotuja - tabu josta ei saisi ääneen edes puhua - ja ulkoistettaessa nuo kulut siirtyvät joka tapauksessa uuden firman hoidettavaksi. Vai luuletko muka että ne vaan katoavat tuosta noin jonnekin ihan niin kuin kokonaan?

    "Tuollaisten propellihattujen tutkimuksilla voi pyyhkiä takapuolta. Käytäntö sanoo toista ja heinäntekojärki."

    Noita tutkimuksia on tehty lukuisia ihan Harvard ja Oxford -tasolla. Googlettamalla voit halutessasi etsiä lisää. Omaa alaani on ollut kansainvälinen business jo liki 30 vuotta mutta heinänteosta en tiedä yhtikäs mitään joten jätän sen alan faktat sinun kerrottavaksesi - toivottavasti kuitenkin jollain toisella forumilla. Käytäntö taas valitettavasti osoittaa sen että nykyajan johtajilla on pallo liian usein täysin hukassa ja etenkin suuremmissa firmoissa sen että on vieraannuttu liian kauas sekä työn varsinaisesti suorittavasta portaasta sekä tärkeimmästä tekijästä: asiakkaasta ja asiakkaan oikeista - ei kuvitelluista - tarpeista.

    " Ei kaikkea todellakaan kannata tehdä itse.

    Ei tietenkään, mutta maalaisjärki kannattaa pitää touhussa mukana ja raja vetää oikeaan paikkaan. On lukuisia hommia joita kannattaa tehdä itse.

    "Postauksen ensimmäinen lauseesi paljasti tyhmyytesi."

    Kiitokset tästä kunniasta. En aio alentua tasollesi vaikka kuinka sitä haluat.

    ...ehkäpä nämä meikäläisenkin jaaritukset kuuluisivat jonnekin muualle kuin "lentäminen" -palstalle mutta satuin nyt sitten vaan ikään kuin juuttumaan. Jatkanemme keskustelua jossain muualla ja jatkakoot lentoihmiset täällä, vai..?

    Äänestä

  • Talousoppinut / MBA Oxfd. kirjoitti:

    ...ehkäpä nämä meikäläisenkin jaaritukset kuuluisivat jonnekin muualle kuin "lentäminen" -palstalle mutta satuin nyt sitten vaan ikään kuin juuttumaan. Jatkanemme keskustelua jossain muualla ja jatkakoot lentoihmiset täällä, vai..?

    En kiistä enkä väitä. Itse työpaikallani vuosia ulkoistuksia seuranneena luulen, että ainakin joissakin tapauksissa ulkoistetut toiminnot tuotetaan kyllä halvemmalla ja kenties tehokkaamminkin kuin itse tekemällä. Tosin lukuja en ole nähnyt. Mutta jos toimintoja ulkoistetaan esim. halvan työvoiman maihin niin olettaa voi, että ne siellä tehdään halvemmalla kuin täällä omassa firmassa.

    Äänestä

  • Talousoppinut / MBA Oxfd. kirjoitti:

    ...ehkäpä nämä meikäläisenkin jaaritukset kuuluisivat jonnekin muualle kuin "lentäminen" -palstalle mutta satuin nyt sitten vaan ikään kuin juuttumaan. Jatkanemme keskustelua jossain muualla ja jatkakoot lentoihmiset täällä, vai..?

    Sulla ei oo nyt kaikki inkkarit kanootissa. Otappa syvään henkeä. Pid suusi kiinni ja rykäise, kops..rykäise toisen kerran..kops. No niin nyt saatiin ne sinne menneet ylimääräiset vihreät pallerot pois nokastas..

    Äänestä

  • höpönlöpöä kirjoitti:

    Sulla ei oo nyt kaikki inkkarit kanootissa. Otappa syvään henkeä. Pid suusi kiinni ja rykäise, kops..rykäise toisen kerran..kops. No niin nyt saatiin ne sinne menneet ylimääräiset vihreät pallerot pois nokastas..

    "Otappa syvään henkeä. Pid suusi kiinni"

    Suosittelen kokeilemaan tätä myös jos et yhtään mitään muuta sanottavaa keksinyt tuohon. :)

    Aika heikko yritys.

    Äänestä

  • Talousoppinut / MBA Oxfd. kirjoitti:

    "Varsinaiselle oppineelle pari kysymystä. Jos höpinäsi pitää paikkansa niin miksi ihmeessä firmat eivät sitten palaa vanhaan ja ota työt takaisin itselle?"

    No mutta näinhän on monissa fiksuissa firmoissa jo vuosia toimittukin kun on nk. "munaa" tunnustaa tosiasiat että nyt on mokattu ja pätäkkää paloikin enemmän kun piti. Valitettavan usein vaan peittoa jatketaan toisesta päästä huimilla organisaatiouudistuksilla joissa nuoret ja "dynaamiset" juuri koulusta ulostautuneet kaverit joilla on kova näyttämisenhalu, rajaton usko itseensä ja kykyihinsä - "mahtavista visioista" puhumattakaan - laittavat palikat entistä enemmän sekaisin. Näiden lukemattomien organisaatiouudistusten läpivieminen muuten maksaa useissa tapauksissa jo enemmän kuin mahdolliset vajeet ulkoistettavien yksiköiden budjeteissa.

    Ulkoistamistrendihän alkoi USAssa jo parisenkymmentä vuotta sitten ja Euroopassa - ja etenkin Suomessa - tullaan huomattavasti jälkijunassa. Pyörä on kuitenkin jo tehnyt USAssa liki täyden kierroksen ja nyt olisi järkevää ottaa oppia muiden virheistä sen sijaan että niitä toistettaisiin. Vai halutaanko kenties luoda amerikkalainen systeemi Eurooppaankin (tämä on taas niin laaja keskustelunaihe ettei sitä kannata täällä edes aloittaa)..?

    Itse urani aikana varmaan viisinumeroisen määrän kalvosulkeisia läpikäyneenä tiedän tasan tarkkaan miten kuvio menee. Sijoittajaakin on helppo fuulata näennäisuudistuksilla ja ainoa joka näissä yleensä hymyilee (hiljaa sisällään, toki) on konsulttikloppi joka tekee hyvän tilin lopputuloksesta huolimatta. Eräässä firmassa jossa aiemmin työskentelin maksettiin organisaatiouudistuksen yhteydessä pelkkää konsulttipalkkiota yli 30% siitä summasta mitä uudistuksella tavoiteltiin! Kukaan ei pystynyt laskemaan sen päälle tulleita hukattuja työtunteja kun muutettiin sermin / seinän toiselle puolelle ja opeteltiin uusia toimenkuvia ristiin rastiin. Ei muuta kuin debetin puolelle vaan sarakkeeseen "muut kulut". Hölmöläisten hommaa.

    "toinen kysymys; Miksi paperitehtaan siivoojalle pitäisi maksaa enemmän palkkaa kun on ns. talon palkkalistoilla verrattuna siihen, että sen tekee oikeat siivousfirman työntekijät heidän työehtosopimuksensa mukaisesti?"

    Siivoojalle maksetaan siivoojan palkkaa ja paperikoneen hoitajalle paperikoneen hoitajan palkkaa sen mukaan mitä on sovittu. Toki vanhoista luutuneista rakenteista eroon hankkiutuminen on järkevää esim. tuollaisessa tapauksessa. Sen sijaan esim. tapauksessa jossa talon omilla palkkalistoilla oleva on siivousalan TESsin alla, ei saman TESsin alle toiseen firmaan ulkoistettaessa faktuaalista säästöä saavuteta. Suomeen halutaankin selvästi synnyttää paarialuokka joka ottaa nälkäisenä vastaan duunin kuin duunin aina silloin kun se vaan työnantajalle sopii.

    "Et varmaan edes tiedä mitä kaikkea kuluja jää pois ulkoiluttamisessa."

    Puhutko nyt kenties koiran ulkoiluttamisesta vai onko aiheena edelleen ulkoistaminen? Asiatekstiä tuotettaessa olisi jo silkan uskottavuuden kannalta hyvä omata jonkinlaiset oikeinkirjoitus- ja sisälukutaidot (jotka ovat molemmat kylläkin nykyiselle internetsukupolvelle valitettavasti useimmiten silkkaa hepreaa). Opit tämän kyllä vielä karvaalla tavalla kun astut joskus työelämään.

    No, joka tapauksessa, vastaus kysymykseesi/hypoteesiisi on että "Ja kyllä muuten varmaan tiedän." Yksikään firma ei muuten ota tappiollista toimintaa hoidettavakseen, eli jos joku yksikkö tuottaa tappiota niin kyllä ne tappiot ovat monissa yhtiöissä ihan paperilla luotuja - tabu josta ei saisi ääneen edes puhua - ja ulkoistettaessa nuo kulut siirtyvät joka tapauksessa uuden firman hoidettavaksi. Vai luuletko muka että ne vaan katoavat tuosta noin jonnekin ihan niin kuin kokonaan?

    "Tuollaisten propellihattujen tutkimuksilla voi pyyhkiä takapuolta. Käytäntö sanoo toista ja heinäntekojärki."

    Noita tutkimuksia on tehty lukuisia ihan Harvard ja Oxford -tasolla. Googlettamalla voit halutessasi etsiä lisää. Omaa alaani on ollut kansainvälinen business jo liki 30 vuotta mutta heinänteosta en tiedä yhtikäs mitään joten jätän sen alan faktat sinun kerrottavaksesi - toivottavasti kuitenkin jollain toisella forumilla. Käytäntö taas valitettavasti osoittaa sen että nykyajan johtajilla on pallo liian usein täysin hukassa ja etenkin suuremmissa firmoissa sen että on vieraannuttu liian kauas sekä työn varsinaisesti suorittavasta portaasta sekä tärkeimmästä tekijästä: asiakkaasta ja asiakkaan oikeista - ei kuvitelluista - tarpeista.

    " Ei kaikkea todellakaan kannata tehdä itse.

    Ei tietenkään, mutta maalaisjärki kannattaa pitää touhussa mukana ja raja vetää oikeaan paikkaan. On lukuisia hommia joita kannattaa tehdä itse.

    "Postauksen ensimmäinen lauseesi paljasti tyhmyytesi."

    Kiitokset tästä kunniasta. En aio alentua tasollesi vaikka kuinka sitä haluat.

    Mutta jotain noista ulkoistusasioista kokemuksen pohjalta tietävänä. Ensinnäkin kiitos loistavasta ja näkemyksellisestä kirjoituksesta, johon ei juuri ole täydennettävää.
    Kokemusperäinen sudenkuoppa on se, miten paljon ulkoistettu toiminta itse asiassa työllistää perusorganisaatiota. Tästä esimerkkinä erilaiset tukitoimintoja tuottavat yksiköt, joita siirretään surutta aluetukien avulla jonnekin haja-asutusalueille ja jopa valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Ulkoisten toimijoiden täytyy tuntea perusyksikön arkipäivää suhteellisen yksityiskohdien kyetäkseen olemaan tehtävissään uskottavia, mikä edellyttää laajamittaista ja jatkuvaa tiedonkulkua, briefauksia ym. Usein näiden tehtävien toteuttamiseksi on sitten perusorganisaatioon syntynyt ihan uudenlaisia rooleja. Tietojärjestelmäongelmat perusorganisaation ja ulkoisten toimijoiden välillä ovat ihan konkreettisia. Liittyvät erilaisiin yhteensopivuus- ja tietoturvaongelmiin. Jos yhtiön tietohallintostrategia ei tue jonkun toiminnon osan siirtämistä muualla hoidettavaksi, se jo yleensä kaataa koko korttipakan.

    Joissain (harvoissa) tapauksissa ulkoistaminen voi toiminnosta riippuen olla jopa järkevää, mutta niin monta surullista tapausta olen seurannut itse läheltä, että tuo kommenttisi siitä, että "on ollut munaa myöntää..." oli minusta erittäin tervetullutta tuuletusta hieman jo aikansa eläneeseen muoti-ilmiöön.

    Tämä ulkoistuskeskustelu todellakin varmaan kuuluu jonnekin toisaalle noin teoreettisella tasolla, mutta liittyy silti vahvasti Finnairiin, joka on nyt selkeästi hakemassa ulostuloreittiä yhtiön jämähtäneelle kokonaiastilanteelle.

    Äänestä

  • asgsret kirjoitti:

    "Otappa syvään henkeä. Pid suusi kiinni"

    Suosittelen kokeilemaan tätä myös jos et yhtään mitään muuta sanottavaa keksinyt tuohon. :)

    Aika heikko yritys.

    On ettei yrityksen tarvitse työllistää ulkoistettuja muuta kuin tarpeeseen . Voit kilpailuttaa
    tekijät. Finnairin lentojeesukset voisi ulkoistaa .

    Äänestä

  • nim. erkki kirjoitti:

    On se kumma kun ne halvat lennot onnistuu joka puolella maapalloa, jopa Ruotsissa eivan eri mittakaavassa, mutta ei mitenkään meillä. Vielä tulee päivä, joka todistaa toisin. Jos joku tekee tuloksensa muulla kuin lentotoiminnalla niin miksi sitä ei voi muutkin käyttää hyväksi? Se on yksinkertaisesti mielikuvituksen puutetta. Miksi kotiman tunnin lennon normaalihinta on n. 200-300euroa ja hel-new york 400-500e.

    Kyllä kotimaan lennoissa käytetään jatkuvasti tuota ristisubventointia, joka on lainvastaista. Kotimaan hinnat ovat pilvissä, ulkomaan uusia reitteja avataan ja yritetään käynnistää pilkkahinnalla. Markkinoinnin piikkiin vain laitellaan näitä halvempia hintoja.

    Miten niin "ristisubventio" on lainvastaista, kerro minkä lain. Saavathan lentoyhtiöt hinnoitella lentonsa miten haluavat, kysynnän ja tarjonnan mukaan yrittäen maksimoida voittonsa (tai minimoida tappionsa). Pitäisikö sitten mielestäsi kieltää myös lentojen myyminen alle todellisten kustannusten jota halpalentoyhtiöt harrastavat?

    Yli kymmeneen vuoteen lentolipuilla ei ole ollut enää mitään kiinteitä hintoja vaan hinnat vaihtelevat koko ajan varaustilanteen mukaan kaikilla yhtiöillä. Eikä lentolipun hinnalla ja lentomatkan pituudella ole mitään kiinteää suhdetta.

    Äänestä

  • lainvastaista? kirjoitti:

    Kilpailurajoituslain mukaan. Silloin kun kyseeessä on määräävä markkina asema, joka mm. finnairilla on kotimaassa ja vielä monilla sellaisilla reiteillä, joilla ei ole muita operoivia yhtiöitä. Sinällään määrävä markkina-asema ei ole millään lailla laitonta vaan sen hyväksikäyttäminen.

    http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?sivu=maaraava-markkina-asema

    Äänestä

  • Bisnesluokalla kirjoitti:

    On ettei yrityksen tarvitse työllistää ulkoistettuja muuta kuin tarpeeseen . Voit kilpailuttaa
    tekijät. Finnairin lentojeesukset voisi ulkoistaa .

    Juurikin näin! Ulkoistamisen ja jatkuvan kilpailutuksen edut näkyvät täällä pääkaupunkiseudulla päivittäin esim. julkisen liikenteen ja siivouspalveluiden laadussa, monilla paikkakunnilla myös esim. vanhustenhuollossa.

    Äänestä

  • Outsourcer kirjoitti:

    Juurikin näin! Ulkoistamisen ja jatkuvan kilpailutuksen edut näkyvät täällä pääkaupunkiseudulla päivittäin esim. julkisen liikenteen ja siivouspalveluiden laadussa, monilla paikkakunnilla myös esim. vanhustenhuollossa.

    Niin, kuten jo aiemmin totesin, olisi järkevintä kieltää lentoliikenne kokonaan ilmaston lämpenemisen takia

    Äänestä

  • ratkaisu. kirjoitti:

    Nimenomaan juuri kaltaistesi ajatuksen juoksun TURHAT löpinät pois. Lentoliikenne tuottaa maailman hiilidioksiidipäästöistä n. 2%. Hohhjoijaa.

    Paljon suurempi merkitys on sinullekin, että jätät lapset tekemättä ja/tai vastaat heidän tuottamistaan päästöistä. Yksi suomalainen ihminen tuottaa vuodessa yli 10 tonnia ja elämänsä aikana vajaat 1000 tonnia päästöjä.

    Jokainen voi omassa mielessään miettiä miten keskiarvoon pääsee, syntymistä kun ei voi enää perua (tai sitten pitää tehdä ilmastoteko ja tappaa itsensä..) Toinen käyttää julkisia liikennevälineitä, asuu ahtaasti, syö ekologisesti, mutta lentää ja matkustaa pirusti. Toinen ei lennä mutta käyttää omaa isoa bensaa autoa, asuu vanhassa omakotitalossa, vetää pihvejä napaansa. Elämä on valintoja. On idiotismiä syyttää yhtä toimialaa, joka tuottaa marginaalin verran päästöjä kokonaisuuteen.

    Yhden ihmisen aiheuttamilla päästöillä käy elinaikana nykyisillä kalustoilla Bangkokissa 813kertaa. Määrät tosin tulevat tulevaisuudessa nousemaan radikaalistin kun vasta nyt on aloitettu lentoliikennekaluston kehittäminen ympäristöystävälliseen suuntaan. Mm. uudet Finnairille tulossa olevat A350 koneissa tulee olemaan 30% pienemmät päästöt kuin nykyisissä koneissa. Tulevaisuudessa varmasti vielä pienempiä ja kuka väittää, että lentokoneet aina kulkee kerosiinillä?

    Eli tee ilmastoteko, käytä kondomia. Maapallon energiavarat eivät riitä kaikille ja niitä käytetään jatkuvasti yli uusiutuvan määrän verran. Toisaalta on olemassa toinenkin tiedemiesten näkemys asiasta. Ilmastohöpinät ovat täyttä bullshittiä joka kuuluu normaaliin maailmankaikkeuden kiertokulkuun eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

    Here is your footprint
    --------------------------------------------------------------------------------
    1 passenger, flying round trip from HELSINKI (HEL) to BANGKOK (BKK) ( 7,881 Km ), in Economy Class, generates about 1,230.06 Kg of CO2

    Äänestä

  • Turha löpisijä kirjoitti:

    asia on juuri näin!
    Lentäminen on tulevaisuuden liikkumismuoto!

    Äänestä

  • ffffffffffffff kirjoitti:

    asia on juuri näin!
    Lentäminen on tulevaisuuden liikkumismuoto!

    Turha löpisijä on lukenut läksynsä huonosti, Euroopan hiilidioksidipäästöistä peräti 7,4% on lentoliikenteen aiheuttamaa, ja luku on tietenkin huomattava.

    Ilman lentoliikennettä hengittäisimme paljon raikkaampaa ilmaa jo nyt, ja tulevaisuuden lapset eläisivät siedettävämmässä ilmastossa.

    Yhteiset ilmastotalkoot koskevat tietenkin myös muitakin toimialoja kuin ilmailua.

    siis yrität sanoa, että pitäisi siirtyä koni kuljetuksiin ja lopettaa liikkuminen? Laskeppa huviksesi lentojen päästöt ja vertaa sitä laivojen, autojen ja junien päästöihin kun TEET SAMAN MATKAN. Matka-ajan piteneminen lisää päästöjä muissa liikennevälineissä paljon enemmän kuin pelkkä kulkuvälineen aiheuttamat päästöt.

    Lentäminen on tulevaisuutta ja se ei lopu. Pitää vain kehittää uusia keinoja päästöjen pienentämiseksi ei lopettaa lentämistä, se ei ole ratkaisu.
    Mua ei paljon kiinnosta tuollaiset yleistykset. Jokainen päättää päästöistänsä miten haluaa, minä lentämällä, mutta tingin sitten jostain muusta. Suomessa suurin osa päästöistä tulee teollisuuden energiatarpeesta, asumisesta, autoista eikä todellakaan lentoliikenteestä.

    Äänestä

  • turha löpisijä kirjoitti:

    Työelämässä voidaan hyvin siirtyä videoneuvotteluihin ja ihmiset voisivat lomamatkailussa siirtyä enemmän lähimatkailuun joukkoliikenteellä. Myös turha löpisijä voi kokeilla konikuljetuksia esim. Tuomarinkylän hevostalleilla Helsingissä.

    Lentoliikenteen ja autoilunkin päästöt ovat paljon turhempia verrattuna esimerkiksi asumisesta aiheutuviin. Toki myös asumispäästöissä voidaan petrata paljonkin.

    Teollisuudenkin energiantarve vähentyy lentoliikenteen poistamisen johdosta.

    Laivaliikenteen päästöjä saadaan pienemmiksi yksinkertaisesti vähentämällä turhien kulutushyödykkeiden käyttöä.

    Äänestä

  • ratkaisu. kirjoitti:

    Niin, kuten jo aiemmin totesin, olisi järkevintä kieltää lentoliikenne kokonaan ilmaston lämpenemisen takia

    Mutta sanonpahan osaltani sen verran, että ulkoistamisella ulkoistetaan myös riskejä. Se on tilaajalle etu ja tietenkin sopimuskysymys. Mutta joka tapauksessa näin on.

    Äänestä

  • ratkaisu. kirjoitti:

    Työelämässä voidaan hyvin siirtyä videoneuvotteluihin ja ihmiset voisivat lomamatkailussa siirtyä enemmän lähimatkailuun joukkoliikenteellä. Myös turha löpisijä voi kokeilla konikuljetuksia esim. Tuomarinkylän hevostalleilla Helsingissä.

    Lentoliikenteen ja autoilunkin päästöt ovat paljon turhempia verrattuna esimerkiksi asumisesta aiheutuviin. Toki myös asumispäästöissä voidaan petrata paljonkin.

    Teollisuudenkin energiantarve vähentyy lentoliikenteen poistamisen johdosta.

    Laivaliikenteen päästöjä saadaan pienemmiksi yksinkertaisesti vähentämällä turhien kulutushyödykkeiden käyttöä.

    lentämisen päästöjen vaikutus on olematon normaali-ihmisen elämässä. Yleisen kaiken maailman krääsen valmistaminen ja kulutuksen ihannointi on ensimmäinen mihin tulee puuttua eli teollisuuden päästöt. On pöyristyttävää, että eu:ssa ollaan ajamassa uutta lakia, että minkään tuotteen tuotevirhevastuu ei ulottuisi jatkossa yli 2 vuoden. Markkinoille syydetään kokoajan uutta tekniikkaa, joita ei todellakaan tarvita. Nykyajan mm. elektoroniikka on kertakäyttötavaraa, jota teollisuus toteuttaa, jotta kapitalistinen myyntihakuisuus toimii. Miksi ei tehdä enää kestäviä tuotteita. Kaikki eivät kaipaa sitä viimeistä huutoa olevaa tauluteeveetä. Ennen tv:t ja pesukoneet kestivät kymmeniä vuosia. Tänä päivänä 2-3 vuotta on normaaliaika. Kokoajan keksitään jotain turhia tuotteita ja ominaisuuksia.

    Matkustamisen makuun päästyään huomaa, että se on ihmisten onnellisuuden voimavara, elää ja kokea asioita joita ei tavaraa ostamalla voi kokea. Tosin jos ei missään ole käynyt niin ei tätä voi ymmärtää. Älä tuomitse toisten elämää, jos se ei ole omien arvojesi mukaista. Monen köyhän maan tulojen lähde turismi. Joka on yksi maailmaan suurimmista "teollisuuden" aloista.

    Jokainen valitkoot oman hiilijalanjäljensä ja mistä se muodostuu. Mikä on omasi? Olet varmaan se 50km työmatkoja edes takaisin yksin jokapäivä ajava, perheellinen ja lihaa syövä, rintamiestalossa haja-asutusalueella asuva perussuomalainen, joka sahaa joka viikonloppu autolla satojen kilometrien päähän mökille puusaunaa lämmittämään. Sitten sitä vaahdotaan jostain satunnaisista lentomatkojen päästöistä kun itseä ei se satu kiinnostamaan.

    Äänestä

  • Kantapäästä tiedon hankkinut kirjoitti:

    Mutta sanonpahan osaltani sen verran, että ulkoistamisella ulkoistetaan myös riskejä. Se on tilaajalle etu ja tietenkin sopimuskysymys. Mutta joka tapauksessa näin on.

    Monellako yrityksellä on mm. kaikki tietojärjestelmiin liittyvät asiat omissa käsissä? Lähes kaikki on ulkoistettu alalle erikoistuneisiin yrityksiin. Olisi naurettavaa, että kaikki tehtävät hoidettaisiin yrityksissä itse. LOL

    Äänestä

  • Karavaani kulkee ja koirat räksyttää kirjoitti:

    Monellako yrityksellä on mm. kaikki tietojärjestelmiin liittyvät asiat omissa käsissä? Lähes kaikki on ulkoistettu alalle erikoistuneisiin yrityksiin. Olisi naurettavaa, että kaikki tehtävät hoidettaisiin yrityksissä itse. LOL

    Olisi myös naurettavaa jos kaikki toiminnot hoidettaisi toisten yritysten puolesta. LOL.

    Äänestä

  • ioyhgoiyh kirjoitti:

    Olisi myös naurettavaa jos kaikki toiminnot hoidettaisi toisten yritysten puolesta. LOL.

    Lollia vaan itselles. Kuka on väittänyt että toisen puolesta? Toisen puolesta voi hoitaa kun kustannuksista sovitaan. Näin mennään 95%:a yrityksistä ja varmasti edullisemmin kuin kaikki osaajat olisivat ko. yrityksen palkkalistoilla.

    Äänestä

  • lainvastaista? kirjoitti:

    Miten niin "ristisubventio" on lainvastaista, kerro minkä lain. Saavathan lentoyhtiöt hinnoitella lentonsa miten haluavat, kysynnän ja tarjonnan mukaan yrittäen maksimoida voittonsa (tai minimoida tappionsa). Pitäisikö sitten mielestäsi kieltää myös lentojen myyminen alle todellisten kustannusten jota halpalentoyhtiöt harrastavat?

    Yli kymmeneen vuoteen lentolipuilla ei ole ollut enää mitään kiinteitä hintoja vaan hinnat vaihtelevat koko ajan varaustilanteen mukaan kaikilla yhtiöillä. Eikä lentolipun hinnalla ja lentomatkan pituudella ole mitään kiinteää suhdetta.

    Lentoyhtiöt ja varsinkin samassa allianssi olevat ovat jakaneet markkinoitaan, joka on kartellitoimintaa ja lainvastaista.

    Joku voisi tutkia Finnairin ja Finncomin suomen lentojen jakamiset. Ei olisi mikään yllätys, että samassa pöydässä olisi jaettu Suomen lentojen operointi ja aikataulutus, jotta ovat yhteneväisiä ja sopivia keskenään mm. aikataulujen suhteen? Toiminta on niin läpinäkyvää, kun mm. osa finncomin lennoista on ostettavissa vain Finnairin sivuilta ja myös plussapisteyhteistyötä tekevät. Eikö heidän tulisi olla kilpailijoita keskenään?

    "Lentoliikenteen kartelliepäilyt paisuvat

    EU:n komissio epäilee kolmea lentoyhtiötä kilpailulakien rikkomisesta Euroopan ja Pohjois-Amerikan välisillä reiteillä, kertoo YLE. Komission mukaan Oneworld-lentoyhtiöallianssiin kuuluvat British Airways, American Airlines ja Iberia ovat laittomasti sopineet aikatauluista, kapasiteetista ja hinnoista matkustajaliikenteessä.

    EU on jo aikaisemmin aloittanut selvitykset epäilyistä, joiden mukaan Star- allianssiin kuuluva Lufthansa, Continental, United ja Air Canada sekä Skyteam-allianssiin kuuluvat Airfrance/KLM ja Delta/Northwest -yhtiöt olisivat syyllistyneet vastaaviin kilpailulakien rikkomuksiin.

    Kauppalehti"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pelottoman Tollo kirjoitti:

Kuvitellaampa vaikka Oulu-Helsinki välin matkustustarvetta.
Välillä kulkee junaa, bussia, autoa, lentokonetta. Päivittäinen tarve on
todennäköisesti tuhansia matkustajia. Osa matkustajista jättää
matkoja tekemättä nousseiden kustannusten ja pitkien matkustusaikojen tähden.

Finnair perustaisi uuden halpalentokonseptiin perustuvan tytäryhtiön
- palkataan vain täysin uutta henkilökuntaa uusin sopimuksin.
Uusi konsernin henkilökunta palkattaisiin aina ensin tähän yhtiöön ennenkuin siirtyisi
emoyhtiön palkkalistoille. Aivan kuin olisivat koeajalla.
- keskitytään vain varmoihin kohteisiin, aluksi HKI-OULU välille.
- nostetaan normaalin Finnairin lentovuorojen hintoja kyseiselle reitille
-> bisnesmatkustajat käyttävät kuitenkin perusFinnairia
- Vähennetään muutamia Finnairin vuoroja ko. reitiltä. Nousevat hinnat
kompensoi myyntiä vaikka vuorot vähenevät.
- hinnoitellaan uuden yhtiön reittihinnat kiinteäksi ja kilpailukykyiseksi,
mitä aiemmin ja enemmän paikkoja varaat yhdelle lennolle niin sen halvempi hinta periaatteella.
Ei hinnoittelussa poukkoilevaa tarjousmarkkinointia
- Kerätään "leimoja" autonpesutarjoustyyliin, joka kymmenes matka ilmainen
- ei lipuista minkäänlaista takaisinmaksuoikeuksia
- myydään vain yksittäisinä lentoina, ei mahdollista ostaa samalle lipulle
jatkolentoa -> ei korvausvelvollisuuksia menetetyistä jatkolentomatkoista.
- lippuja voi ostaa vain netistä
- lennoista ei kerry plussapisteitä
- henkilökohtisesti palveleva puhelinpalvelu aina maksullinen
- lähtöselvityksen voi tehdä itse vain netissä, kovaan lisähintaan tiskillä
- ruumaan menevä matkatavara maksaa aina erikseen ja hoidetaan vain
netin kautta ja tiputetaan drop-off tiskille.
- käsimatkatavaraa saa olla max. 15kg, standardi mittojen puitteissa.
- lennoilla ei ole minkäänlaista tarjoilua, eikä myöskään myydä mitään
- käytetään B-757:n ahdasta lomalentokalustoa, koska tiloilla ei ole merkitystä lyhyillä lennoilla.
- harkitaan lentämistä seisoen tulevaisuudessa
- matkustajia houkutellaan perinteisiltä hitailta auto- ja junamatkustusvälineiltä.
- lisätään halvemmilla hinnoilla matkustuskynnyksen alitusta -> lisää lentomatkustustajia, uusia asiakkaita
- lentoaikataulut on tehty tavallisten matkustajien tarpeita ajatellen painottuen
perjantain ja sunnuntain lentoihin, loma-aikoja unohtamatta.
Aikatauluissa otetaan huomioon myös tulevat yksittäiset tapahtumat,
esim. konsertit, urheilutapahtumat, messut.
- Lentolippumyynnin yhteydessä netistä voisi varata myös esim. halvemmalla konserttilippu-,
urheilutapahtuma- ja hotellipaketteja.
- mainontaa olisi vain netissä.

Keksitään tulevalle yhtiölle napakka nimi, vaikka Pirkkair, Flying Poors, Flying Reindeers, Talousair, Lamair, Airtube tms.

Kuka keksisi lisää säästöideoita uudelle yhtiölle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu