Näin typerää ei löydy muualta Euroopasta

Suomessa on kummajainen itsehallintomaakunta Ahvenanmaa, jossa Suomen käytäntö esimerkiksi (omat koulut eri kieliryhmille) ei toteudu tai saattaa olla kyllä muunkielisiä, mutta ei suomenkielistä koulua. Ahvenanmaalla suomenkieliset ovat vihattuja ja heitä pidetään siellä peräti toisen luokan kansalaisina. Maakunnassa ei ole edes oikeutta perustaa suomenkielistä peruskoulua edes yksityisellä rahoituksella, eivätkä suomenkieliset lapset saa ruotsinkielisissä kouluissa kunnollista äidinkielen opetustakaan, koska samoilla tunneilla vapaaehtoista suomea opiskelevat ruotsinkieliset madaltavat opiskelun tason ihan järjestelmällisesti järjestettynä tahallisena tekona. Ahvenanmaalla suomenkielisillä ei ole oikeutta saada muitakaan kunnallisia palveluita suomen kielellä esimerkiksi suomenkielistä seurakuntaa ei suvaita suomenkielisille. Suomenkieliset ovat Ahvenanmaalaisten mielestä pakanoita joka on todella sairasta terveellä järjellä ajateltuna. Ahvenanmaan koulupolitiikka ja kansalaisiimme kohdistuva eriarvoistaminen on erittäin suuri häpeä meidän sivistyneelle suomalaiselle oikeusvaltiollemme.

Meillä Suomessa kaikkien ruotsinkielisten ei tarvitse opiskella maan pääkieltä, mutta kaikkien suomenkielisten 95% on opiskeltava pienen vähemmistönsä pakkoruotsia, pakkokieltä jolla ei ole mitään merkitystä meille suomalaisille.
10433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Ahvenanmaan koulupolitiikka ja kansalaisiimme kohdistuva eriarvoistaminen on erittäin suuri häpeä meidän sivistyneelle suomalaiselle oikeusvaltiollemme."

koska silloin "finnit" ei hypi silmille, pärkele :D

Äänestä
  • Vai yritätkö väittää toisin?

    Äänestä

  • Se on semmoinen paikka se Ahvenanmaa siellä kiihkoruotsalaisuus ja laillinen rasismi on saanut yliotteen.
    Ahvenanmaan virkavalta eli tinanapit saavat sinutkin hurrilaisen kiinni ja pamputtavat sinua jalkapohjiin, että et enää muista nimeäsikään koskaan saati pystyisitkö enää kävelemäänkään.

    Äänestä

  • Olet vain kokenut mitä ruotsinkielien saa kokea joka päivä Suomessa. Niinn ttervetuloa kokemaan meidän todellisuuttamme edes hetkeksi

    Äänestä

Suomenkieliset ovat yrittännet perustaa Ahvenanmaalle suomenkielistä seurakuntaa? Omalta osaltani olen taas kuullut suomenkielisiltä ettei he sellaista haluakaan

Äänestä
  • Suomenkieliset ovat pakanoita Ahvenanmaalla eiväthän he mitään omankielistä seurakuntaa tarvitse.
    Ihmeellistä jos niinkin suuresta joukosta 5% asukkaista eikä silti ketään löydy joka omaksuisi jotain omankielistä uskontoa?
    Kysymys on vain se, että sitä suomenkielistä seurakuntaa ei hyväksytä sinne Ahvenanmaalle.

    Äänestä

Että joku voi olla noin kateellinen? Ahvenanmaa on saanut erityis aseman aikoinaan ja sekös sua ottaa pattiin.

Äänestä
  • Tuon että olisin kateellinen olen kuullut aina suomenruotsalaisilta, ettekö te pysty muuten vastaamaan?
    Onko se muka kateellisuutta jos puolustaa omia kansalaisiaan sorrolta ja rasismilta omassa maassamme?
    Ottakaa jo järki päähänne hurrit ja lierot jotka asutte maassamme meidän suomalaisten elättinä.

    Äänestä

  • ei pampulla koskaan kirjoitti:

    Tuon että olisin kateellinen olen kuullut aina suomenruotsalaisilta, ettekö te pysty muuten vastaamaan?
    Onko se muka kateellisuutta jos puolustaa omia kansalaisiaan sorrolta ja rasismilta omassa maassamme?
    Ottakaa jo järki päähänne hurrit ja lierot jotka asutte maassamme meidän suomalaisten elättinä.

    ...haista paskas.

    Etkö itse pysty muuhun, kuin samaan jatkuvaan paskan toistamiseen? Eli sinulla ei ole minkäänlaista suvaitsevuutta mihinkään? Ja kun näin on niin olet vaan omaan napaasi tuijottava petiin pissaaja. Suoranainen haalea läjä!

    Sua ei ole kukaan pyytänyt puolustamaan omia kansalaisia. Mikä hemmetin Tex Willer kuvittelet olevasi?

    Olet jonkinlainen pilipali Don Quiote, joka taistelee tuulimyllyjä vastaan; tuo kirjoittelusi on aivan turhaa, koska Ahvenanmaan asiat ovat päätetty sen verran korkealla tasolla, johon rasistisuudellasi et tule koskaan pääsemään.

    No, tässä maassa on sanan vapaus, mutta olet kai ajatellut olla se perskärpänen joka kiusaa ihmisiä typerillä & turhilla kirjoituksillaan.

    Ja lopuksi: Fuck You!

    P.S. Kai tästäkin saat jotain perverssiä mielihyvää ja painut tattiin hakkaamaan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ei ruotsalainen kirjoitti:

Suomessa on kummajainen itsehallintomaakunta Ahvenanmaa, jossa Suomen käytäntö esimerkiksi (omat koulut eri kieliryhmille) ei toteudu tai saattaa olla kyllä muunkielisiä, mutta ei suomenkielistä koulua. Ahvenanmaalla suomenkieliset ovat vihattuja ja heitä pidetään siellä peräti toisen luokan kansalaisina. Maakunnassa ei ole edes oikeutta perustaa suomenkielistä peruskoulua edes yksityisellä rahoituksella, eivätkä suomenkieliset lapset saa ruotsinkielisissä kouluissa kunnollista äidinkielen opetustakaan, koska samoilla tunneilla vapaaehtoista suomea opiskelevat ruotsinkieliset madaltavat opiskelun tason ihan järjestelmällisesti järjestettynä tahallisena tekona. Ahvenanmaalla suomenkielisillä ei ole oikeutta saada muitakaan kunnallisia palveluita suomen kielellä esimerkiksi suomenkielistä seurakuntaa ei suvaita suomenkielisille. Suomenkieliset ovat Ahvenanmaalaisten mielestä pakanoita joka on todella sairasta terveellä järjellä ajateltuna. Ahvenanmaan koulupolitiikka ja kansalaisiimme kohdistuva eriarvoistaminen on erittäin suuri häpeä meidän sivistyneelle suomalaiselle oikeusvaltiollemme.

Meillä Suomessa kaikkien ruotsinkielisten ei tarvitse opiskella maan pääkieltä, mutta kaikkien suomenkielisten 95% on opiskeltava pienen vähemmistönsä pakkoruotsia, pakkokieltä jolla ei ole mitään merkitystä meille suomalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu